Miksi ihmisiä haittaa se, jos verottaja pääsee katsomaan pankkitietoja? Rehellisellä ihmisellä ei ole salattavaa!
Minusta se on myös täysin oikein, että esimerkiksi lahjaveroa kiertävät kaikkine nimellisine muka-ei-lahja -tilisiirtoineen jäävät jatkossa tuollaisesta kiinni. Tai sellaiset, jotka tekevät töitä kaverille tai kaverin kaverille pimeänä, ottavat palkan käteisenä ja sitten tallettavat sen myöhemmin pankkitililleen.
Rehellisellä kansalaisella ei ole mitään salattavaa omien pankkitietojensa osalta!
Kommentit (51)
"Hallitus haluaa sosiaalitukihuijarit esiin tutkimalla ihmisten pankkitilejä."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011199027.html
Kela pääsee joulukuussa näkemään tiliotteet.
Kasarilla minäkin pankissa pätkätöissä pääsin katsomaan kaikkien ihmisten tilejä, eikä siinä ollut mitään kiellettyä. Näkyi tuttujen tuttujakin, mutta hyvin pian pankkitilin numeroiden vahtaamiseen kyllästyi.
20 vuotta ollaan pikkuhiljaa rapautettu yksityisyydensuojaa ties millä verukkeella. Joko se syy on ollut lapset, piratismi, harmaa talous, rikollisuus, postin parempi kulkeminen ja niin edelleen. Ja typerykset ovat riemusta kiljuen antaneet oikeuksiaan pois. Nythän jopa poliisi sanoo käyttävänsä passisormenjälkiä kaikenlaiseen, vaikka pyhästi vannottiin, ettei näin tehtäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tirkistelijöitä on ollut lehdissäkin Sote-alaan liittyen. Aina joku työntekijä luvattomasti katsoo asiakkaiden tietoja. Kyllä ne verottajan työntekijätkin on ihan normaaleja ihmisiä ja osa on liian uteliaita.
Sen lisäksi kansalaisten yksityisyys on tärkeää suojata ihan vain välttääksemme esim Kiinan tyyppisen kansalaisten vahtimisen.
"Kyllä ne verottajan työntekijätkin on ihan normaaleja ihmisiä ja osa on liian uteliaita"
Henkilöt, jotka käsittelevät asiakkaiden arkaluontoisia tietoja työtehtävissään, pitäisi ymmärtää, että he tekevät silloin niin työnsä vuoksi, työpaikkansa edustajina ja kyseisen asiakaan hyväksi. Heidät on tai ainakin pitäisi olla myös koulutettu ja ohjeistettu siihen, miten asiakkaan tietoja tulee käsitellä. He ovat myös allekirjoittaneet työsopimuksensa, jossa sitoutuvat käsittelemään arkaluontoisia t
No hei, tottakai se noin pitäisikin olla. Kaikkihan tuon tietävät. Mutta meneekö se tosielämässä näin? Miettikää nyt vaikka terveydenhuollossa tapahtuvaa urkintaa. Niitä tapauksia on todella paljon. Eikö se allekirjoitettu paperi muistu siinä mieleen?
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta ollaan pikkuhiljaa rapautettu yksityisyydensuojaa ties millä verukkeella. Joko se syy on ollut lapset, piratismi, harmaa talous, rikollisuus, postin parempi kulkeminen ja niin edelleen. Ja typerykset ovat riemusta kiljuen antaneet oikeuksiaan pois. Nythän jopa poliisi sanoo käyttävänsä passisormenjälkiä kaikenlaiseen, vaikka pyhästi vannottiin, ettei näin tehtäisi.
Poliisi haluaisi päästä noihin sormenjälkiiin, mutta laki ei (vielä) anna myöten. Mitä sinä tuossa pelkäät, onko tullut jätettyä niitä jälkiä murrettuun oveen? Minulla ei ole tuon osalta mitään pelättävää

Ei uskalla seurustella poliisin kanssa. Ne ottaa varmaan sormen jäljet ja saa sakot autolla ajosta.
Vierailija kirjoitti:
Se tarkoittaa käytännössä paluuta käteisen käyttöön ja siihen, että rahat jemmataan taas patjan alle.
Monissa paikoissa ei kelpaa käteinen, joten se ei tarkoita sitä.
Poliisit on kuulemma epäluuloisia, mutta kyllä me naisetkin ollaan epäluuloisia poliiseja kohtaan. En aja autoa niin, että poliisi istuu vieressä vahtimassa eli en seurustelisi poliisin kanssa. Nykyään kaikki puhuminenkin on kielletty.
Ei saa puhua siitä asiasta eikä siitä asiasta. Jos poliisi on vieressä pitää olla hiljaa.
Jos kerran "rehellisellä ihmisellä ei ole mitään salattavaa", niin kerros nyt meille:
- pankkitietosi viimeisen kuukauden ajalta
- sosiaaliturvatunnuksesi
- puhelimesi avauskoodi
- viimeisimmät sähköpostisi
- osoitteesi
Ai et kerro? Mitä sinä siis olet, epärehellinen ihminen? Seuraavaksi varmaan sanot, ettet tarvitse sananvapautta, kun sinulla ei ole mitään sanottavaa.
Jokainen haluaa salata omaisuutensa määrän, ei se ole kiinni siitä onko laillista vai ei. Verottajakin on ihminen ja jos löytää kiristyksen kohteen, niin käyttää sitä omaksi hyödykseen.