Kohta alkaa taas Auerin oikeudenkäynti
Jännittävää, mitenhän päättyy.
Kommentit (12626)
Vierailija kirjoitti:
Onhan näissä jo ristiriitaa. Poika sanoi ettei armeija aikana ollut lomilla sijaiskodissa ja sijaisvanhempi sanoo että oli ja että siitä on todisteet. Nyt pitää ymmärtää, että kyse oli traumatisoiduista lapsista. En usko että kukaan palstapelle edes ymmärtää mikä se tarkoittaa. Yleensä tällaisilla lapsilla on jopa psykoottisia jaksoja. Elämässä saattaa olla ihan oikeasti jaksoja joista ei muista mitään. Miksei nämä lapset ole olleet terapiassa tai psykiatrisella. Ja syyttäjän/puolustuksen pitäisi kutsua myös sen toisen hoitopaikan vanhemmat todistamaan.
Poika ei päässyt kesällä lomille, koska sijaisvanhemmat olivat veneilemässä.
Poika pääsi armeijasta lomille vain, jos sijaisvanemmat olivat kotona. Kesän hän joutui viettämään armeijassa, koska sijaisvanhemmat veneilivät.
"Olen uskonut Annelin syyttömyyteen aina kesän alkuun asti, jolloin tuli ensimmäinen viite, että asia on toisin."
Fredman kysyy, mikä tämä ensimmäinen viite oli. Ajallisesti viite ei sovi kertomuksiin, sillä lapset kertoivat murhayöstä vasta veneilemässä heinäkuussa.
Sijaisisä ei muista
HS
Kappas.
Mä alan olla vakuuttunu siitä, että Anneli sai maipuloitua vanhimman lapsen murhaajaksi.

syy on aivan varmasti se, että ukon oma vaimo on näitä juttuja alkanut ukon päähän istuttaa. nainen tuntuu vihanneen niin aueria kuin hänen lapsiaan. Rahantekokoneeksi nuo lapset kuitenkin kelpasivat. sai olla poissa työelämästä. rahat tilille ja lapset pois silmistä niin paljon kuin pystyy.
Naisella tuntuu olleen aivan klassinen Tuhkimon äitipuoli -syndrooma. Vihannut näitä miehensä sukulaislapsia mutta koska ne on rahojen vuoksi ollut pakko ottaa, viha on purkautunut pakonomaisena hygieenisuusvaatimuksena, lasten pois kotitalouden tiloista sulkemisena, sanomalehden päälle istuttamisena ynnä muuna. Aivan sairas tapaus. Tuollaisille ei ikinä pitäisi antaa minkäänlaisia lapsia, ei omia, ei muiden lapsia.
Eli siis sellaiset tapahtumat, kuin hiekan kulkeutuminen lattialle, purkan tippuminen sohvalle ja pissi uima-altaassa sijaisisä on tulkinnut lasten tahallisina vahingontekoina? Aika hurjaa, jos tuolla asenteella kasvatetaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mä alan olla vakuuttunu siitä, että Anneli sai maipuloitua vanhimman lapsen murhaajaksi.
9-vuotias lapsihan pystyykin helposti voittamaan aikuisen miehen kamppailussa ja tappamaan tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisisähän tuossa todistaa, että lasten väitteet heidän oloistaan sijaisperheessä pitävät paikkansa. Heillä voi olla eri käsitys siitä miksi näitä asioita tehtiin, mutta ne asiat ovat todellisia. Ne ovat tapahtuneet. Jääkaappikielto, alakertakielto, uima-allaskielto. Herkkulakku. Huoneessa klo 18. Kaikki totta.
Näin myös lasten kertomukset sijaisvanhempien painostamisesta ja manipuloinnista keksityistä väkivalta- ja seksuaalirikoskertomuksista on myös totta. Tätä tukee myös kahden oikeuspsykologin sadan sivun lausunto lasten manipuloinnista.
Syyttäjien on syytä lopettaa tämä arvoton näytelmä.
Lausunnon ovat laatineet psykologian tohtori Katariina Finnilä, joka on erikoistunut oikeuspsykologiaan, sekä oikeuspsykologian dosentti Pekka Santtila. Lausunto on tylyä kuvausta lasten aiempien kertomusten luotettavuudesta.
Yle uutisoi tästä 3.12. seurannassa alkaen klo 14:22
Vierailija kirjoitti:
4 min
Jesse Mäntysalo
Veli kertoo, miksi alkoi uskoa Auerin syyllistyneen murhaan
Markku Fredman kysyy, mitä mieltä veli on Anneli Auerin syyllistymisestä miehensä murhaan. Veli vastaa, että aluksi hän ei uskonut siihen, mutta kun lapset alkoivat puhua asioista, hän muutti mieltään. Näitä lasten puheita alkoi ilmetä siis kesällä 2011 veneretken aikana.
Sijaisisä sanoo, että kun perheen poika alkoi kertoa murhaan liittyvistä asioista, tämä oli itkuinen, pissasi housuihin ja hakkasi päätään veneen seinään. Auerin veli arvelee, että tällainen käyttäytyminen lienee johtunut stressistä ja pahasta olosta.
Ja jos samalla alkaa puhua hyväksikäytöstä niin bingo.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis sellaiset tapahtumat, kuin hiekan kulkeutuminen lattialle, purkan tippuminen sohvalle ja pissi uima-altaassa sijaisisä on tulkinnut lasten tahallisina vahingontekoina? Aika hurjaa, jos tuolla asenteella kasvatetaan lapsia.
Nämä oli traumatisoituneita lapsia. Ei mitään normilapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa noissa psykologien (jopa niiden lapsia puhuttaneiden tapausten) toistuu se, että lapset olivat kilttejä, älykkäitä ja kognitiivisilta taidoiltaan hyviä ja tuo sijaisisä yrittää maalata niistä ihan kauhukakarakuvaa. Edes avaimia omaan kotiin ei voinut antaa ja yksin ei voinut jättää, kun heti olisi kutsuttu kavereita riehumaan uima-altaaseen.
Ihan normaaleja lapsia nuo ovat, he vain kokivat pahan trauman. Sen sijaan sijaisisä ei kuulosta normaalilta, jos ksylitolipurkan löytyminen sohvalta johtaa tuollaiseen kriisiin.
ei vaan se oli lampaantalja sohvalla, se on voinu olla pilalla
Normaali ihminen leikkaa purkan taljasta pois ja on ehkä mielessään harmistunut. Toteaa, että purkkaa ei sitten enää jätetä sohville/ matoille, olkaahan tarkempia.
Sairaalta vaikuttaa päästään tuo Auerin veli.
Sijaisäiti on ollut se pääasiallinen manipuloija. Sijaisisäkään ei välttämättä tiedä mitä kaikkea hän on tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa noissa psykologien (jopa niiden lapsia puhuttaneiden tapausten) toistuu se, että lapset olivat kilttejä, älykkäitä ja kognitiivisilta taidoiltaan hyviä ja tuo sijaisisä yrittää maalata niistä ihan kauhukakarakuvaa. Edes avaimia omaan kotiin ei voinut antaa ja yksin ei voinut jättää, kun heti olisi kutsuttu kavereita riehumaan uima-altaaseen.
Ihan normaaleja lapsia nuo ovat, he vain kokivat pahan trauman. Sen sijaan sijaisisä ei kuulosta normaalilta, jos ksylitolipurkan löytyminen sohvalta johtaa tuollaiseen kriisiin.
ei vaan se oli lampaantalja sohvalla, se on voinu olla pilalla
Normaali ihminen leikkaa purkan taljasta pois ja on ehkä mielessään harmistunut. Toteaa, että purkkaa ei sitten enää jätetä sohville/ matoille, olkaahan tarkempia.
Sairaalta vaikuttaa päästään tuo Auerin veli.
Auerin veli on heittäytynyt muistamattomaksi, kuten kunnon roisto. Minkälainen sen vaimo on, kun sitä ei edes päästetä oikeussaliin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa noissa psykologien (jopa niiden lapsia puhuttaneiden tapausten) toistuu se, että lapset olivat kilttejä, älykkäitä ja kognitiivisilta taidoiltaan hyviä ja tuo sijaisisä yrittää maalata niistä ihan kauhukakarakuvaa. Edes avaimia omaan kotiin ei voinut antaa ja yksin ei voinut jättää, kun heti olisi kutsuttu kavereita riehumaan uima-altaaseen.
Ihan normaaleja lapsia nuo ovat, he vain kokivat pahan trauman. Sen sijaan sijaisisä ei kuulosta normaalilta, jos ksylitolipurkan löytyminen sohvalta johtaa tuollaiseen kriisiin.
ei vaan se oli lampaantalja sohvalla, se on voinu olla pilalla
Normaali ihminen leikkaa purkan taljasta pois ja on ehkä mielessään harmistunut.&nbs
Auerin veli on heittäytynyt muistamattomaksi, kuten kunnon roisto. Minkälainen sen vaimo on, kun sitä ei edes päästetä oikeussaliin?
Kyllä se vaimo on kutsuttu todistamaan myös. Ensi viikolla kai on sen vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä alan olla vakuuttunu siitä, että Anneli sai maipuloitua vanhimman lapsen murhaajaksi.
9-vuotias lapsihan pystyykin helposti voittamaan aikuisen miehen kamppailussa ja tappamaan tämän.
Kai ny osaatte päätellä miten on voinut mennä. Mamma kyllä manipuloi lapsensa mukaan, jotta sai hänestä liittolaisen, mutta ei lapsi tappanut, ei tietenkään. Mutta kertoo osallisuudestaan kyllä vahvasti se, et kun mamma halusi vierittää lapsen päältä syyllisyyden tuntoa ja sano lapselle, et ei siel ketää muita ollu kuin me ja mää olin se joka teki pahaa isille, lapsi parahtaa siihen, et teinhä mäki - niil saksil. Eli manipuloi lapsen tökkimään tajutonta iskää. Sairas mamma. Naispaholainen.
https://yle.fi/a/74-20197766/64-3-284147?utm_medium=social&utm_source=c…
Sijaisisä lasten kertomuksista: Se ei ole mun uskonasiani
Sitten päästää saatananpalvontaan liittyviin kysymyksiin.
Asianajaja Markku Fredmanin mukaan Auerin veli oli tuoreeltaan Jukka S. Lahden murhaan liittyvässä poliisikuulustelussa ottanut esiin 666-numeroyhdistelmän. Veli kertoo, että juttu on lähtöisin Annelilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä alan olla vakuuttunu siitä, että Anneli sai maipuloitua vanhimman lapsen murhaajaksi.
9-vuotias lapsihan pystyykin helposti voittamaan aikuisen miehen kamppailussa ja tappamaan tämän.
Kai ny osaatte päätellä miten on voinut mennä. Mamma kyllä manipuloi lapsensa mukaan, jotta sai hänestä liittolaisen, mutta ei lapsi tappanut, ei tietenkään. Mutta kertoo osallisuudestaan kyllä vahvasti se, et kun mamma halusi vierittää lapsen päältä syyllisyyden tuntoa ja sano lapselle, et ei siel ketää muita ollu kuin me ja mää olin se joka teki pahaa isille, lapsi parahtaa siihen, et teinhä mäki - niil saksil. Eli manipuloi lapsen tökkimään tajutonta iskää. Sairas mamma. Naispaholainen.
Hei, tuommoista tytön kommenttia ei ole olemassakaan. Eräs hejacilainen, sittemmin maanrakoon kadonnut nikki oli "kuullut" tytön näin äidilleen supatelleen. Ei pitäisi levittää katteetonta tietoa. Häpeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa noissa psykologien (jopa niiden lapsia puhuttaneiden tapausten) toistuu se, että lapset olivat kilttejä, älykkäitä ja kognitiivisilta taidoiltaan hyviä ja tuo sijaisisä yrittää maalata niistä ihan kauhukakarakuvaa. Edes avaimia omaan kotiin ei voinut antaa ja yksin ei voinut jättää, kun heti olisi kutsuttu kavereita riehumaan uima-altaaseen.
Ihan normaaleja lapsia nuo ovat, he vain kokivat pahan trauman. Sen sijaan sijaisisä ei kuulosta normaalilta, jos ksylitolipurkan löytyminen sohvalta johtaa tuollaiseen kriisiin.
ei vaan se oli lampaantalja sohvalla, se on voinu olla pilalla
Normaali ihminen leikkaa purkan tal
Mistä vetoa, ettei sijaisäitikään muista mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä alan olla vakuuttunu siitä, että Anneli sai maipuloitua vanhimman lapsen murhaajaksi.
9-vuotias lapsihan pystyykin helposti voittamaan aikuisen miehen kamppailussa ja tappamaan tämän.
Kai ny osaatte päätellä miten on voinut mennä. Mamma kyllä manipuloi lapsensa mukaan, jotta sai hänestä liittolaisen, mutta ei lapsi tappanut, ei tietenkään. Mutta kertoo osallisuudestaan kyllä vahvasti se, et kun mamma halusi vierittää lapsen päältä syyllisyyden tuntoa ja sano lapselle, et ei siel ketää muita ollu kuin me ja mää olin se joka teki pahaa isille, lapsi parahtaa siihen, et teinhä mäki - niil saksil. Eli manipuloi lapsen tökkimään tajutonta iskää. Sairas mamma. Naispaholainen.
Tämän tekstin kirjoitta taitaa olla sairas....