Äitini uhrutuminen ärsyttää

Ns. "tavallisissa asioissa" annan sen olla ja mennä, koska olen aikuiseksi kasvaessani huomannut hänen tunnevammaisuutensa. Nyt on kummiskin oma tärkeä henkilöni kuollut (äidillä ei tunnesiteitä häneen) ja äitini on taas olevinaan niin sairas ja hänelle sattuu kaikenlaista, jonka vuoksi häntä pitäisi huomioida, sääliä ja paapoa.

En halua katkaista välejä lopullisesti (joka tapahtuu, jos räjähdän). Yritän ajatella, että hän käyttäytyy noin, koska jäi epäkypsälle tasolle monissa tunne-elämän asioissa. Se näkyy muulloinkin. Nyt on kumminkin niin paljon surua itsellä, että tekisi mieli vain räjähtää. 

Siksipä räjähdän tässä palstalla äitini sijaan: Miten ikinä voit olla noin itsekäs k-pää, että laitat AINA itsesi etusijalle? Äiti hei, minulta on juuri kuollut joku tärkeä, olen eksyksissä, surullinen, enkä osannut edes käyttää tulostinta, koska kuolemantapas suisti minut pois raiteiltaan. Minua ei vttuakaan kiinnosta onko sinulla päänsärkyä tai muuten huono päivä. Anna minun toipua ja valita jollekin toiselle. Kirjoita vaikka valituslaulu, julkaise se ja toivotaan, että koko Suomi säälii sinua, koska SINULLA on NIIN vaikeaa!!!