Mies ilmoitti erosta kun isä makaa kuolinvuoteella
On ehkä enää päivistä kysymys Meillä mennyt jo pidempään huonosti, mutta aiemmin mies ei ole halunnut erota. Nyt melkein heti kun isä siirrettiin saattohoito-osastolle mies ilmoitti että nyt just hänelle riitti tämä avioliitto ja hän hakee eroa vaikka yksin. Tässä sitten samalla kun suren isääni jonka kuolema on minulle iso kriisi.
Olen järkyttynyt ja shokissa. Koen vahvaa turvattomuutta, jota olen kyllä kokenut miehen kanssa aiemminkin. Tämä vaan oli jotain niin hirveää että en ikinä olisi voinut kuvitella että tekisi minulle näin ihan jo meidän historian ja lasten takia, vaikka avioliitto olisikin myöhemmin päätynyt eroon. En vaan ymmärrä miten joku voi tehdä noin?
Kommentit (86)
Provot sen kuin paskentuu iltaa kohti.
0/5
Usko jo että sä et ole hyvä näissä tarinoissas
Voimia sinulle.
Sinuna keskittyisin jättämään jäähyväisiä isälle, ne on ainukertaiset.
Eron käsittely tulee sitten myöhemmin.
Huolehdi nyt itsesi ja lapset.
Psyykkisesti pahantahtoinen mieli voi tehdä noin. Älä sure pahantahtoisen miehen jättämistä, sure isääsi.
Kolme eniten stressiä aiheuttavaa asiaa ovat läheisen kuolema, parisuhteen päättyminen ja muutto. Nyt olisi mahdollisuus hoitaa koko trio kerralla alta pois.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo 15 vuotta. Voin pahoin kun ymmärrän miten vähän hän oikeasti on välittänyt. Mutta eihän se auta kun hyväksyä vaan. Kyllä keskityn nyt isääni, peläten kokoajan täydellistä romahdusta. En ole pystynyt syömään moneen päivään ja minulla psykosomaattisia oireita.
Olen yleensä vahva ja kannatellut muita, nyt vaan tuntuu että on liikaa. Tuntuu että samalta minulta menee menneisyys, koska isäni on viimeinen elossa oleva henkilö lapsuuden perheestäni ja tulevaisuus miehen lähtiessä. Tuntuu todella yksinäiseltä vaikka onneksi minulla on rakkaita ystäviä jotka kyselevät kokoajan kuulumisia ja ovat tietty syystäkin huolissaan.
En voi myöskään olla pohtimatta mikä ajaa miehen jättämään vaimonsa hädän hetkellä? Se on varmasti asia mitä en ikinä voi ymmärtää. T. Ap
Kusipää äijä. Et menetä mitään.
Joku raja sillä kusipäisyydelläki pitäis olla.
Vierailija kirjoitti:
Kolme eniten stressiä aiheuttavaa asiaa ovat läheisen kuolema, parisuhteen päättyminen ja muutto. Nyt olisi mahdollisuus hoitaa koko trio kerralla alta pois.
Kyllä ehdin jo katsoa asuntoja ja muuttohan tässä pakosti tulee. En kestä tässä tilanteessa kylmää ja ilkeää käytöstä mieheltä jos joudutaan elämään saman katon alla. Ahdistaa todella paljon. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kusipää äijä. Et menetä mitään.
Joku raja sillä kusipäisyydelläki pitäis olla.
Niin sitä luulisi? Mutta ilmeisesti ei.
Meillä on vähän sama tilanne. Sain juuri tietää lähisukulaiseni parantumattomasta syövästä. Saattohoitopaikkaa on jo haettu. Mies sanoi kylmän viileästi että häntä ei kenenkään kuolema kosketa lainkaan. Sitten sekosi ihan täysin.
Rupesi riehumaan kotona, hajotti tavaroita ja huusi törkeyksiä lasten kuullen. Huusi että haluaa erota ja sanoi ettei osallistu perheen kuluihin enää ollenkaan. Ei kuitenkaan irtisanonut itseään vuokra-asunnosta joten en voi hakea uutta asumistukea tai mitään. En saa maksettua laskuja pelkästään minun rahoillani. Olen täysin kusessa ja samalla joudun kestämään läheiseni kuoleman.
Vierailija kirjoitti:
Osa miehistä on tosiaan noin paskoja, impulsiivisia. Moni mies ei ole tottunut asettumaan toisen ihmisen asemaan, ei välttämättä edes omien lastensa. Voi jopa olla ns. laukaiseva syy erolle hankaluuksissa painivassa liitossa että vaimo on muuttunut ankeammaksi isänsä kuolinvuoteella
Kyllä. Ja nyt kun appiukko ei ole paheksumassa, niin mies uskalsi tehdä raukkamaisen siirron. Ei edes viitsinyt odottaa myöhempää aikaa.
Uskon, että tämä on totta, sillä edes provoilijat eivät keksisi tällaista. Monestihan se totuus on taruakin ihmeellisempää. True Crime dokkareissakin on sellaisia käänteitä, ettei edes leffojen tekijät keksisi niin käsittämättömiä asioita.
Todella raskas tilanne. Koita muistaa, että raskainkin hetki elämässä menee ohi. Nyt on tärkeää että syöt ja lepäät riittävästi suremisen ohessa. Kehollisten tarpeiden sivuuttaminen pahentaa oloa.
Toivon sinulle voimia ja huojennuksen hetkiä. Kannattaa nyt keskittää ajatukset isääsi, eron puiminen saa odottaa.
Voisitko saada ammattiapua, vaikka etäajan työterveyteen jos kuuluvat? Voimia!
Tulevaisuus on lapsissasi ja jossain positiivisessa itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Mies on salainen veljesi.
Niinpä, haluaa lähteä lätkimään, kun kaikki tulee nyt perunkirjoituksessa julki.
Olen pahoillani puolestasi.