Anneli Auer on saamassa miljoonan euron koppikorvausen
Jos syyttäjä ei olisi nostanut seksuaalirikossyytteitä uudelleen, valtio joutuisi pian maksamaan Auerille ja tämän ex-miesystävälle jopa miljoonien eurojen korvaukset.
Koppikorvauksia haetaan Valtiokonttorista, joka päättää niiden suuruudesta. Sitä ei siis voi etukäteen tietää.
Se kuitenkin tiedetään, että Anneli Auer sai miehensä murhajutussa Suomen historian suurimmat koppikorvaukset.
Hän oli istunut tutkintavankina ja suorittanut murhatuomiota, joka lopulta kumottiin. Tuolloin valtio maksoi Auerille koppikorvauksena 800 euroa jokaisesta vankeuspäivästä.
Jos Valtiokonttori olisi myöntänyt saman korvauksen puretusta seksuaalirikostuomiosta, Auer olisi voinut saada noin miljoona euroa ja hänen entinen miesystävänsä Jens Kukka noin puolitoista miljoonaa euroa.
Kommentit (917)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nauhasta tehtiin vuosina 2006-2008 viranomaiskäyttöön kolme litterointia; yksi heistä oli keskusrikospoliisin äänitutkija Tuija Niemi. Kaikki kolme kuulivat nauhalta ulkopuolisen tekijän ääniä."
"KRP:n Tuija Niemi antoi 13.8.2009 lausunnon, jossa hän käänsi aiemman arvionsa päälaelleen. Nyt nauhalta ei hänen mielestään enää kuulunutkaan ulkopuolisen ääniä. Sieltä ei kuulunut ulkopuolisen puhetta eikä muutakaan ääntelyä, ei kamppailua uhrin kanssa, ei lasinpäällä kävelyä eikä poistumista ikkunasta."
Ja missä nämä kaksi ovat todistamassa kuulleensa ulkopuolisen? Jokin salaliitto Aueria vastaan tässäkin kyseessä, nyt äänitutkijoiden osalta? Edes Auerin puolustus ei ole epäillyt nauhaa väärennetyksi, vain tämä Niskasaaren kööri.
Sen on ihan Häke-keskuksen johtaja varmistanut, ettei poliisi ole väitteensä mukaisesti tilannut nauhasta uutta alkuperäistä kopiota vuonna 2012, vaikka tällainen on etpk-materiaaliin lisätty ja sitten sitten muka tutkittu. Eli siellä on ollut edelleen käytössä se sama nauha, jota puolustus on väittänyt manipuloiduksi, koska sieltä on hävinnyt Amandan kysymys ja tullut tilalle tuo kuole. Häken mukaan alkuperäinen nauha hävitettiin 2011 lopussa. tämähän on ihan vankilatuomion arvoinen suoritus poliisilta, ja näitä väärennnöksiä ja poistoja on koko aineisto täynnä muutenkin. Yhden ulvilalaispoliisin masinoima koko juttu todellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auerille 5 miltsiä, jota on aiemminkin tuoööa ehdotettu.
Ns. "sijaisvanhemmille" 10 vuotta.
Auer saa miehensä murhasta lopulta elinkautisen. Murha ei vanhene ko
--
Mistä murhasta? Koko juttuhan on taas levällään.
Tästä tapauksestahan selviää uusia todisteita.
En itse enää pidä tuollaisia "sijaisvanhempia" luotettavina yksilöinä sen jälkeen mitä juuri luin heistä.
KRP aloitti Ulvilan murhan tutkimisen viime vuoden joulukuussa.

KRP:hän tässä on tähänkin asti sössinyt jokaisen tutkimuksen mihin on osallistunut. Onhan tämä "ääniasiantuntijakin" KRP:llä töissä, ja kaikki tuloksettomat dna-testit tehtiin KRP:n labrassa. Että toivoa sopii, että osaisivat pikkuhiljaa keskittyä olennaiseen. Tutkinnanjohtajan taannoisen haastattelun perusteella eivät osaa.
Serin vieminen käräjille uudestaan oli paha virhe. Tästä lähtee nyt murhakin purkautumaan, koska lasten valheet koskevat sekä murhaa että seriä. Vähintään median pitäisi nyt alkaa kyselemään, että mikä tämä pojalle syötetty nauhurivalhe on.
Olen tähän asti uskonut Suomen oikeuslaitokseen, en usko enää. Tuntuu pahalta mitä kaikkea Anneli on joutunut kestämään ja miten hänen elämänsä on tietoisesti tuhottu.
Toivon kovasti, että tämä oikeudenkäynti, tuo nyt rauhaa jäljellä oleville vuosille sekä Annelille, Jensille ja lapsille. Ja he kaikki saavat mahdollisuuden elää taas perheenä ja ystävinä.

Voi sinua suloista kesän lasta. Auer on tullut tolkuttoman kalliiksi yhteiskunnalle tutkinnan, oikeudenkäyntien ja vankilassaolon vuoksi. Ei sille nyt mitään aleta maksamaan, kun on saanut valtiolta vartioidun täysihoidonpuolentoista vuoden ajalta. Oikeuslaitoksen mielestä hänen tulisi olla tästä kaikesta kiitollinen, eikä vaatia rahaa.
Auer syöksee Suomen valtion lamaan vaatimuksillaan. Se on vähän isompi asia kuin mitä hänen väitetään tehneen aiemmin.

Kun hän ei ole tehnyt mitään, hänelle on tehty. Hänen miehensä ja perheensä ja elämänsä on tuhottu. Eikö yhtään omatunto kolkuta, kun on syytöntä ihmistä haukkunut vuosia netissä?
Vierailija kirjoitti:
En ole juurikaan lukenut Naakan kirjaa, mutta eilen se oli auki koneella ja kuin vahingossa vastaan tuli tuo jankutuskohta. Tytön seisoessa olohuoneessa niin, ettei varpaansa ole lasinsiruissa, huppis jää takan taakse piiloon. Koko takkahuonetta ei siis näe olohuoneesta. Siihen oli myös laitettu kuva talon sisältä tuosta kohdasta.
Etkö tajua, että Naakka on itse sijoittanut tytön seisomaan siihen, jotta se saataisiin paremmin istumaan Annelin syyttömyyteen? Itse tyttö kertoi olleensa lähempänä. Ei pidä luottaa Naakan satuihin.
Eikö tässä valtakunnassa tapahdu mitään kun tällaista saissea pusketaan uutisiin koko ajan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole juurikaan lukenut Naakan kirjaa, mutta eilen se oli auki koneella ja kuin vahingossa vastaan tuli tuo jankutuskohta. Tytön seisoessa olohuoneessa niin, ettei varpaansa ole lasinsiruissa, huppis jää takan taakse piiloon. Koko takkahuonetta ei siis näe olohuoneesta. Siihen oli myös laitettu kuva talon sisältä tuosta kohdasta.
Etkö tajua, että Naakka on itse sijoittanut tytön seisomaan siihen, jotta se saataisiin paremmin istumaan Annelin syyttömyyteen? Itse tyttö kertoi olleensa lähempänä. Ei pidä luottaa Naakan satuihin.
Siinä oli kuva todisteena, dorka.
Vierailija kirjoitti:
Olen tähän asti uskonut Suomen oikeuslaitokseen, en usko enää. Tuntuu pahalta mitä kaikkea Anneli on joutunut kestämään ja miten hänen elämänsä on tietoisesti tuhottu.
Toivon kovasti, että tämä oikeudenkäynti, tuo nyt rauhaa jäljellä oleville vuosille sekä Annelille, Jensille ja lapsille. Ja he kaikki saavat mahdollisuuden elää taas perheenä ja ystävinä.
Olipa tämä kaunis kirjoitus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uloste tullut vastaan aikaisemminkin. Minfosta löysin, että joku lapsista olisi tarjonnut ulostetta kakkuna kermavaahdon kanssa ja sotkenut ulostetta pyyhkei
--
Ilmeisesti uskoit sen?
Tuliko sulle mieleen KUKA olisi voinut levittää tuollaista juttua ja mikä olisi ollut motiivina?
Uskon, että sijaisvanhemmat valehtelivat lapsesta tuolla tavalla. Sopii siihen puhtausfriikkeyteen. Lapset eivät muuten saaneet käyttää talon suihkua.
Eikö voisi ajatella, että puhtausfriikkiys tuli vasta tällaisen lasten oireilun jälkeen? Tuhriminen voi liittyä siihen, että on tullut hyväksikäytetyksi.
Miten tuo Anneli on noin helvetin vahva ihminen. Ei edes kirosanoja päästele. Jaksaa antaa sivistyneitä haastatteluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole juurikaan lukenut Naakan kirjaa, mutta eilen se oli auki koneella ja kuin vahingossa vastaan tuli tuo jankutuskohta. Tytön seisoessa olohuoneessa niin, ettei varpaansa ole lasinsiruissa, huppis jää takan taakse piiloon. Koko takkahuonetta ei siis näe olohuoneesta. Siihen oli myös laitettu kuva talon sisältä tuosta kohdasta.
Etkö tajua, että Naakka on itse sijoittanut tytön seisomaan siihen, jotta se saataisiin paremmin istumaan Annelin syyttömyyteen? Itse tyttö kertoi olleensa lähempänä. Ei pidä luottaa Naakan satuihin.
Siinä oli kuva todisteena, dorka.
Tunnen kyllä talon pohjapiirroksen. Mutta tyttö kertoi olleensa lähempänä ja näki takkahuonetta enemmän kuin Naakka väittää.
Syyttäjä kyl koko ajan sanoo että hänen käsityksensä ei ole muuttunut mihinkään ja ajaa samoja asioita edelleen
Saas nähä kuinka kauan käräjätuomarit tulevat pohtimaan päätöstään ja mennäänkö hoviin jos tulee vapauttava päätös. Satavarmasti syyttäjät hakevat valituslupaa hoviin ja vaikka korkeimpaan asti eli koko homma voinee kestää vielä 4 - 6 vuotta.
Kiinnostaisi tietää, kumpaa perhettä tämä nuorin tyttö tarkoittaa videokuulustelussa ( sijais, vai bioperhe) jossa hän kertoo noista eläinten tappamisista. Käyttää sanaa " äiti "
Kuulustelu siis tehty, kun hän on 7 vuotias. Parasta aikaa seuraan oikeudenkäyntiä ( Ilta-Sanomat)
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo Anneli on noin helvetin vahva ihminen. Ei edes kirosanoja päästele. Jaksaa antaa sivistyneitä haastatteluja.
Psykopaatit ovat juuri tuollaisia
Voin ihan täysin vannoa, että Anneli Auer murhasi miehensä.
Vierailija kirjoitti:
Syyttäjä kyl koko ajan sanoo että hänen käsityksensä ei ole muuttunut mihinkään ja ajaa samoja asioita edelleen
Saas nähä kuinka kauan käräjätuomarit tulevat pohtimaan päätöstään ja mennäänkö hoviin jos tulee vapauttava päätös. Satavarmasti syyttäjät hakevat valituslupaa hoviin ja vaikka korkeimpaan asti eli koko homma voinee kestää vielä 4 - 6 vuotta.
Oma käsitykseni on muuttumut täysin. Pidän Aueria ja Kukkaa oikeusmurhan uhreina. Käsitykseni myös suomen oikeusjärjestelmästä, poliisista, sosiaalityöntekijlistä, ja erityisesti tästä syyttäjästä on muuttunut todella huonoon suuntaan.
Miksei Annelin lasin päällä juoksusta kuulu ääniä? Tuo nauha ei tallenna korkeita ääniä lainkaan, eli äänet eivät kuulosta samalta kuin livenä. Helinästä tulee napsahduksia.
Toisekseen, eihän siellä nurkassa missä surma tapahtui, ollut mitään lasia.