TÄTÄ SE JUMALATTOMUUDEN JA ATEISMIN AIVOPESU TUOTTAA:

mutta vastaanpa kuitenkin

Hyvä on, sinä näet rakkauden lähteen muunlaisena. Entä sitten maailman tarkoituksenmukaisuus; tapahtuuko hyville ihmisille hyviä asioita? Mitä on karma - toimiiko se maailmassa? Mistä sinä ammennat mielekkyyttä elämääsi ja ympärilläsi tapahtuviin asioihin? Miten sinä jaksat uskoa hyvään ihmisissä (ja maailmassa ylipäätään), jos et näe / usko sille hyvälle (universaalille rakkaudelle) olevan mitään jumalallista lähdettä? Ts. miksi hyvä voittaisi, jos ei Jumalaa / jumaluutta ole? Kuka / mikä ohjaa kohtaloa?

Hyville ihmisille (sellaisille, jotka yrittävät parhaansa niin itsensä kuin kohtuudella muidenkin hyvinvoinnin puolesta) tapahtuu yleensä hyviä asioita, sattumalta pahojakin. Karmaan en usko, se vaatii mystisen komponentin.

Melekkyyttä en suuresti kaipaa. Hyväksyn sen, että sattuma puuttuu asioihin seonneen ihmisen (vrt. Kauhajoki), sairauden, liikenneonnettomuuden tms muodossa. Eletään ja lisäännytään ja yritetään tehdä elämästä mahdollisimman miellyttävä ja kiinnostava (muita suuremmin loukkaamatta). Ja noita nimenomaan pitemmällä tähtäyksellä, hetkellinen mielihyvä ei ole hyvä ainoana motivoijana.

Pidän aika monissa sosiologisissa jutuissa evoluutiota ajavana voimana. Laumaeläimen kannattaa olla "hyvä" toisille, auttaa ja tukea, niin saa suojaa ja apua vastaavasti. Meillä yhteiskunta on tässä roolissa, mutta myös perheen, ystävien jne tuki on usein tärkeää. Hyvästä ihmisestä pidetään, hän saa siitä mielihyvää ja voi odttaa vastavuoroisuutta. Ei se tee apua sen huonommaksi, että sen taustalla on (tiedostamaton) oman hyödyn tavoittelu. Moraaalilla on aika samanlainen pohja.

Jokainen on varmasti siitä yhtä mieltä, että ihmismieli on erehtyväinen, vaikutuksille altis ja tietyssä mielessä jopa heikko. Se on valmis pahuuteen oman edun tavoittelun nimissä ja kadehtii toisella olevaa materiaalista hyvää. Voiko uskonsa hyvään siis pohjata uskomalla yksin ihmiseen?

Minusta voi. Hyvä on hyväksi, siksi se on olemassa ja jopa normi.

Minusta kieltäessäsi Jumalan / jumaluuden sinä et välttämättä suoranaisesti kiellä rakkautta, mutta asetat uskosi siihen - ja sen parantavaan voimaan - hyvin heikolle pohjalle. Asetat itsesi alttiiksi pettymyksille. Millä puolustetaan sitä, että ihmisyksilö on sinällään arvokas ja, että ihmiset (rotuna) ovat ns. säilyttämisen arvoisia? Mistä ammennetaan usko siihen, että hyvä lopulta voittaa ja että paha saa palkkansa?

Tuo on sinun mielipitesi. En tiedä miten uskoni rakkauteen ja hyväntahtoisuuteen olisi jotenkin heikolla pohjalla. Yksilön arvo tulee sekin aika itsekkäistä lähtökohdista: on ainoa tapa arvostaa kaikkia yksilöitä. Muuten ollaan lipevällä pinnalla, aletaan rajaamaan arvostettavia ja ei-arvostettavia ja kohta on se omakin peppu siinä reunalla... Arvostuksella tarkoitan nyt sitä, että ei tapeta ja (meillä) koitetaan pitää hengissä, jos esim. sairastuu tai on nälissään. Myös empatiakyky on laumaa auttava ominaisuus. Niitä muutamia, joilta se puuttu on varaa sietää.

En usko välttämättä hyvän voittoon enkä mihinkään lopputaisteluihin. Voi hyvin olla, että joku ääliö saa iakaan laajan ydinsoda, joka tuhoaa elinmahdollisuudet. tai sio tulivuorenpurkaus muuttaa ilmastoa niin, että ihminen katoaa. Koknaisuuden kannalta se voisi olla planeetalle ja elmälle hyväkin, mutta ei toivo sitä (taas) itsekkäistä ja empaattisista syistä.

Ja uskonnolla tarkoitin nimeen omaan Jumalaa yms. fantasiahahmoja! Mutta kerroppa mitä toteen näytettyä/toditettua Nämä Satukirja Raamatun hemmot ovat saaneet aikaiseksi? Ihminen ei usko ennen kuin omin silmin näkee...

Sinä nyt kohdistat kysymyksesi väärälle henkilölle ;-).

Etkö sinä ymmärtänyt pointtiani siitä, että Jumalaan voi uskoa ilman uskontoakin? En minäkään usko kristillisen opin mukaisiin tarinoihin opetuslapsista, Jeesuksesta tms. sen enempää kuin uskoisin esimerkiksi Koraanin Moosekseen. Minä en tarvitse näitä satuja uskoni tueksi, enkä sen koommin kaipaa ryhmän tukea uskolleni. En silti sano, että se ryhmän tuki olisi pahasta - päinvastoin siinä on varmasti paljon hyvääkin. Kun sanoit, että uskonnolla tarkoitat nimenomaan Jumalaa, niin mietipä nyt vielä uudelleen - usko Jumalaan on eri asia, kuin USKONTO, joka sisältää tietynlaisen opin; rajaa Jumalan omannäköisekseen ja yhdistää siihen opetustarinoita esimerkiksi Koraanin tai Raamatun muodossa. Usko Jumalaan on vain ja ainoastaan sitä miltä se kuulostaa; USKOA Jumalaan. Ei mitään sen enempää eikä vähempää.

Minä uskon hyvään, ja rakkaudelliseen tarkoituksenmukaisuuteen elämässä - minusta tämän kaiken alkulähde on jonkinlainen jumaluus / Jumala. Sen jo perustelinkin miten tämän jumaluuden / Jumalan olemassa olon maailmassa / elämässä huomaa (ihan konkreettisesti). ;-)

t. 53

Tää on oikeasti älyttömän vaikea keskustelu. Koska minä en usko, enkä välitä jumalista ja sinä pohjaat kaiken elämässäsi jumalaan emme puhu samaa kieltä.



Sana rakkaus on minulle valtava tunnetila, jonka lähteenä on minun sisäeriytysjärjestelmäni (hormoonit, aivot jne.) ja tämä tunne on positiivinen voima. Myönnän olevani muutenkin positiivinen ihminen, mutta se on helppoa, kun on sinut itsensä kanssa. Rakkaus on myös välittämistä ja huolehtimista. Saan lisää "rakkautta" (hyvää oloa) kun elän mielestäni oikein. Tämä oikein pohjaa minun moraaliini ja aktiivisiin tekoihin. En kirjoittelisi tännekään, jos minusta tämä meno olisi positiivista, eihän täällä silloin tarvittaisi minun kommenttejani.



Näen maailman ainaisessa muutoksessa. Siihen muutokseen on mahdollisuus vaikuttaa itse positiivisesti. Ei tarvitse olla mitään ihmeellistä tai kummallista ihan arkista vaan. Niistä arjen asioista kumpuaa yhteiskunnalliset arvot pohjimmiltaan. Jos lietsotaan vihaa, on yhteiskunnan arvopohja pielessä. Minun ei tarvitse uskoa hyvän voittoon vaan voin hyväksyä sen, että teen parhaani ja yritän vaikuttaa. uskon siis itseeni. Tämän uskon voisin kuvitella menettäväni, jos sairastuisin esim. masennukseen. Masennus on kohtuuton ihan kaikille niille, jotka uskovat sekä uskonnottomillekin.



Materiasta on vielä pakko sanoa, että miksi sitä tarvitsisi kadehtia. Minulla on koti (vuokra), ruokaa ja polkupyörä. Meidän perheellä on kaikkea ihan riittävästi. Osaan hyväksyä senkin, etten voi aina saada kaikkea. Enkä oikeastaan edes ymmärrä, miten tavara lisäisi elämänlaatua.

mutta vastaanpa kuitenkin

Hyvä on, sinä näet rakkauden lähteen muunlaisena. Entä sitten maailman tarkoituksenmukaisuus; tapahtuuko hyville ihmisille hyviä asioita? Mitä on karma - toimiiko se maailmassa? Mistä sinä ammennat mielekkyyttä elämääsi ja ympärilläsi tapahtuviin asioihin? Miten sinä jaksat uskoa hyvään ihmisissä (ja maailmassa ylipäätään), jos et näe / usko sille hyvälle (universaalille rakkaudelle) olevan mitään jumalallista lähdettä? Ts. miksi hyvä voittaisi, jos ei Jumalaa / jumaluutta ole? Kuka / mikä ohjaa kohtaloa?

Hyville ihmisille (sellaisille, jotka yrittävät parhaansa niin itsensä kuin kohtuudella muidenkin hyvinvoinnin puolesta) tapahtuu yleensä hyviä asioita, sattumalta pahojakin. Karmaan en usko, se vaatii mystisen komponentin.

Melekkyyttä en suuresti kaipaa. Hyväksyn sen, että sattuma puuttuu asioihin seonneen ihmisen (vrt. Kauhajoki), sairauden, liikenneonnettomuuden tms muodossa. Eletään ja lisäännytään ja yritetään tehdä elämästä mahdollisimman miellyttävä ja kiinnostava (muita suuremmin loukkaamatta). Ja noita nimenomaan pitemmällä tähtäyksellä, hetkellinen mielihyvä ei ole hyvä ainoana motivoijana.

Pidän aika monissa sosiologisissa jutuissa evoluutiota ajavana voimana. Laumaeläimen kannattaa olla "hyvä" toisille, auttaa ja tukea, niin saa suojaa ja apua vastaavasti. Meillä yhteiskunta on tässä roolissa, mutta myös perheen, ystävien jne tuki on usein tärkeää. Hyvästä ihmisestä pidetään, hän saa siitä mielihyvää ja voi odttaa vastavuoroisuutta. Ei se tee apua sen huonommaksi, että sen taustalla on (tiedostamaton) oman hyödyn tavoittelu. Moraaalilla on aika samanlainen pohja.

Jokainen on varmasti siitä yhtä mieltä, että ihmismieli on erehtyväinen, vaikutuksille altis ja tietyssä mielessä jopa heikko. Se on valmis pahuuteen oman edun tavoittelun nimissä ja kadehtii toisella olevaa materiaalista hyvää. Voiko uskonsa hyvään siis pohjata uskomalla yksin ihmiseen?

Minusta voi. Hyvä on hyväksi, siksi se on olemassa ja jopa normi.

Minusta kieltäessäsi Jumalan / jumaluuden sinä et välttämättä suoranaisesti kiellä rakkautta, mutta asetat uskosi siihen - ja sen parantavaan voimaan - hyvin heikolle pohjalle. Asetat itsesi alttiiksi pettymyksille. Millä puolustetaan sitä, että ihmisyksilö on sinällään arvokas ja, että ihmiset (rotuna) ovat ns. säilyttämisen arvoisia? Mistä ammennetaan usko siihen, että hyvä lopulta voittaa ja että paha saa palkkansa?

Tuo on sinun mielipitesi. En tiedä miten uskoni rakkauteen ja hyväntahtoisuuteen olisi jotenkin heikolla pohjalla. Yksilön arvo tulee sekin aika itsekkäistä lähtökohdista: on ainoa tapa arvostaa kaikkia yksilöitä. Muuten ollaan lipevällä pinnalla, aletaan rajaamaan arvostettavia ja ei-arvostettavia ja kohta on se omakin peppu siinä reunalla... Arvostuksella tarkoitan nyt sitä, että ei tapeta ja (meillä) koitetaan pitää hengissä, jos esim. sairastuu tai on nälissään. Myös empatiakyky on laumaa auttava ominaisuus. Niitä muutamia, joilta se puuttu on varaa sietää.

En usko välttämättä hyvän voittoon enkä mihinkään lopputaisteluihin. Voi hyvin olla, että joku ääliö saa iakaan laajan ydinsoda, joka tuhoaa elinmahdollisuudet. tai sio tulivuorenpurkaus muuttaa ilmastoa niin, että ihminen katoaa. Koknaisuuden kannalta se voisi olla planeetalle ja elmälle hyväkin, mutta ei toivo sitä (taas) itsekkäistä ja empaattisista syistä.

Itsekin sosiologiaa lukeneena pidin ajatuksiasi hyvin mielenkiintoisina! Sen sijaan se (olennainen) ero ajatteluillamme on, että itse kyllä uskon puhtaaseen (pyyteettömään) hyvään ja rakkauteen - eikä siinä ole mukana itsekkyyden häivääkään. Uskon myöskin karman lakiin ;-) - eli siihen, että paha saa (muodossa tai toisessa) palkkansa. Pelkkää sattumaa ei tämä elämä (maailmankatsomukseni) mukaan millään muotoa voi olla. Tuossa ajattelumallissa on vaarana se, että ihmiset tekevät pahaa ihan surutta - ajatellaan, että se on "ok" kunhan ei vaan "jää kiinni". Tai että pahan tekemistä puolustellaan hedonistisella ajattelumallilla. Yksilön nautinnosta tulee jotakin tavoittelemisen arvoista. Yleinen moraali ja etiikka rappeutuu (minusta moraalin pohjana ei voi olla oman edun tavoittelu sillä hyvin usein se oma etu kiilaa toisen / yhteisöllisen edun edelle.) Moraali on mielestäni sitä, että ihminen ymmärtää sen mikä on oikein ja väärin - ja hän haluaa toimia oikein. Omaa tervettä omaatuntoa. Mistä tulee huono omatunto? Uskotko sinä, että jokin niin vahva (ja primitiivinen) tunne kumpuaa ainoastaan siitä, että ihminen tiedostamisen tasolla tietää tehneensä väärin? Miksi ihminen ei pysty tietoisesti kääntämään tätä huonoa omaatuntoaan pois - ikäänkuin "Off-asentoon" niinkuin hän muita ajatuksiaan voi?

Uskon asioitahan nämä mitä suuremmassa määrin ovat - ei näitä oikein voi järkisyin perustella. Sitä joko uskoo tai sitten ei usko. Sydämessään tuntee sen oikeaksi - oli se ratkaisu sitten millainen tahansa. :-)

t. 53

Oli :-), mutta (ja tässä on vahva mutta) sinä kysyt minulta nyt sellaisista asioista, joihin en ole sanonut uskovani. Miten voisin sinulle perustella uskoani raamatullisiin totuuksiin, kun en niihin usko itsekään?



Uskoani Jumalaan (en USKONTOIHIN) olen jo sinulle perustellutkin :-).



t. 53

Itsekin sosiologiaa lukeneena pidin ajatuksiasi hyvin mielenkiintoisina! Sen sijaan se (olennainen) ero ajatteluillamme on, että itse kyllä uskon puhtaaseen (pyyteettömään) hyvään ja rakkauteen - eikä siinä ole mukana itsekkyyden häivääkään.

Käsitit minut väärin, kyllä minäkin uskon. Mutta en sotke siihen mystiikkaa, se vaan on ihmiselle kehittynyt ominaisuus. Itsekkyys (tai miksi sitä haluaa nimittää, en puhu mistään vaihtokaupasta vaan tunteista) on siellä taustalla tiedostamattomana, ei motiivina suoraan.

Pelkkää sattumaa ei tämä elämä (maailmankatsomukseni) mukaan millään muotoa voi olla.

Jos tarkoitat abiogeneesiä ja evoluutiota, niin sattuma on vain puolet niistä. Toinen puoli on valinta, vain ne kehityskelpoiset molekyylit (ja muutokset eliöissä) jäävät jäljelle ja jatkavat kehittymistä. Aikaperspektiivi on niin huima, että pidän noita ihan mahdollisina selityksinä. Varma en tietenkään voi olla, mutta kun parempaakaan selitystä ei ole, niin...

Tuossa ajattelumallissa on vaarana se, että ihmiset tekevät pahaa ihan surutta - ajatellaan, että se on "ok" kunhan ei vaan "jää kiinni". Tai että pahan tekemistä puolustellaan hedonistisella ajattelumallilla.

Niin, jos se empatiapuoli on kehittymätön. Suurin osa ei tee, ainakaan sellaista, josta on suuresti muille haittaa. Ja useimmat ymmärtävät äärimmäisen hedonismin haitat, erityisesti itsensä kannalta.

Yksilön nautinnosta tulee jotakin tavoittelemisen arvoista.

Minusta se on ihan ok, kohtuudella.

Yleinen moraali ja etiikka rappeutuu (minusta moraalin pohjana ei voi olla oman edun tavoittelu sillä hyvin usein se oma etu kiilaa toisen / yhteisöllisen edun edelle.) Moraali on mielestäni sitä, että ihminen ymmärtää sen mikä on oikein ja väärin - ja hän haluaa toimia oikein.

Niin, muunlainen moraali ei oikein toimikaan (siis sääntöpohjainen). Minäkin uskon, että suurin osa haluaa toimia oikein, heistä enemmistö pystyy vastustamaan kiusauksia ja nin me vaan porskutetaan. Mutta edelleen, uskon, että tuollainen käytös on sisäänrakennettua, evoluution yms. tuotosta. Ei yliluonnollisen voiman ohjelmoimaa.

Omaa tervettä omaatuntoa. Mistä tulee huono omatunto? Uskotko sinä, että jokin niin vahva (ja primitiivinen) tunne kumpuaa ainoastaan siitä, että ihminen tiedostamisen tasolla tietää tehneensä väärin? Miksi ihminen ei pysty tietoisesti kääntämään tätä huonoa omaatuntoaan pois - ikäänkuin "Off-asentoon" niinkuin hän muita ajatuksiaan voi?

Voiko muita ajatuksia tai tunteita kääntää pois? Siis riemua, surua, inhoa, kateutta? Jostain primitiivisestä on tosiaan kyse. Vahvimmillaan se on oman jälkeläisen vauvavaiheessa, mutta minusta samaa tunnetta on siinä, kun auttaa jotain kaukaisempaa tuttua. Eirtyisesti lapset ovat ihmisten suojelun kohteita ihan kulttuurista riippumatta (poikkeuksiakin on, mutta verrattuna muihin ihmisiin). Auttaminen ja "oikein tekeminen" aiheuttaa meille mielihyvää, niiden laiminlyönti "huonoa omatuntoa" ja ahdistusta.

Uskon asioitahan nämä mitä suuremmassa määrin ovat - ei näitä oikein voi järkisyin perustella. Sitä joko uskoo tai sitten ei usko. Sydämessään tuntee sen oikeaksi - oli se ratkaisu sitten millainen tahansa. :-)

Niinhän se on. Ja tällainen keskustelu on ihan posiitiivista. Nyppii vaan kun karjutaan, että ateisteilla ei ole moraalia.

Ja uskomisesta, minusta olisi hurjan hyvä uskoa. Helpottaisi monesti näissä monimutkaisissa ratkaisuissa . Mutta eipä vaan ole sitä tunnetta tullut, (reilun vuosikymmenen takaisesta) yrityksestä huolimatta.

Minusta kieltäessäsi Jumalan / jumaluuden sinä et välttämättä suoranaisesti kiellä rakkautta, mutta asetat uskosi siihen - ja sen parantavaan voimaan - hyvin heikolle pohjalle. Asetat itsesi alttiiksi pettymyksille. Aivan kuten P-E Auvinen ja tämä eilisen tappajakin (todennäköisesti) teki - he olivat (epäilemättä) pettyneitä ihmisiin, ja jos ei jumaluutta tässä tilanteessa ole - mistä edelleen usko universaaliin hyvään ammennetaan / nähdään / löydetään?

David Koresh oli kiihkouskovainen, ja kuinkas kävikään? Jos te uskovaiset niin mielellänne niputatte kaikki ateistit moraalittomiksi ja evoluutioteorian saastuttamiksi saatanan käsikassaroiksi, eikö meillä ole oikeus niputtaa teidät ihan samalla tavalla?

Kristinuskon moraali- ja hyvyyskäsitteet perustuvat ikiaikaisiin ihmisyhteisöjä ja yhteiskuntarauhaa suojaaviin käyttäytymis- ja toimintamalleihin. Kristinusko on vain tapansa mukaan ominut ne itselleen ja istuttanut niihin synnin käsitteen, jolla kansa pidettiin ennen kurissa. Kuten hyvin tiedämme, kristityt eivät mielellään sovella tuota syntikäsitettä itseensä ihan samassa mitassa; se, mikä ateistilla on synti, on kristityllä "kaikille ihmisille kuuluvaa erehtyväisyyttä" ja "vain inhimillistä". Ja varsinkin periaatteet ensimmäisen kiven heittämisestä, väärän todistuksen antamisesta ja itsensä ylentämisestä tuntuvat kumman usein unohtuvan kiihkeimmältäkin uskovaiselta.

Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa ja Jeesuksessa Kristuksessa.



Sinulla voi olla Jumala, mutta oikean elävän Jumalan kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä vaan kyseessä on sinun kuvasi siitä millainen Jumala on. Sinun jumalasi muistuttaa hyvin paljon oikeaa Jumalaa, mutta jos kiellät Jeesuksen Kristuksen sovitustyön, kiellät myös oikean Jumalan.



Ihminen ei ole luonut Jumalaa, vaan Jumala loi ihmisen ja me olemme vastuussa elämästämme Jumalalle.



Mutta on totta, että mikään uskonto, uskontokuntaan kuuluminen tai uskonnonharjoittaminen ei pelasta ketään. Vain usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa.

ja pelastaa mihin/miltä? Sinä et voi tietää, onko Sinun jumalasi se oikea, vai onko ylipäätään mitään jumalaa olemassakaan. Sinua ei ole asetetttu tuomariksi, sanomaan mikä on "oikea" jumala, koita nyt vain elää sen kanssa ja tulla autuaaksi..

joita lopun aika tulee olemaan täynnä.



(Matt.7:15-23):



"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.



"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' "



ja Koresh oli yksi näistä. Hälytyskellojen pitäisi aina soida, jos johtaja ei julista evankeliumia vaan tekee itsestään jumalan.



Aito usko perustuu aina siihen, että se tunnustaa Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalaksi ja julistaa evankeliumia, pitää Raamattua auktoriteettinaan eikä julista Raamatun rinnalle mitään uusia ilmoituksia.



1. joh. 4: 2-4 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen ei ole Jumalasta. Sellainen henki on antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä on suurempi kuin se, joka on maailmassa.

ei ole muuta nimeä annettu. Mikään ihmisen oma tekoinen jumala ei pelasta ketään, niitä on tapana kutsua epäjumaliksi. Israelin kansakin rakensi kultaisen vasikan ja alkoi palvoa sitä.



Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa, jos haluatte löytää Jumalan, löydätte Jumalan Raamatun sanasta.



Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. MIksi ateistit ja muut paholaisen kätyrit aina hyökkäävät Jeesusta vastaan ja pilkkaavat häntä, siksi koska he näkevät, että Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.

osti itselleen Sin Citystä tekopimperon ja alkoi palvoa sitä. Saanko heitellä häntä kivillä?