Mitä tavallisia asioita rakastatte?

Rakastan suklaata. 

t. Saara Särmä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesburgerissa, mäkkärissä tai huoltoasemalla syömässä käyntiä. En tarvitse fine dining illallisia, jotka ovat sitä paitsi kalliita. 

Olisit sanonut suoraan että rakastat kaikkein huonoimpia raaka-aineita valmistettuna epäterveellisesti jonkun tuuraavan teinin toimesta. 

Ketjun tarkoitus on kertoa mistä itse pitää, eikä mitätöidä toisen iloa. En usko hetkeäkään ettet itse ahda suuhusi koskaan mitään vähemmän priimaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesburgerissa, mäkkärissä tai huoltoasemalla syömässä käyntiä. En tarvitse fine dining illallisia, jotka ovat sitä paitsi kalliita. 

Ahaa, taas tuli tuo hintapointti.

Kerro nyt suoraan kuinka paljon pitää maksaa, että saa pitää?

Ne nyt vaan on paskoja safkoja noissa paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun seisoo maailmalla jossain museossa Rembrandtin maalauksen edessä, muutaman sentin päässä yksin, ja ajattelee minkä äärettömän syvällisyyden siinä kohtaa. 

 

Jeaaaaah 😌 pääsin ihan Mona Lisaan kiinni kun liikuin silloin pyörätuolilla. Muut katselivat metrien takaa nauhan takana.

Ei sinne nauhan taakse pääse pyörätuolilla. 

Eikä niitä tauluja katsella nenä kiinni taulussa, kauempaa on oikea katseluetäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan nykyään ajattelevani monen tavallisen asian äärellä, että hyvä luoja jos sota alkaisi ja menettäisimme tämän. Eilen ollessani puolison kanssa Linnanmäen Valokarnevaalissa kuuntelemassa livemusiikkia, näin ihmisten tanssivan kauniissa ympäristössä ja yritin estää kyyneleitä tulemasta, kun siinäkin hetkessä hiipi mieleen: "mitä jos joku päivä emme olekaan turvassa"

En halua masentaa ketään tai maalata piruja seinille. Tunnistan vain muuttuneeni sodan ja  sotauutisoinnin alkamisen jälkeen erittäin kiitolliseksi kaikista tavallisista asioista. En jaksa hermostua enää turhasta, en valita enää asioista ja elän tässä ja nyt enkä "sitten joskus."

Niin no se Linnanmäkihän olisi ensimmäisten pommitusten kohteena kun Helsinkiin isketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukkumista ja päiheitä.

Rakastan oikeinkirjoitusta.

 

Taidat rakastaa myös vittuilua, tavallinen arkinen asia sekin. 

Itse tehtynä vai kohteena olemista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun seisoo maailmalla jossain museossa Rembrandtin maalauksen edessä, muutaman sentin päässä yksin, ja ajattelee minkä äärettömän syvällisyyden siinä kohtaa. 

 

Jeaaaaah 😌 pääsin ihan Mona Lisaan kiinni kun liikuin silloin pyörätuolilla. Muut katselivat metrien takaa nauhan takana.

Ei sinne nauhan taakse pääse pyörätuolilla. 

Eikä niitä tauluja katsella nenä kiinni taulussa, kauempaa on oikea katseluetäisyys.

Kun jatsoo jotain pienempää, esim em Rembrandtin omakuvaa silmästä silmään, silloin seistään lähellä. 

En epäröi sanoa että minäkin rakastan anaaliseksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Rakastan sitä miten nuoret naiset kiljahtaa kun työnnän rautakankena seisovan kyrpäni pillun sijasta anaaliin. 

PS

Liukastettuna tietysti. 

No se on silloin tuskan parahdus.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan seksiä. Asia joka on elämässä erittäin tärkeää ja joka luonnollisesti loistaa poissaolollaan aikaisemmissa, yksinäisten kissatätien kirjoittamissa kommenteissa. 

Minä taas rakastan sitä, että seksiä on niin vähän. Ehkä kerran, pari kuussa. Elämä on niin paljon kevyempää, kun kukaan ei jatkuvasti vonkaa. Raskaimmat vuodet oli kun lapset oli at ihan pieniä. Niiden nukuttaminen vei aikaa ja heräilivät öisin. Olin kroonisesti väsynyt 5 vuotta, mutta mies aina halusi, melkein joka yö. Ajattelin silloin, että jos en anna, se lähtee jonkun toisen naisen perään. Eikä se aina tietenkään yhdyntää tarkoita, mutta jotain toimintaa joka tapauksessa. Nyt on niin paljon keveämpää olla, kun hänelläkin himot kadonneet. Ikä tekee tehtävänsä ja kun 50 v. tuli miehelle mittariin, muutoksen alkoi huomata yhä selvemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan sitä miten nuoret naiset kiljahtaa kun työnnän rautakankena seisovan kyrpäni pillun sijasta anaaliin. 

PS

Liukastettuna tietysti. 

No se on silloin tuskan parahdus.

Todella monet rakastavat pientä kipua. 

Rakastan tällaisia videoita:

Rakastan sitä että saan asua Milanon kokoisessa kaupungissa eikä minun tarvitse sietää Suomen ilmastoa vaikka täälläkin sataa aika paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan seksiä. Asia joka on elämässä erittäin tärkeää ja joka luonnollisesti loistaa poissaolollaan aikaisemmissa, yksinäisten kissatätien kirjoittamissa kommenteissa. 

Minä taas rakastan sitä, että seksiä on niin vähän. Ehkä kerran, pari kuussa. Elämä on niin paljon kevyempää, kun kukaan ei jatkuvasti vonkaa. Raskaimmat vuodet oli kun lapset oli at ihan pieniä. Niiden nukuttaminen vei aikaa ja heräilivät öisin. Olin kroonisesti väsynyt 5 vuotta, mutta mies aina halusi, melkein joka yö. Ajattelin silloin, että jos en anna, se lähtee jonkun toisen naisen perään. Eikä se aina tietenkään yhdyntää tarkoita, mutta jotain toimintaa joka tapauksessa. Nyt on niin paljon keveämpää olla, kun hänelläkin himot kadonneet. Ikä tekee tehtävänsä ja kun 50 v. tuli miehelle mittariin, muutoksen alkoi huomata yhä selvemmin. 

Totta kai koska naisena inhoat omaa rupsahtanutta ruumistasi. 

Rakastan mielenterveyttäni. En itke päivittäin, nukun hyvin, minulla on ystäviä, rakkautta, en erakoidu, en tarvitse lemmikkiä tunteakseni olevani pidetty, enkä näe harhoja kuten huoriksia, ylisläisiä, koulupoikia tai kareneita. 

Vapaapäivää. Menetin pitkäaikaisen työni vuosi sitten muutaman kymmenen muun kanssa. Tein vuoden osa-aikaista työtä, mutta kuukausi sitten sain täysiaikaisen vakipaikan. Työ on välillä rankkaa, mutta olen tietenkin onnellinen että olen nyt tässä tilanteessa. Nyt vapaapäivä tuntuu oikeasti ansaitulta ja sillä on merkitystä. Saan näinä päivinä paljon enemmän aikaiseksi, verrattuna viime vuoteen, jolloin vapaata oli kuitenkin enemmän. Mutta sellainen vapaa vain lamautti, ainakin minut. Nykyään katson asioita todellakin ihan eri tavalla, verrattuna siihen kun luulin saavani tehdä samaa työtä eläkkeeseen asti. Kaikille teille, jotka olette vielä siinä tilanteessa, toivon sydämestäni onnistumista työmarkkinoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan nykyään ajattelevani monen tavallisen asian äärellä, että hyvä luoja jos sota alkaisi ja menettäisimme tämän. Eilen ollessani puolison kanssa Linnanmäen Valokarnevaalissa kuuntelemassa livemusiikkia, näin ihmisten tanssivan kauniissa ympäristössä ja yritin estää kyyneleitä tulemasta, kun siinäkin hetkessä hiipi mieleen: "mitä jos joku päivä emme olekaan turvassa"

En halua masentaa ketään tai maalata piruja seinille. Tunnistan vain muuttuneeni sodan ja  sotauutisoinnin alkamisen jälkeen erittäin kiitolliseksi kaikista tavallisista asioista. En jaksa hermostua enää turhasta, en valita enää asioista ja elän tässä ja nyt enkä "sitten joskus."

Niin no se Linnanmäkihän olisi ensimmäisten pommitusten kohteena kun Helsinkiin isketään.

Ja sinulta näyttää puuttuvan sisälukutaito.

Puhtaita lakanoita, aamukahvia, naapurin tervehdystä, hyvää elokuvaa, kirjoittamista ja lukemista, lapsia.

Kaurapuuroa

Rakastan aamuja! Aamukahvia ja työmatkaa kun saa istua 20min bussin kyydissä ja lukea tai kuunnella musiikkia. Sitten tulen töihin ja vaihdan mun parhaan työkaverin kanssa kuulumiset ja sit käynnistellään töitä yhdessä. Myös vapaapäivien aamuja kun juon kaikessa rauhassa muutaman kupin kahvia ja kattelen ikkunasta ulos ja pohdin et mihin sitä ryhtyisi.