Se tunne kun olet lähtenyt parisuhteeseen ja ajatellut löytäneesi elämäsi rakkauden ja...

Vierailija kirjoitti:

Sitten vaihdat jännikseen ja ihmettelet kun olikin täysi pska 

Miksi ottaa heti uutta miestä? Voi olla yksin. Odottaa että tulee vastaan se oikea. Sinkkunakin voi elää.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju on aika hyvä esimerkki siitä, miksi suomalaisten empatiakyky on mitä on. Kun joku avaa vaikean ja henkilökohtaisen tunteen, ensimmäinen reaktio monilla on selittää, opettaa, syyllistää tai vetää joku self help -mantra siitä, miten oma asenne ratkaisee kaiken. Ei ihme että ihmiset ahdistuu hiljaa omissa oloissaan, kun näkee mitä tällainen tunteen jakaminen saa aikaan.

Tulee vähän olo, että osa vastaajista on sitä sukupolvea, joka on kasvanut siihen että tunteita ei näytetä ja pärjääminen on hyve. Se näkyy nyt netissä niin, että empatiaa ei osata osoittaa ilman että se käännetään johonkin kyllä sä tästä nouset -puheeseen tai aletaan etsiä vikaa siitä joka ylipäätään uskalsi sanoa että sattuu.

Moni näyttää myös ajattelevan, että vaikea tunne = väärä ajatus. Että heti kun joku sanoo ääneen pettymyksen tai kivun, niin siihen pitää vastata kuin kyse olisi argumentista, ei tunteesta. Ehkä se on joku

Täällä on jatkuva kilpailu valittamisesta kuinka huonosti asiat on, kuka on uhri. Nyt ap singaloi olevansa uhri, koska toimii uhripositiosta käsin. Jos tämä kulttuuri ei muutu, turha odottaa empatiaa. Se on alkanut veetuttamaan ihmisiä.  Olet juuri hyvä sellaisena kuin olet, tarkoittaa nykyään ettei ihmisellä ole mitään vastuuta. Lihaville sanotaan että olet juuri hyvä sellaisena kuin olet, mutta onko se hyvä asia että syödään itsensä muodottomaksi ja tukitaan terveyspalvelut? Tunteilla oikeutetaan niin paljon huonoa käytöstä ja muiden mustamaalaamista että oksettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vaihdat jännikseen ja ihmettelet kun olikin täysi pska 

Miksi ottaa heti uutta miestä? Voi olla yksin. Odottaa että tulee vastaan se oikea. Sinkkunakin voi elää.

En mieti, onko sinkku vai parisuhteessa, vaan elän rehellisesti omien arvojeni mukaan. Eli suhteen status ei ole ensisijainen identiteetin tai elämänsuunnan määrittäjä. En hae epätoivoisesti uutta miestä enkä pelokkaana välttele ketään, vaan olen avoin rakkaudelle.

Mistä tietää milloin on valmis? Se onkin toinen kysymys



Ap

Nykyinen tapa ei ole välttämättä se paras. On 2 muutakin tapaa:

Ennen mentiin naimisiin melko lyhyen seurustelun jälkeen ja siihen kumppaniin sitouduttiin oikeasti loppuelämäksi. Pidettiin toisistaan huolta. Juuri kukaan ei eronnut, vaikka oli ties mitä vaikeuksia. 

Tai sitten se tapa, että vanhemmat sopivat avioliitot lastensa puolesta. Mahtaako nuo liitot sen huonompia olla kuin itse valitut.  

Jos sinulla on lapsi hänen kanssa niin hän on sinun elämäsi rakkaus. Ei se uusi kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju on aika hyvä esimerkki siitä, miksi suomalaisten empatiakyky on mitä on. Kun joku avaa vaikean ja henkilökohtaisen tunteen, ensimmäinen reaktio monilla on selittää, opettaa, syyllistää tai vetää joku self help -mantra siitä, miten oma asenne ratkaisee kaiken. Ei ihme että ihmiset ahdistuu hiljaa omissa oloissaan, kun näkee mitä tällainen tunteen jakaminen saa aikaan.

Tulee vähän olo, että osa vastaajista on sitä sukupolvea, joka on kasvanut siihen että tunteita ei näytetä ja pärjääminen on hyve. Se näkyy nyt netissä niin, että empatiaa ei osata osoittaa ilman että se käännetään johonkin kyllä sä tästä nouset -puheeseen tai aletaan etsiä vikaa siitä joka ylipäätään uskalsi sanoa että sattuu.

Moni näyttää myös ajattelevan, että vaikea tunne = väärä ajatus. Että heti kun joku sanoo ääneen pettymyksen tai kivun, niin siihen pitää vastata kuin kyse

Täällä on jatkuva kilpailu valittamisesta kuinka huonosti asiat on, kuka on uhri. Nyt ap singaloi olevansa uhri, koska toimii uhripositiosta käsin. Jos tämä kulttuuri ei muutu, turha odottaa empatiaa. Se on alkanut veetuttamaan ihmisiä.  Olet juuri hyvä sellaisena kuin olet, tarkoittaa nykyään ettei ihmisellä ole mitään vastuuta. Lihaville sanotaan että olet juuri hyvä sellaisena kuin olet, mutta onko se hyvä asia että syödään itsensä muodottomaksi ja tukitaan terveyspalvelut? Tunteilla oikeutetaan niin paljon huonoa käytöstä ja muiden mustamaalaamista että oksettaa.

Ap:n viestistä ei vaikuta siltä, että hän olisi uhriutunut; hän jakaa omia tunteitaan ja kokemuksiaan avoimesti, ilman syyttelyä tai itsensä passivoivaa asennetta. Hän vaikuttaa ennemminkin rehelliseltä ja haavoittuvalta kuin uhriutuvalta.

Jos joku kokee tarvetta heti korjata tai opettaa toista vaikeassa tilanteessa, se voi kertoa siitä, että hän itse ahdistuu, kun ei pääse toimimaan "ratkaisijana" tai "korjaajana". Tällainen tarve voi johtua omasta epävarmuudesta tai halusta hallita tilannetta, jolloin tunteiden pelkkä jakaminen tuntuu vaikealta vastaanottaa.

Kun neuvojen antamiseen alkaa liittyä odotus kiitollisuudesta tai tunnustuksesta, se helposti kääntyy uhriutumisen puolelle, ikään kuin minä yritin auttaa, mutta kukaan ei arvosta sitä. Se on vähän kuin huomaamaton tapa siirtää omaa turhautumista toisten niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on lapsi hänen kanssa niin hän on sinun elämäsi rakkaus. Ei se uusi kumppani.

Olen samaa mieltä, jos tarkoituksena on korostaa, että lapsi on elämäni suurin rakkaus, mutta samalla itsenäistyvä ja omaa polkuaan etsivä yksilö. Ei symbioosissa minun kanssani. Hän löytää aikaan oman polkunsa ja rakkautensa omilla ehdoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen tapa ei ole välttämättä se paras. On 2 muutakin tapaa:

Ennen mentiin naimisiin melko lyhyen seurustelun jälkeen ja siihen kumppaniin sitouduttiin oikeasti loppuelämäksi. Pidettiin toisistaan huolta. Juuri kukaan ei eronnut, vaikka oli ties mitä vaikeuksia. 

Tai sitten se tapa, että vanhemmat sopivat avioliitot lastensa puolesta. Mahtaako nuo liitot sen huonompia olla kuin itse valitut.  

Ennen vanhaan mentiin usein naimisiin lyhyen seurustelun jälkeen, ja liittoihin sitouduttiin periaatteessa loppuelämäksi. Se toi vakautta, mutta monesti pysyttiin yhdessä myös silloin, kun ei enää ollut rakkautta tai kun parisuhde oli jopa vahingollinen. "Pidettiin huolta" ei aina tarkoittanut läheisyyttä tai välittämistä, vaan joskus pelkkää velvollisuuden täyttämistä tai ulkoista kulissia. Äärimmillään tämä merkitsi sitä, että vaimo jäi vuosikymmeniksi miehen kanssa, joka saattoi kontrolloida ja pahoinpidellä häntä, koska ero ei ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttävää eikä taloudellisesti mahdollista.

Vanhempien sopimat avioliitot taas perustuvat enemmän järjestelyyn kuin tunteisiin. Joissain tapauksissa ne voivat toimia yllättävän hyvin, etenkin kulttuureissa, joissa arvostetaan yhteisön päätöksiä ja tasapainoa. Mutta niissäkin on se riski, että yksilön toiveet jäävät sivuun, eikä liitto perustu todelliseen vapaaseen valintaan. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori tyttö naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle miehelle, jonka hän tuskin tuntee ja jonka vallan alla hän elää ilman mahdollisuutta valita toisin tai lähteä.

Ehkä toivoit, rakensit, sinnittelit, ja sitten kaikki kuitenkin sortui vasta kun panokset olivat korkeimmillaan. Siinä kohtaa ei sure vain suhdetta vaan myös itseään, sitä aiempaa versiota joka halusi niin kovasti uskoa hyvään. Se suru on syvä, eikä sitä paranneta kuin ajan myötä, hiljalleen.

JSS

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on lapsi hänen kanssa niin hän on sinun elämäsi rakkaus. Ei se uusi kumppani.

Mitä tarkoittaa että lapsi on elämän rakkaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on lapsi hänen kanssa niin hän on sinun elämäsi rakkaus. Ei se uusi kumppani.

Mitä tarkoittaa että lapsi on elämän rakkaus?

Elämä pyörimään lapsen ympärille ja myöhemmin lapsen syyllistys tästä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on lapsi hänen kanssa niin hän on sinun elämäsi rakkaus. Ei se uusi kumppani.

Mitä tarkoittaa että lapsi on elämän rakkaus?

Elämä pyörimään lapsen ympärille ja myöhemmin lapsen syyllistys tästä

Minä ymmärsin tuon niin että se mies, jonka kanssa lapsi on hankittu, on väen vängällä elämän rakkaus

Vierailija kirjoitti:

Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa.

Voima ja rohkeus löydetään itsestä, samoin elämänhalu ja onnistuminen. 

Kukaan muu ei ole velvollinen tekemään sinua onnelliseksi ja toteuttamaan haaveitasi, olit sitten mies tai nainen. 

Ja jos jokin on pielessä, on sun käsissä kaikki konstit, joilla se korjataan. Toista ihmistä et pysty muuttamaan, joten vaihda ihmistä tai opettele olemaan itsenäinen. (Eikö olekin epämukava ajatus, incelit?)

Vahvuus ruokkii vahvuutta, onnistuminen onnistumista, raha tulee rahan luo. Kun ryhdyt ja teet etkä jää makaamaan mutakuoppaan.

Ai perhana, mäkin oon siis ollu 34 vuotta ihan väärän ihmisen kaa, ja niinku sitä kihlaustaki ja aviota ji 10 v harkittiin eka Ei tullu loppuelämän suhetta silti ei, ihan oli väärin tunteiltu ja harkittu.  

Joskus elämästä vaan tulee paskaa, vaikka miten varmistelisit ja vahvuilisit. Kun ihmiset muuttuu.

-eri 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa.

Voima ja rohkeus löydetään itsestä, samoin elämänhalu ja onnistuminen. 

Kukaan muu ei ole velvollinen tekemään sinua onnelliseksi ja toteuttamaan haaveitasi, olit sitten mies tai nainen. 

Ja jos jokin on pielessä, on sun käsissä kaikki konstit, joilla se korjataan. Toista ihmistä et pysty muuttamaan, joten vaihda ihmistä tai opettele olemaan itsenäinen. (Eikö olekin epämukava ajatus, incelit?)

Vahvuus ruokkii vahvuutta, onnistuminen onnistumista, raha tulee rahan luo. Kun ryhdyt ja teet etkä jää makaamaan mutakuoppaan.

Ai perhana, mäkin oon siis ollu 34 vuotta ihan väärän ihmisen kaa, ja niinku sitä kihlaustaki ja aviota ji 10 v harkittiin eka Ei tullu loppuelämän suhetta

Elämästä tulee mitä tulee. Paskaa siitä tulee aina ja toinen on huono, jos on oletuksia ja tiettyjä mielikuvia siitä miten pitää mennä ja olla ja tapahtua.

Se on vähän kuin lemmikki, joka ei ole sisäsiisti, vaikka haluaisit sen olevan ja rakastavan sitä sisäsiistinä, mutta et sellaisena kuin se on luontaisesti. 

Piikin paikka tai jss. Mitään muita vaihtoehtoja ei löydy, sen takia nykyään kehitysvammainen sikiökin abortoidaan jo ajoissa. 

Sitä ei haluta sellaisenaan. Se ei olisi elämän rakkaus.

Muuten voi samaistua ap:n aloitukseen, liian myöhään pikemminkin.

Paljastuu että toinen on materialisti ja elämä pyörii vain työn ympärillä. On vain työjutut, työkaverit, työmatkat ja materia. Lomalla ei osata olla perheen kanssa tai ystävien kanssa enää. Jos ei osaa olla lomalla ilman työtä, niin alkoholi korvaa sen. Minua tai lapsia ei työn tai alkoholin tilalle voi päästää.

Toinen muuttuu vuosikymmenten aikana täysin kuoreksi, jonka sisäinen elämä on kadonnut työhön ja materiaan. Muuttui täysin toiseksi kuin eri tarinaksi. Vääräksi tarinaksi.  Pienestä Merenneidosta Taloussanomiksi.

Vierailija kirjoitti:

Muuten voi samaistua ap:n aloitukseen, liian myöhään pikemminkin.

Paljastuu että toinen on materialisti ja elämä pyörii vain työn ympärillä. On vain työjutut, työkaverit, työmatkat ja materia. Lomalla ei osata olla perheen kanssa tai ystävien kanssa enää. Jos ei osaa olla lomalla ilman työtä, niin alkoholi korvaa sen. Minua tai lapsia ei työn tai alkoholin tilalle voi päästää.

Toinen muuttuu vuosikymmenten aikana täysin kuoreksi, jonka sisäinen elämä on kadonnut työhön ja materiaan. Muuttui täysin toiseksi kuin eri tarinaksi. Vääräksi tarinaksi.  Pienestä Merenneidosta Taloussanomiksi.

"Pienestä Merenneidosta Taloussanomiksi", onpa hyvin kiteytetty.

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen tapa ei ole välttämättä se paras. On 2 muutakin tapaa:

Ennen mentiin naimisiin melko lyhyen seurustelun jälkeen ja siihen kumppaniin sitouduttiin oikeasti loppuelämäksi. Pidettiin toisistaan huolta. Juuri kukaan ei eronnut, vaikka oli ties mitä vaikeuksia. 

Tai sitten se tapa, että vanhemmat sopivat avioliitot lastensa puolesta. Mahtaako nuo liitot sen huonompia olla kuin itse valitut.  

En usko että järjestetyt avioliitot ovat sen huonompia kuin itse valitut. Ei ne omat valinnatkaan läheskään aina osu nappiin. Kyllähän vanhemmilla (pitäsi) on lapsen etu mielessä että sopii hänelle hyvän puolison. Pariskunnallakin on paineita saada liitto toimimaan jottein vanhemmat joudu häpeään. Ja tuleva pari pääsee tutustumaan toisiinsa (vaikkei se vastaa länsimaiden seurustelua) ja heillä on oikeus kieltäytyä. Mutta ei tällaiset käytänteet sovi meidän yksilökeskeiseen yhteiskuntaan.

Mitä tähän nyt pitäisi osata kommentoida? Ikävää tietysti, mutta vaikea sanoa muuta, kun ei tunne tapausta paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tähän nyt pitäisi osata kommentoida? Ikävää tietysti, mutta vaikea sanoa muuta, kun ei tunne tapausta paremmin.

Onko sinulle käynyt jotain samanlaista?