Lue keskustelun säännöt.
Väite, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, on valhe
12.10.2025 |
Oletko samaa mieltä, että ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ainakain huoto tai paha ihminen, ainakin seuraavin kriteerein:
Saan parhaat naurut kaikenlaisesta vahingonilosta.
Nautin suuresti kaikista katastrofeista ja dramaattisista tilanteista, katson innokkaana tsunamit youtubesta ja jos katson moottoriurheilua, olen eniten innoissani jos joku kaatuu tai ajaa kolarin.
Olen hyvin itsekäs, haluan elää itselleni ja siksi en tehnyt koskaan lapsia.
Jos olisit todella paha ihminen, olisit tehnyt lapsia ja pahoinpitelisit niitä henkisesti huviksesi. Se ei ketään satuta jos naureskelet katastrofeille, yhtä tyhjänpäiväistä kuin sekin että niitä päivittelee kauhuissaan, mutta ei liikuta niin paljon kumminkaan että auttaisi yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiusaaminen ei ole paha asia. Sen on ryhmän ja yhteisön hyväksi tehtävää kasvatusta jollekulle kielikellolle ja sopeutumattomalle pikkupirulle.
jaa vai niin miksei sinua ole sitten kasvatettu, pikkupiru?
Se on nyt vain valinta, ap, kumpaa pohjimmiltasi olet.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on niin hyvä kuin pystyy olemaan. Jotkut enemmän, toiset vähemmän. Uskon, että eniten vaikuttaa se, kuinka maailma on päähän potkinut ja miten sen on itse käsitellyt.
Tämä on totta, sillä jopa ne jotka ovat synnynnäisesti lähes kykenemättömiä myötätuntoon, kasvavat yhteiskuntakelpoisiksi melko todennäköisesti, jos kasvatukseen pystytään panostamaan erityisen paljon ja hyvin.
Olen.
Termi "hyvä mies" on täysin absurdi. Termi on ehkä kehitelty kuvaamaan parisuhdekelpoista miestä, koska väk ival tatilastot. Vastaavaa "hyvä nainen" termiä ei ole olemassa. Naisia ei lähtökohtaisesti tarvitse pelätä, ei miesten eikä naisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi meillä sitten on täällä niin paljon pahaa tekeviä ihmisiä? Ei hyvä mies ra.iskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä eikä paha, vaan elämä on valintoja. Tilanteisiin ajautuminen ei ole syy miksi tehdä mitään, jokainen teko on valinta.
Ja jokaisesta valinnasta vastuu on ihmisellä itsellään.
Voidaan ajatella näinkin, mutta huomioisin myös ihmisen kehittymisen vauvasta aikuiseksi.
Ilman muuta. Lapsesta tulee aina ajatella, että hän on hyvä. Jos teker tuhmuuksia, ei osaa toimia paremmin.
Niinhän se on monella aikuisellakin. Ei osaa toimia paremmin. Mutta silloin vastuu on kuitenkin hänellä itsellään. On myös vastuu opetella toimimaan paremmin.
Pohdittiin näitä asioita juuri puolison kanssa. Meillä on iloinen ja sosiaalinen vauva kuka luonteensakin puolesta saa valtavasti positiivista huomiota minne ikinä meneekin minkä seurauksena hänelle eittämättä kehittyy mielikuva maailmasta hyvänä paikkana ja hänen lähtäkohtansa muistaihmisistä on varmasti keskivertoa positiivisempi. Hänelle muut ihmiset ovat olleet alusta ilon, hyväksynnän ja positiivisen huomion lähde. Lapsi osaa nyt jo jakaa lelujaan kerhoissa muiden lasten kanssa ja on oppinut, että jaettu ilo on paras ilo. Pohdimme siis sitä miten tällaiset varhaislapsuuden kokemukset jo muokkaavat meitä esimerkiksi juuri itsekkyyden ja ahneuden suhteen. Välillä tuntuu, että ihmiset voi jakaa kahteen kategoriaan. Niihin ketkä jäävät maaliviivalla auttamaan kompastunutta kaveria ja niihin ketkä kampittavat kilpailijan voittaakseen, koska heidän silmissään elämä on raakaa kilpailua missä likainen peli on itsekkäässä maailmassa selviytymisen ehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä on hyvyys? Lain mukaan elämistä? Moraalin ja etiikan mukaan elämistä? Moraali muokkautuu kulttuurin mukana.
Se, että kohtelet muita kuin haluat itseäsi kohdeltavan, on oivallinen ohjenuora hyvälle käytökselle, tosin lähtökohta siinä ei ole pyyteetön vaan itsekäs.
Ei ole helppoa olla "hyvä" ihminen kun pitää yrittää selviytyä. Niin kauan kun yhteiskunta pitää meistä joten kuten huolta, on helpompi pyrkiä "hyvyyteen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä pohjimmiltaan, mutta ehkä päällimmiltään. Paskalla, kun on tapana valua alaspäin ja kusi taas nousee yleensä ylöspäin. Ja kusihan on aika paskaa parempaa.
kusella et tee oikein mitään, mut paskaa voi käyttää lannoitteena.
Anteeksi mutta nyt on viljelijänä pakko sanoa että tekeepäs: kultainen vesi eli laimennettu virtsa on hyvää lannoitetta. Ihmisulosteen käyttöä harkitsisin tarkasti ennen kuin käyttäisin syötäville kasveille edes vuosia kompostoituna. :D
Jatkakaa~
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisessä on sekä hyvä että paha ja geenit ja ympäristön vaikutus saa aikaan sen kumpi ottaa vallan.
Yksikään eliö ei ole hyvä eikä paha vaan pelkästään itsekäs. On sitten yksilöstä itsestään kiinni näyttäytyykö tämän teot ympäristössään hyvinä vai pahoina.
Ei pelkästään itsekäs. Kyllä epäitsekkyys on myös ominaista ihmislajille. Molempia on.
Ihminen olisi lajina tuhoutunut alkuunsa, mikäli itsekkyys olisi vallitseva ominaisuus. Yhteisöllisyys on myös yksilön etu. Etenkin ihmiskunnan aamuhämärissä, mutta myös tänä päivänä. Tuo fakta, että tarvitsemme toisiamme, on vain hämärtynyt, sillä yksilökeskeississä länsimaisissa kulttuureissa ihminen helposti kuvittelee olevansa kaikkivoipainen ja saavutt
No epäitsekkyys on tavallaan myös itsekästä, koska jokainen ymmärtää, että se lopulta koituu henkilön omaksi eduksi. Kun itse tarvitsee apua, se muistetaan.
Vierailija kirjoitti:
En sano että hyvä tai paha, mutta hyvin itsekäs. Se voi tulla monille yllätyksenä.
Oikeastaan pahuus muodostuu juuri itsekkyydestä, kun tarkemmin ajattelee. Jokainen paha teko on hyvin itsekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä tavalla tietty aika vaikkakin eettinen kysymys, koska pitäisi ensin tietää että missä menee raja kun hyvä muuttuu pahaksi? Jokainen hyväntahtoinen ihminenkin on tehnyt joskus "pahaa", muuttuuko hän silloin kategorisesti pahaksi?
Mutta jos nyt unohdetaan yllä oleva ja mennään kansantajuisesti/mutkat suoristaen niin silti sanon, että riippuu. Osa ihmisestä täyttää oman määritelmäni täydestä pahuudesta eli psykopatian ja puhtaan narsismin. Sitten on paljon harmaalla alueella operoivia ihmisiä eli valtaosa meistä. Meille on opetettu, mitä kuuluu tehdä, mutta useissa tilanteissa kuitenkin ajattelemme lähinnä omaa napaa ja jätämme esimerkiksi puuttumatta vääryksiin, jotka eivät suoraan kosketa meitä. Harva on oikeasti "hyvä" kategorisesti, vaan ihmiset ovat eläimiä tietoisuudestaan huolimatta. Kykenevät hyviin tekoihin, mutta valitsevat tehdä epämoraalisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on hyvyys? Lain mukaan elämistä? Moraalin ja etiikan mukaan elämistä? Moraali muokkautuu kulttuurin mukana.
Se, että kohtelet muita kuin haluat itseäsi kohdeltavan, on oivallinen ohjenuora hyvälle käytökselle, tosin lähtökohta siinä ei ole pyyteetön vaan itsekäs.
Ei ole helppoa olla "hyvä" ihminen kun pitää yrittää selviytyä. Niin kauan kun yhteiskunta pitää meistä joten kuten huolta, on helpompi pyrkiä "hyvyyteen".
Entäs muiden kohtelu niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan - siitä riippumatta miten sinua on kohdeltua ja siitä huolimatta että sitä tilaisuutta ei tulisi jossa sinua kohdeltaisiin vastavuoroisesti hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Pohdittiin näitä asioita juuri puolison kanssa. Meillä on iloinen ja sosiaalinen vauva kuka luonteensakin puolesta saa valtavasti positiivista huomiota minne ikinä meneekin minkä seurauksena hänelle eittämättä kehittyy mielikuva maailmasta hyvänä paikkana ja hänen lähtäkohtansa muistaihmisistä on varmasti keskivertoa positiivisempi. Hänelle muut ihmiset ovat olleet alusta ilon, hyväksynnän ja positiivisen huomion lähde. Lapsi osaa nyt jo jakaa lelujaan kerhoissa muiden lasten kanssa ja on oppinut, että jaettu ilo on paras ilo. Pohdimme siis sitä miten tällaiset varhaislapsuuden kokemukset jo muokkaavat meitä esimerkiksi juuri itsekkyyden ja ahneuden suhteen. Välillä tuntuu, että ihmiset voi jakaa kahteen kategoriaan. Niihin ketkä jäävät maaliviivalla auttamaan kompastunutta kaveria ja niihin ketkä kampittavat kilpailijan voittaakseen, koska heidän silmissään elämä on raakaa kilpailua missä likainen peli on itsekkäässä maailmassa selviytymisen
Kyllähän ahneus ja itsekkyys on seurausta vailla jäämisen kokemuksesta. Parhaiten sitä voi varhaislapsuudessa torjua olemalla mahdollisimman paljon aidosti läsnä. Monesti materiankin kaipuu syntyy siitä, että vanhemmat ovat paikanneet poissaoloaan hukuttamalla lapset kalliiseen materiaan.
Ihmisen tyhmyys tiivistyy joukossa. Joten ratkaisu on elää hajautetusti.
Vierailija kirjoitti:
No epäitsekkyys on tavallaan myös itsekästä, koska jokainen ymmärtää, että se lopulta koituu henkilön omaksi eduksi. Kun itse tarvitsee apua, se muistetaan.
Ei sina eikä automaattisesti. Monet tekevät hyviä asioita tietäen etteivät tule koskaan olemaan saajaosapuolena ja se on heille ok. Max sen kuuluisan hyvän mielen saa, mutta onko se itsekästä. Hyvän mielen voi saada vaikka harrastamalla liikuntaa mutta ei sitäkään kutsuta itsekkääksi.
Itse erikoistun anonyymeihin pieniin hyviin tekoihin, en edes halua kiitosta tai kiitollisuuden velkaa. Sitten jos tämä kohde ihmettelee että kuka tämän on tehnyt niin katson ympärilleni muiden kanssa hämmästellen etten muka tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen tyhmyys tiivistyy joukossa. Joten ratkaisu on elää hajautetusti.
Juuri päinvastoin. Ihminen ei pärjää yksin ilman toisten hoivaa koska me kaikki olemme olleet joskus lapsia ja useimmat meistä tulee olemaan vanhuksia, eikä sairastumista tai vammautumista voi 100% välttää elämässä.
Ongelmia tulee kun ihmiset yrittää elää itsekseen ja sitten vahingossa kohtaa toisen, ja yksinäisyyden sairastuttamalle mielelle se on täysin sietämätöntä että kukaan muu saa hengittää samaa ilmaa. Siis ihan tutkitusti ihminen on sosiaalinen eläin ja erakoituminen johtaa kirjaimelliseen hulluuteen, jota mökkihöperöitymiseksikin kutsutaan. Alkaa kuulemaan uhkaavia ääniä ja näkemään ihmiskasvoja ja -hahmoja siellä missä niitä ei ole.
Ihminen joka elää muiden ihmisten joukossa, aktiivisena lauman/yhteiskunnan jäsenenä, voi paremmin, ja luonnollisesti myös sietää muiden erilaisuutta ja erillisyyttä itsestään paremmin.
Ihminen olisi lajina tuhoutunut alkuunsa, mikäli itsekkyys olisi vallitseva ominaisuus. Yhteisöllisyys on myös yksilön etu. Etenkin ihmiskunnan aamuhämärissä, mutta myös tänä päivänä. Tuo fakta, että tarvitsemme toisiamme, on vain hämärtynyt, sillä yksilökeskeississä länsimaisissa kulttuureissa ihminen helposti kuvittelee olevansa kaikkivoipainen ja saavuttavansa kaiken hyvän yksin.