Mikä saa ihmisen eroamaan kun on pienet lapset, uusi talo yms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sepä juuri. Paineet kasvaa joka suunnasta lapsien, töiden,velan yms muodossa. Kaikkien kupoli ei kestä painetta yhtä hyvin. Sitten erotaan että saadan vähän happea.

Myös niin, että kun on pariuduttu nuorena ja unelmana onnellinen perhe-elämä, silloin keskitytään perheen perustamiseen ja taloon, vaikka itse parisuhteessa olisi vaikeuksia. On tahtoa, muttei ehkä edellytyksiä onnelliselle elämälle kuitenkaan. Jossain vaiheessa sitten päädytään eroon. Inhimillistä, ja onnellista, ettei nykyään tarvitse päätyä hautaan asti huonossa suhteessa. 

Tämän vuoksi se tahtomisen hokeminen on niin vahingollista, etenkin nuorille. Suhteen ei pidä olla taistelua ja väkisin tahtomista. Sen pitäisi olla rakkautta ja pääasissa onnea. 

Taidat olla itse aika nuori, jos luulet, ettei esim. normaaliin 50 vuoden avioliittoon kuulu niitä vaiheita, joissa vaaditaan tahtoa ja taistelua. Sellainen vaihe on tyypillisesti juuri aloituksessa kuvattu elämänvaihe. Tietysti kaikki eivät edes tavoittele pitkää avioliittoa, mutta jos sellaisessa haluaa elämäänsä elää, niin on oltava valmis tekemään työtä, eikä voi odottaa elämältä pelkkää rakkautta ja onnea -hattaraa. Tietenkään mitä tahansa ei kannata kenenkään kestää, mutta tuollainen asenne selittää kyllä osan siitä, miksi nykyään erotaan niin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kusipäinen puoliso, seksittömyys jne.

Kai nyt aikuinen ihminen pärjää ilman seksiäkin jonkun aikaa, jos puolisolla ei vaikka pariin vuoteen riitä siihen energia niiden pikkulasten kanssa. 

Itse odotin sen pari vuotta ja sitten vielä viisi vuotta lisää. Haluttomuus pysyi, selitykset vaihtuivat kun lapset eivät olleet enää pieniä. 

Olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin. 

Kieltämättä hieman huvittavaa kun huomaa tippuvansa oikeasta liitosta sinne naisen prioriteettilistan häntäpäähän, kauas lasten, ystävien, kosmetologin ja harrastusten taakse. Ja sitten ero oli muka kauheaa ja itsekästä... 

Kysyin kerran samaa kokeneelta mieheltä,et miksi se alunperinkään valitsi vaimokseen just sen vaimonaisen? "Oli se ihan nätti" kuului ytimekäs ja jäsennelty vastaus. Ei siitä sitten sen enempää. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt ennen, mutta nyt ymmärrän. Olen harkinnut eroa monesti. Mies taantui lapsen saatuamme ja uuden talon remontti tekee hänestä lisäksi äkkipikaisen ilkeän ja inhottavan tyypin. Nyt mietin, että joudunko jokaisessa elämänmuutoksessa jakamaan elämäni kiukuttelevan teinipojan kanssa.  

Ymmärrän omasta kokemuksesta hyvin, mitä tarkoitat, tuollaisen tyypin kanssa eläminen on raskasta. Jos olisin sinä, niin en kuitenkaan valitsisi asian katkeraa hautomista vuosien ajan ja yksipuolista eroilmoitusta mitan täytyttyä, vaan ottaisin asian miehen kanssa esille ja kertoisin, että suhteen jatko on vaakalaudalla. Pariterapiaan kannattaa hakeutua. Jos ei tämäkään muuta asioita, niin sinun on joka tapauksessa helpompi jatkaa elämääsi eteenpäin, kun tiedät, että yritit itse kaikkesi lapsesi perheen pelastamiseksi.