Erilaiset valtadynamiikat suhteissa
Minä olen 32v nainen ja mieheni on suunnilleen saman ikäinen. Teen suhteessamme kaikki päätökset, olemme yhdessä sopineet tämän dynamiikan suhteen alussa, ja nyt tuli juuri kuusi vuotta täyteen. Olemme onnellisia näin.
Me olemme kumpikin autismin kirjolla. Mieheni käy töissä, on IT-alalla, varsin hyväpalkkainen työ. Itse olen kotona. Mies pitää työstään, mutta se kuormittaa häntä sen verran paljon, ettei hän jaksaisi tehdä töiden ulkopuolella minkäänlaisia päätöksiä. Hänen mielestään on ihanaa, kun kotona saa vain olla ja minä huolehdin kaikesta. Mies tekee kyllä kotitöitä, mutta päätöksiin hänen ei tarvitse osallistua. Toki josksu hän saattaa jotain ehdottaa, esim. Jotain reissuja ja otan näitä kyllä huomioon päätöksissäni.
Meillä ei ole seksiä, mutta läheisyyttä, hellimistä, hoivaamista ja pusuja on paljon. En ole ikinä ollut kiinnostunut seksistä, unelmasuhteeni on aina ollut sellainen, että minä saan hoivata ja huolehtia miehestä .Tykkään leperrellä hänelle, ja hän pitää siitä myös paljon. Miehelläni olisi jonkinlaisia seksihaluja, joten siinä asiassa halut eivät täysin kohtaa, mutta muuten olemme täydellinen match. Olemme naureskelleet, että emme varmaan kumpikaan pystyisi olemaan kenenkään muun kanssa.
Onko kenelläkään muulla tavallisesta poikkeavaa suhdemuotoa/valtadynamiikkaa ja jos on, kuinka se toimii?
N32
Kommentit (804)
Olen selostanut jo moneen kertaan mihin olen käyttänyt tissejäni. Onko se muka väärin? Ne ovat minun tissini ja jos haluan joissain tilanteissa vaikka vähän palkita tai hemmotella kumppaniani niillä niin minulla on siihen oikeus
Voin luvata etten ole tehnyt tisseilläni miehelleni pahaa, pelkästään hyvää.
Mutta nyt sänkyyn, että mies saa painaa päänsä tyynyihin <3
Ap
Mikä on AP:n kuppikoko? Minkä kokoisilla meloneilla on noin paljon valtaa?
AP kuulostaa täydelliseltä naiselta: fiksu, jämäkkä, hellä, ei välitä muiden mielipiteistä ja vieläpä on hyvät tissit
M35
Miksi se on niin käsittämätöntä, että ap ohjailee miestään tisseillään? Munastahan miehiä on viety aina. Mies joka on aivan kuumana naiseen tekee kyllä mitä hyvänsä tämän eteen ja ei tarvita edes seksiä.
Ap hoitaa hommansa. Kyllä mäkin voisin palkkani antaa siitä ilosta, että joku hoitaisi kaikki käytännön asiat, eli laskut ruuat pöytään, siivoukset jne. Ja en kinaisi siitä miten ne tehdään, ei kiinnostaisi pätkääkään!
Ja tuskin nyt näillä mikään ökyelintaso on, it-duunari on nykyään keskipalkkainen hemmo. Ei yhden palkalla Suomessa rikastuta, mutta kun lapset ei ole kuviossa niin kyllä kaksi aikuista hyvin toimeen tulee, etenkin jos toinen oikeasti jaksaa vähän suunnitella ostamisia.
No tässä mies on aivopesty ihan lapsen rooliin tissien avulla hyvin suunnitelmallisesti 6 vuoden aikana
Vierailija kirjoitti:
No tässä mies on aivopesty ihan lapsen rooliin tissien avulla hyvin suunnitelmallisesti 6 vuoden aikana
Kuka oikeasti uskoo tämmöistä? Parhaassa tapauksessa mies saa täsmälleen mitä haluaa, toinen hoitaa kaiken pskan mitä talouteen kuuluu ja mies ei ole mikään seksipeto, vaan oikeasti tämä tissien räplääminen ja itsekseen käteen vetely sopii hänelle perfecto. Naisen voi potkaista ulos sillä siunaamalla kun alkaa niin haluamaan. Ei muuta kun ilmoittaa työnantajalle uuden palkkatilin ja sanoo naiselle, että kerää rojusi.
Enemmän mua tuona naisena pelottaisi, mitä tapahtuu, kun tissit rupsahtaa. Ap on nyt 32, joten vielä on hyviä vuosia edessä kun lapsiakaan ei meinaa laittaa tissejä kiskomaan, mutta ei hänkään painovoimaa vastaan mittaamattomiin voi taistella.
Tai sitten tuo on todellakin unelmaliitto, jossa molemmat saa mitä haluaa. Mutta tämähän on mahdoton kuvio, vaan oikeasti kuvitellaan, että jotkut tissit voi aivopestä aikuisen miehen!
Mitähän AP luulee tapahtuvan kun ne ihanat tisut alkaa joku päivä roikkua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä mies on aivopesty ihan lapsen rooliin tissien avulla hyvin suunnitelmallisesti 6 vuoden aikana
Kuka oikeasti uskoo tämmöistä? Parhaassa tapauksessa mies saa täsmälleen mitä haluaa, toinen hoitaa kaiken pskan mitä talouteen kuuluu ja mies ei ole mikään seksipeto, vaan oikeasti tämä tissien räplääminen ja itsekseen käteen vetely sopii hänelle perfecto. Naisen voi potkaista ulos sillä siunaamalla kun alkaa niin haluamaan. Ei muuta kun ilmoittaa työnantajalle uuden palkkatilin ja sanoo naiselle, että kerää rojusi.
Enemmän mua tuona naisena pelottaisi, mitä tapahtuu, kun tissit rupsahtaa. Ap on nyt 32, joten vielä on hyviä vuosia edessä kun lapsiakaan ei meinaa laittaa tissejä kiskomaan, mutta ei hänkään painovoimaa vastaan mittaamattomiin voi taistella.
Tai sitten tuo on todellakin unelmaliitto, jossa molemmat saa mitä haluaa. Mutta tämähän on mah
Mies on ehdollistunut nimenomaan ap:n tisseihin, ei sillä tissien ulkonäöllä ole silloin mitään väliä. Kun kuvaan kuuluu myös se lepertely, ap:n ominaistuoksu, sydänäänet ja sen sellaiset.
Itse kyllä pidän tuota aika moraalittomana. Kun menimme mieheni kanssa yksiin, hän sanoi minulle ihan suhteen alussa: "Älä koskaan pyydä multa mitään heti seksin jälkeen, koska silloin en voi sanoa ei." Tietenkään en olisi koskaan tehnytkään niin, mutta minusta oli hienoa että mieheni osasi sen sanoa niin selkeästi.
Mutta miehet kyllä ehdollistuu tosi helposti, ihan tahattomasti. Oma mieheni on ehdollistunut yhden hierontaöljjyn tuoksuun, mitä käytämme makkarissa. Kerran joku irtokaramelli haisi vähän samalta - ja hänellä alkoi kuulemma hiukan seistä, ihan vaan tuoksusta.
Tästä ehdollistumisesta on tutkimuksiakin, toki rotilla, mutta tosi kiinnostavia. Kun urosrottien annettiin paritella naaraiden kanssa, joilla oli päällä joku pikkuinen takki, ne hetken päästä eivät enää osanneet paritella naarasta, jolla ei takkia ollut!
Naiset ei ilmeisesti seksimielessä ehdollistu ihan niin helposti. En ole ainakaan kuullut. Ehkä testosteroni vaikuttaa taustalla jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä taas? Eikö se ole ihan normaalia, että molemmat makailee toistensa rintakehän päällä (naisella siinä nyt on tissit) ja toinen silittelee? Kai siinä usein tulee vähän leperreltyäkin. Ja jokainen omista kumppaneistani on kyllä tisseistäni tykännyt. Minua ei varsinaisesti kiihota se, että toinen siinä tisseillä makailee, mutta kyllä seksin aikana rintojen koskettaminen, suutelu jne kiihottaa kovastikin.
Paras paikka maailmassa on maata miehen rintakehän päällä kaikessa rauhassa ilman aikomustakaan pitkään aikaan nousta ja höpötellä ja leperrellä. Sairastako tämäkin?
Ollaanko jo vaiheessa, jossa on jotenkin erikoista, että miehestä naisen rinnat, etenkin hyvänkokoiset ja kiinteät, ovat kiihottavat?
Tuo rintakehän päällä makaaminen tuntuu hyvältä sydänäänten takia. Vaikka niitä ei tietoisesti kuulisikaan, ne aistii, ja sydänkoherenssi (eli että ihmisten sydänaallot synkronoituu) on ihan tieteellisesti tutkittu tosiasia.
Itsekin vedän automaattisesti miehen pään rinnalleni jos sitä joskus joutuu lohduttamaan, ja tietysti jos köllötellään sängyssä. Tai sitten lepuutan päätäni sen rinnalla. Ihan normaalia käytöstä käsittääkseni. Ap:n suhteessa tuo vaan on todella korostunutta, ja tietysti se on outoa että ap on onnistunut ehdollistamaan miehen niin, että tissit EI ole seksuaaliset. Koska meillä naisillahan on tissit tämmöiset läskipallot nimenomaan siksi, että se on seksuaalinen viesti miehille. Muutenhan ne voisi olla samanlaiset kuin simpanssilla, eli pelkkä nisä kun ei imetetä, ja vähän pussukkaa jos imettää. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että toisin kuin muut nisäkkäät, me ihmiset tahdomme paritella myös kasvokkain. Joten etupuolellekin on tarvittu visuaalista stimulaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän AP luulee tapahtuvan kun ne ihanat tisut alkaa joku päivä roikkua
Ei mitään. Kun ehdollistuminen on jo tapahtunut. Eikä tuollaisessa toiminnassa se rintojen visuaalinen ilme niin tärkeä muutenkaan ole.
Itse asiassa on täysin mahdollista, että ap:n rinnat ovat aivan tavalliset. Ne voivat olla jopa pienet, riippuvat, eripariset. Oleellista on, että ne ovat ap:n ja ne oli ensin "kiellettyä", kun ap sanoi ajatelleensa alkuun että rintoihin ei suhteessa koskettaisi. Sitten mies sai koskea paidan läpi, ja sitten -ooh mikä autuus ja palkinto- ihan paljasta ihoa. Tuossa oli luotu jo niin paljon jännitystä, ja mies oli saanut jo ehdollistua ap:n läheisyyteen, tuoksuun, sydänääniin jne. paidan läpi, että rintojen objektiivisella "hyvyydellä" ei ole mitään merkitystä.
Ja muutenkin vaikka miehet on visuaalisia ja rinnoista pitää, niille "kelpaa" kyllä paljon laajempi skaala kuin mitä naiset usein kuvittelevat. Minulla esimerkiksi oli nuorena lähinnä nännit rintakehällä, koska urheilin ja oli matala rasvaprosentti. 20 vuotta ja 20 kg myöhemmin on myös rasvaa ja nännit varmaan 10 sentttiä alempana. Sama mies ollut koko ajan, mies joka näkee minut alasti joka päivä, ja silti se on vähintään kerran viikossa "sulla on niin ihanat rinnat". Sama juttu pyllyn kanssa, vaikkei se enää olekaan urheilijattaren kikkapeppu, niin silti se on miehelleni "sulla on niin ihana täydellinen pylly". Ja ei, se ei kehu saadakseen pesää, sitä saa ilmankin, nuo tulee ihan spontaanisti kun olen menossa suihkuun tai muuten vaan halataan tms.
Itse kyllä pidän tuota aika moraalittomana. Kun menimme mieheni kanssa yksiin, hän sanoi minulle ihan suhteen alussa: "Älä koskaan pyydä multa mitään heti seksin jälkeen, koska silloin en voi sanoa ei." Tietenkään en olisi koskaan tehnytkään niin, mutta minusta oli hienoa että mieheni osasi sen sanoa niin selkeästi.
Kuule ei kaikki miehet ole ehdollistuvia tai addiktoituvia. Lisäksi normaalissa suhteessa voidaan myös perua asiat, jotka on luvattu, mutta eivät sitten kuitenkaan tunnu hyvältä. Lisäksi normaalisti ei ole mitään niin isoja, merkittäviä asioita, jotka pitää pyytää toiselta, että pitäisi kikkailla mitään pyydän sitten seksin jälkeen.
Mitä itse ajattelet, että nämä voisi olla? Kun en kohdallani keksi mitään, mitä en voisi pyytää ihan vain, koska haluan, että asia menee näin. Sitten keskustellaan, mitä siitä ajatellaan, ei niin, että toinen joko menee tyhmyyksissään lupaamaan tai minä oveluuttani menen pyytelemään.
Minusta enemmän ihmisten suhteista kertoo se, että on vaikea edes kuvitella, että tuossa takana ei olisikaan mitään erikoista tissimanipulaatiota, vaan ihan oikeasti on löytynyt tapa elää, joka sopii näille kahdelle. Siis että se on uskomattomin selitys!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän AP luulee tapahtuvan kun ne ihanat tisut alkaa joku päivä roikkua
Ei mitään. Kun ehdollistuminen on jo tapahtunut. Eikä tuollaisessa toiminnassa se rintojen visuaalinen ilme niin tärkeä muutenkaan ole.
Itse asiassa on täysin mahdollista, että ap:n rinnat ovat aivan tavalliset. Ne voivat olla jopa pienet, riippuvat, eripariset. Oleellista on, että ne ovat ap:n ja ne oli ensin "kiellettyä", kun ap sanoi ajatelleensa alkuun että rintoihin ei suhteessa koskettaisi. Sitten mies sai koskea paidan läpi, ja sitten -ooh mikä autuus ja palkinto- ihan paljasta ihoa. Tuossa oli luotu jo niin paljon jännitystä, ja mies oli saanut jo ehdollistua ap:n läheisyyteen, tuoksuun, sydänääniin jne. paidan läpi, että rintojen objektiivisella "hyvyydellä" ei ole mitään merkitystä.
Ja muutenkin vaikka miehet on visuaalisia ja rinnoista pitää, niille "kelpaa" kyll
Niin siis ajattelet, että miehesi on tisseihisi ja peppuusi ehdollistunut, ei, että hän rakastaa sinua kokonaisuutena, joten näin ollen kaikki sinut osatkin on ihania? Ja ovat ihania juuri siksi, että ovat ajan saatossa muuttuneet, teidän yhteisen elämän kuluessa?
Ja täysin mahdoton ajatus on, että ap antaa miehelle sitä, mikä tekee tämän onnelliseksi aina talouden hoitoa, hoivaa ja lepertelyä myöten?
Kiitos viesteistä, nyt on ollut todella hyvää keskustelua meidän hellyydestä ja tissittelystä
"Mies on ehdollistunut nimenomaan ap:n tisseihin, ei sillä tissien ulkonäöllä ole silloin mitään väliä. Kun kuvaan kuuluu myös se lepertely, ap:n ominaistuoksu, sydänäänet ja sen sellaiset."
Tähän se tiivistyy minusta hyvin, tisseissä tärkeintä on se pehmeys, ei niiden ulkonäkö tai ehkä kokokaan. Ja nimenomaan tuo kokonaisuus, joka koostuu tuoksusta, sykkeestä ja siitä lepertelystä. Tästä tavastamme olla lähekkäin on muodostunut miehelle enemmänkin turvallinen ja rauhoittava kokemus kuin seksuaalinen.
Ja totta kai olen tiennyt että mieheni ehdollistuu tissittelyssä lepertelylle ja muulle hellyydelle josta pidän. Mutta en ymmärrä, miksi se olisi moraalitonta. Eikö suhteissa yleensäkin haluta tehdä toinen niin onnelliseksi, ettei hän ikinä haluaisi pois.

Monet ajattelee, että se on se, että sinä hallitset rahaa ja teet kaikki päätökset. Sitä on vaikeaa kuvitella autistin maailmaa, eli sitä, että voi olla äärimmäisen vaikeaa valita vaikka kahden saman tyyppisen juuston tai ylipäätään juustojen välillä. Kai se jonkun verran kuormittavaa on sinullekin?
Oikeasti monen mielestä on normaalimpaa riidellä rahasta ja olla ilman läheisyyttä, seksiä jne. sen vuoksi, että ainaisella arkiasioista riitelyllä on pilattu parisuhde ja toisen onnellisuus vain ärsyttää, kun itse on katkera kaiken aikaa siitä, mitä ei saa.
Minusta oli todella outoja nuo puheet, että miehesi katkeroituu. Miksi niin tekisi kun tämä suhde hänelle sopii?
Voi olla, että joskus tulee päivä, kun tissittely ei hänelle riitä. Mutta niin voi käydä ihan jokaisessa parisuhteessa, että tarpeet alkaa etääntymään. Silloin sitten keskustellaan.
Jos miehellä ei ole kovia seksihaluja, tällainen suhde on täydellinen. Tässä autistit näyttää kyllä hyvää esimerkkiä miten homma laitetaan toimimaan
"Ihan normaalia käytöstä käsittääkseni. Ap:n suhteessa tuo vaan on todella korostunutta, ja tietysti se on outoa että ap on onnistunut ehdollistamaan miehen niin, että tissit EI ole seksuaaliset. Koska meillä naisillahan on tissit tämmöiset läskipallot nimenomaan siksi, että se on seksuaalinen viesti miehille. "
Tässä se aivopesu juuri on tapahtunut. Kun mies on päässyt tisseillä, hänelle on systemaattisesti lässytetty ja leperretty kuin vauvalle. Ja vähitellen se on tepsinyt ja seksuaalinen halu kadonnut
Itse kyllä pidän tuota aika moraalittomana. Kun menimme mieheni kanssa yksiin, hän sanoi minulle ihan suhteen alussa: "Älä koskaan pyydä multa mitään heti seksin jälkeen, koska silloin en voi sanoa ei." Tietenkään en olisi koskaan tehnytkään niin, mutta minusta oli hienoa että mieheni osasi sen sanoa niin selkeästi.
Mies on tainnut oppirahansa maksaa ja ostella entisille naisille autoja ja maailmanmatkoja seksipöllyissään. Siksi osaa jo etukäteen kertoa, että menee seksistä noin sekaisin.
Normaali mies kyllä osaa seksinkin jälkeen vähän harkita, mihin tulee lupauduttua.
Onhan se ehkä moraalitonta, jos tuota hyväksi käyttää. Mutta mä ymmärsin myös, että itse lupaukset oli tehty jo ilman tissejä ja tissit tuli mukaan vain, jotta miehestäkin tuntusi paremmalta.
Tässä se aivopesu juuri on tapahtunut. Kun mies on päässyt tisseillä, hänelle on systemaattisesti lässytetty ja leperretty kuin vauvalle. Ja vähitellen se on tepsinyt ja seksuaalinen halu kadonnut
Uskotteko oikeasti, että tälläinen on mahdollista? Wau. Siis kaikki seksirikolliset tisseille makailemaan ja lässytys päälle, niin kyllä ne halut katoaa! Mä voin alkaa valtion tissivastaavaksi, palkkio olisi varmaan hyvä ja saisi tehdä yhteiskunnalle arvokasta työtä.
Toimiiko tämä naisille ja miten? Mies voisi ottaa vaikka syliin istumaan ja lässyttää, niin nainen taantuisi vauvaksi, joka ei osaa vaatia mitään, ei esim. tasa-arvoista suhdetta tai miestä tekemään kotitöitä?
Kyllähän mies on sanonut, miten asia on ollut. Seksiä on ollut kahden naisen kanssa ja se ei ole ollut kummoista. Hän ei siis ole juurikaan sen seksuaalisempi kuin AP, tai ei ainakaan niin paljon, että jäisi sitä erityisesti kaipaamaan. Kokee, että tämä on parempaa.
Miksi on niin saakelin vaikea ymmärtää, että kaikille nautinto ei ole se sama peniksen penetraatio?
Vierailija kirjoitti:
Tässä se aivopesu juuri on tapahtunut. Kun mies on päässyt tisseillä, hänelle on systemaattisesti lässytetty ja leperretty kuin vauvalle. Ja vähitellen se on tepsinyt ja seksuaalinen halu kadonnut
Uskotteko oikeasti, että tälläinen on mahdollista? Wau. Siis kaikki seksirikolliset tisseille makailemaan ja lässytys päälle, niin kyllä ne halut katoaa! Mä voin alkaa valtion tissivastaavaksi, palkkio olisi varmaan hyvä ja saisi tehdä yhteiskunnalle arvokasta työtä.
Toimiiko tämä naisille ja miten? Mies voisi ottaa vaikka syliin istumaan ja lässyttää, niin nainen taantuisi vauvaksi, joka ei osaa vaatia mitään, ei esim. tasa-arvoista suhdetta tai miestä tekemään kotitöitä?
Kyllähän mies on sanonut, miten asia on ollut. Seksiä on ollut kahden naisen kanssa ja se ei ole ollut kummoista. Hän ei siis ole juurikaan sen seksuaalisempi kuin AP, tai ei ainakaan niin paljon, että jäisi sitä erityisesti kaipaamaan. Kokee,
Koska monella on kotona huono seksielämä joka pyörii miehen peniksen ympärillä
Olet saanut miehen suostumaan kaikkiin näihin muutoksiin tissiesi avulla
1) Tämän vielä ymmärrän. Teidän tissittely voi jollekin korvata seksin. Se on ihan ok.
2) Mies siirsi rahansa sinulle kun lupasit, että sen jälkeen hän saa painautua paljaisiin tisseihin etkä käytä silloin enää rintsikoita
3) Yhdistit lepertelyn ja tissittelyn niin, että ei ollut toista ilman toista. Ja teit sitä niin kauan kunnes mies oli ehdollistunut nauttimaan pelkästä lepertelystä, jota ennen inhosi
Et ole varsinaisesti pakottanut miestäsi mihinkään, siinä olen samaa mieltä. Mutta olet käyttänyt miehen viehtymystä tisseihisi kyllä tosi aggressiivisesti hyväksi opettaessasi hänelle suhteenne sääntöjä