33-vuotias, kuinka kiire lapsien hankkimisella?
Mies on päättänyt että 2-4 vuoden päästä voitaisiin yrittää lasta, kun molempien elämäntilanne olisi silloin toivottavasti vakaampi. Minulla on pelko, että silloin saattaa olla jo myöhäistä. Olen lukenut naisten hedelmällisyydestä ja mies samoin, mutta en saa mielenrauhaa. Pitäisikö lapsia hankkia nyt vai voiko rauhassa odottaa? Onko joku täällä jäänyt lapsettomaksi tai joutunut odottamaan raskautumista kauan lähempänä neljääkymmentä?
Tiedän faktat mutta haluaisin kuulla kokemuksia, koska en voi kenenkään kanssa tästä asiasta keskustella.
Kommentit (101)
Nämä ovat yksilöllisiä, minä sain viime vuonna iltatähteni 46 vuotiaana.
Mitä vakautta odottelette? Ainoastaan sairaus on mun mielestä hyvä syy siinä mielessä. Muuten kannattaa kyllä alkaa jo yrittää. Ainakin, kun puhut lapsista monikossa. Elämäntilanteet muuttuu sittenkin, kun on lapsia.
Tieteelliset faktat. Eivät sovi miesvauvojen söpötyskuvitelmiin siitä, että perhe perustetaan ensin 10v panemalla hedelmättömästi ja sitten vaan päätetään että nyt saa vauva tulla. Joillakin eläinlajeilla hedelmällisyyttä nostaa jopa spermakilpailu eli naaras ottaa useamman koiraan mällejä sisäänsä.
Sillä kymmenen vuoden esipaneskelulla ei ole mitään vaikutusta myöhempään hedelmällisyyteen, ellei molemmilla tai jommalla kummalla ole lopussa liikaa ikää. Hedelmällinen nainen tulee raskaaksi ilman ehkäisyä, seurustelun kestosta viis.
Täällä on taas aika monella aamulääkkeet ottamatta...
Sinun iässäsi en jäisi vuosiksi odottamaan sitä, että miehen mielestä elämäntilanne on otollisempi aloittaa edes yrittäminen. Tuo kahden-neljän vuoden aikahaitari on epämääräinen ja venähtää helposti. Jos sitä parempaa aikaa ei tämän kumppanin kanssa koskaan tulekaan, niin sinulle tulee kiire. Eikä ole mitään takeita, että nytkään raskautuisit tuosta vain.
Pääsääntoisesti 35 vuotias nainen ei tule raskaaksi joten aikaa on 2 vuotta. Paras aika hankki lapset on noin 15-20 vuotiaana jos katsotaan biologiaa. Moni nainen alkaa rapistua tuon jälkeen vauhdilla ja raskaus on kova koettelemus 35-40 vuotiaille vanhuksille.
Miten voi ennustaa että elämäntilanne on vakaampi 2-4 vuoden kuluttua. Elämä on yllätyksiä täynnä ja jos suunnittelee liikaa niin voi tulla pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Itse en enää näin 33-vuotiaana edes uskaltaisi lisääntyä ekaa kertaa.
Mitä ihmeen uskaltamista tuossa olisi?
Vierailija kirjoitti:
Sukulainen yritti 3.lasta 35 v, ei onnistunut enää, vaikka molemmat olivat tervitä.
Meillä tuli kun olin 38v ihan normaalisti eikä muutenkaan ollut ongelmia. Eli tilastot nyt 50/50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku palstamamma tulee tähänkin varmasti toitottamaan kuinka sai 3 lasta vielä 35 ikävuoden jälkeen, mutta jos oikeasti asia on teille tärkeä, niin luottaisin mieluummin tilastoihin kuin onneen. 33-vuotiaalla alkaa jo tilastojen valossa olla kiire, varsinkin jos haaveilette useammasta kuin yhdestä lapsesta.
Kannattaa ottaa huomioon myös se, että vauva, taapero ja vielä leikki-ikäinenkään ei paljon kuluta, eli jos talous ei teillä ole ihan priimaa, niin pärjäätte kyllä. Talous kannattaa olla kunnossa siinä vaiheessa kun lapset ovat teinejä, mutta päästäksenne ensin tähän toivottamaan tilanteeseen, jossa kaikki rahanne kuluvat lasten harrastuksiin, ruokaan, koko ajan pieneksi käyviin vaatteisiin, isompaan asuntoon jne jne, ne lapset olisi ensin pantava alulle.. Eli hommiin vaan saman tien.
Näitä tarinoita on vaikka kuinka paljon. Hedelmöityshoitojakin tehdään vi
Mene jo hoitoon sairas sekopää.
Tiedän naisen jonka vaihdevuodet alkoi 33 vuotiaana. Hänellä oli jo lapsia, mutta enempää ei saanut. Myös prisman vaihdevuosi - dokumentissa oli nainen, joka ei enää saanut lapsia, kun vaihdevuodet alkoi 33v.
Toki suurin osa on hedelmällisiä 40 vuoden ikään, mutta jos haluaa lapsia niin mikä syy on odottaa?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen jonka vaihdevuodet alkoi 33 vuotiaana. Hänellä oli jo lapsia, mutta enempää ei saanut. Myös prisman vaihdevuosi - dokumentissa oli nainen, joka ei enää saanut lapsia, kun vaihdevuodet alkoi 33v.
Toki suurin osa on hedelmällisiä 40 vuoden ikään, mutta jos haluaa lapsia niin mikä syy on odottaa?
Niin ja lisään, että elämä ei ole ikinä vakaata eikä elämää pidä rakentaa sitku - periaatteella. Siten jää asiat toteutumatta.
Tulin raskaaksi 33-vuotiaana ekasta kierrosta. Lapsi syntyy parin kuukauden päästä. Tiedän olevani onnekas, koska onhan tässä jo vähän ikääkin. Sen sanon, että jos niitä lapsia tietää haluavansa, niin jättää ehkäisyn pois heti. On naiivia ajatella, että "tehdään lapsi sitten 2-4 vuoden päästä". Ei sitä koskaan ole "oikea aika" lapselle. Ja mistä sitä elämäntilannetta tietää mikä se silloin on? Voit sairastua, jäädä työttömäksi, voi olla vaikka sota tmv. Jos lapsi on tärkeä haave, niin laita se haave ykköseksi, kaikki muu järjestyy kyllä. Katkeroidut loppuiäksesi jos jäät lapsettomaksi sen takia, että olit liian vanha yrittämään.
tee ipana alle 30 v, muuten mongoloidi tupsahtaa peestä!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat yksilöllisiä, minä sain viime vuonna iltatähteni 46 vuotiaana.
iäkkäiden lapset ovat ns vanhannäköisiä, näkyy ulkonäössö että tehty vanhoista akan munasoluista. lja muut riskit saada mongoloidi tms. oudon näköisiä noi vanhoina tehdyt-lapset ja sittemmin aikuisena.
33 vuotias voi olla myös vela joten kysymyksen asettelu on huono. Ei ole kiirettä silloin.
Itse jouduin kohdun poistoon 36-v endometrioosin takia. Se oli kauhea pettymys. Onneksi oli yksi lapsi ennestään.
Ei kannata jäädä odottelemaan yhtään, elämä on yllätyksiä täynnä. Harvoilla onnekkailla on kaikki asiat 100% hyvin lasten tekoa varten ja heilläkin elämäntilanne voi muuttua minä hetkenä hyvänsä.
Olet oikeassa, että lapsia on yritettävä nyt eikä vuosien päästä. Eihän teillä ole munasoluja pakastettuna (kallis ja riski ratkaisu, kun tuoreet solut aina parempia, jos ovat riittävän nuoria)?
Sain lapseni helposti 30-, 32- ja 35-vuotiaana ja huom ei yhtään keskenmenoa ja aina tärppäsi ekalla yrityskierrolla, toisin kuin ystävilläni! Siis minulla loistava tuuri, mutta myös suunnitelmallisuutta. Kuitenkaan 38.vuotiaana en tahtonut ottaa enää riskiä, joten onneksi lapset olivat silloin tehty. Tosin jos olisin aloittanut lisääntymisen nuorempana, niin silloin minulla olisi vähintään neljä lasta. Lapset ovat elämäni rikkaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin ehtii vielä nelivitosena.
Ei mitään takeita, että ehtii enää siinä iässä, se on aika yksilöllistä.
Erittäin harvinaista, että nainen tulee raskaaksi 45-vuotiaana ilman lääketieteen ihmetekoja. Miehillä onnistuu vaivatta isyys useimmiten vielä 60-70 -vuotiaana.
Mutta onko se oikein sitten lasta kohtaan, että isä on samannäköinen kuin muiden vaarit?
Tieteelliset faktat. Eivät sovi miesvauvojen söpötyskuvitelmiin siitä, että perhe perustetaan ensin 10v panemalla hedelmättömästi ja sitten vaan päätetään että nyt saa vauva tulla. Joillakin eläinlajeilla hedelmällisyyttä nostaa jopa spermakilpailu eli naaras ottaa useamman koiraan mällejä sisäänsä.