En enää rakasta

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mun mielestä on ehkä ihan  hyvä olla jo se toinen asunto katsottuna kun alkaa puhua siitä,  ettei rakkautta ole eikä tule. On nimittäin aika hirveää elellä siinä vaan saman katon alla muuten vaan, jos kerran tilanne on tuo. 

Nimim. Kokemusta on

Jos ei ole vaaraa väkivallasta, niin voisi ajatella lapsiakin. Osoittaa heille, että rakastaa heitä, vaikka muuttaa pois ja muuttaa tapaamisetäisyydelle. Mutta miehille omat lapset lakkaavat eron myötä olemasta.

Vierailija kirjoitti:

Naiset, miksi noin hyökkäävä asenne? Olen joltain osin samassa tilanteessa. Eropäätös tehtynä miehen vuosia jatkuneen alkoholismin takia, ei yhteisiä lapsia, mutta en ole saanut kerrottua miehelle vielä päätöksestäni. Jos rakkaus on kuollut ja päätös erosta tehty, ei siinä enää paljon parisuhdeterapiat auta. Ja ap, mielestäni hienoa, että pohdit miten asiasta kertoa (ex-) vaimolle. Läheskään kaikki ei eron hetkellä toista arvosta niin paljoa, että edes vaivautuisi miettimään.

Aivan sama mitä 2 aikuista tekee. Lasten kanssa eri juttu.

Lapset tuosta eniten kärsii, vaan eipä se tietysti sinua kiinnosta. olisiko kannattanut käydä vaikka pariterapiassa niin olisi voinut solmut aueta. Teillä on kuitenkin perhe eikö sitä olisi edes kannattanut yrittää pelastaa? vai tuliko sulle 50kympin villitys ja rupes menojalkaa vipattaa ja sutturat kiinnostaa?  ymmärrätkö ettet jätä vain vaimoasi vaan myös ne lapset joiden kuuluisi olla sulle tärkeintä maailmassa ja mennä kaiken edelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitat ihan kohteliaasti, että sinusta on nyt alkanut tuntea että.... jne. 

Kerrot samat mitä täällä, ja myös asunnon olemassaolosta.

Taidan kertoa vasta kun vuokrasopimus astuu voimaan. On sitten paikka mihin menn ja viedä omat tavarat. 

Jos haluaa lastensa edessä riehua ja hajottaa kämpän, voi tehdä sen ihan itsekseen ja omille kamoilleen.

 

Eli senkö takia et ole ottanut eroa puheeksi, että pelkäät hänen saavan raivarin?

Kun minusta on vähän raukkamaista vain huikata suunnilleen oven raosta että moikka, nyt mä meen. Ja sitten mennä.

Siinä jää vaimoparka ihan kaaokseen. Ja kun lapset ovat noinkin pieniä, niin hänen on vain pakko jatkaa eteenpäin, ilman toista aikuista, musta pilvi pään päällä. Mahtaako olla hyvä tilanne lapsillekaan?

Kyllä se olisi hyvä, että vaimollakin olisi vähän aikaa prosessoida tilannetta. Ja keskustella, huolimatta siitä, että et halua jatkaa. Voi olla, että vaimo on lopulta ihan samaa mieltä kuin sinä, vaikka aluksi olisi vihainen. On kuitenkin tärkeää sopia lapsiin liittyvät asiat niin, että hänelle ei jää sellainen olo, että kaikki jää hänen harteilleen.

Vierailija kirjoitti:

Outo aloitus. Ei ollenkaan pohdintaa, minne muuttaisin lasten kanssa vai jäisinkö tähän asumaan lasten kanssa ja vaimo muuttaisi pois. Vain kylmästi toteamus, että hommasin kämpän itselleni ja heippa lapset.

Joo vaimo voitko pakata kamasi ja häipyä, jään tänne lasten kanssa ... varmasti onnistuu.

Mieti edes vähän lapsiasikin, äläkä vain oman napasi ympärillä vänise. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mun mielestä on ehkä ihan  hyvä olla jo se toinen asunto katsottuna kun alkaa puhua siitä,  ettei rakkautta ole eikä tule. On nimittäin aika hirveää elellä siinä vaan saman katon alla muuten vaan, jos kerran tilanne on tuo. 

Nimim. Kokemusta on

Siinähän ennättää sopia asioista, harjoitella neuvottelutaitoa, oppia kuinka pysyä rauhallisena kriisitilanteissa. Keskustella lasten asioista. Nim. Toinen jolla on kokemusta toimia näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla kokemuksia, joita jakaa? Mitä kannattaa tehdä, mitä ei kannata tehdä? 

Lähinnä mietin, pitäisikö hakea töitä muualta ja vaihtaa maisemaa.

-ap

Luulen että kannattaa keskittyä lapsiin nyt vähän aikaan. Se on se yhteinen hyvä mitä teillä on ja siitä on hyvä huolehtia ja sen avulla rakentaa se aikuinen, entisten puolisoiden suhde. Siihen voi aina vedota 

Laittoi viestin, että turha sitten yrittää lapsia tavata, kun et kerran halua olla isä

Ja blokkasi whatsappissa... Ikävähän niitä skidejä tulee, mutta en lähde vuosien vieraannuttamis/oikeusrumbaan. Etsin jo töitä muualta, Tanskassa potentiaalinen työtarjous.

Melko kylmä olet. Ei ihme, että vaimolle oli ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

Muuten asiallista pohdintaa, mutta lasten osuutta voisit miettiä vielä. Itse en ihan noin helpolla heistä irrottaisi, vaikka puolisosta eroon hankkiutuisinkin. Lapset tuossa suunnitelmassa eniten kärsivät, muutto kauas on heille melkoinen rangaistus vaikkeivät ole syyllisiä tilanteeseen.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Hän sanoi, ettei halua olla missään tekemisissä. 

Murtaudunko vanhaan kämppääni ja hankin vielä rikosrekisterin, joka auttaa vieraannuttamaan entisestään?

Joku valvottu tapaaminen sosiaalitantan läsnäollessa kerran kahdessa viikossa kuulostaa huonolta vaihtoehdolta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus ja parisuhde on kaksi eri asiaa. Parisuhteen voi lopettaa, jos se ei toimi. Vanhemmuuteen kun on ryhtynyt, sitä kannattaa vaalia koko elämänsä.

Vedä henkeä ja mieti miten toteutat isänä olemista jatkossa.

Aikamoisia tarinoita täälläkin saanut lukea siitä, miten on tehty perättömiä lasuja ja levitelty valheita, joita on puitu käräjillä asti. Sitä odotellessa.

Jos (käytännössä ex-mutta vielä virallisesti) vaimo sanoo, että turha yrittää edes tavata lapsia, on hän tehnyt aikeensa jo melko selväksi. Tiesin, että ei hyvin mene suhteessa, mutta en nyt ihan tuollaista odottanut. Yrittääkö hän saada perumaan eropäätöksen vai mikä tuossa kiristyksessä on ideana? Nimenomaan lapsethan siinä kärsivät.

No kun tuolla tavalla ilmoitit ja lähdit niin tilanne tuli vaimollesi nopeasti ja shokkina.

En usko että hän kiristää, vaan on loukkaantunut toiminnastasi. Sinun täytyy nyt kaikin tavoin osoittaa, että olet kiinnostunut lapsista ja haluat pitää kiinni tapaamisista.

Vierailija kirjoitti:

Näin naisen näkökulmasta; ensimmäinen moka että hommasit asunnon ja veit tavaroita ennakkoon pelkuruutesi vuoksi. Oletit negatiivisesti että vaimo rupeaa reuhaamaan. Tämä vaikeuttaa nyt lasten asioista sopimista ja muutakin. Kaiva nyt se mies esille (jos löytyy) mene käymään tai olkaa muuten yhteydessä, pyydä anteeksi tekojasi ja myönnä että mokasit ja pelkäsit ja haluat edelleen erota. Ota omalta osaltasi vastuu lapsista ja koeta helpottaa asioiden hoitamista, lapset kärsii eniten tuossa tilanteessa.  Ja muille pelkureille, ottakaa ero puheeksi ennen kuin hommaatte asuntoa, vaikka siinä tulisikin itkua ja raivoa niin tuollainen etukäteen salaa toimiminen on järkyttävää.

Joo pitää elää sateessa ulkona kun eukko laittaa kämpän palasiksi ja heittää tavarat pihalle.

Tottakai pitää olla jokin paikka, missä asua. Itsekö haluaisit jäädä katselemaan eropäätöksen tehnyttä saman katon alla? Asunnon saamisessa voi mennä kuukausia, on aika pitkä aika viettää vihaisen exän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti vaimosi jättää sinut ensin! Sika!

useimmissa liitoissa nainen on jo vuosia sitten kyllästynyt mieheensä ja jättänyt sen ja asuu nyt miehen entisessä talossa elatusmaksuja keräillen

Sit vaan eropaperit kärikseen vireille, varaat ajan lastenvalvojalle sopiaksesi lasten huollosta, tapaamisesta ja elatuksesta. Teet tulevan exän kanssa osituksen, jotta lasten on helpompi tehdä perunkirjoitus, kun potkaiset tyhjää. Jos ei muuta, niin dokumentti siitä, ettei ositettavaa omaisuutta ollut. Sit vaan katsomaan tilin saldoa, että minkälaisen juristin palkkaat käräjille lasten elatuskannetta varten. Pelionnea!

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mun mielestä on ehkä ihan  hyvä olla jo se toinen asunto katsottuna kun alkaa puhua siitä,  ettei rakkautta ole eikä tule. On nimittäin aika hirveää elellä siinä vaan saman katon alla muuten vaan, jos kerran tilanne on tuo. 

Nimim. Kokemusta on

On se varmaan hirveää, mutta se on hinta, joka on maksettava. Perheen dumppaaminen on vielä hirveämpää. 

Eron mahdollisuudesta olisi pitänyt puhua jo ajat sitten.

Eroa vaimosta, ei lapsista. Molemmat saa mahdollisuuden olla onnellisia. Se on hyvä. Lapsien pitää voida tuntea itsensä vanhempiensa rakastamaksi, vaikka he eroavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mun mielestä on ehkä ihan  hyvä olla jo se toinen asunto katsottuna kun alkaa puhua siitä,  ettei rakkautta ole eikä tule. On nimittäin aika hirveää elellä siinä vaan saman katon alla muuten vaan, jos kerran tilanne on tuo. 

Nimim. Kokemusta on

Jos ei ole vaaraa väkivallasta, niin voisi ajatella lapsiakin. Osoittaa heille, että rakastaa heitä, vaikka muuttaa pois ja muuttaa tapaamisetäisyydelle. Mutta miehille omat lapset lakkaavat eron myötä olemasta.

Eivät lakkaa. Jos olisi esim.vuoroviikkovanhemmuus järjestettävissä, olisi tämä optimi

Mitä oikein voin tehdä, jos vaimo panttaa lapsia ja kostaa.eron niiden kautta? Tämäkin lienee aika yleinen tarina. 

Monelle miehelle on vähemmän kivuliasta katkaista välit kuin jäädä siihen jatkuvaan lasujen, vainoamisen, valheiden ja vieraannuttamisen verkkoon. Miksi lapsetkaan haluaisivat tavata, jos heidän äitinsä nyt kertoo tarinoita siitä, miksi muutin vuokralle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten asiallista pohdintaa, mutta lasten osuutta voisit miettiä vielä. Itse en ihan noin helpolla heistä irrottaisi, vaikka puolisosta eroon hankkiutuisinkin. Lapset tuossa suunnitelmassa eniten kärsivät, muutto kauas on heille melkoinen rangaistus vaikkeivät ole syyllisiä tilanteeseen.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Hän sanoi, ettei halua olla missään tekemisissä. 

Murtaudunko vanhaan kämppääni ja hankin vielä rikosrekisterin, joka auttaa vieraannuttamaan entisestään?

Joku valvottu tapaaminen sosiaalitantan läsnäollessa kerran kahdessa viikossa kuulostaa huonolta vaihtoehdolta. 

Kyllä sinulla on oikeus lapsiasi tavata. Miksi pitäisi tavata valvotusti? Oletko rikollinen?

Rakkaus on verbi, ei niinkään substantiivi. Kultaista sääntöä tuohon ohjenuoraksi tarjoaisin, asianosaisten uskonnollisista vakaumuksista riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten asiallista pohdintaa, mutta lasten osuutta voisit miettiä vielä. Itse en ihan noin helpolla heistä irrottaisi, vaikka puolisosta eroon hankkiutuisinkin. Lapset tuossa suunnitelmassa eniten kärsivät, muutto kauas on heille melkoinen rangaistus vaikkeivät ole syyllisiä tilanteeseen.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Hän sanoi, ettei halua olla missään tekemisissä. 

Murtaudunko vanhaan kämppääni ja hankin vielä rikosrekisterin, joka auttaa vieraannuttamaan entisestään?

Joku valvottu tapaaminen sosiaalitantan läsnäollessa kerran kahdessa viikossa kuulostaa huonolta vaihtoehdolta. 

Otat sossuihin tai asianajajaan yhteyttä ja kysyt miten menetellä, että saat olla lastesi elämässä ja kasvussa mukana isänä normaalisti.  

Tänään ei enää kannata tehdä muuta, kuin käydä nukkumaan. Ei asia tänä iltana eikä yönä ratkea kuitenkaan, vaikka kuinka pyörittäisi tuota surkeaa kelaa päässään aamuun asti.