Miten jaksaa nepsylapsen raivokohtauksia?

Puhuisin lapselle suoraan hänen räjähtämisalttiudestaan, sen hallitsemisesta ja raivareiden seurauksista elämässä. Puhuisin ihan kiertelemättä siitä, että sinulla on tuollainen haaste ja että sen kanssa täytyy opetella elämään ja näillä keinoilla sitä voi vähitellen oppia hallitsemaan. Kyseessä on koko elämän kestävä oppiminen. Kertoisin mitä hyviä puolia tällaisessa ominaisuudessa on ja mitä haittoja voi pahimmillaan olla elämässä. Siis väkivalta, rikollisuus, maineen menetys, miten vaikuttaa kaverisuhteisiin ym. Kertoisin kamppailleeni saman ominaisuuden kanssa, ja että koen päässeeni voitolle taipumukseni kanssa ja että ymmärrän häntä täysin ja tuen häntä. 

Minäpä tein vaikean uhmaikäisen (löi, raivosi, tuhosi paikkoja) niin, että pidin kiinni sylissäniin kauan, että rauhottuu. Sekään ei auttanut aina, kun saattoi iskeä päällä niin, että olisi ollut hampaat sisällä. Lohdutin ja annoin empatiaa. Jossain vaiheessa lapsi pyysi sitä itse, koska ei hallinnut itseään. Siinä kohtaa kuvio oli niin tuttu, että osasi jo kuunnella muita vaihtoehtoja tilanteelle.

Kauheaa aikaa, mutta välttämätöntä. Oltaisiin muuten tilanteessa etten enää pärjäisi hänelle ja mihähän en ala lastani pelkäämään. On todella hyvät keskustelu ja tunnetaidot nykyisin sekä muutenkin hyvin voiva lapsi. Ehkä hänestäkin olisi sitten tullut nepsy ajastaan, jos ei olisi ajoissa toimittu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon heti, että en ole asiantuntija ja arvelen, ettei keskusteluun kommentoijista muutkaan ole, joten ota nämä kommentit sellaisina.

Kuitenkin: lapsesi odottaa joskus tunteja, että pääsee raivoamaan sinulle. Teet mielestäni väärin kun oletat, että hän ei voi raivareilleen mitään. Hän pystyy niitä hillitsemään koulussa, hän ei vain halua hillitä niitä kotona. Hän raivoaa sinulle, koska saa siitä hyvän tunteen. Hän tarvitsee keinoja saada tuo hyvä tunne itselleen muilla keinoin. Terapia auttaa tässä.

Älä suostu olemaan se likasäkki, johon voi kaiken pahan olon oksentaa. Lapsesi kasvaa kohta teiniksi ja sitten aikuiseksi. Soittaako hän vielä 25-vuotiaana sinulle raivotakseen, koska pomo sanoi poikkipuoleisen sanan? Pistä tuolle stoppi nyt.

Et tosiaan selvästikään ole asiantuntija, vaan sun kirjoituksest

"Meille autisteille"? Et sinä puhu kaikkien autistien puolesta, joten älä esitä mitään asiantuntijaa.

En mä väittänyt puhuvani kaikkien autistien puolesta. Mutta kyllä mä asiantuntija olen näin autistina, autistin tyttärenä, autistin sisarena, autistien äitinä ja autistin vaimona.

Mutta vinkkinä, että mun ilmaus "meille autisteille on hyvin tyypillistä" piti sisällään sen, etten väitä asian koskevan kaikkia autisteja. Jotkuthan ei maskaa, ja saavat niitä raivareita siellä koulussakin. Mutta niihin jotka maskaavat kodin ulkopuolella ja se sitten purkautuu kotona, mun sanoma pätee. 

Palstalla oli kerran nepsyvanhempi joka ei ottanut lapsia.enää mukaan kivoihin paikkoihin, jos eivät käyttäytyneet. Oppivat käyttäytymään.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet lapsellesi se pehmeä kohde, johon kohdistaa väkivaltaa. Takaan, ettei hän (toiste) hyökkää sellaisen isompansa kimppuun, joka pitää puolensa ja antaa takaisin. Nepsyt on fiksuja. Vanhemmat ja kasvatusneuvot eivät aina niinkään.

Äidit eivät ole kovin hyviä suojelemaan itseään. Isää tarvittaisiin perheessä, mutta ilmeisesti hän on joku rintamakarkuri, joka jätti taistelutoverinsa pulaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin lapsen ikää. Lapsi on 6, täyttää parin viikon päästä seitsemän. Ap

Asiat helpottunee lapsen kasvaessa, noin pienen on vielä vaikea hillitä omia reaktioita. Meillä on tuota raivoamista yhä satunnaisesti, mutta mitään väkivaltaa siihen ei ole liittynyt enää vuosiin, ja lapsi on nyt 13.

Se on silti lapsikohtaista helpottuuko oireilu tai koska. Meillä väkivaltaisuus oli melkeinpä pahimmillaan noin 12-14 -haarukassa ja lapsi fyysisesti jo aikuisen kokoinen vahva ja kookas. Todella vaarallista kaikille ja moni saikin vammoja. Lapsi itsekin kun häntä oli pakko pidellä väkisin. Mutta vielä ainakin 16:een ikävuoteen saakka esineiden heittelyä ja särkemistä yms väkivaltaista ilmeni. Jonkin lääkärin arvion mukaan lapsen tunnetaidot olivat noin seitsemän vuotta jälkijunassa, mikä tietysti selittä

Juurikin tämä, että ei voi tietää miten käy ja monilla niilläkin, joilla raivokohtaukset vähenee, niin ei ne vähene itsestään lapsen kasvaessa, vaan toimintaterapian ja vanhempien aktiivisen harjoittamisen myötä. Kuusivuotiasta on paljon helpompi hallita kuin 14-vuotiasta. Eli kyllä ap:n kannattaisi nyt ihan ensimmäiseksi tutustua kirjallisuuteen aiheesta ja alkaa harjoittamaan lapsen tunnetaitoja aktiivisesti, on muuten niin lapsi kuin äitikin pulassa tulevina vuosina. Googlaamalla löytyy, mutta kannattaa myös tsekata kirjaston lisäksi "Hyvinvoiva ihminen -palvelu". Se on sosiaali- ja terveysalan ammattikirjallisuutta myyvä instanssi, heillä on paljon aiheeseen liittyviä ihan käytännön oppaita, eikä tarvitse olla alan ihminen liittyäkseen palveluun jäseneksi ja tilatakseen sieltä.  

Älkää antako lastenne pitää teitä mätisäkkinä, johon voi purkaa kaiken kiukun. Jos he saavat kotona riehua, sitten he vaativat sitä jokaiselta ihmiseltä koko elämänsä ajan, että pitäisi vain silitellä päätä, kun he tuhoavat joka paikan. Pitää opettaa purkamaan kiukku rakentavalla tavalla.

En lukenut koko ketjua, mutta meillä oli teinillä todella kovia raivonpuuskia. Jos se yhtään lohduttaa niin nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä tilanne on todella paljon parempi eikä raivareita ole ollut enää vuosiin. Nepsylapsen (olen itsekin nepsy) oppi ajan myötä luovimaan niin, että tilanteen ollessa päällä sitä ei kannata yrittää ratkaista, koska lapsi on niin tunteen vietävänä. On parempi keskustella, kun tilanne on rauhoittunut. Ulkopuolisin silmin tämä saattaa näyttää siltä, että rajoja ei aseteta. Eräs viisas sanoi kerran meille, että valitse taistelusi ja tämä on ollut hyvä neuvo. 

Mutta, fyysistä väkivaltaa tai tavaroiden rikkomista meillä ei ole siedetty. Muuten on saanut huutaa ja raivota, mutta ei haukkua muita. Me ratkaistiin tilanne kiinnipidolla. Tästä tuli lastensuojeluilmoitus ja kun kysyin lasulta toimintaohjeita, ei heillä ollut niitä antaa. Tämä vaan vaati välillä kaksikin henkilöä koska tunnekuohun vallassa teinin voimat ovat valtavat. 

Tunnetaidot. Näitä on tullut itselläkin opeteltua. Sitä, että ei itse menetä hermoja ja sitä, että sanoittaa tunteita. Nepsylapsen kanssa on tiettyjä asioita jankattu kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Verrattuna ns. normaalilapseen, nepsy on vaatinut perusteluja. Ja toki on ollut myös rangaistuksia käytössä, kännykkäkielto jne. 

Vierailija kirjoitti:

Puhuisin lapselle suoraan hänen räjähtämisalttiudestaan, sen hallitsemisesta ja raivareiden seurauksista elämässä. Puhuisin ihan kiertelemättä siitä, että sinulla on tuollainen haaste ja että sen kanssa täytyy opetella elämään ja näillä keinoilla sitä voi vähitellen oppia hallitsemaan. Kyseessä on koko elämän kestävä oppiminen. Kertoisin mitä hyviä puolia tällaisessa ominaisuudessa on ja mitä haittoja voi pahimmillaan olla elämässä. Siis väkivalta, rikollisuus, maineen menetys, miten vaikuttaa kaverisuhteisiin ym. Kertoisin kamppailleeni saman ominaisuuden kanssa, ja että koen päässeeni voitolle taipumukseni kanssa ja että ymmärrän häntä täysin ja tuen häntä. 

Ei tämä auta lasta ellei lapsi saa keinoja tunteiden hallintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minäpä tein vaikean uhmaikäisen (löi, raivosi, tuhosi paikkoja) niin, että pidin kiinni sylissäniin kauan, että rauhottuu. Sekään ei auttanut aina, kun saattoi iskeä päällä niin, että olisi ollut hampaat sisällä. Lohdutin ja annoin empatiaa. Jossain vaiheessa lapsi pyysi sitä itse, koska ei hallinnut itseään. Siinä kohtaa kuvio oli niin tuttu, että osasi jo kuunnella muita vaihtoehtoja tilanteelle.

Kauheaa aikaa, mutta välttämätöntä. Oltaisiin muuten tilanteessa etten enää pärjäisi hänelle ja mihähän en ala lastani pelkäämään. On todella hyvät keskustelu ja tunnetaidot nykyisin sekä muutenkin hyvin voiva lapsi. Ehkä hänestäkin olisi sitten tullut nepsy ajastaan, jos ei olisi ajoissa toimittu

 

Nepsyys on synnynnäistä. 

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta meillä oli teinillä todella kovia raivonpuuskia. Jos se yhtään lohduttaa niin nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä tilanne on todella paljon parempi eikä raivareita ole ollut enää vuosiin. Nepsylapsen (olen itsekin nepsy) oppi ajan myötä luovimaan niin, että tilanteen ollessa päällä sitä ei kannata yrittää ratkaista, koska lapsi on niin tunteen vietävänä. On parempi keskustella, kun tilanne on rauhoittunut. Ulkopuolisin silmin tämä saattaa näyttää siltä, että rajoja ei aseteta. Eräs viisas sanoi kerran meille, että valitse taistelusi ja tämä on ollut hyvä neuvo. 

Mutta, fyysistä väkivaltaa tai tavaroiden rikkomista meillä ei ole siedetty. Muuten on saanut huutaa ja raivota, mutta ei haukkua muita. Me ratkaistiin tilanne kiinnipidolla. Tästä tuli lastensuojeluilmoitus ja kun kysyin lasulta toimintaohjeita, ei heillä ollut niitä antaa. Tämä vaan vaati välillä kaksikin henkilöä koska tunnekuohun val

Ja lisään tähän vielä, että lapsen kanssa yhdessä keksittiin tapoja, jolla hillitä raivoa. Oli esimerkiksi turvapaikka, johon lapsi hakeutui, päiväkirjaan kirjoittaminen, kylmä suihku jne. Ajan myötä lapsi oppi ennakoimaan eikä raivareita enää tullut. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsy ei mene rikki kasvattamalla, silloin nepsykin lähtee omaan huoneeseen kun ei osaa käyttäytyä. Pettymyksiä on kyettävä kestämään, tai ei tule elämästä mitään on nepsy tai ei. Kasvata siis lapsesi 

Toki on näin, mutta tässä huomaa kyllä, että sinulla ei ole kokemusta näissä. Kun tavallisen lapsen laittaa omaan huoneeseen, se jää sinne ja murjottaa vaikka sängyssään. Kun nepsyn laitat omaan huoneeseen, se hajottaa paikat. Kärjistetyt esimerkit. 

Sama meillä mutta lapsi vielä pilkkaa päälle kun hän satuttaa minua ja jos itken. On tunnekylmä eikä tunne empatiaa. 

Ei tuommoisia ennen kateltu kauaa. Ei muuta ku remmi laulamaan!

Vierailija kirjoitti:

Sama meillä mutta lapsi vielä pilkkaa päälle kun hän satuttaa minua ja jos itken. On tunnekylmä eikä tunne empatiaa. 

Nyt jonnekin ammattiauttajalle, tiedän tapauksen jossa tilanne paheni mitä vanhemmaksi lapsi kasvoi, syyllistyi lopulta väkivaltarikokeen, istuu nyt linnassa ja on istunut hyvän aikaa, retostelee asialla. En sano että kaikista tulee mrhaajia tms mutta jotakin vikaa on jos on tunnekylmä ja empatiakyvytön

Laita lapsi laitokseen ja kerro että pääsee kotiin, jos osaa käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Laita lapsi laitokseen ja kerro että pääsee kotiin, jos osaa käyttäytyä.

Sairas neuvo.Häpeäisit.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuommoisia ennen kateltu kauaa. Ei muuta ku remmi laulamaan!

Sairas neuvo.Häpeäisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa normaalilta hieman kiukkuiselta ja huomion tarpeessa olevalta lapselta. 

Hämmennyin lukiessani aloitusta, onko tämä ymmärryksen taso lapsista yleistäkin? Ei tuossa vaadita mitään normaalia enempää.

Anteeksi nyt en kyllä ymmärtänyt kommenttiasi. Kysyin neuvoja siihen, miten äitinä jaksaa sitä, että joutuu olemaan päivittäin täysin ennakoimatta alkavien raivareiden kohteena niin, että joka kerta niissä yritetään satuttaa. Ja lapsi saa kyllä huomiota, vähintään saman verran kuin lapset yleensä nyt saavat. Luulen, että enemmänkin. Ap

Eikö lapseen sitten vaikuta mitään se jos sanot että suhun sattuu etkä tykkää?

Vaikuttaa tietenkin. On jälkikäteen pahoillaan ja surullinen. Mutta kun tietynlainen raivaritunne saa hänet valtaansa, niin silloin unohtuu nuo ja alkaa raapiminen tms. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minäpä tein vaikean uhmaikäisen (löi, raivosi, tuhosi paikkoja) niin, että pidin kiinni sylissäniin kauan, että rauhottuu. Sekään ei auttanut aina, kun saattoi iskeä päällä niin, että olisi ollut hampaat sisällä. Lohdutin ja annoin empatiaa. Jossain vaiheessa lapsi pyysi sitä itse, koska ei hallinnut itseään. Siinä kohtaa kuvio oli niin tuttu, että osasi jo kuunnella muita vaihtoehtoja tilanteelle.

Kauheaa aikaa, mutta välttämätöntä. Oltaisiin muuten tilanteessa etten enää pärjäisi hänelle ja mihähän en ala lastani pelkäämään. On todella hyvät keskustelu ja tunnetaidot nykyisin sekä muutenkin hyvin voiva lapsi. Ehkä hänestäkin olisi sitten tullut nepsy ajastaan, jos ei olisi ajoissa toimittu

Lapsi on nepsy, jos hän on geeniperimänsä vuoksi tai sikiöaikaisten tapahtumien vuoksi nepsy. Hän on tuolloin nepsy kasvatti hänet miten vain. Toisaalta jos lapsi ei ole syntyjään nepsy, niin ei hän huonon kasvatuksen vuoksi nepsyksi muutu. Nepsyys on lapsen aivoissa syntymästä lähtien, jos on. Ja se ominaisuus on pysyvä.