Onni on tilapäinen ja ohimenevä tunne. Suurimman osan ajastaan ihminen on onneton.

Näinhän se menee.

Hmm.. Mulla päinvastoin.

Olen ollut viimeiset 10 vuotta onnellinen kun lopetin itsesäälin ja tein ongelmilleni jotain enkä vältellyt niitä. Aloitin myös urheilun, aloin syömään hyvin, tein asioita muiden takia enemmän kuin itseni.

Mutta kyllähän tämä loppuu sitten kun herätän narsistin sisälläni tai kuolen, siinä olet oikeassa.

Riippuu näkökulmasta. Jos mieltää onnellisuuden niiksi erityisiksi ihaniksi hetkiksi, jolloin on pakahtua onnesta, niin sitten.

Vastoinkäymisistä huolimatta voi olla onnellinen, muistaa ne hyvät asiat elämässään, mitä ne nyt on kenelläkin. Onnellisuuden voi nähdä taitolajina, huolimatta siitä, että tottakai varmaan kaikilla on ajanjaksoja, jolloin maailma synkistyy.

Onni on tila missä ei tarvita mitään ja meillähän on se ellemme etsisi. Tarvitsisi vain lakata etsimästä ja se olisi jo. Tiedätkö miten etsit silmälaseja tai aurinkolaseja mutta ne ovat olleet pään päällä koko ajan. Juuri samalla tavalla me etsimme vaikka se on jo.

Kel onni on sen kätkeköön. Joten se on vain piilossa.

Päättää ihan itse kumpi on, onnellinen vai onneton.

Ei se sen kummempaa ole.

Jos on ongelmia, suhtautuu ratkaisukeskeisesti, mitä muuttamalla tilanne kohenee jos johonkin haluaa muutosta.

Muutos on voimaa!

Ei pidä märistä asioista joihin voi vain itse vaikuttaa.

Kukaan muu ei päätä oletko onneton vai onnellinen.

Ilman rakkautta minä olen pääosin surullinen. Rakkautta toivon, ja hyvää parisuhdetta. 

Superonnellisia hetkiä on melko harvoin, mutta kyllä minulle perusarki on ihan onnellista.

Onneton olen jos tapahtuu jotain oikeasti pahaa. Muun ajan olen onnellinen. 

Suurimman osan ajasta ihminen on omassa perustilassaan. Itse olen suurimman osan ajasta ihan kohtalaisen tyytyväinen, joskus harvemmin erityisen iloinen ja välillä pahantuulinen. Riippuu ihmisestä mikä tämä perustila on, onko tyytyväinen vai onneton.