Nyt loppui köyhien kavereiden avustaminen.
Minulla on kolme läheistä, jotka ovat koko elämänsä valittaneet rahojen tiukkuutta. Toinen kertonut, kuinka joutunut joskus keräämään pulloja, jotta saa ruokas ja toinen ollut leipäjonossa. Kolmas lainaa rahaa milloin mistäkin.
En minäkään mikään rikas ole, mutta olen avustanut heitä ostamalla lapselle kenkiä tai tarjoamalla lounaita tms.
Nyt loppui. Toinen kertoi juuri eilen ostavansa kaikkea tunteella. Oli taannoin ostanut itsellen 8 vaatetta, kun oli alennusmyynnit. Ja toinen on lähdössä syyslomalla koko perheen voimin ulkomaille. Kolmas osti itsellen liki 200 euron hajuveden.
Vitsi, että mua on vedätetty. Ei köyhät olekaan oikeasti köyhiä. Rahaa on aina siihen, mitä oikeasti haluaa. Ihmiset vain sössivät omat raha-asiansa. Ihan itse.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi kannattanut alunperinkään lainata rahaa tai ostella mitään. Olet liian hyväuskoinen. Ystävyys- ja muihin suhteisiin ei kuulu ostelu tai lainaaminen kuin oikeasti hätätilanteessa. Esim. perheenjäsen kuollut, joku sairastunut vakavasti tai talo palanut.
On se hätätilanne jos ei ole rahaa ruokaan, oli syy siihen mikä hyvänsä. Kyllä minua ainakin on aina autettu.
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Ei yllätys. Se vaan että kun ei voi aina etukäteen tietää onko valinta hyvä tai huono eikä kaikki asiat riipu vain itsestä. Voi tapahtua onnettomuus, kumppanin vakava sairastuminen tai jopa kuolema jolloin esim. asunto on myytävä ja velkaa voi jäädä. Jos eo uskalla yrittää ja joskus ottaa riskejä niin eipä mitään saakaan.
On pari ystävää jotka lainaili aikanaan muutamia kymppejä ja sitten satasia.
Joku pyysi tuomaan tupakkaa, alkoa ja muuta matkoiltani. Lähetin tavarat vielä hänelle. Pari kertaa kysyin että milloinkohan saan rahani...vastaus oli närkästyneenä että minä en jätä maksamatta velkojani. Ok tyypin sivustolle ilmestyi kuvia hänen uudesta autohankinnastaan. Ok...no eipä tarvi mitään enää velaksi tuoda.
Joka pyytää, saa minulta pari kymppiä ja jos sen maksaa takaisin, saattaa saada tiisenkin kerran. Annan myös tarpeettomilsi käyneitä tavaroita tutuille olmaiseksi, en viitsi kaupitella. Eräille nuorille annoin jopa vanhan autoni, ei tarvi kuunnella tinkaamista ja valittamista myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Oon kans huomannu jotain ristiriitoja. Esim meidän urheiluseuran yhden muksun maksut menneet jo vuosia ilmaisrahastosta, vaikka perheellä on kyllä rahaa etelän lomamatkoihin.
Ja vastaavaa oon huomannut muutenkin. Joidenkin kohdalla tuntuu, että ihmisten hyväuskoisuutta käytetään hyväksi - maksatetaan ikävät tai pakolliset asiat muilla, niin nk omat rahat voi käyttää kaikkeen kivaan.
Näin on. Meidän perhe raataa niska limassa töissä. Lapsetkin ovat olleet jo nuoresta kesätöissä ja opiskelujen ohella töissä. Sitten ilmaantuu näitä koura ojossa olevia. Eletään yli varojen ja hengaillaan. Sitten muiden pitäisi auttaa. Stoppi tällaiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Ei ole. On oikeasti erittäin pienituloisia. Osa taas voi muusta syystä sanoa olevansa, ellei ole todisteita.
Pieni- ja keskituloisten nettotuloissa ei ole kovin paljon eroa jos otetaan huomioon verotus ja sosiaaliset tuet (asumistuki, toimeentulotuki, harkinnanvaraiset lisätuet).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi kannattanut alunperinkään lainata rahaa tai ostella mitään. Olet liian hyväuskoinen. Ystävyys- ja muihin suhteisiin ei kuulu ostelu tai lainaaminen kuin oikeasti hätätilanteessa. Esim. perheenjäsen kuollut, joku sairastunut vakavasti tai talo palanut.
Nämä ihmiset ovat parhaimpia ystäviäni. Eivät hyväksikäyttäjiä. Tarkoitin aloituksella sitä, että venyin vielä astetta pidemmälle kuin olisin venynyt. Eikä heistä kukaan ole mitään pyytänyt, itsepä tarjouduin.
Kannattaa olla kriittisempi omaa käytöstään kohtaan. Käymme miehen kanssa usein yhdessä ruokaostoksilla. Olemme hintatietoisia. Monesti toteamme, että on liian kallista ja jätämme tuotteen ostamatta, vaikka se ei ole rahasta kiinni. Aina joskus tulee mieleen, että muut pitävät meitä luultavasti köyhinä, jos kuulevat puheemme.
AP mikä saa sut tekemään tälläisen valehtelu slootuksen? Miksi luot kahtiajakoa ? Oletko saastaa vai saastaa?
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Kun ihminen on oikein lujilla ja stressaantunut, esimerkiksi työtön ja rahaton, järkevien valintojen tekeminen voi olla hyvin vaikeaa. SItä on sellaisessa sumussa ja "tilassa", että aivot eivät toimi normaalisti. Tämä on ihan tutkittu juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Ei yllätys. Se vaan että kun ei voi aina etukäteen tietää onko valinta hyvä tai huono eikä kaikki asiat riipu vain itsestä. Voi tapahtua onnettomuus, kumppanin vakava sairastuminen tai jopa kuolema jolloin esim. asunto on myytävä ja velkaa voi jäädä. Jos eo uskalla yrittää ja joskus ottaa riskejä niin eipä mitään saakaan.
On pari ystävää jotka lainaili aikanaan muutamia kymppejä ja sitten satasia.
Joku pyysi tuomaan tupakkaa, alkoa ja muuta matkoiltani. Lähetin tavarat vielä hänelle. Pari kertaa kysyin että milloinkohan saan rahani...vastaus oli närkästyneenä että minä en jätä maksamatta velkojani. Ok tyypin sivustolle ilmestyi kuvia hänen uudesta autohankinnastaan. Ok...no eipä tarvi mitään enää velaksi tuoda.
Joka pyytää, s
Yllätykset erikseen mutta niihinkin voi varautua. Itsekin työskennellyt siistijänä koko työ"uran". Kun jouduin jäämään kotio kolmeksi vuodeksi oli hyvä kun olin sen muutqman kympin vuosien ajan laittanut indeksi rahastoon. Sairauspäiväraha ei kattanut edes lääkitystä. Sittemmin en palannut töihin vaan sairaseläkkeelle, onneksi oli ne säästöt niin sain öidettyä torpan pystyssä. Yksin elävä olen.
Ei sua ap ole vedätetty. Rahankäyttö on taitolaji. Jotkut vaan ei osaa sitä. Parasta mitä voit noiden pienten auttamisten lisäksi tehdä on varovaisella vihjailulla kuoluttaa heitä viisaammiksi kuluttajiksi.
Vierailija kirjoitti:
AP mikä saa sut tekemään tälläisen valehtelu slootuksen? Miksi luot kahtiajakoa ? Oletko saastaa vai saastaa?
Ala-äänet todisti mun pointtini. AP multipeukuttaa omaa aloitusta. Kommentit ei kuitenkaan lisäänny samaan tahtiin kuin kuuluisi😂 Nolo alootus poistoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Kun ihminen on oikein lujilla ja stressaantunut, esimerkiksi työtön ja rahaton, järkevien valintojen tekeminen voi olla hyvin vaikeaa. SItä on sellaisessa sumussa ja "tilassa", että aivot eivät toimi normaalisti. Tämä on ihan tutkittu juttu.
Olisi kiva tietää mikä tutkimus suoran lonkin kera? Se on ikävää mutta ei itkut auta tosielämässä, kukaan muu ei ole henkilöstä vastuussa kuin henkilö itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP mikä saa sut tekemään tälläisen valehtelu slootuksen? Miksi luot kahtiajakoa ? Oletko saastaa vai saastaa?
Ala-äänet todisti mun pointtini. AP multipeukuttaa omaa aloitusta. Kommentit ei kuitenkaan lisäänny samaan tahtiin kuin kuuluisi😂 Nolo alootus poistoon
Suurinosa vain lukee ja peukuttelee.
Siis.. itse jaoit rahojasi köyhille kavereille, pyytämättä? Korostit sitä. Ja nyt sinua harmittaa kun he ovat saaneet jotain kivaa itselleen eli yksi perheineen matkan, toinen hajuveden ja kolmaskin jotain, vaatteita alennusmyynnistä.. Oikeesti? Mikä hitto teitä vaivaa?? Miksei voi olla iloinen toisen puolesta?! Kerrankin jotain kivaa elämäänsä ja heti siellä on yks kaveri naama happamana ja useampi kommentoija komppaamassa. Nice.
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Se ei ole totta. Osa joutuu ongelmiin ilman omaa syytä. Pieni osa ihmisistä on vailla itsehillintää ja ostelee ja tilaavat tavaraa yli varojen. Joskus vielä sellaista, mitä ei oikeasti tarvita, mutta kun on niin kivaa shoppailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Ei ole. On oikeasti erittäin pienituloisia. Osa taas voi muusta syystä sanoa olevansa, ellei ole todisteita.
Se pienituloisuuskin on valinta ilmaisen koulutuksen maassa. Täällä voi myös yrittää vapaasti. Sairastumiset ja sellaiset ovat aina poikkeuksia.
Se, mihin työhön ihminen päätyy, ei ole ollenkaan oma valinta. Haluttuihin ja hyvin palkattuihin töihin on tunkua eikä niihin pääse edes hyvillä papereilla. Jos 40 tai 400 hakee samaa paikkaa, niin silti vain yksi saa sen paikan.

Nimenomaan suurimmalla osalla se rahankäyttö on syynä ja vähemmistönä muista johtuvat syyt. Ja vaikka elämä potkii sieltä suosta pitää itse nousta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Kun ihminen on oikein lujilla ja stressaantunut, esimerkiksi työtön ja rahaton, järkevien valintojen tekeminen voi olla hyvin vaikeaa. SItä on sellaisessa sumussa ja "tilassa", että aivot eivät toimi normaalisti. Tämä on ihan tutkittu juttu.
Mä muistan omalta kohdaltani tuon, kun elin opintoetuuksilla ja vanhempainpvrahalla. Jatkuvasti huomio kiinnittyi kaikkeen mitä en voi saada ja mikä multa puuttuu. Kun rahaa oli, olin mielestäni kituuttanut niin paljon, että olin ansainnut jotain "tavallista " kuten kahvilassa käynnin tai Pancho Villa tms. Mulla oli kuvitelma, että muut (työssäkäyvät) tekee tuollaista usein. Jos jollain oli jotain, niin ajatus oli aina, että mäkin tarvitsen.
Nyt sitten kun olen töissä ja näen, että ei se elämä nyt niin leveäksi muuttunut, on tuo kaikki vuosien varrella tasaantunut. En oikein edes kaipaa mitään. Onko sitten mieli rauhoittunut, kun voin jotenkin luottaa että raha riittää välttämättömään, mutta ei sen enempään? En ainakaan enää unelmoi mistään paremmasta enkä ketään kadehdi. Paitsi, että nyt kaipaan sitä "köyhää" aikaa, kun oli jaksamista ja aikaa enemmän asioihin. Nyt sellaiset jutut katkeroittaa. Esim kylläpä kelpaisi nytkin auringonpaisteella lähteä metsään kävelemään, mutta töissä ollaan kuuteen saakka..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko yllätyksenä että suomessa köyhyys on yleensä omien huonojen valintojen ja rahankäytön tulos?
Ei ole. On oikeasti erittäin pienituloisia. Osa taas voi muusta syystä sanoa olevansa, ellei ole todisteita.
Se pienituloisuuskin on valinta ilmaisen koulutuksen maassa. Täällä voi myös yrittää vapaasti. Sairastumiset ja sellaiset ovat aina poikkeuksia.
Se, mihin työhön ihminen päätyy, ei ole ollenkaan oma valinta. Haluttuihin ja hyvin palkattuihin töihin on tunkua eikä niihin pääse edes hyvillä papereilla. Jos 40 tai 400 hakee samaa paikkaa, niin silti vain yksi saa sen paikan.
Siyähän se nimenomaan on. Vai onko joku pakottanut töihin? Rahan tarve ei ole syy koskaan vaan perusoletus. Jos ei töitä löydy se koulutus varmasti mahdollistaa yrittämisen alalla. Jos kouluttautuu humanistiksi ja jää ilman virkaa, oma valinta.
Kannattaa vaan kieltäytyä, minkä jälkeen näin toimiva ihminen rupeaa kysymään lainoja muilta mutta eivät muuta kulutustottumuksiaan.