Kynnys hakeutua hoitoon

Työskentelen mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja vastaan tulee usein aovan työssäkäyviä asiakkaita, jotka olisi jo paljon aiemmin halunneet hakea apua, mutta terveystietojen näkyminen mm. Kanta-palvelun myötä jokaiselle hoitotaholle, kuten perusterveydenhuoltoon ja työterveyteen, on viivästyttänyt hoitoon hakeutumista.

Olisiko kuitenkin asiallista, että ihmiset uskaltaisivat hakea apua ajoissa ennen kuin ongelmat ovat liian suuria, kuin odottaa sitä hetkeä, että enää muuta vaihtoehtoa ei ole?

Aikoinaan, kun aloitin urani julkisessa terveydenhuollossa, esimerkiksi psyk-puolen kirjauksiin ei päässyt somaattiselta puolelta.

Eikö terveydenhuollon tarkoitus ole myös ennakoida ja ehkäistä, eikä vain hoitaa sairauksia?

Oletko itse jättänyt hakeutumatta hoitoon leimaamisen pelon vuoksi? Onko ihmisillä oikeutta millään tavalla yksityisyyteen omissa terveysasioissa?

Tottakai, jos ongelmat on jo pitkällä, on varmastinä tärkeää, että tieto kulkee. Mutta siinä alkuvaiheessa, kun vielä olisi pienellä tuella helppo päästä toipumisen tielle tai avun piiriin, pitäisi kynnyksen olla matala ja luottamus, että asiat voi hoitaa ensin hienovaraisesti. En usko, että ketään ksnnustaa hakemaan apua, kun pelko on, että leimataan koko loppuiäksi.