Lue keskustelun säännöt.
Oman tien kulkeminen, yksinäisyys, herkkyys ja tietoisuus. Samaistuuko täällä kukaan?
15.10.2025 |
Muutokset elämässä ovat olleet suuria. Olen muuttunut ihmisenä monella tavalla. Se on ollut siunaus koska olisin muuten saattanut jopa kuolla. Tavallaan kuolinkin, siltä se välillä tuntuu. Jouduin siis muuttamaan kaikki asiat elämässäni tavoista ihmissuhteisiin. Vanhaan ei voinut jäädä, se oli niin vahva murros, että vaihtoehtoja ei jäänyt.
Tämä on ollut hyvin eheyttävää mutta myös yksinäistä. Pidän yksin olosta mutta valehtelisin jos väittäisin, etten välillä kaipaisi yhteyttä toiseen. Seuraa, jossa olla oma itsensä, vaikka hiljaa. Jakaisi saman tilan ja kokemuksen toisen ihmisen kanssa, esimerkiksi luonnossa kulkiessa. Olen saanut onneksi yhteyttä luontoon takaisin, se lohduttaa ja tuo pintaan rakkauden kokemusta.
Minä tiedän, että hyviä asioita tapahtuu ja elämäni tulee olemaan sielullisesti täyttävää. Tunnen sen vain. Silti vaikka juuri tässäkin hetkessä elämäni on hyvää niin silti olen kuin välitilassa. Kuin tuntisin sisälläni paljon asioita ja aavistelen kaikenlaista mutta se ei heijastu vielä ulkoiseen todellisuuteen. Samaistuuko kukaan? Ymmärtääkseni nämä tuntemukset ovat olleet kollektiivista viime aikoina.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kulkenut tuota tietää noin 15 vuotta ja päätynyt pisteeseen, jossa ystävät ns. riittävät. En kaipaa enää kumppania jakamaan elämääni. Haluan tehdä ja nähdä vielä paljon, olen kiinnostunut monesta ja päivät hurahtavat ohi, on paljon mielekästä tekemistä ja ajattelemista. En tunne yksinäisyyttä, ainoastaan helpotusta.
Pelkään olevani kummajainen, työelämässä olisi helpompi tulla hyväksytyksi, jos on kumppani. Helposti ajatellaan, ettei ole löytänyt ketään, tai on tullut jätetyksi, miehenkipeä. Tuollainen asenne ärsyttää. N45
Ainakin nuoremmat ihmiset pääosin ymmärtävät, että sinkkuus voi olla oma valinta. Ei kannata määritellä itseään muiden mielipiteiden kautta. Jos joku ei hyväksy erilaisia elämänvalintoja, vika ei ole silloin sinussa.
Olet ihan oikeassa. Kiitos viestistäsi ja muistutuksesta. Yritän pitää mielessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama, mutta en osannut yhtään suojautua ja olin helppo uhri. Se ettei helposti tarvi muilta mitään, laukaisee tarvitsijoiden vihan.
Totta. Osa ihmisistä ei voi sietää sitä, jos joku ei osoita tarvitsevansa juuri heitä ja heidän hyväksyntäänsä. Toisaalta tarvitsevuuden puute sekoitetaan usein omahyväisyyteen, tunnekylmyyteen ja itseriittoisuuteen. Jotkut yrittävät tehdä näistä ihmisistä rikkinäisiä mm. vihjaamalla, että heidän "sisäinen lapsensa" on vioittunut ja tarvitsemattomuus on oire siitä. Ei se, ettei varsinaisesti tarvitse muilta mitään, sulje pois halua olla muiden ihmisten kanssa. Tarvitsevuuden poissaolo tarkoittaa vain sitä, ettei sido minäkuvaansa ja omanarvontuntoaan ulkoisiin olosuhteisiin vaan osaa olla itsensä puolella.
Näin juuri.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuollut jo nuorena, mutta palasin kroppaani takaisin. Se hetki rohkaisi mua elämään elämäni täysillä. Olen jo vanha, mutta kieltämättä yksinäinen. Toteuttanut kaikki unelmanikin. Monet ovat kateellisia, koska eivät tiedä syytä voimaani. Ei mussa muuta erilaista ole kuin herkkyys ja yliluonnollinen vielä. On vaikea kiinnostua esim miehestä, joka ei ole kokenut koskaan mitään muuta kuin "maallista", keskittyy tähän elämään tässä ja nyt liikaa. Jolla ei ole kuin yksi "taso", jos ymmärrätte, mitä tarkoitan..
Juuri tämä. Olen tapaillut sinänsä ihan ok miehiä, mutta he elävät vain tässä materiaalitodellisuudessa. Kaikki tekemisensä, ajattelunsa ja suunnitelmansa liittyvät näihin lihallisiin ja maallisiin asioihin. Osaan minäkin elää tätä hetkeä, omassa kehossani tuntevana ihmisenä, mutta koen, että se on vain pintaa, pakkopullaakin osittain. Todellinen elämä on ne sisäiset elämykset, joita koen yksin ollessani. Kunpa ne voisi kokea ja jakaa toisen kanssa. Silloin puhuttaisiin sielunkumppanuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä huoli. Suuntasi on ollut tasainen ylöspäin ja varmasti tuokin haaste ratkeaa tavalla tai toisella. Aina rukousvastaus ei ole se mitä odotamme, mutta se täyttää tuon tarpeen aivan varmasti.
En muuten ole koskaan ymmärtänyt tuota, miksi itseriittoisuus olisi negatiivinen asia. Sehän tarkoittaa sitä, että kuppi on ylitsevuotava, eikä vajaa. Miksi tämä olisi huono asia? No jaa, joillekin ihmisille kaikki on ongelma. Tällaisista on vaan parempi pysytellä etäällä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuollut jo nuorena, mutta palasin kroppaani takaisin. Se hetki rohkaisi mua elämään elämäni täysillä. Olen jo vanha, mutta kieltämättä yksinäinen. Toteuttanut kaikki unelmanikin. Monet ovat kateellisia, koska eivät tiedä syytä voimaani. Ei mussa muuta erilaista ole kuin herkkyys ja yliluonnollinen vielä. On vaikea kiinnostua esim miehestä, joka ei ole kokenut koskaan mitään muuta kuin "maallista", keskittyy tähän elämään tässä ja nyt liikaa. Jolla ei ole kuin yksi "taso", jos ymmärrätte, mitä tarkoitan..
Juuri tämä. Olen tapaillut sinänsä ihan ok miehiä, mutta he elävät vain tässä materiaalitodellisuudessa. Kaikki tekemisensä, ajattelunsa ja suunnitelmansa liittyvät näihin lihallisiin ja maallisiin asioihin. Osaan minäkin elää tätä hetkeä, omassa kehossani tuntevana ihmisenä, mutta koen, että se on vain pintaa, pakkopullaakin osittain. Todellinen el
Lihaahan sinäkin jahtaat jos miestä etsit. Sielun yhteys voi toteutua vaikka kasvin tai maalauksen kkanssa.
Siinä ei ole mitään vikaa, että katselee ja on avoin. Omalla kohdallani olen huomannut, että kohtaamiset vaan lyhenevät. Merkitykselliseksi muodostuvat ne, jotka ovat läsnä päivittäin. Lemmikit, naapurit, ym. Pidän ajatusta parisuhteesta todella kaukaisena. Toisaalta se tuo minut lähemmäs henkisiä johtajia ja henkiä. En todellakaan valita verrattuna miessuhteisiin...
Totta. Osa ihmisistä ei voi sietää sitä, jos joku ei osoita tarvitsevansa juuri heitä ja heidän hyväksyntäänsä. Toisaalta tarvitsevuuden puute sekoitetaan usein omahyväisyyteen, tunnekylmyyteen ja itseriittoisuuteen. Jotkut yrittävät tehdä näistä ihmisistä rikkinäisiä mm. vihjaamalla, että heidän "sisäinen lapsensa" on vioittunut ja tarvitsemattomuus on oire siitä. Ei se, ettei varsinaisesti tarvitse muilta mitään, sulje pois halua olla muiden ihmisten kanssa. Tarvitsevuuden poissaolo tarkoittaa vain sitä, ettei sido minäkuvaansa ja omanarvontuntoaan ulkoisiin olosuhteisiin vaan osaa olla itsensä puolella.