45-vuotiaat miehet tinderissä luulevat ettei heillä ole kiire lapsen tekoon
Olen itse vähän alle nelikymppinen nainen ja olen käynyt tinder-treffeillä. Pari miestä on ollut noin 45-vuotiaita. Heidän tulevaisuuden toiveisiin on vielä kuulunut lapset ja perhe. Mutta nämä miehet ovat sanoneet, että ei heillä kyllä mikään kiire ole.
No kyllä heidän ikäisillään alkaa jo olla kiire. Vaikka Sauli Niinistö sai lapsen vielä vanhemmalla iällä, ei se tarkoita että kaikilla tavismiehillä tällaista mahdollisuutta on. Sauli oli sentään presidentti, joten hänellä on varaa palkata lastenhoitoapua ja esimerkiksi siivousapua niin paljon kuin haluaa.
Ei naiset yleensä innostu tekemään lasta yli 45-vuotiaan miehen kanssa, koska naiset haluavat että mies on sen ikäinen että jaksaa osallistua vielä aktiivisesti lasten kasvatukseen.
Ne treffimiehet eivät olleet edes erikoisen näköisiä eivätkä tarjonneet edes kahvia kahvilassa, joten millä konstilla he luulevat saavansa vielä nuoren naisen? Elleivät sitten hae ulkomailta jotain nuorta thaikkua, mutta nämä miehet eivät olleet jotenkin sen tyylisiä että niin tekisivät.
Kommentit (372)
Kyllä yli nelikymppisiä naisia on paljonkin jotka ovat saaneet lapsen vanhemmalla iällä. Näitä on myös julkisuuden henkilöissä. Mutta niiden miesten voi olla vaikeaa tehdä lapsi yli nelikymppisenä jos eivät edes tinder-treffeillä meinaa kovin helpolla päästä ja ovat vielä kranttuja kaiken lisäksi. Jos 45-vuotias mies haluaisi lapsen saada, kyllä siinä pitäisi jo minkä tahansa naisen käydä, vaikkapa sitten vähän pullukka yh. Jää kyllä muuten saamatta se tenava jos Miss Universumia sieltä tinderistä etsitään.
Vierailija kirjoitti:
Ja nämä miehet vaikuttivat siis siltä, että eivät hae mitään thaikkua, vaan suomalaista missin näköistä parikymppistä tai kolmekymppistä olisi saatava. Ja vaikuttivat siltä, että he ovat omasta mielestään aika saaliita. t. AP
Siis vaikuttivat? Miten? Vähän nyt vaikuttaa siltä että sieltä omia päänsisäisiä vaikuttimia kaivellaan lähinnä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä yli nelikymppisiä naisia on paljonkin jotka ovat saaneet lapsen vanhemmalla iällä. Näitä on myös julkisuuden henkilöissä. Mutta niiden miesten voi olla vaikeaa tehdä lapsi yli nelikymppisenä jos eivät edes tinder-treffeillä meinaa kovin helpolla päästä ja ovat vielä kranttuja kaiken lisäksi. Jos 45-vuotias mies haluaisi lapsen saada, kyllä siinä pitäisi jo minkä tahansa naisen käydä, vaikkapa sitten vähän pullukka yh. Jää kyllä muuten saamatta se tenava jos Miss Universumia sieltä tinderistä etsitään.
Ihan normaalivartaloinen nainen jos vaikka olis jees ja heti on joku miss universum haussa? Aika heikosti on naisilla itsestään huolehtimispuoli siinä tapauksessa.
Hello Sauli täsä!
Moi vaan kaikille naisille jotka luulevat että miehillä on kiire!!
"Niin, ja raha ei lisää vanhemman miehen kiinnostavuutta. Mieluummin suhde sellaisen rahattoman omanikäisen kanssa, jonka kanssa oikeasti haluaa olla, kuin pelkän rahan takia ikämiehen kanssa. Ei tuossa sinun esimerkissäsi oikein millään mittarilla se vanhempi mies ole kiinnostava."
Tässä et kyllä ainakaan kaikkien naisten suulla puhu koska niitä on aika paljon joille rahamiehet kelpaa.
Laarin pohjinmaisia ap on. Tuon ikäistä naista pitäisi vaatia tuomaan treffeille todistus ovuloinnista.
Ap hyvä, "a man's body, a man's choice". Älä painosta muita elämään niin kuin sinä haluaisit.
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin on melko varmaa ettei Saulin lapsi edes ole tehty Saulin siittiöillä. Suomessa ei hedelmöityshoidoissa voi käyttää 70-vuotiaan spermaa.
En tiedä, ovatko he edes olleet missään hoidoissa, mutta jos ovat ja on tosiaan tuollainen raja, niin ehkäpä he ovat käyneet ulkomailla. Ja muutenkin yksityisellä voi olla ihan eri säännöt kuin julkisen puolen hoidoissa.
Vierailija kirjoitti:
Ap hyvä, "a man's body, a man's choice". Älä painosta muita elämään niin kuin sinä haluaisit.
Eihän kukaan mitään painostakaan, hän vain kertoo ihmetyksensä. Ja tosiasia se on, että nuo miehet eivät ole ihan realiteeteissa kiinni.
Asia ei ole itselle enää oikein ajankohtainen monestakaan syystä, mutta olen ollut esimerkiksi 35-vuotias nainen, ja kyllä siinä iässä jo miettii tällaisia asioita kuin että haluaako viettää elämästään 15 tai 20 vuotta omaishoitajana, miehet kun kuolevat ja menevät huonompaan kuntoon nuorempana. Tuommoinen 45-vuotias mies on eläkeiässä, kun lapset pääsevät lukiosta tai ammattikoulusta. Siinä jää naiselle helposti tilanne, että itse joutuu olemaan vielä kymmenen vuotta työelämässä, ja kun itse pääsee eläkkeelle, onkin edessä omaishoitajuus. Todella huono diili.
Ihan nuoret naiset eivät tällaisia välttämättä vielä ajattele, mutta jollekin 20-vuotiaalle 30-vuotias on aika vanha ja ihan eri elämäntilanteessa. Jos mies on selvästi vanhempi, hänellä pitäisi olla jotain aivan erityistä annettavaa, ja useimmilla miehillä ei ole. Päinvastoin, mies on tyypillisesti naiselle nykyään enemmän rasite. Ei tietenkään aina, mutta hyvät miehet, jotka osallistuvat aktiivisesti ja oma-aloitteisesti (samalla tavalla kuin nainen, joka myös käy töissä) kodin ja lasten ja heidän asioidensa sekä läheissuhteiden hoitamiseen, ovat harvinaisia. Lisäksi näillä vanhemmilla miehillä pitäisi olla jotakin erityistä ekstraa, jotta kannattaisi lähteä lapsia tekemään.
Jep. Käytännössä naisen ja miehen lisääntymisikkuna on täysin sama. Kumma juttu, kun yhteiskunnassa painostetaan ainoastaan naisia siitä, että "ikäsi puolesta on jo kiire hankkia lapsi".
Vierailija kirjoitti:
Laarin pohjinmaisia ap on. Tuon ikäistä naista pitäisi vaatia tuomaan treffeille todistus ovuloinnista.
Siinä tapauksessa jätä ne treffit väliin suosiolla ja jatka parikymppisten jahtaamista
Hyvä kirjoitus. Itsekin olen samaa mieltä siitä, että samaa ikäluokkaa olevat ymmärtävät toisiaan parhaiten. On eletty samalla vuosikymmenellä kaikkine tapahtumineen ja ilmiöineen. Oltu nuoria samaan aikaan. En itse olisi todellakaan valinnut isäni ikäistä miestä itselleni. En valinnutkaan, vaan samanikäisen 24-vuotiaana.