Eläkeasiantuntija varoittaa: "Eläkeikä voi nousta yli 80 vuoden - maksupaineet kasvavat kestämättömiksi"
Suomen eläkejärjestelmä on historiallisen paineen alla, arvioi taloustieteen professori Sixten Korkman Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa väestön ikääntyminen, työurien lyhyys ja heikkenevä huoltosuhde voivat johtaa siihen, että eläkeikää joudutaan nostamaan jopa yli 80 vuoden tulevina vuosikymmeninä.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, eläkejärjestelmä ei yksinkertaisesti pysy pystyssä ilman merkittäviä muutoksia. Työikäisten määrä pienenee nopeasti ja maksajia on yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että eläkeiän on noustava tai maksujen on kasvettava dramaattisesti", Korkman sanoo.
Hänen mukaansa laskelmat osoittavat, että kokonaiseläkemaksuja olisi nostettava 35-55 prosenttia nykyisestä, jotta järjestelmä säilyisi rahoituskelpoisena. Tämä tarkoittaisi, että työntekijän oma maksuosuus kasvaisi huomattavasti, kun taas työnantajapuolella vastustus olisi väistämätön.
"Työnantajat eivät todennäköisesti suostu lisäämään sivukulujaan, jotka ovat jo nyt korkeammat kuin työntekijän maksut. Tämä taas siirtää painetta yksittäisille palkansaajille - ja voi vähentää työnteon kannustavuutta", Korkman arvioi.
Yrittäjille helpotuksia, mutta palkansaajille kiristyksiä
Samaan aikaan hallitus valmistelee mallia, jossa yrittäjien eläkemaksuja pyritään säätämään vastaamaan tarkemmin todellisia ansiotuloja. Tavoitteena on poistaa keinotekoinen vähimmäismaksutaso ja antaa yrittäjille enemmän joustoa.
"Uudistus helpottaisi etenkin pienyrittäjiä ja toisi heidän maksunsa lähemmäs todellista tulotasoaan. Se luo myös yhden uuden kannustimen yrittäjyyteen aikana, jolloin palkkatyön verokiila ja sivukulut ovat kasvaneet liian suuriksi", toteaa Korkman.
Korkmanin mukaan valintoja ei voi enää lykätä
Asiantuntijan mukaan Suomi on "käännekohdassa", jossa joudutaan päättämään, halutaanko turvata nykyinen eläketaso tuleville sukupolville vai hyväksytäänkö, että eläkkeet tulevat olemaan pienempiä suhteessa työansioihin.
"Jos mitään ei tehdä, eläkkeiden reaaliarvo alkaa laskea, ja tulevaisuuden sukupolvet maksavat yhä enemmän saamatta vastineeksi samaa turvaa. Tämä on epäreilu yhtälö, jota ei voi enää lakaista maton alle", Korkman varoittaa.
Taustalla ikääntyvä väestö ja työvoimapula
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa yli miljoonalla vuoteen 2060 mennessä, samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee jyrkästi. Työperäinen máàhanmùùtto ja automaatio voivat helpottaa tilannetta, mutta eivät riitä poistamaan järjestelmän perusongelmaa.
"Järjestelmä perustuu siihen, että riittävän moni tekee työtä riittävän pitkään. Jos näin ei käy, on pakko joko nostaa maksuja, leikata eläkkeitä tai siirtää eläkeikää huomattavasti eteenpäin", Korkman kiteyttää.
Kommentit (563)
Vierailija kirjoitti: En tiiä miten kateellinen on 1700 euron eläkkeestäni. Joskus kysyy pärjäätkö kun maksan heidän tulevan perintönsä ylläpitokulut. Vielä olen pärjännyt. Kun terveys kohtuullinen
Kuukausipalkkani täysistä viikkotunneista on nettona se mitä eläkesummasi on. Arvannet varmaan, että minun tuleva eläkkeeni ei ole puoliakaan sinun eläkkeestäsi.
-eri
Vierailija kirjoitti:
miten viitsitään tuollaista roskaa edes julkaista, kun se jo tiedetään et 90 prosenttia 80-vuotiaista ei ole enää työkykyisiä eikä heitä muutenkaan työantajat palkkaisi. Osalla sukupolvista eläkeikä on jo melkein 70-vuotta eivätkä työnantajat nykyiselläänkään enää tahdo palkata yli 60-vuotiaita.
Ai miksi viitsitään? Koska rahat loppuu kohta ja sitten juhlat on ohi. Me nuoret ei tulla saamaan eläkettä, vaikka maksetaan niistä iso hinta.

Ei tuota aloituksen tekstiä ole missään julkaistu. Joku tekoälytrollaus.
Ei vielä maksuun menneisiin lesken eläkkeisiin voitaisiin kyllä kajota ihan periaatteen vuoksi.

On kajottu jo. 1975 syntyneet ja nuoremmat saa leskeneläkettä vain 10 vuotta ja 1974 syntyneet ja vanhemmat loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten viitsitään tuollaista roskaa edes julkaista, kun se jo tiedetään et 90 prosenttia 80-vuotiaista ei ole enää työkykyisiä eikä heitä muutenkaan työantajat palkkaisi. Osalla sukupolvista eläkeikä on jo melkein 70-vuotta eivätkä työnantajat nykyiselläänkään enää tahdo palkata yli 60-vuotiaita.
Ai miksi viitsitään? Koska rahat loppuu kohta ja sitten juhlat on ohi. Me nuoret ei tulla saamaan eläkettä, vaikka maksetaan niistä iso hinta.
Ei tuota aloituksen tekstiä ole missään julkaistu. Joku tekoälytrollaus.
Ilmoitin ketjun asiattomaksi, tekoälyllä tehty, väitetään valheellisesti että Korkman olisi puhunut tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: En tiiä miten kateellinen on 1700 euron eläkkeestäni. Joskus kysyy pärjäätkö kun maksan heidän tulevan perintönsä ylläpitokulut. Vielä olen pärjännyt. Kun terveys kohtuullinen
Kuukausipalkkani täysistä viikkotunneista on nettona se mitä eläkesummasi on. Arvannet varmaan, että minun tuleva eläkkeeni ei ole puoliakaan sinun eläkkeestäsi.
-eri
Niin, eläke lasketaan työuran aikana eläketurvakeskukseen ilmoitetuista tiedoista.. eläke tosiaan määräytyy tulojen ei mukaan.
Jos teet osapäivätyötä luonnollisesti tyel-maksukin menee bruttopalkan mukaan. Se ei mitenkään ole suurten ikäluokkien tai edes 30-luvulla syntyneiden.
Jos eläkkeitä aletaan leikkaamaan niin sitten pitää leikata myös muita sossutukia. Ei voi olla niin että kotona laiskottelevat työtön elää kuin kroisos kun eläkeläisen rahat eivät riitä ruokaan, Menkää saatanat töihin ja lopettakaa uliseminen niin hyvä tästä tulee. Ihmetelen kovasti että miksi työttömät eivät ala yrittäjiksi kun tässä maassa se on hyvinkin kannattavaa ja veroja ei tarvitse juuri maksaa. Se voisi olla hyvä keino rikastua ja tulla vaikka miljonääriksi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun eläkemaksu ei ole 25 prosenttis.Jos sulla ei karuj varallisuutta niin ehkä kannattaisi miettiä syitä.Minä olen maksanut jopa korkeampia eläkemaksuja ja silti on kertynyt mukavasti varallisuutta.Ihan tvallisessa ammatissa.
Älä jaksa jankata.
Myös työnantaja pakotetaan maksamaan työntekijän eläkettä. Mitä h-vettiä se sille kuuluu?
Ne se kuuluu työnantajalle vain sen takia, että saadaa valehdeltua joku kauniimpi numero kuin neljännes palkasta.
Työnantajan osuus pitäis näkyä palkkakuitilla niin jengi tajuaisi kuinka suurista summista on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Kaupungin siivooja saa kokoaikatyöstä 2000 brutto - verot ja eläkemaksut kuukaudessa ja pitää olla oma auto käytössä.
Päivätyö: siivous kouluissa, päiväkodeissa, museoissa jne.
Kyllä te voitte mennä työpaikka ilmoitusten palkkoja ja vaatimuksia katsomaan
Heikko aines voisi mennä junan alle. Kukaan ei jää kaipaamaan näitä surkimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Jos eläkkeitä aletaan leikkaamaan niin sitten pitää leikata myös muita sossutukia. Ei voi olla niin että kotona laiskottelevat työtön elää kuin kroisos kun eläkeläisen rahat eivät riitä ruokaan, Menkää saatanat töihin ja lopettakaa uliseminen niin hyvä tästä tulee. Ihmetelen kovasti että miksi työttömät eivät ala yrittäjiksi kun tässä maassa se on hyvinkin kannattavaa ja veroja ei tarvitse juuri maksaa. Se voisi olla hyvä keino rikastua ja tulla vaikka miljonääriksi..
Sossutukia leikattiin jo.
Vierailija kirjoitti:
Heikko aines voisi mennä junan alle. Kukaan ei jää kaipaamaan näitä surkimuksia.
Ikäväksesi, jos äänestettäisiin mikä on heikointa ainesta, tuollaisia kirjoittelevat sijoittuisivat aivan varmasti kärkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: En tiiä miten kateellinen on 1700 euron eläkkeestäni. Joskus kysyy pärjäätkö kun maksan heidän tulevan perintönsä ylläpitokulut. Vielä olen pärjännyt. Kun terveys kohtuullinen
Kuukausipalkkani täysistä viikkotunneista on nettona se mitä eläkesummasi on. Arvannet varmaan, että minun tuleva eläkkeeni ei ole puoliakaan sinun eläkkeestäsi.
-eri
Tulihan tuota,mentyä 15-vuotiaana töihin. Olen ollut huonekalutehtaalla, kolmivuorossa paperitehtaalla, vaatetehtaalla, kaupassa. Kun 90-luvun lamassa tehdas lopetti, jaoin aamuyöllä sanomalehteä 4 tuntia ja illalla siivosin tavaratalon ruoka-osastoa 3,5 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Keskituloinen suomalainen saa työttömänä yli 800 euroa vähemmän ansiosidonnaista kuin ruotsalainen."
Ja suomalainen makoilee tuilla eläkeikään asti kun Ruotsissa työttömyystuet ovat määräaikaisia
Kyllä sielläkin muita tukia saa. Ei siellä lapsiperhe kadulla asu.
Tietysti saa toimeentulotukea jos on oikeutettu
Suomessakin saa, jos ei ole omaisuutta ja puoliso ei ole töissä.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole menoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua, ne pitää myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: En tiiä miten kateellinen on 1700 euron eläkkeestäni. Joskus kysyy pärjäätkö kun maksan heidän tulevan perintönsä ylläpitokulut. Vielä olen pärjännyt. Kun terveys kohtuullinen
Kuukausipalkkani täysistä viikkotunneista on nettona se mitä eläkesummasi on. Arvannet varmaan, että minun tuleva eläkkeeni ei ole puoliakaan sinun eläkkeestäsi.
-eri
Tulihan tuota,mentyä 15-vuotiaana töihin. Olen ollut huonekalutehtaalla, kolmivuorossa paperitehtaalla, vaatetehtaalla, kaupassa. Kun 90-luvun lamassa tehdas lopetti, jaoin aamuyöllä sanomalehteä 4 tuntia ja illalla siivosin tavaratalon ruoka-osastoa 3,5 tuntia.
Niin minäkin olin töissä kesät ja syksyt, talvet ja keväät koulussa. Ei ollut koskaan kesälomaa.
Irtisanomissuojaa heikennetään tammikuussa.
Toimeentulotukea ei saa, jos omistaa kesämökin. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001951186.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: En tiiä miten kateellinen on 1700 euron eläkkeestäni. Joskus kysyy pärjäätkö kun maksan heidän tulevan perintönsä ylläpitokulut. Vielä olen pärjännyt. Kun terveys kohtuullinen
Kuukausipalkkani täysistä viikkotunneista on nettona se mitä eläkesummasi on. Arvannet varmaan, että minun tuleva eläkkeeni ei ole puoliakaan sinun eläkkeestäsi.
Olisit hommannut paremman työn niin eläkkeesikin olisi parempi aikanaan.Luuletko että 1700 nettopalkalla on ansaittu 1700 e eläke?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten viitsitään tuollaista roskaa edes julkaista, kun se jo tiedetään et 90 prosenttia 80-vuotiaista ei ole enää työkykyisiä eikä heitä muutenkaan työantajat palkkaisi. Osalla sukupolvista eläkeikä on jo melkein 70-vuotta eivätkä työnantajat nykyiselläänkään enää tahdo palkata yli 60-vuotiaita.
Ai miksi viitsitään? Koska rahat loppuu kohta ja sitten juhlat on ohi. Me nuoret ei tulla saamaan eläkettä, vaikka maksetaan niistä iso hinta.
Sinä et voi sitä tietää.