IL: Lailan aviomies ahmii nuorten naisten vartaloita silmillään, ja se raivostuttaa Asiantuntija tietää, mistä on kyse.
Miehen silmät seisovat päässä - silmät melkein pullahtavat ulos, kun nuori nainen tulee ruutuun.
Hän katsoo myös 25-vuotiaan tyttärensä ystäviä, heidän takapuoliaan ja sileitä jalkojaan. Häpeän sitä, miten hän heitä katsoo.
Olen vihainen - heidän silmissään hän on vanha ukko - ja hän nolaa minut.
Kun ikää tulee, omaa nuoruutta ehkä alitajuisestikin kaipaa - viisikymppiset miehet haluavat 25-vuotiaita.
Se ei ole enää edes vilkuilua - se on kuin joku eläintarhan apina puristaisi kaltereita ja kuolaisi, kun näkee nuoren naisen ohittavan.
Perheen isä käyttäytyy kuin halpahintainen tirkistelijä, jonka olisi pitänyt jäädä pubin nurkkaan eikä perheensä olohuoneeseen.
Tyttäret häpeävät jo esitellä ystäviään, koska pelkäävät isänsä katseen roikkuvan heidän päällään kuin märkä rätti.
Se ei ole pelkkä keski-iän kriisi - se on koko perheen häpeäpilkku, joka saa jokaisen sukulaisen miettimään, pitäisikö häntä enää kutsua yhteenkään juhlaan.
Kun vaimo huomaa miehensä tuijotuksen, se tuntuu samalta kuin avioliitto olisi romahtanut yhdellä silmäyksellä - hänen edessään ei ole puoliso vaan setämies, josta on tullut julkinen farssi.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten luonnollinen rooli nyt on vaan olla esineitä eli ne on kappaleita joita kuolataan ja joihin himot tyydytetään.
Historiassa naisia silvottiin ja steriloitiin heidän "holtittoman ja kyltymättömän" seksuaalisuutensa takia. On aika ottaa miesten keksimät vanhat keinot käyttöön.. Pallit pois.
Ensiksimainittua tehdään vielä 2000-luvulla. Myös täällä valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on terveen miehen merkki! T: M65+
Ja silti seksuaalisia naisia on lääkitty ja leikelty maailman sivu sairaina yksilöinä. 😂
Mistäs saataisiin naisille haluja lisäävää lääkettä! Panetus ei mene nykymaailmassa tasan! T: M65+
Lääke löytyy läjheltä eli miespuolisen kumppanin käytöksestä ja toiminnasta.
Matteus 5:27-28
Teille on opetettu tämä käsky: Älä tee aviorikosta. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen lihava mies ja häiritsee kun nuoret naiset tuijottavat ja nauravat minulle.
Se on häirintää toisin päin. Käytöstavat ovat nykyisin kortilla.
Miksei kukaan sano miehelle ettei tuo ole sopivaa? Ottaisin eron mokomasta miehestä, ei kunnioita puolisoaan.
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli just tommonen miesystävä. Hävetti oikein olla missään hänen kanssaan. Etenkin kesät oli vaikeita. Mairea hymy kasvoilla ja tosiaan silmät meinasivat pullistua päästä. Silmänympärykset oikein punoittivat. En sanonut yleensä mitään, koska kun huomautin asiasta, hän vastasi närkästyneenä "kylläpä sitä nyt pienistä otetaan nokkiin", tai "ollaanpa sitä nyt kriittisiä". Hän loukkaantui siitä että minä loukkaannuin, ja etäännyimme kerta kerralta. Viimein huomasin että se suhde toi minulle enemmän pahaa kuin hyvää mieltä. Mies oli vielä niitä tyyppejä, jotka tuijotteli suoraan puseron kaula-aukosta sisään ihan paidan naispuolisen omistajan nenän edessä. Ei mulla edes ollut sellaista tuijotettavaa eikä avonaisia kaula-aukkoja, joten tunsin itseni epäkelvoksi.
Pitkään näköjään siedit ällötystä ennen kuin lähdit.
Edellisessä kommentissa mainittua yläruumiin tuijottelua on nähty TV-lähetyksessä ihan arvovieraiden tekemänä. Tilaisuus, jota katsottiin monessa maassa. Katsojat olivat kiusaantuneita sekä näytillä olevan naisen että tuijottelevien puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Vähän peittävämpi vaatetus on kyllä suotavaa. Ihmisen ei tarvitse olla kankaaseen peitetty, mutta sopivaisuuden rajat on hyvä ottaa huomioon. Kesällä pari kertaa kauhistutti, kun alle 10-vuotiailla tytöillä oli päällä asu, joka lähinnä näytti yökerhon esinntyjän puvulta. En ole käynyt niissä paikoissa vaan nähnyt kuvia.
Vierailija kirjoitti:
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Kyllä se setämies tässä se ongelma on. Aivan sama vaikka muut kulkisi alasti niin heitä kohtaan käyttäydytään asiallisesti eikä kuolata perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on terveen miehen merkki! T: M65+
Ja silti seksuaalisia naisia on lääkitty ja leikelty maailman sivu sairaina yksilöinä. 😂
Mistäs saataisiin naisille haluja lisäävää lääkettä! Panetus ei mene nykymaailmassa tasan! T: M65+
Lääke löytyy läjheltä eli miespuolisen kumppanin käytöksestä ja toiminnasta.
Ei valitettavasti löydy. Kyllä pitäisi jotain himoja lisäävää lääkettä syöttää naisille.

Miten olisi himoja poistava lääke miehille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Kyllä se setämies tässä se ongelma on. Aivan sama vaikka muut kulkisi alasti niin heitä kohtaan käyttäydytään asiallisesti eikä kuolata perään.
:D VMP :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset taas näkevät asian niin kuin he haluavat sen nähdä, ja siksi pitää kehitellä vaikka mitä teorioita siitä mitä vbikaa miehissä on.
Totuus on, että nuoret naiset ovat kauniimpia ja seksikkäämpiä kuin vanhemmat naiset. Piste.
Ihan samalla tavalla kuin pituus, harteikkuus ja korkea sosiaalinen asema viehättävät kaikenikäisiä naisia, merkit naisen nykyisestä ja tulevasta hedelmällisyydestä viehättävät kaikenikäisiä miehiä. Nainen on biologisesti ohjelmoitu haluamaan kumppani joka tuottaa voimakkaita jälkeläisiä, pystyy tarjoamaan naiselle ruokaa ja turvaa. Mies on biologisesti ohjelmoitu haluamaan kumppani joka on hedelmällinen ja jolla on paljon hedelmällistä ikää jäljellä.
Naiset: "se on biologiaa. Me olemme eläimiä!"
Myös naiset: "miehet ovat a
Kuka sanoi, että tuo on misten toivoma malli?
Miksi valtaosa miehistä toivoisi mallia jossa muutama alfa hoitaa kaikki naiset?
Kuten jo sanoin, yksiavioisuuteen päädyttiin koska vanha malli oli lähes kaikille huono. Siihen sisältyi ne inhotut moraalisaarnat joissa naisen haluttiin olevan uskollinen nuorena ja miehen vanhempana kun tällä oli resursseja. Kyläpyöriä ja häntäheikkejä syyllistettiin.
Naiset olivat ne jotka halusivat luopua tästä. Naiset halusivat juoksut nuorina. Nyt sitten kävikin niin, että pelimies on kingi mutta kyläpyörä ei. Ja tämä on ihan loogista; koska nuorelle miehelle seksin saaminen on vaikeaa, naiselle helppoa. Ja koska naiset eivät halunneet pitää omaa osaansa, miehet vastaavat samalla mitalla. Nyt niistä hyvistä miehistä onkin oikeasi pulaa kun nainen viimeinkin haluaisi pantuna ja tatskattuna, 20kg painavampana asettua aloilleen luotettavan miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Pulma on siinä, ettei useimmilla nuorilla naisilla ole arvostettavia taitoja. Seksikkyys on helppo tapa saada huomiota, kavereita ja seuraajia. Mutta sitten vingutaankin kun ei saada päättää kuka katsoo ja milloin.
En minäkään miehenä saa päättää katsooko minua ikäiseni kaunis nainen, vai tuhannen tuiterissa oleva 20v vanhempi Rivo-Riitta joka lähti baariin rälläämään kun mies sammui olohuoneen sohvalle jo alkuillasta. Se on sellaista kun olet ihmisten ilmoilla. Ja minulla ei edes ole munanesittelylegginssejä jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Kyllä se setämies tässä se ongelma on. Aivan sama vaikka muut kulkisi alasti niin heitä kohtaan käyttäydytään asiallisesti eikä kuolata perään.
Totta siina mielessa, etta setamiehet ovat taman jarjestelman rakentaneet. Jos miettii kuinka kauniita ja upeakroppaisia esc ortteja on setamiehille tarjolla. Halvalla. Kuinka setamies voi hakeaa koyhemmista maista kauniin ja upean naisen itselleen rahalla. Kuinka tuollainen hadintuskin 18v lankeaa setamiehen edessa, jos pakka on tarpeeksi paksu.
Mohomahaisille, iljettaville setamiehille kauneimmat neitsyet.
Se voimaantunut feministi astui suoraan ansaan, kun kuvitteli sek sin olevan valtti. Se ei ole.
Kaikki lahtee siita, etta nuorille naisille opetetaan itsekunnioitus/ arvostus. Jos nainen ei myy itseaan on ongelma ratkaistu. Naisen olisi hyva valikoida ne muutamat harvat miesyksilot, jotka osavat arvostaa ja kunnioittaa naista. Tuijotella voivat setamiehet siina vaiheessa niin paljon kuin lystavat.
Aikanaan nilkkaa tuijoteltiin, kun ei muuta nakynyt.
Iljettavat setamiehet sukupuuttoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baah ja ne nuoret naiset notkistaa selkansa ja nostaa pakaraa, koska omatuntoa hivelee etta joku kuolaa peraan.
Nykyaika on farssi. Lapset liikkuu kadulla alasti ( microshortsit ja napatoppi ei ole vaate). Kaikkialla tuputetaan sek sia, sokerimiehia, naisia joita voi ostaa kuin lelun kaupasta. Kun kaikki on sallittua ja paska ylistettyna. Kirjaimellisesti.
Se setamies ei ole se ongelma. Nyky yhteiskunta on. Opettakaa lapsenne pukemaan vaatetta paalle, arvostamaan itseaan. Kylla se siita.
Kyllä se setämies tässä se ongelma on. Aivan sama vaikka muut kulkisi alasti niin heitä kohtaan käyttäydytään asiallisesti eikä kuolata perään.
Totta siina mielessa, etta setamiehet ovat taman jarjestelman rakentaneet. Jos miettii kuinka kauniita ja upeakroppaisia esc ortteja on setamiehille tarjolla. Halvalla.
Miesten ei ole tarvinnut rakentaa yhtään mitään. Tei naiset teitte sen itse, koska olitte ahneita.
Sama tuon yksiavioisuuden kanssa. Siinä oli kompromisseja molemmille sukupuolille, mutta naiset halusivat kaiken. Eli ne juoksut nuoruudessa, vapaus saada seksuaalisuudesta täysi "hyöty".
Nyt kun se "hyöty" ei ollutkaan mitä te halusitte, te poraatte kuinka kaikki oli miesten syytä. Tottakai. Mutta ei kukaan mies käskenyt rakentamaan asioita perseen esittelyn varaan.
Miehillä ei ole velvollisuutta pitää vanhaa naista yhtä kauniina kuin nuorta, tai odotella uskollisesti kuin lemmikkikoira omaa vuoroaan. Miehetkin voivat pyrkiä poimimaan kirsikat kakun päältä, aivan kuten te naiset halusitte tehdä. Vaikka kieltäytymällä lapsiperhearjesta ja laittamalla rahansa 18v maksullisiin sen sijaan, että ostaisivat teille hemmotteluviikonloppuja.
ps. on olemassa tutkinmuksia joiden mukaan jos miehellä on seksimuistoja naisesta nuorena, hän pitää tätä kauniimpana myös vanhempana. Mutta tosiaan, tämä ei teille käynyt, koska teistä vakiintuminen tavallisen miehen kanssa nuorena on kukkeimman seksuaalisuuden haaskaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli just tommonen miesystävä. Hävetti oikein olla missään hänen kanssaan. Etenkin kesät oli vaikeita. Mairea hymy kasvoilla ja tosiaan silmät meinasivat pullistua päästä. Silmänympärykset oikein punoittivat. En sanonut yleensä mitään, koska kun huomautin asiasta, hän vastasi närkästyneenä "kylläpä sitä nyt pienistä otetaan nokkiin", tai "ollaanpa sitä nyt kriittisiä". Hän loukkaantui siitä että minä loukkaannuin, ja etäännyimme kerta kerralta. Viimein huomasin että se suhde toi minulle enemmän pahaa kuin hyvää mieltä. Mies oli vielä niitä tyyppejä, jotka tuijotteli suoraan puseron kaula-aukosta sisään ihan paidan naispuolisen omistajan nenän edessä. Ei mulla edes ollut sellaista tuijotettavaa eikä avonaisia kaula-aukkoja, joten tunsin itseni epäkelvoksi.
Pitkään näköjään siedit ällötystä ennen kuin lähdit.
Pitkään? En maininnut, kuinka pitkään, joten teit omia päätelmiä. Tosiasiassa se oli useita vuosia, ja oli vaikea erota. Rakkaus osoittautui yksipuoliseksi, mutta parisuhde kaikkine etuineen olisi kuitenkin hänelle sopinut ilman sitoumuksia.
No, ei tämä miesten toivoma malli ole naisen kannalta yhtään parempi. Eli mies juoksee nuoruutensa ympäriinsä paneskelemassa, haluaa kolmikymppisenä vaimokseen sen nuoren neitsyen ja heittää tämän sitten pihalle lapsineen viidentoista vuoden päästä, koska nainen on jo liian vanha ja ottaa uuden teinitytön.
Eihän maailmassa edes riittäisi tytöt tuohon!