Lue keskustelun säännöt.
Yritän äitinä tehdä kaiken oikein. Seuraa purkaus:
05.10.2025 |
Käydä töissä ja hoitaa lasta, en juo enkä polta enkä tuhlaile rahaa mihinkään turhuuksiin. Kuitenkin tuo työssäkäynti tuntuu aiheuttavan valitusta, tapani hoitaa lasta on joiltain osin neuroottinen ja vaikka yritän KAIKEN tehdä OIKEIN niin kaikki on silti jatkuvasti jotenkin VÄÄRIN ja oloni on valitusta kuunnellessa niin stanan paineistettu että räjähdän hetkenä minä hyvänsä.
Sitten pitäisi maksaa rahaa jollekin terapeutille joka kirjoittaa Kantaan omien järjestelmiensä kautta ja siinä sitä ollaan köyhempänä kaikki sielun tunnot vuodettuna ties minne.
Pitäisi vain ottaa rennosti tätä joka puolelta tulevaa neuvontaa kuunnellessa eikä saisi stressata turhaan!
Mietin nykyään usein olisiko sitten parempi ettei minua edes olisi. Saisi joku olla sitten täydellinen äiti lapselleni ja täydellinen veronmaksaja ja tehdä kaiken TÄYDELLISESTI. Mikään tekemäni kun ei riitä kun en selvästikään ole riittävän hyvä tähän maailmaan.
Kiitos ja anteeksi.
Kommentit (88)
Minkälainen suhde sinulla on lapseesi? Kuulostaa siltä että ei minkäänlainen, mietit vaan jotain terapeutteja etkä lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän yritystä johonkin laittaa, sitä enempi harmittaa jos se ei onnistukaan.
Nih.
Kokeile joskus olla vaan "ihan ok". Ja sitten esim johonkin mieltä rentouttavaan toimintaan, joka ei ole erityisen tärkeää, voi antaa enemmänkin panostusta.
Jos täydellisyyttä haluaa tavoitella, se pitää tulla intohimon kautta eikä paniikin ja velvollisuuden.
Velvollisuudet kuuluu hoitaa vaan silleen "ihan ok" muuten uuvutat itsesi.
Sun kannattaa nyt keskittyä niihin asioihin, joissa olet onnistunut ja vahvistaa niitä. Äläkä yhtään vähättele tekemistäsi. Vanhemmuus ei ole helppoa.
Älä tule sokeaksi hyvälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on sen hyväksymistä että muiden mielestä teet kaiken väärin. Se pitää vaan hyväksyä, ja sitten ne puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. :)
No en jaksa hyväksyä. Ei vain jaksaminen enää riitä. Ilmeisesti on aivan sama heittää lekkeriksi suoraan ja tehdä asiat miten sattuu kun lopputulos on ihan sama.
Voithan sä kokeilla mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka nyt sinua niin kovasti neuvoo ja tekemisistäsi valittaa? Kuka on sinusta niin kiinnostunut?
Terveydenhuolto, työelämä, lähipiiri, onhan näitä joiden mielestä pitäisi olla täydellinen ja samalla rento ja kiva äiti joka tekee töissä täyttä päivää ja kuitenkin on kotona lapsen kanssa. Lähdin tienaamaan mm. osa-aikatyöhön ja katsotaan silmät pyöreänä kun sanon etten pääse johonkin työvuoroon kun on sovittu meno olemassa. Lähipiiristä taas valitetaan siitä työstä kun lapsenhoidon pitäisi mennä kaiken edelle. Sitten kun lapsi menee kaiken edelle niin sekin menee neuroottisuuden puolelle.
Ei vain ole ikinä riittävän hyvin. Enkä jaksa enää suodattaa sitä kitinää. Aina löytyy se vinivänivalitus jostain.
Mikset sitten tekisi just niinkuin itse näet parhaaksi?
Joka suunnasta tulee neuvoja ja ne ovat ristiriidassa keskenään. Kumarrat yhteen suuntaan ja pyllistät toiseen. On siis mahdottomuus olla täysin tasa-painossa joka suuntaan. Sun pitää valita mikä on se asia jolle kumartelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti ihan ajan kanssa, kuka niitä asioita sinulta vaatii? Itse kävin vastaavaa läpi, ja tajusin, että se olen minä itse ja vain oletan muiden vahtivan tekemisiäni 24/7. Jos joku joskus on ääneen sanonut, ettei tekemiseni riitä, silloinkin kannattaa miettiä, kannattaako tuota ihmistä edes kuunnella. Todellisuudessa ollaan itse itsemme suurimmat kriitikot. Ja seuraavaksi pohdi, mitä tapahtuu, jos jätät jotain tekemättä tai teet vain vähän sinne päin? Kaatuuko maailma, tapahtuuko jotain peruuttamatonta, menetätkö kotisi, rahasi, terveytesi, lapsesi? Tuskin. Eli kyse on omasta asenteestasi, odotuksesi itseäsi kohtaan ovat kohtuuttomat. Ja tärkeintä: mieti, mitä opetat lapsellesi kun ajattelet vain täydellisen riittävän. Lapsi oppii tämän saman asenteen ja hänkin ajattelee, ettei riitä.
Voisinhan minä jättäytyä työttömäksikin ja alkaa syödä mitä sattuu sekä laittaa vain lapsen hoitoon sekä lojua kotona lössykkänä tekemättä mitään. Sittenpähän sitä sanomista riittäisi vaan sepä tulisi sitten asiasta. Ollaan sitten lihavia luusereita ja opetetaan lapsellekin ettei enempää tarvitse olla.
Hei kamaan... Ei sitä nyt ääripäähän kuulu heti mennä, tosi mustavalkoinen maailmankatsomus sulla... Kun aletaan tervehdyttää perfektionistia, hänelle KUULUU sanoa, että asioita voi tehdä myös huolimattomasti. Koska perfektionisti ei kuitenkaan heitä hanskoja tiskiin ja tekee asiat silti keskivertoa paremmin, vaikka itse kokisi tekevänsä vasemmalla kädellä. Itse työuupumuksen kokeneena jouduin oikein opettelemaan olemaan tekemättä mitään ja sen kautta huomasin, että silti sain paljon aikaan. Sillä erotuksella, että en kokenut enää painetta suorittaa.
Vierailija kirjoitti:
Millaista elämää sinä elät, jos neuvoja tulee joka puolelta? Meillä muilla ei yleensä ole ollut muita neuvojia kuin lapsen mummot sekä omat ja puolison sisarukset. Minulla niitä oli niin paljon, että päätin olla korvaa lotkauttamatta ensimmäistä lasta odottaessani.
Sanoin, että lähipiiri. Ja kun se neuvonta koskee juuri minua äitiä. Pitäisi vain olla tyhjästä loputtomiin rahaa ja resursseja, olla täydellinen ja menestynyt. Itse asiassa muutin elämääni 100-prosenttisesti parempaan suuntaan ja se vain kirvoitti lisää näitä "vaatimuksia" ja toisaalta tulee eräänlaista sääliä kun en ole kouluttautunut kuitenkaan riittävän pitkälle jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa täydellisen hyvää äitiä joka tekee kaiken oikein.
Sinä vain suoritat. Siksi olet romahtamaisillasi.
Lastasi käy sääliksi.
Kuka sinun vsnhemuuteesi puuttuu? Hanki jostain itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka nyt sinua niin kovasti neuvoo ja tekemisistäsi valittaa? Kuka on sinusta niin kiinnostunut?
Terveydenhuolto, työelämä, lähipiiri, onhan näitä joiden mielestä pitäisi olla täydellinen ja samalla rento ja kiva äiti joka tekee töissä täyttä päivää ja kuitenkin on kotona lapsen kanssa. Lähdin tienaamaan mm. osa-aikatyöhön ja katsotaan silmät pyöreänä kun sanon etten pääse johonkin työvuoroon kun on sovittu meno olemassa. Lähipiiristä taas valitetaan siitä työstä kun lapsenhoidon pitäisi mennä kaiken edelle. Sitten kun lapsi menee kaiken edelle niin sekin menee neuroottisuuden puolelle.
Ei vain ole ikinä riittävän hyvin. Enkä jaksa enää suodattaa sitä kitinää. Aina löytyy se vinivänivalitus jostain.
Mikset sitten tekisi just niinkuin itse näet
Seuraavassa elämässä olen mies ja saan tehdä kuten haluan.
Siis ap, listaa nyt ihan konkreettisesti, kuka on sanonut ja mitä. Me voidaan sitten ruotia, oliko kommentti edes tästä todellisuudesta ja voisiko sen vain antaa olla. Tai oliko joku silmien pyöritys vain oma tulkintasi. Mutta yhtäkaikki, sulla on oikeus vetää rajat ja sanoa, ettet tarvitse neuvoa tai kuulla toisen näkemystä, sillä vain sinä tiedät, mitä se teidän perheen arki on, mihin rahkeesi riittävät ja millaisia myönnytyksiä pitää tehdä, että leipää saa pöytään ja että pystyt olemaan myös lapsen kanssa. Ihannemaailmassa äiti saisi olla lapsen kanssa 18 vuotta, mutta me emme valitettavasti sellaisessa maailmassa elä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista elämää sinä elät, jos neuvoja tulee joka puolelta? Meillä muilla ei yleensä ole ollut muita neuvojia kuin lapsen mummot sekä omat ja puolison sisarukset. Minulla niitä oli niin paljon, että päätin olla korvaa lotkauttamatta ensimmäistä lasta odottaessani.
Sanoin, että lähipiiri. Ja kun se neuvonta koskee juuri minua äitiä. Pitäisi vain olla tyhjästä loputtomiin rahaa ja resursseja, olla täydellinen ja menestynyt. Itse asiassa muutin elämääni 100-prosenttisesti parempaan suuntaan ja se vain kirvoitti lisää näitä "vaatimuksia" ja toisaalta tulee eräänlaista sääliä kun en ole kouluttautunut kuitenkaan riittävän pitkälle jne.
Onko lähipiiri puolisosi vai oma lapsuuden perheesi vai puolison lapsuuden perhe?
Sinä olet itse aikuinen ihminen etkä neuvottava lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti ihan ajan kanssa, kuka niitä asioita sinulta vaatii? Itse kävin vastaavaa läpi, ja tajusin, että se olen minä itse ja vain oletan muiden vahtivan tekemisiäni 24/7. Jos joku joskus on ääneen sanonut, ettei tekemiseni riitä, silloinkin kannattaa miettiä, kannattaako tuota ihmistä edes kuunnella. Todellisuudessa ollaan itse itsemme suurimmat kriitikot. Ja seuraavaksi pohdi, mitä tapahtuu, jos jätät jotain tekemättä tai teet vain vähän sinne päin? Kaatuuko maailma, tapahtuuko jotain peruuttamatonta, menetätkö kotisi, rahasi, terveytesi, lapsesi? Tuskin. Eli kyse on omasta asenteestasi, odotuksesi itseäsi kohtaan ovat kohtuuttomat. Ja tärkeintä: mieti, mitä opetat lapsellesi kun ajattelet vain täydellisen riittävän. Lapsi oppii tämän saman asenteen ja hänkin ajattelee, ettei riitä.
Voisinhan minä jättäytyä työttömäks
Olin juuri vuoden vauvan kanssa kotona ja kassa on tyhjä. Kun menin töihin niin ajattelin sen olevan hyvä asia, mutta "pitää ajatella lasta". Lapsen isä saa kyllä käydä töissä. En vain voi toimia näemmä oikein. Todellakin tekisin töitä niin paljon kuin pystyn jos se vain olisi mahdollista. Näemmä olen sitten "laiska"jos yhtälö ei ole mahdollinen pienen lapsen kanssa. Ei vain voi tehdä oikein kun on nainen ja äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele sinä hyvä nuori ihminen hyväksymään epätäydellisyys ja jatkuva elämän keskeneräisyys. Elämä ei tule koskaan valmiiksi, paitsi kuollessasi. Mikä on sinulle itsellesi hyväksi, kuinka paljon voit ja jaksat joustaa? Kuminauhaa ei voi venyttää liikaa.
Asenne pitää jaksaa, vaikka ei yhtään enää jaksaisikaan, sairastuttaa varmasti. Ja kun siirrät tuon asenteen lapsillesi hekin sairastuvat tulevaisuudessa.
Kokemusta on.
Seuraavassa elämässä olen mies ja saan tehdä kuten haluan.
Ehkä ne miehet "saavat tehdä mitä haluavat" koska eivät välitä siitä mitä mieltä kaikki muut ovat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On huonoja terapeutteja. Jos se ahdistaa niin ei sulle sopiva. Suoritat liikaa ehkä arjessa? Pitää huomioida muiden ja itsen olotila sekä tuntemukset. Etukäteen kun, jos tietää. Paineita vähemmän? Jos on vastuussa muiden olotilasta vaikka lapsen, sen voi huomioida. Työkaverin tms joka valitus tuskin hyväksi jos turhia ja korjattu asioita, tai prosessit. Sä päätät elämästäsi ja sen sisällöstä.
No en voi oikein päättää vaikka työpaikasta kun ei sopivia ole joka nurkalla. En voi samaan aikaan pitää huolta valtavasta määrästä asioita ja ottaa rennosti. En voi samaan aikaan olla pikkurahalla kotona ja maksaa terapiasta. Mut ilmeisesti se on naisen ja äidin osa.
Tämä kiteyttää asian hyvin. Tuo puhuttelee minua tosi paljon. Että ei voi samaan aikaan pitää huolta valtavasta määrästä asioita ja ottaa rennosti.
Olen itse valitettavasti ympäröinyt itseäni lapsettomilla ihmisillä ja he aiheuttavat minussa paineita. Aika erilaisia ovat velvollisuudet elämässä, jos on lapseton pariskunta ja yksinhuoltaja. Velvollisuuksien määrä on moninkertainen.
Nyt itkulasit pois päästä ja ryhdistäydy! Älä ole enää yhteydessä läheisiisi, se vie kaiken energiasi. Lapsen voit toki viedä hoitoon mummolaan, että saat vapaa-aikaa, mutta älä jää kuuntelemaan neuvoja
Syy, miksi olet täydellisyydentavoittelija, neuroottinen, toisten hyväksyntää janoava ihminen on juuri niissä läheisissäsi ja heidän tavassaan kasvattaa sinut lapsena. Nyt on aika irrottautua äidin helmoista ja kasvaa aikuiseksi!
Olet ihan riittävä tuollaisena! Ei meistä kukaan ole kummempi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista elämää sinä elät, jos neuvoja tulee joka puolelta? Meillä muilla ei yleensä ole ollut muita neuvojia kuin lapsen mummot sekä omat ja puolison sisarukset. Minulla niitä oli niin paljon, että päätin olla korvaa lotkauttamatta ensimmäistä lasta odottaessani.
Sanoin, että lähipiiri. Ja kun se neuvonta koskee juuri minua äitiä. Pitäisi vain olla tyhjästä loputtomiin rahaa ja resursseja, olla täydellinen ja menestynyt. Itse asiassa muutin elämääni 100-prosenttisesti parempaan suuntaan ja se vain kirvoitti lisää näitä "vaatimuksia" ja toisaalta tulee eräänlaista sääliä kun en ole kouluttautunut kuitenkaan riittävän pitkälle jne.
Mitähän tästä voisi oppia? Ainakin sen, että muiden neuvot ja vaatimukset eivät lopu, vaikka kuinka yrittäisit tehdä ns. oikein. Vanhemmuus ja aikuisuus on sitä, että kuuntelee omaa sisäistä ääntään eikä ulkopuolelta tulevaa meteliä.
Miten lapsesi voi? Jos hän voi hyvin, ainut ongelmasi on oma pääsi. Ei muiden kommentit. Sinä päätät, minkä painoarvon annat muiden sanomisille. Keskity itseesi ja lapseesi. Koirat haukkuu, karavaani kulkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti ihan ajan kanssa, kuka niitä asioita sinulta vaatii? Itse kävin vastaavaa läpi, ja tajusin, että se olen minä itse ja vain oletan muiden vahtivan tekemisiäni 24/7. Jos joku joskus on ääneen sanonut, ettei tekemiseni riitä, silloinkin kannattaa miettiä, kannattaako tuota ihmistä edes kuunnella. Todellisuudessa ollaan itse itsemme suurimmat kriitikot. Ja seuraavaksi pohdi, mitä tapahtuu, jos jätät jotain tekemättä tai teet vain vähän sinne päin? Kaatuuko maailma, tapahtuuko jotain peruuttamatonta, menetätkö kotisi, rahasi, terveytesi, lapsesi? Tuskin. Eli kyse on omasta asenteestasi, odotuksesi itseäsi kohtaan ovat kohtuuttomat. Ja tärkeintä: mieti, mitä opetat lapsellesi kun ajattelet vain täydellisen riittävän. Lapsi oppii tämän saman asenteen ja hänkin ajattelee, ettei riitä.
Kukaan ei sanonut minulle yhtään mitään, kun menin töihin silloin, kun lapsi oli 8kk ja isä jäi kotiin. Eikä sanonut mitään silloinkaan, kun lähdin kaverin luo yökylään, kun toinen lapsi oli 5kk.
Mistä luulette johtuvan? Olen ollut aina omapäinen eikä minulla ole koskaan ollut vaikea sanoa toisille vastaan.
Mitä ihmettä oikein sössötät😳 suurin osa äideistä suomessa käy kokopäivätöissä eikä heitä kukaan siitä syyllistä. Suomen kansantalous romahtaisi jos kaikki äidit jäisi kotiin siihen asti että lapset ovat isoja. Ongelma on sun päässä, ei missään muualla. Vai haetko nyt vain syytä että voisit jäädä kotiin ja jäädä elämään yhteiskunnan piikkiin😆 älä sitä tee, mieti minkä esimerkin annatte lapsillesi. Siinä kohtaa jos tuon teet niin olet TODELLA HUONO ÄITI.