Eläkeasiantuntija varoittaa: "Eläkeikä voi nousta yli 80 vuoden - maksupaineet kasvavat kestämättömiksi"
Suomen eläkejärjestelmä on historiallisen paineen alla, arvioi taloustieteen professori Sixten Korkman Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa väestön ikääntyminen, työurien lyhyys ja heikkenevä huoltosuhde voivat johtaa siihen, että eläkeikää joudutaan nostamaan jopa yli 80 vuoden tulevina vuosikymmeninä.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, eläkejärjestelmä ei yksinkertaisesti pysy pystyssä ilman merkittäviä muutoksia. Työikäisten määrä pienenee nopeasti ja maksajia on yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että eläkeiän on noustava tai maksujen on kasvettava dramaattisesti", Korkman sanoo.
Hänen mukaansa laskelmat osoittavat, että kokonaiseläkemaksuja olisi nostettava 35-55 prosenttia nykyisestä, jotta järjestelmä säilyisi rahoituskelpoisena. Tämä tarkoittaisi, että työntekijän oma maksuosuus kasvaisi huomattavasti, kun taas työnantajapuolella vastustus olisi väistämätön.
"Työnantajat eivät todennäköisesti suostu lisäämään sivukulujaan, jotka ovat jo nyt korkeammat kuin työntekijän maksut. Tämä taas siirtää painetta yksittäisille palkansaajille - ja voi vähentää työnteon kannustavuutta", Korkman arvioi.
Yrittäjille helpotuksia, mutta palkansaajille kiristyksiä
Samaan aikaan hallitus valmistelee mallia, jossa yrittäjien eläkemaksuja pyritään säätämään vastaamaan tarkemmin todellisia ansiotuloja. Tavoitteena on poistaa keinotekoinen vähimmäismaksutaso ja antaa yrittäjille enemmän joustoa.
"Uudistus helpottaisi etenkin pienyrittäjiä ja toisi heidän maksunsa lähemmäs todellista tulotasoaan. Se luo myös yhden uuden kannustimen yrittäjyyteen aikana, jolloin palkkatyön verokiila ja sivukulut ovat kasvaneet liian suuriksi", toteaa Korkman.
Korkmanin mukaan valintoja ei voi enää lykätä
Asiantuntijan mukaan Suomi on "käännekohdassa", jossa joudutaan päättämään, halutaanko turvata nykyinen eläketaso tuleville sukupolville vai hyväksytäänkö, että eläkkeet tulevat olemaan pienempiä suhteessa työansioihin.
"Jos mitään ei tehdä, eläkkeiden reaaliarvo alkaa laskea, ja tulevaisuuden sukupolvet maksavat yhä enemmän saamatta vastineeksi samaa turvaa. Tämä on epäreilu yhtälö, jota ei voi enää lakaista maton alle", Korkman varoittaa.
Taustalla ikääntyvä väestö ja työvoimapula
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa yli miljoonalla vuoteen 2060 mennessä, samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee jyrkästi. Työperäinen máàhanmùùtto ja automaatio voivat helpottaa tilannetta, mutta eivät riitä poistamaan järjestelmän perusongelmaa.
"Järjestelmä perustuu siihen, että riittävän moni tekee työtä riittävän pitkään. Jos näin ei käy, on pakko joko nostaa maksuja, leikata eläkkeitä tai siirtää eläkeikää huomattavasti eteenpäin", Korkman kiteyttää.
Kommentit (735)
Ei se mitään, ettehän te vanhemmat ikäluokat ole kuin romuttaneet terveydenhuollon, koulutuksen, työllisyys markkinat, eläkejärjestelmän ja aiheuttaneet ilmastonmuutoksen.
Kiitos näistä.
Lähipiirin vanhoista ihmisistä yksi on muistisairas, alle 80v. Toinen sairastanut kolme syöpää ja kärsii niistä edelleen, alle 80v. Kolmaskin raihnainen, alle 80v. Yksi on juuri täyttänyt 80 ja olisi päässyt siis uuden systeemin mukaan eläkkeelle - sääli vain, että hän on ollut jo tovin hoitolaitoksessa.
Eli siitä vaan Suomi nousuun 80-vuotiailla työelämässä!
Vierailija kirjoitti:
Ei se mitään, ettehän te vanhemmat ikäluokat ole kuin romuttaneet terveydenhuollon, koulutuksen, työllisyys markkinat, eläkejärjestelmän ja aiheuttaneet ilmastonmuutoksen.
Kiitos näistä.
Vanhemmat, nyt eläkkeellä olevat ikäluokat ovat nämä systeemit luoneet. Sinun sukupolvesi eli siis kaikki keski-ikäiset ja sitä nuoremmat nyt vallassa olevat ovat tästä romutuksesta vastuussa.
"Suomi muuttuu vuokra-asujien maaksi."
Turussa ja Tampereella asumistuen eli vuokran enimmäismäärä
1 henkilö, 447 e / kk
https://www.kela.fi/miten-tulot-ja-menot-vaikuttavat#vuokra-asunto
Vierailija kirjoitti:
Turussa ja Tampereella asumistuen eli vuokran enimmäismäärä
1 henkilö, 447 e / kk
https://www.kela.fi/miten-tulot-ja-menot-vaikuttavat#vuokra-asunto
Kohta asumistuen kuntakohtaiset tulorajat.
Suomella ei ole tulevaisuutta. Orpo-Purran hallitus oli viimeinen naula arkkuun. Ei täällä kannata mikään. Uppoava laiva.
Persujen päästä katkeaisi verisuonet, jos Riikalle tulisi sellainen kesken istunnon pullottava woke housuihin ;DDDDDDD
-winner-
Miltähän sekin näyttää kun ikäihmiset roikkuu työssä ja nuorten työttömyys vaan kasvaa.
Työelämässä alkaa tulla vaihe että töitä ei vaan riitä kaikille, saisivat päättäjät ryhtyä miettimään vaihtoehtoja kuten lyhennetty työaika tai jkl kansalaispalkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta ei tarvitse maksaa palkkoja päiväkotien työntekijöille ja opettajille, kun töitä ei ole ja tuet on leikattu.
Naiset ei halua lapsia köyhyyteen eikä lapsia synny.
Sota aikana ei ollut köyhyyttä ? Silloin tehtiin Lapsia ennätysmäärä.
Ja ennen ei ollut eläkeläisillä kesämökkiä eivätkä matkustelleet ulkomailla.
Ennen oli ennen, silloin oli kaikki köyhiä.
Nyt on nyt.
Aivan, nyt on nyt. Jos haikailette menneitä aikoja, niin ne pitää ottaa kokonaisuutena eikä yrittää poimia rusinoita jokaiselta vuosikymmeneltä. Monet asiat muuttuvat ajan myötä. Myös eläkeikä nousee, tosin ei 80 vuoteen, vaan lähemmäs 70 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirin vanhoista ihmisistä yksi on muistisairas, alle 80v. Toinen sairastanut kolme syöpää ja kärsii niistä edelleen, alle 80v. Kolmaskin raihnainen, alle 80v. Yksi on juuri täyttänyt 80 ja olisi päässyt siis uuden systeemin mukaan eläkkeelle - sääli vain, että hän on ollut jo tovin hoitolaitoksessa.
Eli siitä vaan Suomi nousuun 80-vuotiailla työelämässä!
Miten tuollaisia epärealistisia kuvitelmia voidaan edes julkaista. Luuleeko Korkman, että 80-vuotiaissa on paljon sellaisia, jotka pystyvät vielä töihin siinä iässä? Päivittämään tietoteknistä osaamistaan uusiin sovelluksiin? Taltuttamaan muistisairautensa? Suomessa on arviolta noin 150 000 muistisairasta henkilöä, ja heistä valtaosa on yli 80-vuotiaita.
Varmaan jonkin verran pystyy kasikymppisinä töihin, mutta onko niin paljon, että sillä olisi kansantaloudellista merkitystä. Ottaen vielä huomioon sen, miten aivoja kuormittavaksi työelämä on muuttunut.
Tuo juttu on kansalaisten pelottelua, ilmeisesti tulevien leikkauksien hyväksymiseksi. Ei se vakavasti otettava ole.
Vierailija kirjoitti:
Persujen päästä katkeaisi verisuonet, jos Riikalle tulisi sellainen kesken istunnon pullottava woke housuihin ;DDDDDDD
-winner-
Älä kiusaa meitä seksuaalisilla pakkomielteilläsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mitään, ettehän te vanhemmat ikäluokat ole kuin romuttaneet terveydenhuollon, koulutuksen, työllisyys markkinat, eläkejärjestelmän ja aiheuttaneet ilmastonmuutoksen.
Kiitos näistä.
Vanhemmat, nyt eläkkeellä olevat ikäluokat ovat nämä systeemit luoneet. Sinun sukupolvesi eli siis kaikki keski-ikäiset ja sitä nuoremmat nyt vallassa olevat ovat tästä romutuksesta vastuussa.
Tarkennan: ilmastonmuutoksen loivat aiempien ikäluokkien rahaa, kauppaa ja tuotantoa hallussaan pitäneet taloudelliseen eliittiin kuuluvat ihmiset. He ovat luoneet tämän kulutushelvetin, joka tuhoaa planeettaa.
Samoin työllisyysmarkkinat ja lamat yms ovat tavallisen ihmisen säätelyn ulottumattomissa. Ei hallitus voi luoda työllisyyttä, vaikka niin annetaan ymmärtää. Yritykset luovat työllisyyttä.
Toki lampaan lailla ihmiset ovat vaeltaneet ostamaan milloin mitäkin ja täyttäneet maan roskalla, oletko itse pystynyt olemaan siitä erossa? Monesko puhelin sulla on käytössä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mitään, ettehän te vanhemmat ikäluokat ole kuin romuttaneet terveydenhuollon, koulutuksen, työllisyys markkinat, eläkejärjestelmän ja aiheuttaneet ilmastonmuutoksen.
Kiitos näistä.
Vanhemmat, nyt eläkkeellä olevat ikäluokat ovat nämä systeemit luoneet. Sinun sukupolvesi eli siis kaikki keski-ikäiset ja sitä nuoremmat nyt vallassa olevat ovat tästä romutuksesta vastuussa.
Loivat niitä itsellenern sitä mukaa kun itse niistä eniten hyötyivät enemmistönsä turvin. Kun niitä eivät enää itse tarvinneet on ne tässä suurten ikäluokkien hyvinvointiutopiassa annettu romuttua. Muilla ei tässä maassa ole ollut niin väliä kuin tällä yhdellä ikäluokkarälssillä. Joka osasi mennä työpaikalleen ..kaikkiennaikojen etuoikeutetuin ja helpoimmalla päässyt ikäluokka.
No pääasia että suuret ikäluokat saavat vielä vaurastua ainaisella lomallaan muiden ja koko valtion hyvinvoinnin kustannuksella. Hw ovat koskemattomia kunniakansalaisia joiden vauraus on itsetarkoitus ja muiden tehtävä on sen asiantilan ylläpitäminen
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Itehän sä sitä maksat joka helevatin palkastasi! Kannattais mennä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi kiireellä leikata eläkkeet. Kaikki yli 2400€ menevät osuudet vaan pois,
Vois leikata tuon alle. En tunne paljon ketään joka tienaa nettona yli tuon 2400€. Miksi siis maksaa eläkkeitä enemmän kuin keskivertopalkka?
Ja ennen kuin vingutte niin EI, eläkeläiset ei ole maksaneet niitä eläkkeitään itse kokonaan.
Minä maksan työssäkäyvänä sun eläkettä. Kukaan ei ole vielä maksanut minun eläkettäni koska ne mun maksut menee edellisille.
Siis jokainenhan maksaa omasta palkastaan omaa eläkettään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi kiireellä leikata eläkkeet. Kaikki yli 2400€ menevät osuudet vaan pois,
Kutsutaan sosialismiksi. Oletko kommunisti?
Sitä se on että viet omaisuuden toiselta ilman hänen suostumusta.
Onneksi perustuslaki kieltää ettei kaltaisesi sosialisti vie kaikkea. Tykkäisitkö siitä että valtio tulisi ja veisi sinulta kaiken ja käyttäisi vielä sinua koekaniinina? Et ole yksilö vaan valtion omaisuutta.
Tuota kyllä kutsutaan persu kokoomus hallituspolitiikaksi. Köyhiltä sosialisoidaan väkisin. Yrityksille kerrotaan että "toivomme teidän investoivan enemmän".
Vallassa on sosialistikapitalistit. Jokaisen pitäisi ymmärtää tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Itehän sä sitä maksat joka helevatin palkastasi! Kannattais mennä töihin.
Eivät nämä vauvapalstan työvoiman ulkopuolella olevat ymmärrä sen tyel-maksun olevan heidän omaa eläkemaksuaan. Heidät on työnantaja vakuuttanut.
Ihan kuin syyttäisin kauppiasta että hän maksaa palkkoja minun kauppaan viemällä rahalla. ( niinkuin tietysti tekeekin kuten vak.yhtiö maksaa sisään tulevalla rahalla eläkkeitä )
Tuo kirje tulee automaattisesti kotiin. Ja myös netistä näkee tiedot.