Johanna Tukiainen maksaa 50 000€ sille, joka saa "pelastettua" lapsen takaisin hänelle
"Raha, kaiken pahan alku ja juuri, on saanut nähtävästi monien sosiaaliviranomaisten päät sekaisin!!!!! Lapsi kuuluu omille biologisille vanhemmilleen ja ensisijaisesti äidille, ehdottomasti!!!! Se on Jumalan säätämä laki, miehellä ja naisella on molemmilla tärkeät roolit lasten kasvatuksessa. Missään Raamatussa ei sanota että "varastakaa lapset omilta vanhemmiltaan ja myykää heidän eteenpäin." Tästä on tullut törkeä lapsikauppa ja ihmiset ovat liian sokeita näkemään, ettei asia rajoitu vain tähän elämään!!!!! Me tulemme joutumaan tilille itse Jumalan edessä teoistamme tämän elämän aikana! Herran suosiossa eivät ole lasten ryöstäjät, heille on ihan oma paikka varattuna helvetissä, hyi. Katukaa ja kääntykää ennenkuin on liian myöhäistä!!!!"
Yliksella kuvakappaus Tuksun facesta, jossa "50 000 euroa saa se henkilö joka saa pelastettua pienen tyttäreni Suomeen ja minun luokseni! Saan siihen rahat!"
Saattaa lapsen adopioprosessti ruotsissa edetä kun noin epätoivoiseksi menee. Ei ole kuitenkaan tullut mieleen raitistua. Lapsen "kidnappauksella" perustelee ryyppäämistään, mutta kuka uskoo että NAPS raittius tulee heti jos lapsi palautettaisiin.
Lalliko elättäisi molemmat, kun Tuksu ei käy töissä?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Kännissä sekoileva uskovainen,ioikea vuoden äiti.
Harmittaa kun silloin oli niin kauniita kuvia onnellisesta ja meikittömästä Johannasta vastasyntyneen vauvan kanssa,että jos nyt ottaisi itseään niskasta. Mutta viina vei.
Tunkkihan pääsi synnytyksen jälkeen ruotsissa huono-osaisten naisten asuntolaan, missä oli tarkoitus opettaa äidintaitoja. Mutta lähti jo ensimmäisenä iltana baariin. Yösyötöt olivat Tunkille käsittämätöntä. Vaikka herää kysymys että miten nainen jolla on viinaa tississä voisikaan syöttää?
Kai tästä on ilmoitettu ruotsalaisille sosiaaliviranomaisille ym tahoille että nyt tämä lapsikaappari juonii tällaista moovia?
Vierailija kirjoitti:
Taas on joku nainen ladellut pelkkiä valheita hänen laivamatkastaan. Jumala näkee kaikki valheet. Ei tule mieleen näkee myös hänen omat valheensa. Hän on tietenkin käyttäytynyt asiallisesti. Ollut raittiina. Eikä mihinkään putkaan joutunut. Vartijat vaan pahonpidelleet muuten vaan. Onneksi henki säilynyt. Ja aina tuo vedenjuomonen vessanpöntöstä..
Kai tälläkin kertaa on kuristettu kolminkäsin ja kaikki naiset on purskahtaneet itkuun koska hän on niin kaunis, kuin enkeli?
Vierailija kirjoitti:
Antaisi vapaaehtoisesti adoptioon.
Siinä tapauksessa jos nykyinen sijaisperhe adoptoisi.
Ja jotkut vielä väittää että sijaisvanhemmuus on helppoa hommaa.
Minun mielestäni harhaisuus on hämmentävä ja samalla kiinnostava ilmiö, tarkoitan siis sitä että ihminen elää täysin irrallaan siitä todellisuudesta jossa suurin osa ihmisistä. Tietysti jokaisen maailma on tavallaan oma, sillä havaitsemme ja tulkitsemme asioita omista lähtökohdistamme, ja taipumus esimerkiksi tarkastella omaa toimintaa myönteisemmin kuin mitä se ehkä on, niin on varmaan kaikilla yleistä. Esimerkkinä että jos vaikka kiilaa jonossa niin itsellä on aina hyvä syy ja kiire, mutta jos se tekee toinen niin hänen persoonassaan on vikaa. Haluamme ylläpitää myönteistä käsitystä itsestämme ihmisinä, ja siksi epämiellyttäviä piirteitä, tapoja ja tekoja, tulkitaan mieluummin tilanteesta johtuviksi kuin omaan itseen kuuluviksi ominaisuuksiksi.
Mutta se, että tämä tulkitsemisharha menee niin pitkälle, että esimerkiksi päivittäin humalassa oleva saattaa uskoa ettei käytä alkoholia lainkaan, tai väkivaltarikoksesta tuomittu saattaa uskoa olevansa tilanteessa uhri, niin vaatii jo aikamoista aivojumppaa. Ihmisen täytyy siis hankkia päihdettä, nauttia päihdettä, ja olla päihtynyt, ilman että tuo tapahtumaketju saavuttaa tietoisuutta. Ja olen päihdeongelmaisia tavannut, ja väitän että kyse ei aina ole valehtelusta, vaan ihminen on niin tarrautunut tiettyyn valheelliseen minäkuvaan ja narratiiviin, että vaikka se viinapullo on kädessä, niin se ei integroidu tavallaan havaintoihin ja tule osaksi todellisuutta.
Ei varmasti maksaisi. Jos kuitenkin on sitä mieltä että varmasti maksaisi, yhteys asianajajaan. AA pystynee toimittamaan jonkulaisen asian jo 50.000:lla.
Johannalla on pahoja mielenterveysongelmia ja siihen sitten usko ja päihteet päälle. Tuskin hänestä äidiksi on, vaikka raitistuisikin. Valitettavasti.
Ajattelin jo, että Julian kuolema pysäyttäisi, mutta taisi lähteä pahempaan syöksykierteeseen vaan. Jasminen kuolema ei sinällään vaikuttanut, kun evät olleet läheisiä. Kuitenkin hullua ajatella, että tuosta sisarusparvesta on jo kaksi kuollut ja Jossu se vaan porskuttaa.
Saas nähdä, näkeekö neitiä tänä vuonna vähävaraisten joulussa joulukuussa.
Vierailija kirjoitti:
Kai tästä on ilmoitettu ruotsalaisille sosiaaliviranomaisille ym tahoille että nyt tämä lapsikaappari juonii tällaista moovia?
ekalla sivulla oli jo juttua, että kyllä näädät ovat tilanteen tasalla ja hoitaneet ilmoitusvelvollisuutensa.
Kaffebulla kirjoitti:
Mistä hänellä muka olisi 50 000 😂
Lalli ottaa lainan.
Vierailija kirjoitti:
Oispa munkin elämä yhtä draamantäytteistä.
Tuommoista se bibon elämä on, siitäkö sä oikeasti haaveilet?
Vierailija kirjoitti:
Kenellä se Johannan lapsi sitten on? Mä luulin, että hänen äidillään. Silloinhan hän pääsisi tapaamaan aina kuin haluaa (tai on tarpeeksi selvinpäin).
Lapsi on sijoitusperheessä. Kaukana.
Johannalla ja Sari Kenttämaalla voisi olla mielenkiintoiset keskustelut.
Voisivat tehdä yhdessä videon YouTubeen.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Lalli on jotenkin samaan aikaan symppis ja koominen hahmo. Kiltti mies, joka Tuksun avulla saa hieman jännitystä ja draamaa elämäänsä silloin kuin Tuksu suvaitsee olla hänen kanssa. Käytännösdä aina Tuksun erojen jälkeen on Lallin vuoro toimia laastarina. Kunnes taas Tuksu rakastuu jännämieheen.
Lalli, koko kansan beta 😙
Hyvin typerä ja yksinkertainen äijä.
Miksi tämä hylkäsi lapsensa toiseen maahan?
Vierailija kirjoitti:
Johannakin niinkuin me kaikki joudutaan joskus tilille Jumalan kasvojen eteen, olen minäkin matkalla kadotukseen mutta niin on suurin osa muukin tosin ei lohduta sitkun kidutetaan
Taivas jo helvetti ovat maan päällä, tässä elämässä. Jokainen voi valita itse, kummassa haluaa elää.
Mitäs Tuxendaalille nykyään kuuluu? Onko jo palautunut mökkilomalta (päihdehuollon tukipalvelu) stadin kantakaupungin kirkkaisiin valoihin, uuteen vuokra-asuntoon?
Vierailija kirjoitti:
Johannalla ja Sari Kenttämaalla voisi olla mielenkiintoiset keskustelut.
Voisivat tehdä yhdessä videon YouTubeen.
Ei Sari varmaan jaksaisi Tuksun känniörinää :D
Oispa munkin elämä yhtä draamantäytteistä.