Eläkeasiantuntija varoittaa: "Eläkeikä voi nousta yli 80 vuoden - maksupaineet kasvavat kestämättömiksi"
Suomen eläkejärjestelmä on historiallisen paineen alla, arvioi taloustieteen professori Sixten Korkman Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa väestön ikääntyminen, työurien lyhyys ja heikkenevä huoltosuhde voivat johtaa siihen, että eläkeikää joudutaan nostamaan jopa yli 80 vuoden tulevina vuosikymmeninä.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, eläkejärjestelmä ei yksinkertaisesti pysy pystyssä ilman merkittäviä muutoksia. Työikäisten määrä pienenee nopeasti ja maksajia on yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että eläkeiän on noustava tai maksujen on kasvettava dramaattisesti", Korkman sanoo.
Hänen mukaansa laskelmat osoittavat, että kokonaiseläkemaksuja olisi nostettava 35-55 prosenttia nykyisestä, jotta järjestelmä säilyisi rahoituskelpoisena. Tämä tarkoittaisi, että työntekijän oma maksuosuus kasvaisi huomattavasti, kun taas työnantajapuolella vastustus olisi väistämätön.
"Työnantajat eivät todennäköisesti suostu lisäämään sivukulujaan, jotka ovat jo nyt korkeammat kuin työntekijän maksut. Tämä taas siirtää painetta yksittäisille palkansaajille - ja voi vähentää työnteon kannustavuutta", Korkman arvioi.
Yrittäjille helpotuksia, mutta palkansaajille kiristyksiä
Samaan aikaan hallitus valmistelee mallia, jossa yrittäjien eläkemaksuja pyritään säätämään vastaamaan tarkemmin todellisia ansiotuloja. Tavoitteena on poistaa keinotekoinen vähimmäismaksutaso ja antaa yrittäjille enemmän joustoa.
"Uudistus helpottaisi etenkin pienyrittäjiä ja toisi heidän maksunsa lähemmäs todellista tulotasoaan. Se luo myös yhden uuden kannustimen yrittäjyyteen aikana, jolloin palkkatyön verokiila ja sivukulut ovat kasvaneet liian suuriksi", toteaa Korkman.
Korkmanin mukaan valintoja ei voi enää lykätä
Asiantuntijan mukaan Suomi on "käännekohdassa", jossa joudutaan päättämään, halutaanko turvata nykyinen eläketaso tuleville sukupolville vai hyväksytäänkö, että eläkkeet tulevat olemaan pienempiä suhteessa työansioihin.
"Jos mitään ei tehdä, eläkkeiden reaaliarvo alkaa laskea, ja tulevaisuuden sukupolvet maksavat yhä enemmän saamatta vastineeksi samaa turvaa. Tämä on epäreilu yhtälö, jota ei voi enää lakaista maton alle", Korkman varoittaa.
Taustalla ikääntyvä väestö ja työvoimapula
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa yli miljoonalla vuoteen 2060 mennessä, samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee jyrkästi. Työperäinen máàhanmùùtto ja automaatio voivat helpottaa tilannetta, mutta eivät riitä poistamaan järjestelmän perusongelmaa.
"Järjestelmä perustuu siihen, että riittävän moni tekee työtä riittävän pitkään. Jos näin ei käy, on pakko joko nostaa maksuja, leikata eläkkeitä tai siirtää eläkeikää huomattavasti eteenpäin", Korkman kiteyttää.
Kommentit (735)
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Tee ensiksikin 15 lasta ja kehota toisia ikäisiäsi tekemään saman.
Ja lakkaa vinkumasta.
Vierailija kirjoitti:
On tämä Ihme valtio. Yhdelle ikäluokalle luotiin suorastaan utopiamainen hyvinvointi muiden ikäluokkien kustannuksella. Kaikkiin tämän ikäluokan elämänvaiheisiin luotiin helpotuksia ja etuja sitä mukaa kun sitä tarvitsivat ja sitten romutettiin sitä mukaa kun eivät enää tarvinneet. Suomea on rakennettu vain heille ja heidän ehdoillaan. Kuitenkin tämä ikäluokka kokee olevansa joku sankari ikäluokka muiden , ironisesti heidän elintasonsa mahdollistajat nuoremmat ikäluokat olevan pullamössöjä. Suuret ikäluokat. voi hitto minkä tempun teitte muille .
Et taida tietää, että juuri noiden ikäluokkien työllä Suomi nousi köyhyydestä hyvinvointiin. Sitä työmäärää, jonka esim. isäni, 92 v, teki ei tämä sukupolvi kykenisi tekemään ikinä. Työt aloitti renkinä 13 v, ja todellakin vielä kasikymppisenä painoi raskasta fyysistä työtä. Hänenlaisensa on eläkkeensä ja kaiken hoivan ja kunnioituksen ansaitsevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivoivaa taas lähteä huomenna töihin. Eihän sitä ole kuin n 36 vuotta työelämää jäljellä näin 44 vuotiaana. Mutta täytyyhän sitä painaa, että suuret ikäluokat saavat seniorilomallaan vielä vaurastua.
Sulla onnhuon laskupää. Alakoulussakin pitää osata laskea 68 -44 . On 24 vuotta. Ei 36.
80 v asti pitää painaa, että ahneet suuret ikäluokat saavat vielä tienata muiden kustannuksella vuosikymmenien lomallaan. 68v olisi myös 9v pidempään kuin suuret ikäluokat.
Kuules, mee työterveyteen huomenna jos selvinpäin kirjoittelet tuubaa. On sulla
Aloitin. No suurten ikäluokkien lapsethan siellä hoidossa juuri olivat. Suuret ikäluokat ovat hyötyneet joka käänteessä. Eniten sitten tietysti varhaisella eläkeiällä ja suurella eläkkeellä vaikka eivät itse sitä maksaneet. Ja sitten he pitävät itseään jonain työnsankareina ja muita huonompina. Tällä tyel- rasitteella ja n 70v eläkeiällä ei tietenkään ole millään mittapuulla helpommalla päässyt sukupolvi. Siinä iässä kun teillä oli jo kymmenes palkallinen kesäloma minulla oli ensimmäinen. Siinä iässä teillä oli jo asuntolainan maksut hyvässä mallissa kun minä sen vasta sain. Tässä iässä missä nyt olen, teillä jo eläke häämötti ja turvattu toimeentulo. Meillä se vain karkaa aina kauemmas. On se helppoa. Lisäksi pitää elättää kiittämättömiä, itseriittoisia, ahneita suuria ikäluokkia jotka eivät itse viitsineet eläkkeitään maksaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Tämä. Miksi alunperin on edes keksitty tämä naurettava järjestelmä, että palkansaaja maksaa muiden eläkkeet? Miksei alusta asti jokainen ole voinut maksaa omaa eläkettään, jolloin järjestelmä olisi reilu?
Syytä siitä sata vuotta sitten syntyneitä. He olivat vallassa silloin kun eläkelait alunperin säädettiin ja sen jälkeen koko eläkejärjestelmän muuttaminen kokonaan ei ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
No niinhän se on!
Minun jotenkin sääli tuota joka jankaa suurista ikäluokista. Mikään tieto, ymmärrys ei häntä tavoita kun on päätyänyt että 1,6 milj eläkeläistä on suuria ikäluokkia.
Vierailija kirjoitti:
Niin että toiset ovat saaneet olla yli 30v eläkkeellä ja toiset eivät ikinä tule saamaan eläkettä? Missä tasa-arvo?
Niinhän aina on ollut. Moni on kuollut ennen eläkeikää. Eläke on vakuutus, josta hyödyt, jos satut elämään vanhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivoivaa taas lähteä huomenna töihin. Eihän sitä ole kuin n 36 vuotta työelämää jäljellä näin 44 vuotiaana. Mutta täytyyhän sitä painaa, että suuret ikäluokat saavat seniorilomallaan vielä vaurastua.
Luulisi sullakin vaurautta riittävän kun olet pitkään töissä ollut ja lisää kertyy.Miksi luulet että juuri sinä joudut 80-vuotiaaksi asti töissä olemaan ?
Ei paljon varallisuutta kartu, kun neljännes tuloista viedään eläkemaksuihin. Säästämällä nämä 30v korkeakorkoiselle saisi paremman eläkkeen ja pääomakin jäisi perittäväksi.
Eläkejärjestelmä pitää purkaa välittömästi ja siirtyä henkilökohtaiseen pääoman säilyttävään järjestelmään. Nykyistä järjestelmää voi kuvailla parhaiten rikosnimekkeellä törkeä petos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivoivaa taas lähteä huomenna töihin. Eihän sitä ole kuin n 36 vuotta työelämää jäljellä näin 44 vuotiaana. Mutta täytyyhän sitä painaa, että suuret ikäluokat saavat seniorilomallaan vielä vaurastua.
Sulla onnhuon laskupää. Alakoulussakin pitää osata laskea 68 -44 . On 24 vuotta. Ei 36.
80 v asti pitää painaa, että ahneet suuret ikäluokat saavat vielä tienata muiden kustannuksella vuosikymmenien lomallaan. 68v olisi myös 9v pidempään kuin suuret ikäluokat.
Kuules, mee työterveyteen huomenna jos s
Olen suuria ikäluokkia. Jos aloittaa 15 v työnteon, tulee kesälomiakin. Tosin talvilomarmt, eli 2,5 pv kuukautta kotähti taisi tulla vasta 70-luvulla.
Olisit mennyt penskana töihin sinäkin jis vuosilimaakin kadehdit, sinä, jolle veronmaksajat on kustantaneet kalliin koulutuksen tukineen.
Paras jonotusnumero oli 64 kunnalliseen päivähoitoon. Ei päässyt mukula koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Tee ensiksikin 15 lasta ja kehota toisia ikäisiäsi tekemään saman.
Ja lakkaa vinkumasta.
Teitkö ite?

Pitää tehdä lapsia jotta heidätkin voidaan ryöstää myöhemmin
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi kiireellä leikata eläkkeet. Kaikki yli 2400€ menevät osuudet vaan pois,
2000 euroa riittää rajaksi, siitä yli meneville eläkkeille kunnon leikkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivoivaa taas lähteä huomenna töihin. Eihän sitä ole kuin n 36 vuotta työelämää jäljellä näin 44 vuotiaana. Mutta täytyyhän sitä painaa, että suuret ikäluokat saavat seniorilomallaan vielä vaurastua.
Luulisi sullakin vaurautta riittävän kun olet pitkään töissä ollut ja lisää kertyy.Miksi luulet että juuri sinä joudut 80-vuotiaaksi asti töissä olemaan ?
Ei paljon varallisuutta kartu, kun neljännes tuloista viedään eläkemaksuihin. Säästämällä nämä 30v korkeakorkoiselle saisi paremman eläkkeen ja pääomakin jäisi perittäväksi.
Eläkejärjestelmä pitää purkaa välittömästi ja siirtyä henkilökohtaiseen pääoman säilyttävään järjestelmään. Nykyistä järjestelmää voi kuvailla parhaiten rikosnimekkeellä törkeä petos.
Sinun eläkemaksu ei ole 25 prosenttis.Jos sulla ei karuj varallisuutta niin ehkä kannattaisi miettiä syitä.Minä olen maksanut jopa korkeampia eläkemaksuja ja silti on kertynyt mukavasti varallisuutta.Ihan tvallisessa ammatissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Tee ensiksikin 15 lasta ja kehota toisia ikäisiäsi tekemään saman.
Ja lakkaa vinkumasta.
Teitkö ite?
Minä olen pian kuudenkymmenen enkä minä vingu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivoivaa taas lähteä huomenna töihin. Eihän sitä ole kuin n 36 vuotta työelämää jäljellä näin 44 vuotiaana. Mutta täytyyhän sitä painaa, että suuret ikäluokat saavat seniorilomallaan vielä vaurastua.
Luulisi sullakin vaurautta riittävän kun olet pitkään töissä ollut ja lisää kertyy.Miksi luulet että juuri sinä joudut 80-vuotiaaksi asti töissä olemaan ?
Ei paljon varallisuutta kartu, kun neljännes tuloista viedään eläkemaksuihin. Säästämällä nämä 30v korkeakorkoiselle saisi paremman eläkkeen ja pääomakin jäisi perittäväksi.
Eläkejärjestelmä pitää purkaa välittömästi ja siirtyä henkilökohtaiseen pääoman säilyttävään järjestelmään. Nykyistä järjestelmää voi kuvailla parhaiten rikosnimekkeellä törkeä petos.
Neljännes tuloista? Et siis ole työelämässä kun ihan höperöitä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Tee ensiksikin 15 lasta ja kehota toisia ikäisiäsi tekemään saman.
Ja lakkaa vinkumasta.
Pitää tehdä lapsia jotta heidätkin voidaan ryöstää myöhemmin
Jos sinulle elääkkeen maksaminen on jälkeläisten ryöstöä niin voithan sä vapaaehtoisesti luopua eläkkeestä.
Voihan sen eläkeiän nostaa vaikka 500 vuoteen..
Kuinka moni sitten elää noin pitkään ja pystyy tekemään töitä.
Ai haluatte mummut ja papat teidän työpaikalle?Eikö tässä juuri valiteta kuinka vanhemmat työntekijät ovat hitaita ja haitaksi?Varmaan moni tulisi töihin teidän riesaksi.