Nainen, voisitko olla suhteessa jossa kaikki pitää olla koko ajan 50/50 eikä jouston varaa ole?
Kommentit (12)
En. Onneksi mieheni on ihana eikä mikään nipottaja, kuten en minäkään. Puolin ja toisin joustetaan.
En voisi olka minkäänlaisessa suhteessa koska pidän vapaudesta liikaa.
Miten se voisi toimia, jos toinen vaikka sairastuu?
En todellakaan!!! Naisen pitää aina hyötyä miehestä jotenkin niin kyllä miehen on aina tehtävä/maksettava/huomioitava enemmän kun mitä naisen tarvitsee
En usko, että se 50/50-tyyppi mua jaksaisi pitkään. Koska jos alettaisiin laittamaan kaikki tasan puoliksi, sitten todellakin laitettaisiin.
Koska silloin vaatisin esimerkiksi, että asumme siten, että meillä on yhtä pitkä työmatka, jotta toisella ei mene enempää aikaa eli vapaa-aikaa jää saman verran. Ja kummallakin pitäisi olla yhtä hyvät uramahdollisuudet, eli asuinpaikan sijainti ei saisi heikentää toisen mahdollisuuksia työelämässä.
Lasta hankkiessa aivan kaikki lapsen hankintaan liittyvät kulut, työ ja vaikutukset elämään puolitettaisiin. Vaikutus tuloihin, eläkekertymään ja uramahdollisuuksiin ja terveydelle aiheutuviin haittoihin raskauden ajalta, tai korvaus haitoista, jos ei voi puolittaa. Sekä tietenkin hoitovapaat jne. tasan puoliksi.
Eli ei tulisi mitään sellaisesta suhteesta ja todennäköisesti siksi, että se tasan jakamista vaativa juoksisi lujaa karkuun, kun ymmärtäisi mitä se oikeasti tarkoittaisi.
Mielelläni olisin. Nytkin on kulut 50/50, kotityöt mulla 95/5.
Olin aikoinaan niin pihin tyypin kanssa, että jos halusin vaikkapa käyttää hänen ostamaansa ketsuppia, piti minun maksaa puolet ostohinnasta hänelle :D Halusi myös ostaa välillä kalliita juttuja, ja jos en suostunut ostamaan niitä juttuja puoliksi, suuttui, kulki perässä mäkättäen ja maanitellen, mökötti välillä jopa päiviä kun ei saanut tahtoaan läpi. Ja ihan sentilleen laski kaiken. Ei tuollaista jaksa.Tämä pihistelijä on siis mies.
Ei, ei ja ei. Exällä oli tämä taito pistää kaikki puoliksi. Kun olin karmeassa norovirus taudissa se tarkoitti sitä että tiskit, pyykit ja siivous jäi kokonaan tekemättä kahdeksi viikoksi koska minä en osallistunut.
Kädet täristen kuurasin koko talon kun hän sairastui ettei tulisi uutta tartuntaa. Hänelle piti kantaa yrjövatia ja juotavaa. Hän ei voinut samassa tilanteessa auttaa minua ettei tartu. Pystyi kyllä menemään kaverinsa kanssa viihteelle aiemmin vaikka hänellä oli lapset parhaillaan norossa ja lainasi hänelle jopa puhtaan paidan koska hänen omansa haisi oksennukselle. Ja minä sen pesin, mietin kyllä että minä homma mutta tuli kone täyteen. En haistele pyykkejä joten meni 40asteen pesuun.
En.