Mihin ikään mennessä pitäisi päättää, haluaako lapsen vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten sitä ei voi tietää esim 30 veenä?

Jos haluaa lapsen, pitää alkaa valmistella asioita. Puoliso, raha-asiat kuntoon, asunto, työpaikka, terapiassa omat traumat pois ettei siirrä niitä lapselle, jne

Ei ne tule tuosta vaan. Vaatii vuosien työn.

Jos päättää reilusti yli 30 veenä, sehän altistaa huonoille kumppanivalinnoille koska tulee paniikki/kiire. Sitten herkemmin katuu myös lastaan (fomo-vauva)

En usko että yli 30 v katuu helpommin. Päinvastoin

Vierailija kirjoitti:

Missään iässä lasta ei vain päätetä saada. Tarkempi takaraja riippuu millä riskitasolla haluat liikkua hedelmällisyyden kanssa ja minkälaiseen elämäntilanteeseen olet valmis saamaan lapsen.

Näin on. Itse en ollut valmis tekemään lasta työttömänä vasta valmistuneena kun ajattelin että siinä elämäntilanteessa se pilaisi työuran. Lisäksi miehen kanssa ei meinattu saada töitä samalta paikkakunnalta ja en halunnut lasta niin epävakaaseen tilanteeseen. En halunnut olla köyhä lapsiperhe joten en työtilanteen piti olla tietyssä pisteessä. Olin valmis ottamaan riskin lapsettomuudesta. Joku toinen taas olisi ollut valmis saamaan lapsen silloisessa tilanteessani. 

30v alkaa olemaan jo aika vanha ensisynnyttäjä joten ehdottomasti viimeistään silloin

Hedelmällisyys alkaa myös laskea, joten parempi silloin kun vielä helpommin raskautuu

Uskon että nykyisin tosi yleinen lapsettomuus saattaa johtua osittain siitäkin että verrattain vanhana aletaan miettimään asiaa 

sh

Viime vuoden ikääsi mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi ihmeessä ei haluaisi lasta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea synnytystä ja lapsen saamista. Tottakai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista. 

Mitä :DDD

On, minä ainakin. En vielä 25-vuotiaana halunnut lasta. Mutta sitten kun ikää tuli jotain 28 ja 29, niin mieli alkoi muuttua. Mies olisi vieläkin lykännyt myöhemmäksi, mutta melkein pakotin mieheni suostumaan. Ei olla kaduttu. Yhtään ei olisi kannattanut lykätä myöhemmäksi, koska se olisi ollut hankalaa minun omalle elämälle, työuralle ja jaksamiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten sitä ei voi tietää esim 30 veenä?

Jos haluaa lapsen, pitää alkaa valmistella asioita. Puoliso, raha-asiat kuntoon, asunto, työpaikka, terapiassa omat traumat pois ettei siirrä niitä lapselle, jne

Ei ne tule tuosta vaan. Vaatii vuosien työn.

Jos päättää reilusti yli 30 veenä, sehän altistaa huonoille kumppanivalinnoille koska tulee paniikki/kiire. Sitten herkemmin katuu myös lastaan (fomo-vauva)

Ei sun elämä tule koskaan olemaan valmis, lapset syntyy keskeneräisyyteen AINA

Surullista jos koet itsesi ja oman elämäsi noin.

Vierailija kirjoitti:

Terveyden kannalta olisi hyvä hankkia ensimmäinen lapsi alle 30-vuotiaana. Moni ensisynnyttäjä on kyllä vanhempi. Mitä enemmän ikää, sitä vaikeampi tulla raskaaksi. Nuorena se käy yleensä helposti. 

Mutta miksi ihmeessä ei haluaisi lasta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea synnytystä ja lapsen saamista. Tottakai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista. 

Miksi ihmeessä ihminen ei haluaisi kaivinkonetta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea kaivinkoneen tärinää ja muhkean sorakuorman kippaamista kauhalla. Totta kai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista.

(Vaihda lapsi-sanan tilalle mikä tahansa muu asia.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missään iässä lasta ei vain päätetä saada. Tarkempi takaraja riippuu millä riskitasolla haluat liikkua hedelmällisyyden kanssa ja minkälaiseen elämäntilanteeseen olet valmis saamaan lapsen.

Näin on. Itse en ollut valmis tekemään lasta työttömänä vasta valmistuneena kun ajattelin että siinä elämäntilanteessa se pilaisi työuran. Lisäksi miehen kanssa ei meinattu saada töitä samalta paikkakunnalta ja en halunnut lasta niin epävakaaseen tilanteeseen. En halunnut olla köyhä lapsiperhe joten en työtilanteen piti olla tietyssä pisteessä. Olin valmis ottamaan riskin lapsettomuudesta. Joku toinen taas olisi ollut valmis saamaan lapsen silloisessa tilanteessani. 

Juu, näin on, eri ihmisillä on erilaiset ratkaisut. Minulla oli aika sama tilanne valmistumisen jälkeen, että olin työttömänä ja oltiin miehen kanssa eri paikkakunnilla. Mutta ajattelin, että oli ihan hyvä aika saada lapsi nyt kun ei muutenkaan ollut töitä. CV:ssäkin näyttää paremmalta olla mammalomalla kuin työttömänä, ja muutin sinne mieheni luo. Saatiin pari lasta, olin kolme vuotta kotona, ja sen jälkeen olen tehnyt työuraa, joka on edennyt vauhdilla. 

Vierailija kirjoitti:

On, minä ainakin. En vielä 25-vuotiaana halunnut lasta. Mutta sitten kun ikää tuli jotain 28 ja 29, niin mieli alkoi muuttua. Mies olisi vieläkin lykännyt myöhemmäksi, mutta melkein pakotin mieheni suostumaan. Ei olla kaduttu. Yhtään ei olisi kannattanut lykätä myöhemmäksi, koska se olisi ollut hankalaa minun omalle elämälle, työuralle ja jaksamiselle. 

Pakotit miehesi suostumaan? Tajuatko kuinka väärin se on?

Lapsen mankuminen ja mankumiseen suostuminen altistaa lapsen katumiselle. Syvimpiä tunteita puoliso voi pitää sisällään, vaikka esittää iloista. Hän tekee lapsen pelastaakseen suhteen koska pelkää eroa ja sinkkuutta (miehillä yleinen pelko). Tarina vanha kuin taivas.

Tietääkö lapsi tästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyden kannalta olisi hyvä hankkia ensimmäinen lapsi alle 30-vuotiaana. Moni ensisynnyttäjä on kyllä vanhempi. Mitä enemmän ikää, sitä vaikeampi tulla raskaaksi. Nuorena se käy yleensä helposti. 

Mutta miksi ihmeessä ei haluaisi lasta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea synnytystä ja lapsen saamista. Tottakai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista. 

Miksi ihmeessä ihminen ei haluaisi kaivinkonetta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea kaivinkoneen tärinää ja muhkean sorakuorman kippaamista kauhalla. Totta kai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista.

(Vaihda lapsi-sanan tilalle mikä tahansa muu asia.)

Älä nyt pilkkaa. Minä koin sen noin, kirjoitin omasta kokemuksestani. Tuli todella valtava fyysinen tarve saada lapsi, koin että ilman raskautta ja synnyttämistä ollisin jäänyt paitsi jostain, enkä olisi ollut täydellinen naisena enkä ihmisenä. Ymmärrän kyllä, jos kaikille ei tule sitä samaa kokemusta, eikä se kaikille ole edes mahdollinen valinta. Ehkä se on sitten sinulla se kaivinkone. Tai et vain tajua, että kaikille se ei ole sama kuin sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missään iässä lasta ei vain päätetä saada. Tarkempi takaraja riippuu millä riskitasolla haluat liikkua hedelmällisyyden kanssa ja minkälaiseen elämäntilanteeseen olet valmis saamaan lapsen.

Näin on. Itse en ollut valmis tekemään lasta työttömänä vasta valmistuneena kun ajattelin että siinä elämäntilanteessa se pilaisi työuran. Lisäksi miehen kanssa ei meinattu saada töitä samalta paikkakunnalta ja en halunnut lasta niin epävakaaseen tilanteeseen. En halunnut olla köyhä lapsiperhe joten en työtilanteen piti olla tietyssä pisteessä. Olin valmis ottamaan riskin lapsettomuudesta. Joku toinen taas olisi ollut valmis saamaan lapsen silloisessa tilanteessani. 

Juuri näin!



Itseasiassa minä puolestaan sain lapsen työttömänä vastavalmistuneena alanvaihtajana. Ikä alkoi jo kolmosena ja tiesin ehdottomasti haluavani lapsen. Mietin että olen mieluummin vaikka köyhä yksinhuoltaja, kuin jään lapsettomaksi. Tadaa.. arvaa missä tilanteessa olen nyt, etten vain olisi köyhä yksinhuoltaja :D



Pikkulapsiaikana eroaminen on sen verran yleistä että ajattelin päätöstä pyöritellessä senkin skenaarion olevan hyvin mahdollinen. Meillä oli lapsen saamisen aikaan sellainen "ihan ok" suhde, joka olisi voinut nousta uuteen kukoistukseenkin jos kyseessä olisi ollut vain yksittäinen tylsempi vaihe. Näin ei ollut. Tuli yllätyksiä.



Jos on ihminen, joka arpoo haluaako lapsen vai ei, voisi olla eri tilanne. Minä olen lapsestani tosi onnellinen, luulen että oli minulle viimeinen tilaisuus saada lapsi ja hän on kliseisesti elämäni valo.



- Se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten sitä ei voi tietää esim 30 veenä?

Jos haluaa lapsen, pitää alkaa valmistella asioita. Puoliso, raha-asiat kuntoon, asunto, työpaikka, terapiassa omat traumat pois ettei siirrä niitä lapselle, jne

Ei ne tule tuosta vaan. Vaatii vuosien työn.

Jos päättää reilusti yli 30 veenä, sehän altistaa huonoille kumppanivalinnoille koska tulee paniikki/kiire. Sitten herkemmin katuu myös lastaan (fomo-vauva)

Ei sun elämä tule koskaan olemaan valmis, lapset syntyy keskeneräisyyteen AINA

Surullista jos koet itsesi ja oman elämäsi noin.

Mitä surullista on keskeneräisyydessä? Mitä ihmettä?

Olen 66 enkä vieläkään ole osannut päättää, haluanko isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, minä ainakin. En vielä 25-vuotiaana halunnut lasta. Mutta sitten kun ikää tuli jotain 28 ja 29, niin mieli alkoi muuttua. Mies olisi vieläkin lykännyt myöhemmäksi, mutta melkein pakotin mieheni suostumaan. Ei olla kaduttu. Yhtään ei olisi kannattanut lykätä myöhemmäksi, koska se olisi ollut hankalaa minun omalle elämälle, työuralle ja jaksamiselle. 

Pakotit miehesi suostumaan? Tajuatko kuinka väärin se on?

Lapsen mankuminen ja mankumiseen suostuminen altistaa lapsen katumiselle. Syvimpiä tunteita puoliso voi pitää sisällään, vaikka esittää iloista. Hän tekee lapsen pelastaakseen suhteen koska pelkää eroa ja sinkkuutta (miehillä yleinen pelko). Tarina vanha kuin taivas.

Tietääkö lapsi tästä?

Onko mies joku holhottava joka ei osaa päättää itse, haloo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, minä ainakin. En vielä 25-vuotiaana halunnut lasta. Mutta sitten kun ikää tuli jotain 28 ja 29, niin mieli alkoi muuttua. Mies olisi vieläkin lykännyt myöhemmäksi, mutta melkein pakotin mieheni suostumaan. Ei olla kaduttu. Yhtään ei olisi kannattanut lykätä myöhemmäksi, koska se olisi ollut hankalaa minun omalle elämälle, työuralle ja jaksamiselle. 

Pakotit miehesi suostumaan? Tajuatko kuinka väärin se on?

Lapsen mankuminen ja mankumiseen suostuminen altistaa lapsen katumiselle. Syvimpiä tunteita puoliso voi pitää sisällään, vaikka esittää iloista. Hän tekee lapsen pelastaakseen suhteen koska pelkää eroa ja sinkkuutta (miehillä yleinen pelko). Tarina vanha kuin taivas.

Tietääkö lapsi tästä?

No tilanne oli joka tapuksessa se, että olisin lähtenyt siitä suhteesta, jos ei olisi suostunut, joten ei se pelko olisi ollut edes aiheeton. Jos ei olisi suostunut, niin olisin tosiaan sitten etsinyt jonkun toisen kumppanin, joka suostuu hankkimaan lapsen. Hänestä tuli kyllä aivan hyvä isä, hankimme myöhemmin toisenkin lapsen  ja hän rakastaa meidän molempia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyden kannalta olisi hyvä hankkia ensimmäinen lapsi alle 30-vuotiaana. Moni ensisynnyttäjä on kyllä vanhempi. Mitä enemmän ikää, sitä vaikeampi tulla raskaaksi. Nuorena se käy yleensä helposti. 

Mutta miksi ihmeessä ei haluaisi lasta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea synnytystä ja lapsen saamista. Tottakai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista. 

Miksi ihmeessä ihminen ei haluaisi kaivinkonetta? Eihän ihminen ole fyysisesti täydellinen ellei ole saanut kokea kaivinkoneen tärinää ja muhkean sorakuorman kippaamista kauhalla. Totta kai siihen kannattaa pyrkiä, jos se on muuten elämässä mahdollista.

(Vaihda lapsi-sanan tilalle mikä tahansa muu asia.)

Älä nyt pilkkaa. Minä koin sen noin, kirjoitin omasta kokemuksestani. Tuli todella valtava fyysinen tarve saada lapsi, koin että ilman raskautta ja synnyttämistä ollisin jäänyt paitsi jostain, enkä olisi ollut täydellinen naisena enkä ihmisenä. Ymmärrän kyllä, jos kaikille ei tule sitä samaa kokemusta, eikä se kaikille ole edes mahdollinen valinta. Ehkä se on sitten sinulla se kaivinkone. Tai et vain tajua, että kaikille se ei ole sama kuin sinulle.

Minulla ei ole synnytyksen jälkeen millään tavalla olo että olisin muuttunut täydelliseksi naiseksi ja ihmiseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, minä ainakin. En vielä 25-vuotiaana halunnut lasta. Mutta sitten kun ikää tuli jotain 28 ja 29, niin mieli alkoi muuttua. Mies olisi vieläkin lykännyt myöhemmäksi, mutta melkein pakotin mieheni suostumaan. Ei olla kaduttu. Yhtään ei olisi kannattanut lykätä myöhemmäksi, koska se olisi ollut hankalaa minun omalle elämälle, työuralle ja jaksamiselle. 

Pakotit miehesi suostumaan? Tajuatko kuinka väärin se on?

Lapsen mankuminen ja mankumiseen suostuminen altistaa lapsen katumiselle. Syvimpiä tunteita puoliso voi pitää sisällään, vaikka esittää iloista. Hän tekee lapsen pelastaakseen suhteen koska pelkää eroa ja sinkkuutta (miehillä yleinen pelko). Tarina vanha kuin taivas.

Tietääkö lapsi tästä?

Huomasitko sanan "melkein"? Melkein pakotin. 

Vierailija kirjoitti:

28v. 32v+ on osalla jo esivaihdevuodet sekoilemassa. Jos on eri tilanne että hedelmällisyys jatkuu, sitten voi kauemmin. Ehkä osa hedelmällisiä esivaihtareissa, mene ja tiedä.

Pistä kymmenen vuotta ikää lisää. Niin voit olla esivaihtareissa. 

Tässäkin ketjussa on paljon väärää luuloa siitä, että päätöksen lapsen hankinnasta voi tehdä vielä 40-vuotiaana. Valtaosa ei enää hedelmöity luomusti tuossa iässä. Lisäksi 40-vuotiaan munasolut on jo vanhoja eivätkä ole yhtä laadukkaita lainkaan kuin nuoremman naisen. 35-vuotiaana hedelmällisyys laskee dramaattisesti naisella.