Kaverisuhteet vaikuttavat jo lapseni nukkumiseenkin

Vierailija kirjoitti:

 Hae, joku diagnoosi ja syytä ongelmista neuroepätyypillisyyttä.

Juurikin näin🥳

Vierailija kirjoitti:

No kiusaamistahan tuo on. Tosi ikävää. Löytyiskö lapsellesi jotain muita kavereita koulusta tai sen ulkopuolelta, ehkä niiden entisten kanssa turha enää hengailla kun ovat noin ääliöitä. Tosi piinallista on nykyään noiden älylaitteiden kanssa, kun missään ei saa olla rauhassa. 

Täällä on kyllä melko pienet piirit kun on vaan yksi yläkoulu ja kaikki varmaan ainakin tietää toisensa. En mä tiedä että mistä hän niitä uusia kavereita saisi. Mua harmittaa tosi paljon kun kesällä oli kaikki niin hyvin ja sitten kun koulu alko niin alko tää sotkukin... Sitten kun mun lapsi kysyy multa että onko hänessä jotain vikaa ja selvästi syyttää itseään tuosta. Kun mä oon tämän uuden lapsen äidillekin soittanut että tää on nyt sen jälkeen alkanut niin voisiko jutella lapsensa kanssa, auttoi ehkä viikoksi ja sitten taas jatkui. Vaikea uskoa, ettei syy olisi tämän uuden lapsen tulo kaveriporukkaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko kaveruus muuttunut kiusaamiseksi vai mitä tässä tapahtuu?

Joka tapauksessa, vähän vastauksesta riippuen, voisi olla hyvä vaihtaa ympyröitä. Koulun vaihtaminen?

On. Tai se on tosi sekavaa. Välillä on päiviä, että kaikki menee hyvin, mutta tosi tosi usein mun lapsi jätetään ulkopuolelle. Esim just eilen oli tilanne, että olivat sopineet, että menevät treenien jälkeen vielä yhdelle kaverille, mutta treeneissä oli tää lapsi sanonut, että ei voikaan tulla, kun sisko on sairaana. Kaikki oli muka lähteny kotiin, mutta puolen tunnin päästä mun lapselle on lähetetty snäppejä, missä kaverit hengailee yhessä. Tota on ollu nyt ihan tosi paljon sen jälkeen kun tuli yksi uusi kaveri samalle luokalle ja kaveriporukkaan. Ap 

Onko siellä

En mä sinne oo ite ottanu yhteyttä, kun siellä treeneissä ei ihan kaikki kaverit kuitenkaan käy. Ja mitä oon ymmärtänyt, niin eniten noita tilanteita on koulussa ja vapaa-ajalla, mutta treeneissä ei. Lapsi ite sanoo, että kun treeneissä tehään koko ajan ja valmentaja määrää, että miten tehään niin ei oo ongelmia ja hänenkin kans pelataan ja treenataan. Ap

Mutta sitä kiusaamista tapahtuu näiden lasten toimesta jotka ovat samassa harrastuksessa? Kiusaaminen on otettava vakavasti isompana ongelmana, eikä sitoa sitä vain aikaan ja paikkaan. Kiusaamisesta pitäisi  tehdä valistustyötä yhteisöllisesti myös ennaltaehkäiseväsi ja valmentaja voisi esim tehdä selväksi että hän on luotettava aikuinen joka ei hyväksy kiusaamista koulussa, harrastuksessa. vapaa-ajalla, jne...

Puhumalla vain koulukiusaamisesta me muut pesemme kätemme vakavasta ongelmasta. Ihminen on siinä määrin peto, että se kiusaa lajitoveriaan kekseliäästi missä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko kaveruus muuttunut kiusaamiseksi vai mitä tässä tapahtuu?

Joka tapauksessa, vähän vastauksesta riippuen, voisi olla hyvä vaihtaa ympyröitä. Koulun vaihtaminen?

On. Tai se on tosi sekavaa. Välillä on päiviä, että kaikki menee hyvin, mutta tosi tosi usein mun lapsi jätetään ulkopuolelle. Esim just eilen oli tilanne, että olivat sopineet, että menevät treenien jälkeen vielä yhdelle kaverille, mutta treeneissä oli tää lapsi sanonut, että ei voikaan tulla, kun sisko on sairaana. Kaikki oli muka lähteny kotiin, mutta puolen tunnin päästä mun lapselle on lähetetty snäppejä, missä kaverit hengailee yhessä. Tota on ollu nyt ihan tosi paljon sen jälkeen kun tuli yksi uusi kaveri samalle luokalle ja kaveriporuk

Tapahtuu. Hyvä pointti. Kun mua vaan vähän pelottaa, että jos tää tilanne pahenee, kun yritän selvittää tätä kaikkien kanssa. Mutta en mä halua, että mun lapsi kärsii. Se tuntuu ihan hirveän pahalta nähdä, kun oma lapsi itkee kotona että muut ei haluu olla hänen kavereitaan ja syyttää itseään. Ja välillä mä oon huomannu, että mun lapsi ei ees halua puhua tästä ja väittää että ei oo ongelmia, mutta just öisin valvoo ja sellasta. Ap

Kokemusta oman lapsen osalta tuollaisesta. Jätettiin kokonaan kaveriporukasta aivan yhdenäkin. Olin tukena sen verran kun nyt pystyin, keksin vähän reissua ja tekemistä ja kannustin harrastamaan. Pari viikkoa oli aika synkkää mutta siitä se nousu alkoi. Lapsi alkoi jutella että miten hän näkee oman osuutensa tapahtumiin ja miten hänellä on nyt aikaa ja tilaa kehittää itseään. Urheili ja kävi koulua, ignorasi vanhat kaverit aivan täysin. Kannustin uskaltamaan muitten seuraan, vaikka se toki vähän itsensä markkinointia ja mieliksi olemista aluksi vaatiikin. Juteltiin toooodella paljon. Sitten alkoi muodostua se uusi kaveriporukka ja lapsi on entistä vahvempi, fiksumpi, itsevarmempi ja myös kykenevämpi itsereflektioon. Vanhat kaveritkin on koputelleet nurkilla, välillä poika hengaa heidän kanssaan ja välillä ei. Pari tyyppiä porukasta on hänelle aika lailla ilmaa yhä. Ratkaisevaa siis että on jotain itsetuntoa tukevia asioita elämässä: vanhemmat tai muut perheenjäsenet kenen kanssa voi puhua kaikkea, hyväksytyksi tuleminen kotona tai vaikka sukulaisten kesken, harrastukset ja sitten se kyky nähdä myös oma toiminta suhteessa toisiin on tosi tärkeää. Siinä voi vaikka äiti auttaa, koska se on nuorelle monesti omin voimin vaikeaa ja äiti on niitä harvoja kenelle ei tarvii mitään häpeillä.

Vierailija kirjoitti:

Älä muita syytä sinun lapsen unirytmistä. Otat siltä iltaisin puhelimen pois etkä salli olla ulkonä myöhään niin kyllä se unirytmi siittä kääntyy. Sinun pitäisi ottaa vanhemman rooli rajoja asettamalla ja lopettaa olemasta kaveri

Harjoittele luetunymmärtämistä. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tommoset pierujutut ja muut voi jättää omaan arvoonsa. On toki tyhmää käytöstä muilta ja tuon ikäisestä tuntuu maailmanlopulta, jos muut luulee että on piereskellyt siellä. Mut ehkä nuoren kanssa voisi keskustella myös, että jos vain pystyy, niin olisi täysin reagoimatta tai nousisi noiden juttujen yläpuolelle ja sanoisi, että toi on lapsellista eikä vois vähempää kiinnostaa. Jos ja kun kiusaajat näkee, että niiden jutut kolahtaa ja saa kohteen nolostumaan, niin sehän niitä kannustaa jatkamaan. 

Yläaseteeni opettaja totesi, yksi syy kiusaamiseen ollut, että kiusatut ovat liian tosikoita. He ottavat heille sanonut asiat liian vakavasti eivätkä osaa vastata takaisin huumorilla. Kiusatuksi joutuvat helposti ne, jotka ovat hyvin herkkiä tai joilla on vaikeuksia ymmärtää huumoria. Kusipäisesti sanottu, mutta ap lapsi on herkässä iässä ja sen oman itsetunnon kanssa on varmasti on niitä haasteita. Onko esim koulu ohjannut psykologin juttusille? Kuten joku jo kirjoitti keinot on aika vähissä. 

Tuliko kesän jälkeen just siirto yläkouluun?

Ystäväni kiusaaminen alkoi yläasteelle siirryttäessä. Hänen paikkakunnallaan oli vain yksi yläaste, joten koulun vaihto ei ollut mahdollinen. Niin herkässä iässä tuo tapahtui, ettei hän ole ikinä ole kunnolla selvinnyt tuosta itsetunnon ja luottamuksen menetyksestä. 

Jos siis ei ala hommaan tulla tolkkua niin kaikkesi tee että pääsee vaihtamaan lapsi koulua ja mieluusti jopa paikkakuntaa. Ettei tarvitse olla tekemisissä noiden kanssa. 

En tiedä millaisia keinoja kiusaamisen lopettamiseen nykyään käytetään, toivottavasti tehokkaampia kuin aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko kaveruus muuttunut kiusaamiseksi vai mitä tässä tapahtuu?

Joka tapauksessa, vähän vastauksesta riippuen, voisi olla hyvä vaihtaa ympyröitä. Koulun vaihtaminen?

On. Tai se on tosi sekavaa. Välillä on päiviä, että kaikki menee hyvin, mutta tosi tosi usein mun lapsi jätetään ulkopuolelle. Esim just eilen oli tilanne, että olivat sopineet, että menevät treenien jälkeen vielä yhdelle kaverille, mutta treeneissä oli tää lapsi sanonut, että ei voikaan tulla, kun sisko on sairaana. Kaikki oli muka lähteny kotiin, mutta puolen tunnin päästä mun lapselle on lähetetty snäppejä, missä kaverit hengailee yhessä. Tota on ollu nyt ihan tosi paljon sen jälkeen kun t

 

Tapahtuu. Hyvä pointti. Kun mua vaan vähän pelottaa, että jos tää tilanne pahenee, kun yritän selvittää tätä kaikkien kanssa. Mutta en mä halua, että mun lapsi kärsii. Se tuntuu ihan hirveän pahalta nähdä, kun oma lapsi itkee kotona että muut ei haluu olla hänen kavereitaan ja syyttää itseään. Ja välillä mä oon huomannu, että mun lapsi ei ees halua puhua tästä ja väittää että ei oo ongelmia, mutta just öisin valvoo ja sellasta. Ap

Sun lapsi kärsii jo, kiusaamisesta! On sinun loputon tehtävä olla hänen puolella vaikka susta ei tunnukaan kivalta. Hae ulkopuolista apua. 

Muuttakaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta oman lapsen osalta tuollaisesta. Jätettiin kokonaan kaveriporukasta aivan yhdenäkin. Olin tukena sen verran kun nyt pystyin, keksin vähän reissua ja tekemistä ja kannustin harrastamaan. Pari viikkoa oli aika synkkää mutta siitä se nousu alkoi. Lapsi alkoi jutella että miten hän näkee oman osuutensa tapahtumiin ja miten hänellä on nyt aikaa ja tilaa kehittää itseään. Urheili ja kävi koulua, ignorasi vanhat kaverit aivan täysin. Kannustin uskaltamaan muitten seuraan, vaikka se toki vähän itsensä markkinointia ja mieliksi olemista aluksi vaatiikin. Juteltiin toooodella paljon. Sitten alkoi muodostua se uusi kaveriporukka ja lapsi on entistä vahvempi, fiksumpi, itsevarmempi ja myös kykenevämpi itsereflektioon. Vanhat kaveritkin on koputelleet nurkilla, välillä poika hengaa heidän kanssaan ja välillä ei. Pari tyyppiä porukasta on hänelle aika lailla ilmaa yhä. Ratkaisevaa siis että on jotain itsetuntoa tukevia asioita elämässä: vanhemmat tai

Tämä on erittäin hyvä kirjoitus. Ja erityisesti se kohta, että lapsi ITSE näkee osallisuutensa tapahtumiin. Itsereflektio on äärimmäisen tärkeää ihmissuhteiden muodostamisessa ja niiden ylläpitämisessä. Aihe on tabu, mutta kyllä YLEENSÄ kiusaamiseen liittyy myös sen uhrin oma käyttäytyminen jollakin lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tommoset pierujutut ja muut voi jättää omaan arvoonsa. On toki tyhmää käytöstä muilta ja tuon ikäisestä tuntuu maailmanlopulta, jos muut luulee että on piereskellyt siellä. Mut ehkä nuoren kanssa voisi keskustella myös, että jos vain pystyy, niin olisi täysin reagoimatta tai nousisi noiden juttujen yläpuolelle ja sanoisi, että toi on lapsellista eikä vois vähempää kiinnostaa. Jos ja kun kiusaajat näkee, että niiden jutut kolahtaa ja saa kohteen nolostumaan, niin sehän niitä kannustaa jatkamaan. 

Yläaseteeni opettaja totesi, yksi syy kiusaamiseen ollut, että kiusatut ovat liian tosikoita. He ottavat heille sanonut asiat liian vakavasti eivätkä osaa vastata takaisin huumorilla. Kiusatuksi joutuvat helposti ne, jotka ovat hyvin herkkiä tai joilla on vaikeuksia ymmärtää huumoria. Kusipäisesti sanottu, mutta ap lapsi on herkässä iässä ja sen oman itsetunnon

Tämä on täysin totta, olipa se nyt sitten oikein ja kiva kuulla tai ei. Olen tämä joka kirjoitti porukasta pudotetusta pojasta, silloin 15v. Hän itse mietti myöhemmin omaa osuuttaan ihan terävänäköisesti. Lisäsin äidin kokemuksella siihen oman näkemykseni, että hänellä on joskus ollut taipumusta osata ns annella tulemaan, muttei ottaa vastaan. Siis kiusoitella kavereita mutta sitten itse hermostua vastaavanlaisesta kiusoittelusta. Niin iso tarve voittaa tai ainakin olla menettämättä kasvoja, että se on estänyt sellaisen tietyn sosiaalisen joustavuuden. Nyt hänellä on tapahtuneen käsittelyn jälkeen todella terve itsetunto; naljailut menee kuin vesi hanhen selästä ja osaa myös nauraa itsellee kun on aihetta. Eron huomaa kotonakin perheen kesken. Itsetunto on nyt rakentunut omalle itselle eikä asemalle sosiaalisessa piirissä, se on tuonut hyvää rentoutta muiden kanssa toimimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko kaveruus muuttunut kiusaamiseksi vai mitä tässä tapahtuu?

Joka tapauksessa, vähän vastauksesta riippuen, voisi olla hyvä vaihtaa ympyröitä. Koulun vaihtaminen?

On. Tai se on tosi sekavaa. Välillä on päiviä, että kaikki menee hyvin, mutta tosi tosi usein mun lapsi jätetään ulkopuolelle. Esim just eilen oli tilanne, että olivat sopineet, että menevät treenien jälkeen vielä yhdelle kaverille, mutta treeneissä oli tää lapsi sanonut, että ei voikaan tulla, kun sisko on sairaana. Kaikki oli muka lähteny kotiin, mutta puolen tunnin päästä mun lapselle on lähetetty snäppejä, missä kaverit hengailee yhessä. Tota on ollu nyt ihan tosi paljon sen jälkeen kun t

Tapahtuu. Hyvä pointti. Kun mua vaan vähän pelottaa, että jos tää tilanne pahenee, kun yritän selvittää tätä kaikkien kanssa. Mutta en mä halua, että mun lapsi kärsii. Se tuntuu ihan hirveän pahalta nähdä, kun oma lapsi itkee kotona että muut ei haluu olla hänen kavereitaan ja syyttää itseään. Ja välillä mä oon huomannu, että mun lapsi ei ees halua puhua tästä ja väittää että ei oo ongelmia, mutta just öisin valvoo ja sellasta. Ap

Miten se voi tuosta enää mennä pahemmaksi? Pelkkäät, että lapsesi hukutetaan johonkin metsälampeen kostoksi? Vanhemmuus on vastuuta, eikä joululahjalistoja siitä mitä sinä haluat. 

"Yläaseteeni opettaja totesi, yksi syy kiusaamiseen ollut, että kiusatut ovat liian tosikoita. He ottavat heille sanonut asiat liian vakavasti eivätkä osaa vastata takaisin huumorilla. Kiusatuksi joutuvat helposti ne, jotka ovat hyvin herkkiä tai joilla on vaikeuksia ymmärtää huumoria. Kusipäisesti sanottu, mutta ap lapsi on herkässä iässä ja sen oman itsetunnon kanssa on varmasti on niitä haasteita. Onko esim koulu ohjannut psykologin juttusille? Kuten joku jo kirjoitti keinot on aika vähissä."

Tuo on ihan totta, ja tietenkin se on inhottava homma niille tosikommille tyypeille. Kiusatuksi joutuminen ei ole mikään oma syy, mutta omat piirteet voi helpommin sille altistaa, kuten vaikka tuo tosikkomaisempi luonne. Siitä kun ilkkuja saa kicksit ja huomion heti. Mutta eipä omaa persoonaa loputtomiin voi muokata, vaikka kuinka joissain tilanteissa saisikin oltua sellainen joka puolustautuu just oikein.. 

mitähän vikaa nypsy pirkko pekassa on jos ei "kaverit" halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

Meillä myös pojalla tapahtui notkahdus yläkoulun alussa. Luokalle tuli uusi poika, joka hakeutui paljon poikani seuraan, mutta jonka jutut taisivat sitten olla vähän liian erilaisia. Poika puhui että tuntee olonsa ulkopuoliseksi eikä selvästi osannut olla oma itsensä. Katselin tuon uuden pojan sosiaalista mediaa, ja siellä oli päihteisiin ja seksiin viittaavia juttuja, vaikka tietysti pikkupojan isottelua vain. Oman pojan tilanne tuntui myös jonkin aikaa hankalalta kun ei löytynyt seuraa, mutta sitten muovautui uusi kaveriporukka, ja tuo uusi poika siirtyi omiinsa. Varsinaista kiusaamista ei kai ollut, mutta esim. harrastusten naureskelua joista yksi sitten ikävä kyllä jäikin. Kaikkineen tilanne kesti parisen kuukautta. Nyt on mukava ja tiivis kaveriporukka.

Toivottavasti teidänkin tilanne tasaantuu <3

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta oman lapsen osalta tuollaisesta. Jätettiin kokonaan kaveriporukasta aivan yhdenäkin. Olin tukena sen verran kun nyt pystyin, keksin vähän reissua ja tekemistä ja kannustin harrastamaan. Pari viikkoa oli aika synkkää mutta siitä se nousu alkoi. Lapsi alkoi jutella että miten hän näkee oman osuutensa tapahtumiin ja miten hänellä on nyt aikaa ja tilaa kehittää itseään. Urheili ja kävi koulua, ignorasi vanhat kaverit aivan täysin. Kannustin uskaltamaan muitten seuraan, vaikka se toki vähän itsensä markkinointia ja mieliksi olemista aluksi vaatiikin. Juteltiin toooodella paljon. Sitten alkoi muodostua se uusi kaveriporukka ja lapsi on entistä vahvempi, fiksumpi, itsevarmempi ja myös kykenevämpi itsereflektioon. Vanhat kaveritkin on koputelleet nurkilla, välillä poika hengaa heidän kanssaan ja välillä ei. Pari tyyppiä porukasta on hänelle aika lailla ilmaa yhä. Ratkaisevaa siis että on jotain itsetuntoa tukevia asioita elämässä: vanhemmat tai

Muistan, että minun ala-asteella varmaan puolet tytöistä oli vuoron perään hyljeksittynä. Jättivät ulkopuolelle, juorusivat olemattomia ja aiheuttivat draama. Itse olin hyvin itsenäinen ja asiat hyvin kotona, joten en paljoa olkaani kohauttanut, ja joissakin viikoissa meni ohi. En tiedä miten meni ohi tai mistä syystä muilla.

Kuitenkin valitettavan yleistä ja ihmiseläimelle tyypillistä käytöstä. Ryhmän sisäisistä valtataisteluista kyse. Joku pönkittää omaa asemaansa kyykyttämällä heikoimpia, toiset liian nössöjä mennäkseen virtaa vasten jne. Lapset ei myöskään tajua tekojensa seurauksia. 

Olitko AP yhteydessä sen lapsen vanhempiin, jonka luona tuo leikki-ilta järjestettiin? Itse soittaisin heti sinne ja kertoisin mitä on tapahtunut. Jos on kunnon vanhemmat, antavat lapsensa kuulla kunniansa tai kieltävät leikki-illat jatkossa jos/kun ei osaa käyttäytyä. Tuo lapsi kuitenkin toiminut mahdollistajana, oli idean kenen tahansa.

Sinuna jatkaisin sen kiusaajan äidin kontaktoimista, samoin koulun ja valmentajan. Mun tyttöä kiusattiin nelosella ja vasta luokan vaihto auttoi kun tuli uudet kaverit. Lisäksi harrastuksessa eri tytöt kiusasi ja mun tyttö ei halunnut enää kisamatkallekaan lähteä. Pelkäsi, että joutuu kiusaajien kanssa samaan majoitukseen. Soitin valkulle ja hän järjesteli majoitukset uusiksi ja puhui kiusaajille. Se auttoi vähäksi aikaa ja sitten tyttö halusi vaihtaa toiseen ryhmään. Kaikki tämän alkoi uudelle paikkakunnalle muutosta, ja tytön persoona alkoi ihan muuttua kiusaamisen takia. Äitinä on vaan pakko jaksaa soittaa rehtorille ja valmentajalle ja jatkaa kunnes tilanne muuttuu. Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tommoset pierujutut ja muut voi jättää omaan arvoonsa. On toki tyhmää käytöstä muilta ja tuon ikäisestä tuntuu maailmanlopulta, jos muut luulee että on piereskellyt siellä. Mut ehkä nuoren kanssa voisi keskustella myös, että jos vain pystyy, niin olisi täysin reagoimatta tai nousisi noiden juttujen yläpuolelle ja sanoisi, että toi on lapsellista eikä vois vähempää kiinnostaa. Jos ja kun kiusaajat näkee, että niiden jutut kolahtaa ja saa kohteen nolostumaan, niin sehän niitä kannustaa jatkamaan. 

Yläaseteeni opettaja totesi, yksi syy kiusaamiseen ollut, että kiusatut ovat liian tosikoita. He ottavat heille sanonut asiat liian vakavasti eivätkä osaa vastata takaisin huumorilla. Kiusatuksi joutuvat helposti ne, jotka ovat hyvin herkkiä tai joilla on vaikeuksia ymmärtää huumoria. Kusipäisesti sanottu, mutta a

Tämä on täysin totta, olipa se nyt sitten oikein ja kiva kuulla tai ei. Olen tämä joka kirjoitti porukasta pudotetusta pojasta, silloin 15v. Hän itse mietti myöhemmin omaa osuuttaan ihan terävänäköisesti. Lisäsin äidin kokemuksella siihen oman näkemykseni, että hänellä on joskus ollut taipumusta osata ns annella tulemaan, muttei ottaa vastaan. Siis kiusoitella kavereita mutta sitten itse hermostua vastaavanlaisesta kiusoittelusta. Niin iso tarve voittaa tai ainakin olla menettämättä kasvoja, että se on estänyt sellaisen tietyn sosiaalisen joustavuuden. Nyt hänellä on tapahtuneen käsittelyn jälkeen todella terve itsetunto; naljailut menee kuin vesi hanhen selästä ja osaa myös nauraa itsellee kun on aihetta. Eron huomaa kotonakin perheen kesken. Itsetunto on nyt rakentunut omalle itselle eikä asemalle sosiaalisessa piirissä, se on tuonut hyvää rentoutta muiden kanssa toimimiseen.

Aloittajan lapsikin hyvin tunnusomaisesti soimaa itseään. Jos haukkuu itseään aamusta iltaan tuon kaiken muun lisäksi, niin on taatusti ikävä olo kaiket päivät. Puhutaan sielun pimeästä yöstä. Ainoa tapa on kulkea sen läpi, vaikka se sattuu. Siitä alkaa eheytyminen, sisäinen rauhoittuminen ja itsensä hyväksyminen. Lapsi tarvitsee siihen vanehmman apua ja tukea. Jos se ei riitä sitä apua tarvitaan ulkopuolelta. 

Vierailija kirjoitti:

Muuttakaa. 

Lakaistaan ongelmat maton alle ja katsotaan kuinka paljon sinne mahtuu tavaraa?