Tutkijan ura, kannattaako?

Suomi on tohtoreille huono maa. Tutkimusta ei kannateta ja rahahanat ovat erittäin tiukassa! Töitä ei ole. Järkevää vasta sitten, jos tavoitteena on ura ulkomailla. Tämän takia monet hakee sinne lääkikseen.

Ei kannata. Kirjaimellisesti melkein mikä tahansa tavallinena työ on tarjoaa vakaammat tulevaisuudennäkymät ja suuremman palkan kuin tutkimus, stressistä ja työn kuormittavuudesta puhumattakaan. 

Muistan vielä, kun oman oppiaineeni graduseminaarissa monet opiskelijat (minä mukaan lukien) ilmaisivat halukkuutensa hakeutua tohtorikoulutukseen valmistumisen jälkeen. Professori teki saman tien meille kaikille selväksi, että tutkimus ei ole järkevä urapolku oikein millään tasolla ja että jatko-opintoihin hakeutumista kannattaa alkaa harkitsemaan lähinnä siinä tilanteessa, jos ei ole onnistunut saamaan kirjaimellisesti mitään töitä yliopiston ulkopuolelta. Tämä pelottelu jatkui koko graduseminaarin ajan ja muistaakseni kukaan meistä ei sitten lopulta uskaltanut lähteä tekemään väitöskirjaa. Ehkä parempi näin.

Eli siis harkitse vielä. Tässä ketjussa on jo tullut paljon varoittelua tutkijan uran karusta todellisuudesta. Koko elämäsi olisi vain pelkkää löysässä hirressä riippumista ilman minkäänlaista varmuutta tulevaisuudesta. Kannattaa suhtautua monien tutkimusta tehneiden varoituksiin vakavasti. Ne eivät nimittäin tule tyhjästä.

Tutkijan työ voi olla hauskaa ja kiinnostavaa, mutta rahoituksen hankkiminen ei sitä sitten olekaan.

Oletko tuskin riittävän älykäs. Kysyt kuitenkin uravalintaan liittyviä kysymyksiä täältä. Kaikista ei ole kaikkeen.

Kuten tässä on monesti todettu rahoitus on se ongelma. Itse olin kauppatieteilijä ja tutkijana muutaman vuoden. Rahoitusvaikeuksien takia lähdin muihin hommiin. Itse työ oli mielenkiintoista ja nautittavaa.

Ei noista hommista mitään rahaa saa. 

Aiheesta on tehty pari vuotta sitten selvitys: https://www.sivista.fi/wp-content/uploads/2023/09/Tilastokatsaus-tohtor…

Tutkimuksessa rahoitus on haaste, mutta väitöskirjan teon aikana syntyy yleensä kontakteja, joiden kautta pääsee myöhemmin tutkimushankkeisiin ensin tutkijaksi ja myöhemmin itse hakemaan rahoitusta ja vetämään projekteja. Jos turkimuspuoli tökkii, psykologia on ala, jolta töitä löytyy myös yliopiston ulkopuolelta. Tutkijakoulutuksella on käyttöä sielläkin - on kunnallisia virkoja, HR-firmoja jne. Tunnen pari tohtoria, jotka molemmat tekevät terapiatyötä yksityisesti (halusivat vain tutkinnon, päämäärä oli koko ajan yksityinen puoli).

Osa pelkästään tutkimustyötä tekevistä toki jumittuu pätkärahoituskierteeseen erityisesti huonosti työllistävillä/rahoitetuilla aloilla. Epävarmuus on kuitenkin läsnä kaikkialla, ei se startup -konkurssikierrekään mitään pitkäjänteistä toimeentuloa takaa. Jos ala kiinnostaa, niin rohkeasti vain hommiin. On niillä huonosti rahoitetuillakin aloilla vakituisia virkoja.

Tutkijan ura voi sopia hyvin introvertille, koska iso osa työstä on itsenäistä lukemista, kirjoittamista, datan analysointia ja ajattelutyötä. Tiimityö ja esitykset kuuluvat kyllä myös siihen, mutta ne eivät yleensä vie koko päivää, joten suurimman osan ajasta voi keskittyä omiin projekteihin.

Työsuhteiden saaminen yliopistolla on usein kilpailtua, etenkin vakituisten paikkojen kohdalla. Usein urapolku kulkee väitöskirjasta postdociin ja siitä eteenpäin, ja monet tekevät ensin määräaikaisia tutkijatehtäviä. Apurahojen hakeminen on myös realistinen vaihtoehto, mutta se vaatii oman tutkimussuunnitelman ja verkostoitumista. Usein apurahoja saa etenkin, jos tutkimusaihe on ajankohtainen ja hyvin perusteltu.

Kannattaa kokeilla käytännössä: liity tutkimusryhmään, tee harjoittelua tai osallistu projekteihin. Näin näet, millaista arki oikeasti on, ja saat samalla kokemusta, joka helpottaa apurahan tai työsuhteen saamista.