45-vuotiaat miehet tinderissä luulevat ettei heillä ole kiire lapsen tekoon
Olen itse vähän alle nelikymppinen nainen ja olen käynyt tinder-treffeillä. Pari miestä on ollut noin 45-vuotiaita. Heidän tulevaisuuden toiveisiin on vielä kuulunut lapset ja perhe. Mutta nämä miehet ovat sanoneet, että ei heillä kyllä mikään kiire ole.
No kyllä heidän ikäisillään alkaa jo olla kiire. Vaikka Sauli Niinistö sai lapsen vielä vanhemmalla iällä, ei se tarkoita että kaikilla tavismiehillä tällaista mahdollisuutta on. Sauli oli sentään presidentti, joten hänellä on varaa palkata lastenhoitoapua ja esimerkiksi siivousapua niin paljon kuin haluaa.
Ei naiset yleensä innostu tekemään lasta yli 45-vuotiaan miehen kanssa, koska naiset haluavat että mies on sen ikäinen että jaksaa osallistua vielä aktiivisesti lasten kasvatukseen.
Ne treffimiehet eivät olleet edes erikoisen näköisiä eivätkä tarjonneet edes kahvia kahvilassa, joten millä konstilla he luulevat saavansa vielä nuoren naisen? Elleivät sitten hae ulkomailta jotain nuorta thaikkua, mutta nämä miehet eivät olleet jotenkin sen tyylisiä että niin tekisivät.
Kommentit (372)
hei ap! Ne miehet eivät tarjonneet sinulle kahvikupillista siksi, koska he eivät olleet kiinnostuneita sinusta (ainakaan parisuhdemielessä). Vai kuinka moni heistä olisi halunnut tavata sinut uudelleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas kateelliset akat syyllistää miehiä omista huonoista ratkaisuistaan. Olis kannattanut tehdä ne lapset silloin 2 kymppisenä niin ei tartte täällä itkeä kun miehet voi vaikka 60v.
Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen miesten siittiöiden laatu alkaa laskea radikaalisti, ja keskenmenojen ja kehitysvammojen todennäköisyys on suuri, siis nimenomaan myös miehen iän takia.
No, ei tää nyt oikeasti ihan näin radikaali muutos ole, sorry naiset. Meillä naisilla se muutos on paljon radikaalimpi, mutta tämäkin on yksilöllistä.
Moni nelikymppinen nainenkin on liikkeellä asenteella, että lapsia ehkä joskus.
Ei ole. Koska naiset tietävät biol
Kyllä noita on. Tinderissä tulee vastaan paljon 40+ naisia, joilla näkyy profiilissa "haluan lapsia".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 45-vuotiaalla miehellä alkaa olla viimeiset hetket lapsen tekoon. Presidentit ja muut poikkeustapaukset on asia erikseen.
Ja nämä jälkimmäisetkin tekevät itsestään pellen.
En nyt oikein ymmärrä, miten esim niinistö teki itsestään pellen, kun hankki Jennin kanssa vielä lapsen. Muutama sun kaltainen karkera pelle ehkä noin ajattelee, mutta tuskinpa kansan syvät rivit asiaa noin näki.
Niinistö ei tehnyt itsestään pelleä, oli jo valmiiksi pelle.
Vierailija kirjoitti:
hei ap! Ne miehet eivät tarjonneet sinulle kahvikupillista siksi, koska he eivät olleet kiinnostuneita sinusta (ainakaan parisuhdemielessä). Vai kuinka moni heistä olisi halunnut tavata sinut uudelleen?
Miksi sitten lähtivät treffeille jos ei kiinnostanut? Toivoivat, että nainen tarjoaa kahvit, niin saa ilmaiset kahvit? Vau mikä saalis.
Vierailija kirjoitti:
Ottaapa mammoilla koville :D
Niinhän sä toivoisit :D.
Tätimummelit, nuo suomen selkäranka, 40 vuotta kuluttavat eläkkeellä Suomen varoja, tärkeää porukkaa!
Mä en kyllä usko, että 45+ mies jaksaa pikkulapsiperhearkea kovinkaan pitkään. Tai yleensäkään pystyy.
Nuoret naiset eivät ole enää kuin äitinsä, jotka otttivat asiat yksin hoitaakseen kun miehestä ei siihen ollut. Nuoret naiset eivät eivät tällaiseen enää suostu, vaan vaativat mieheltä osallistumista, lasten hoitamista ja kotitöitä ihan toisella tapaa. Siinä on 45+ mies kusessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan oo kiire saada lapsia, eikä haluakaan.
M45
Oikein, kun katsoo millaisia kusipäitä tähän muutenkin tyhmään maailmaan tulee.
Vierailija kirjoitti:
Tätimummelit, nuo suomen selkäranka, 40 vuotta kuluttavat eläkkeellä Suomen varoja, tärkeää porukkaa!
Minä elän varmasti 100-vuotiaaksi ja kaikkia kiinnostaa! -hiivainen tätimummeli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta me 45+ miehet haemme ensisijaisesti naisia 19-26v ikäluokassa. Tuon ikäisellä on tarmoa huomattavasti enemmän kuin iäkkäämmällä yli 40v rouvalla.
Olet sairas kun haluat panna paksuksi omia tyttäriäsi. Tervehenkiset parikymppiset naiset ole kiinnostuneita isänsä ikäisistä turjakkeista, ellei teillä ole pätäkkää.
Miten omia tyttäriä voi panna paksuksi jos ei ole tehnyt lapsia ikinä? Nyt en ihan ymmärrä logiikkaa. Kyllä nuori nainen voi haluta tuntea setäkiiman ilman mitään sen kummempia lisääntymisaikeita.
Vierailija kirjoitti:
Ehtiihän niitä ruiskia vaikka vielä eläkkeelläkin.
Kukaan ei halua enää eläkeikäisen ruiskautuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tätimummelit, nuo suomen selkäranka, 40 vuotta kuluttavat eläkkeellä Suomen varoja, tärkeää porukkaa!
Sellaisesta olet sinäkin syntynyt.
Keski-ikäisillä miehillä on vähän valtaa yhteiskunnassa. Väite voi kuulostaa omituiselta, sillä suurin osa miljardööreistä ja johtajista on keski-ikäisiä miehiä. On kuitenkin huomattava, että kellä tahansa miljardöörillä tai johtajalla on paljon valtaa, oli kyseessä nuori nainen tai mummo. Valta ei piilekään miehen keski-ikäisyydessä, vaan niissä ulkoisissa saavutuksissa, jotka (harva) keski-ikäinen mies on kyennyt hankkimaan.
Ilman ulkoisia saavutuksia keski-ikäinen mies on ilman valtaa, koska hän ei ole attraktiivinen muille ihmisille. Hän ei ole seksuaalisesti haluttava kuten nuori nainen eikä söpön suojeltava kuten lapsi.
Lapsilla on eniten valtaa yhteiskunnassa. Miettikääpä, kuinka paljon valtaa täytyy olla sellaisella henkilöllä, joka saa muut vaihtamaan vaippansa, huolehtimaan elatuksestaan ja kestämään sietämättömät kiukuttelunsa vuosien ajan. Lapsella on voimakas valta muiden käytökseen, sillä häntä pitää yleisen moraalin mukaan suojella. Sama valta puuttuu keski-ikäiseltä mieheltä lähes kokonaan.
Kun keski-ikäinen mies menee kauppaan, hänen pelätään varastavan alkoholia. Kun keski-ikäinen mies hakee töitä koulusta, hänellä on potentiaalisen pedofiilin habitus. Kun keski-ikäinen mies kävelee yöllä naisen perässä, hän levittää seksuaalisen väkivallan pelkoa. Kaiken tuon ennakkoluulon hän saa aikaiseksi vain olemalla keski-ikäinen mies.
Keski-ikäisten miesten syrjäytyminen, alkoholismi ja ennenaikaiset kuolemat johtuvat heidän vallan puutteestaan. Keski-ikäisellä miehellä ei ole edes valtaa valittaa, oikeutta olla uhri. Kun ihmiseltä puuttuu valta vaikuttaa muihin ihmisiin, hän joutuu sosiaalisen elämän sivuraiteelle. Fyysinen voima on monen keski-ikäisen miehen ainut jäljellä oleva vallan muoto sen käyttö on kuitenkin lailla kiellettyä. Voima ei kykenekään kompensoimaan suojeltavuuden ja seksuaalisen vetovoiman puutetta, mikä johtaa yksin jäävän miehen turmioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehtiihän niitä ruiskia vaikka vielä eläkkeelläkin.
Kukaan ei halua enää eläkeikäisen ruiskautuksia.
Kyllä se vaimo äskenki halus aamupanon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehtiihän niitä ruiskia vaikka vielä eläkkeelläkin.
Kukaan ei halua enää eläkeikäisen ruiskautuksia.
Älä sinä Pirjo siitä huolehdi, en sinun kanssasi haluakaan lisääntyä.
ÄO70 kehitysvammaisten keskuudessa on nykyään muotia käydä treffeillä sellaisten ihmisten kanssa, joista eivät edes ole kiinnostuneita. Tuolla ulkona on paljon sekopäitä nykyään.