Se tunne kun olet lähtenyt parisuhteeseen ja ajatellut löytäneesi elämäsi rakkauden ja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi rakkautta ei löydetä, vaan se tehdään. Ihastuminen on se spontaani tunne jonka voi kokea, ja on hyvä lähtökohta suhteelle. Mutta rakkaus on omasta tahdostasi riippuvainen asia, jonka rakennat välillenne, ja huolehdit siitä niin että se kukoistaa ja kasvaa. Ei ole olemassa mitään mystistä rakkautta johon törmää, ja joka itsestään pysyy välillänne, kunnes yhtenä aamuna se onkin hävinnyt, ja se kumppani muuttunut vieraaksi ihmishirviöksi, josta pitää jotenkin päästä eroon.

Kukaan ei saa yksin rakennettua rakkauden paratiisia. Se vaatii kaksi ihmistä.

On paljon surullisia tilanteita joissa on yksi, joka tekee kaikkensa, liikaakin. Toinen vain miettii mikä olisi hyvä hetki lähteä.

Kaksi osapuolta ja molemmissa on vikaa jos homma ei toimi. Eri

Riittää kyllä ihan se että toinen ei yritä. Yleensä molemmissa on vikaa, mutta teoriassa ei välttämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa.

Voima ja rohkeus löydetään itsestä, samoin elämänhalu ja onnistuminen. 

Kukaan muu ei ole velvollinen tekemään sinua onnelliseksi ja toteuttamaan haaveitasi, olit sitten mies tai nainen. 

Ja jos jokin on pielessä, on sun käsissä kaikki konstit, joilla se korjataan. Toista ihmistä et pysty muuttamaan, joten vaihda ihmistä tai opettele olemaan itsenäinen. (Eikö olekin epämukava ajatus, incelit?)

Vahvuus ruokkii vahvuutta, onnistuminen onnistumista, raha tulee rahan luo. Kun ryhdyt ja teet etkä jää makaamaan mutakuoppaan.

Kyllä se menee. Itsestä täällä on kaikki kiinni ja miten vastoinkäymisiin suhtautuu ja miten ne käsittelee. Vastoinkäymiset ovat todella usein mahdollisuuksia, mutta niiden näkemin vaatii itseltä jotain. Jos jää sinne mutakuoppaan kun käteen jää tyhjä arpa, niin sieltä pitää nousta eikä jäädä piehtaroimaan umaan uhriutumisen temppeliin. Eri

Toivon että muutat näkemystäsi sitten kun elämä paljastaa sinulle pienuutesi.

Vierailija kirjoitti:

Onni ei tule parisuhteesta, perkele.

Se löytyy itsestä.  MIkään suhde ei onnistu, jos kuvittelet, että se toinen tekee sulle asiat ja elämän valmiiksi. 

Näin se on. Siksi sitä ei hyväksytä, koska silloin samalla joutuu myöntämään ettei ole täydellinen. Se illuusio omasta itsestä särkyy. Eräänlaista narsismia sekin on kun ei kohtaa omaa keskeneräisyyttään vaan syyttää aina muita tahoja/olosuhteita. Eri

Vierailija kirjoitti:

Onni ei tule parisuhteesta, perkele.

Se löytyy itsestä.  MIkään suhde ei onnistu, jos kuvittelet, että se toinen tekee sulle asiat ja elämän valmiiksi. 

Tämä on muuten totta.

Aika moni etsii onnellistuttajaa, eikä kumppania. Siitä ei seuraa muuta kuin pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa.

Voima ja rohkeus löydetään itsestä, samoin elämänhalu ja onnistuminen. 

Kukaan muu ei ole velvollinen tekemään sinua onnelliseksi ja toteuttamaan haaveitasi, olit sitten mies tai nainen. 

Ja jos jokin on pielessä, on sun käsissä kaikki konstit, joilla se korjataan. Toista ihmistä et pysty muuttamaan, joten vaihda ihmistä tai opettele olemaan itsenäinen. (Eikö olekin epämukava ajatus, incelit?)

Vahvuus ruokkii vahvuutta, onnistuminen onnistumista, raha tulee rahan luo. Kun ryhdyt ja teet etkä jää makaamaan mutakuoppaan.

Kyllä se menee. Itsestä täällä on kaikki kiinni ja mit

Se on paljastanut jo useasti. Siltikin voin ammentaa elämästä hyvää ja olla onnellinen. Jatka sinä pahan toivomista ihan rauhassa, se ei minun elämääni vaikuta, ainoastaan sinun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi rakkautta ei löydetä, vaan se tehdään. Ihastuminen on se spontaani tunne jonka voi kokea, ja on hyvä lähtökohta suhteelle. Mutta rakkaus on omasta tahdostasi riippuvainen asia, jonka rakennat välillenne, ja huolehdit siitä niin että se kukoistaa ja kasvaa. Ei ole olemassa mitään mystistä rakkautta johon törmää, ja joka itsestään pysyy välillänne, kunnes yhtenä aamuna se onkin hävinnyt, ja se kumppani muuttunut vieraaksi ihmishirviöksi, josta pitää jotenkin päästä eroon.

Puhut muuten paskaa. Tuolla logiikalla kaikki ihmiset olisivat keskenään yhteensopivia. Ja toisekseen, narsistiset ja väkivaltaiset ihmiset nimenomaan napsahtavat yhtäkkiä ihmishirviöksi.

Ihmiset ovat yhteensopivia, jos heillä on mielenterveys ja elämänhallintataidot sekä vuorovaikutustaidot kunnossa.

Näinhän ei ole esim. siinä aika yleisessä tapauksessa, että toinen loisii ja imee energiat ja toinen tekee kaiken ja väsyy ja vittuuntuu.

Illuusio ikuisesta rakastumisesta ja intohimosta on viihdekulttuurin ylihypettämä mielikuvitustuote.  Arki tulee aina vastaan ja jotkut ei kestä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi rakkautta ei löydetä, vaan se tehdään. Ihastuminen on se spontaani tunne jonka voi kokea, ja on hyvä lähtökohta suhteelle. Mutta rakkaus on omasta tahdostasi riippuvainen asia, jonka rakennat välillenne, ja huolehdit siitä niin että se kukoistaa ja kasvaa. Ei ole olemassa mitään mystistä rakkautta johon törmää, ja joka itsestään pysyy välillänne, kunnes yhtenä aamuna se onkin hävinnyt, ja se kumppani muuttunut vieraaksi ihmishirviöksi, josta pitää jotenkin päästä eroon.

Juuri tämä. Rakkautta pitää hoitaa eikä keskittyä vaan itseensä ja omaan hyvinvointiin.

Lypsää toisesta kaikki irti, minkä ikinä saa ja sitten ihmetellä kun toinen lähtee.

Kaikki puhe ei ole syytöstä, kaikki kipu ei ole katkeruutta

Tää ketju on aika hyvä esimerkki siitä, miksi suomalaisten empatiakyky on mitä on. Kun joku avaa vaikean ja henkilökohtaisen tunteen, ensimmäinen reaktio monilla on selittää, opettaa, syyllistää tai vetää joku self help -mantra siitä, miten oma asenne ratkaisee kaiken. Ei ihme että ihmiset ahdistuu hiljaa omissa oloissaan, kun näkee mitä tällainen tunteen jakaminen saa aikaan.

Tulee vähän olo, että osa vastaajista on sitä sukupolvea, joka on kasvanut siihen että tunteita ei näytetä ja pärjääminen on hyve. Se näkyy nyt netissä niin, että empatiaa ei osata osoittaa ilman että se käännetään johonkin kyllä sä tästä nouset -puheeseen tai aletaan etsiä vikaa siitä joka ylipäätään uskalsi sanoa että sattuu.

Moni näyttää myös ajattelevan, että vaikea tunne = väärä ajatus. Että heti kun joku sanoo ääneen pettymyksen tai kivun, niin siihen pitää vastata kuin kyse olisi argumentista, ei tunteesta. Ehkä se on joku psykologinen itsepuolustus, ettei tarttis kohdata omaakaan kipua tai keskeneräisyyttä.

Eikä tää oo edes erityisen harvinaista. Tämä on just se syy, miksi Suomessa on vaikea puhua ihmissuhteista rehellisesti. Heti kun ei puhukaan rakentamisesta tai kehittymisestä vaan siitä miltä tuntuu olla hukassa, osa jengistä vetää herneet nenään ja alkaa huudella selkärangasta ja peileistä. Todella väsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa.

Voima ja rohkeus löydetään itsestä, samoin elämänhalu ja onnistuminen. 

Kukaan muu ei ole velvollinen tekemään sinua onnelliseksi ja toteuttamaan haaveitasi, olit sitten mies tai nainen. 

Ja jos jokin on pielessä, on sun käsissä kaikki konstit, joilla se korjataan. Toista ihmistä et pysty muuttamaan, joten vaihda ihmistä tai opettele olemaan itsenäinen. (Eikö olekin epämukava ajatus, incelit?)

Vahvuus ruokkii vahvuutta, onnistuminen onnistumista, raha tulee rahan luo. Kun ryhdyt ja teet etkä jää makaamaan mutakuoppaan.

Ei se elämä noin mene. Joku päivä sinäkin huomaat ettei kaikki ole kontrollissasi. Elämä antaa, elämä ottaa, ja joku kerta sinä et voita siitä yhtään

Kuvitteletko, etten puhu kokemuksesta käytyäni aivan pohjalla ja yritettyäni aktiivisesti jopa kuolla :D

Seison väitteideni takana ja mulla on nyt onni.

Etsin sitä 40 vuotta harhaisten viihdenarratiivien ja minuun kasvatetun sovinismin perässä parisuhteista ja vasta kuusikymppisenä tajusin, että minähän haluan elää yksin ja seurantarpeeseeni riittää se, että harrastan asioita ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi rakkautta ei löydetä, vaan se tehdään. Ihastuminen on se spontaani tunne jonka voi kokea, ja on hyvä lähtökohta suhteelle. Mutta rakkaus on omasta tahdostasi riippuvainen asia, jonka rakennat välillenne, ja huolehdit siitä niin että se kukoistaa ja kasvaa. Ei ole olemassa mitään mystistä rakkautta johon törmää, ja joka itsestään pysyy välillänne, kunnes yhtenä aamuna se onkin hävinnyt, ja se kumppani muuttunut vieraaksi ihmishirviöksi, josta pitää jotenkin päästä eroon.

Kukaan ei saa yksin rakennettua rakkauden paratiisia. Se vaatii kaksi ihmistä.

On paljon surullisia tilanteita joissa on yksi, joka tekee kaikkensa, liikaakin. Toinen vain miettii mikä olisi hyvä hetki lähteä.

Kaksi osapuolta ja molemmissa on vikaa jos homma ei t

Sinä olet se joka valitsee parisuhteen molemmat osapuolet. Kaikki valinnat teet sinä. Virheellisistä valinnoista otetaan opiksi ja siten voit saavuttaa hyvän ja antoisan parisuhteen. 

Tyytyväisyys omaan elämään on oltava ennen parisuhdetta. Todella, todella harvoissa tapauksissa se parisuhde tekee huonosta elämästä hyvää.

Moni tässä ketjussa näyttää automaattisesti olettavan, että AP etsii elämälleen merkitystä parisuhteesta ja syyttää toista epäonnistumisesta, vaikka kyse oli vain tunteen jakamisesta ilman syyttelyä. Miksi?

Minusta tämä on aidosti kiinnostava kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa.

Voima ja rohkeus löydetään itsestä, samoin elämänhalu ja onnistuminen. 

Kukaan muu ei ole velvollinen tekemään sinua onnelliseksi ja toteuttamaan haaveitasi, olit sitten mies tai nainen. 

Ja jos jokin on pielessä, on sun käsissä kaikki konstit, joilla se korjataan. Toista ihmistä et pysty muuttamaan, joten vaihda ihmistä tai opettele olemaan itsenäinen. (Eikö olekin epämukava ajatus, incelit?)

Vahvuus ruokkii vahvuutta, onnistuminen onnistumista, raha tulee rahan luo. Kun ryhdyt ja teet etkä jää makaamaan mutakuoppaan.

Ei se elämä noin mene. Joku päivä sinäkin huomaat ettei kaikki ole kontrollissasi. Elämä antaa, elämä

Kuvitteletko, etten puhu kokemuksesta käytyäni aivan pohjalla ja yritettyäni aktiivisesti jopa kuolla :D

Seison väitteideni takana ja mulla on nyt onni.

Etsin sitä 40 vuotta harhaisten viihdenarratiivien ja minuun kasvatetun sovinismin perässä parisuhteista ja vasta kuusikymppisenä tajusin, että minähän haluan elää yksin ja seurantarpeeseeni riittää se, että harrastan asioita ihmisen kanssa.

Vaikuttaa siltä, että olet kulkenut raskaan tien ja löytänyt siitä oman totuutesi. Hienoa jos se toimii sinulle, mutta kaikille selviytyminen ei tarkoita kovuutta. Jollekin toiselle myötätunto voi olla se, mikä kannattelee

"Kuvitteletko, etten puhu kokemuksesta käytyäni aivan pohjalla ja yritettyäni aktiivisesti jopa kuolla :D

Seison väitteideni takana ja mulla on nyt onni.

Etsin sitä 40 vuotta harhaisten viihdenarratiivien ja minuun kasvatetun sovinismin perässä parisuhteista ja vasta kuusikymppisenä tajusin, että minähän haluan elää yksin ja seurantarpeeseeni riittää se, että harrastan asioita ihmisen kanssa."

Eiköhän tuossa herättänyt eniten erimielisyyttä kohta: "Jos elämäsi on paskaa, syyllinen on peilissä. Jätä se sika, mieti miksi menit omien epärealististen tunteidesi perässä ja lakkaa toistamasta samaa kaavaa."

Tunteet on tunteita, eikä niihin vaikuta se, että ovatko epärealisisia vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi rakkautta ei löydetä, vaan se tehdään. Ihastuminen on se spontaani tunne jonka voi kokea, ja on hyvä lähtökohta suhteelle. Mutta rakkaus on omasta tahdostasi riippuvainen asia, jonka rakennat välillenne, ja huolehdit siitä niin että se kukoistaa ja kasvaa. Ei ole olemassa mitään mystistä rakkautta johon törmää, ja joka itsestään pysyy välillänne, kunnes yhtenä aamuna se onkin hävinnyt, ja se kumppani muuttunut vieraaksi ihmishirviöksi, josta pitää jotenkin päästä eroon.

Kukaan ei saa yksin rakennettua rakkauden paratiisia. Se vaatii kaksi ihmistä.

On paljon surullisia tilanteita joissa on yksi, joka tekee kaikkensa, liikaakin. Toinen vain miettii mikä olisi hyvä hetki lähteä.

Kaksi osapuolta ja molemmissa on vikaa jos homma ei t...

Riittää kyllä ihan se että toinen ei yritä. Yleensä molemmissa on vikaa, mutta teoriassa ei välttämättä.

Tai sitten niin, että se toinen on yrittänyt koko ajan enemmän ja enemmän toisen ollessa vaan vapaamatkustajana. Ja sitten kun se toinen väsyy yrittämään yksin, se vapaamatkustaja aloittaa kostokierteen ja menettää lopulta kaiken. Näinkin hulluja on.

Elämä voi murskata, mutta uusia mahdollisuuksia ja iloa löytyy, kun antaa itselleen aikaa ja tilaa. Toivon sulle rauhaa ja tukea matkallasi.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju on aika hyvä esimerkki siitä, miksi suomalaisten empatiakyky on mitä on.

Moni näyttää myös ajattelevan, että vaikea tunne = väärä ajatus. Että heti kun joku sanoo ääneen pettymyksen tai kivun, niin siihen pitää vastata kuin kyse olisi argumentista, ei tunteesta. Ehkä se on joku

Höpö höpö. Jos jauhat ikävistä tunteista tekemättä niille mitään, olet niiden vanki ja vellot niistä koko rahan edestä loppuikäsi. Saat niistä masokistista nautintoa ja tekosyyn olla parantamatta elämääsi.

Opettele tunnistamaan ja käsittelemään tunteesi ja niiden laukaisijat ja vapaudu paskoista fiiliksistä.

Ihminen ei ole avuton lastu tunnelainehilla vaan aktiivinen, oppiva ja kehittyvä olento, joka pystyy antamaan paskan fiiliksen hiipua eikä lämmittele sitä joka päivä uudestaan ulisemalla siitä esim. somessa.

Tunne on aivojen sähkökemiallinen purkaus, joka hiipuu minuuteissa, ellei sitä kroonista palaamalla siihen aina uudestaan, jolloin aivot oppivat tuottamaan sen paskan tunteen aina uudestaan.

Tämä asia jokaisen pitäisi tietää ja opetella. Se helpottaa oloa enemmän kuin mikään muu. Ja kun olo on helpottunut, voi miettiä, miksi mulle tapahtuu koko ajan paskaa. Miksi vedän sitä puoleeni ja miksi ilmeisesti haluankin vetää sitä puoleeni? Mitä tarvetta uhriutuminen minussa tyydyttää?

Elämä ja omat tunteet käsitellään ihan itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi rakkautta ei löydetä, vaan se tehdään. Ihastuminen on se spontaani tunne jonka voi kokea, ja on hyvä lähtökohta suhteelle. Mutta rakkaus on omasta tahdostasi riippuvainen asia, jonka rakennat välillenne, ja huolehdit siitä niin että se kukoistaa ja kasvaa. Ei ole olemassa mitään mystistä rakkautta johon törmää, ja joka itsestään pysyy välillänne, kunnes yhtenä aamuna se onkin hävinnyt, ja se kumppani muuttunut vieraaksi ihmishirviöksi, josta pitää jotenkin päästä eroon.

Puhut muuten paskaa. Tuolla logiikalla kaikki ihmiset olisivat keskenään yhteensopivia. Ja toisekseen, narsistiset ja väkivaltaiset ihmiset nimenomaan napsahtavat yhtäkkiä ihmishirviöksi.

Ihmiset ovat yhteensopivia, jos heillä on mielenterveys ja elämänhallintataidot sekä vuorovaikutustaidot kunnossa.<

Lisään vielä, että tarvitaan myös yhteinen tahtotila. Kummankin pitää haluta ratkoa ongelmat yhdessä eikä sälyttää niitä toiselle.  Kummankin pitää haluta nauttia onnistumisista ja työn hedelmistä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju on aika hyvä esimerkki siitä, miksi suomalaisten empatiakyky on mitä on. Kun joku avaa vaikean ja henkilökohtaisen tunteen, ensimmäinen reaktio monilla on selittää, opettaa, syyllistää tai vetää joku self help -mantra siitä, miten oma asenne ratkaisee kaiken. Ei ihme että ihmiset ahdistuu hiljaa omissa oloissaan, kun näkee mitä tällainen tunteen jakaminen saa aikaan.

Tulee vähän olo, että osa vastaajista on sitä sukupolvea, joka on kasvanut siihen että tunteita ei näytetä ja pärjääminen on hyve. Se näkyy nyt netissä niin, että empatiaa ei osata osoittaa ilman että se käännetään johonkin kyllä sä tästä nouset -puheeseen tai aletaan etsiä vikaa siitä joka ylipäätään uskalsi sanoa että sattuu.

Moni näyttää myös ajattelevan, että vaikea tunne = väärä ajatus. Että heti kun joku sanoo ääneen pettymyksen tai kivun, niin siihen pitää vastata kuin kyse olisi argumentista, ei tunteesta. Ehkä se on joku

Kyse on ennemminkin siitä että ihminen ymmärtäisi miten ottaa opiksi niistä asioista. Nykyisellään kielletään helposti se oma osuus, silloin empatiaa on vaikea antaa, koska se on valheellista. Tunteita on monenlaisia ja ihmisen tulee käsitellä niitä vain tunteina, ei universaaleina totuuksina. Ne menee ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onni ei tule parisuhteesta, perkele.

Se löytyy itsestä.  MIkään suhde ei onnistu, jos kuvittelet, että se toinen tekee sulle asiat ja elämän valmiiksi. 

Näin se on. Siksi sitä ei hyväksytä, koska silloin samalla joutuu myöntämään ettei ole täydellinen. Se illuusio omasta itsestä särkyy. Eräänlaista narsismia sekin on kun ei kohtaa omaa keskeneräisyyttään vaan syyttää aina muita tahoja/olosuhteita. Eri

Tarve syyttää haavoittuvuuden ilmaisua narsismiksi kumpuaa usein omasta epävarmuudesta ja halusta suojella itseään epämukavilta tunteilta, mikä estää aitoa myötätuntoista kohtaamista.