Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Minä muutin kauas sukulaisistani ja minut myös hylättiin, ei kutsuttu juhliin ja haukuttiin itsekkääksi. Autoilevat eivät tuota parin tunnin matkaa halunneet tehdä minun takia, itse kyllä kuljin paljonkin julkisilla käymään ja avuksi aina kun pyydettiin. Kai se oli kateutta että joku uskalsi lähteä pienestä piiristä tekemään omaa elämää eikä jäänyt toisten määräiltäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Mulla ei edes ole sellaisia entisiä / vanhoja kavereita tai tuttuja joita haluaisin nähdä. Joskus vahingossa sitten osuu jonkun tuollaisen kanssa samaan paikkaan ja se pelkkä moikkauskin vaan vitutttaa. Ei mulla ole, eikä koskaan ollutkaan mitään oikeasti yhteistä noiden ihmisten kanssa. Viimeksi vissiin näin yläasteaikaisen luokkakaverin ja en mä halua tuollaiselle kertoa elämästäni mitään vaikka kuinka tenttaisi. Se siis oikein alkoi juttelemaan ja varmaan jauhoi sontaa musta kaikille jälkeenpäin ihan kuten silloin ennenkin.

Mä niin haluaisin muuttaa johonkin kauas pois missä ei oikeasti olisi edes mahdollista törmätä johonkin entiseen tuttuun. Samalla tietenkin toi

Mulla äiti piti erossa molemmista suvuista. Isän suvun kanssa oltiin tekemisissä siihen asti kun olin noin 11v, ja äitin puolen suvun kanssa ei oltu tekemisissä kuin kerran vuodessa mummolaan kahdeksi yöksi.

nelikymppisenä otin itse puhelimen käteeni ja soitin äidin puolen tädilleni ja laitoin serkulleni viestin sen jälkeen on nähty tädin kanssa useita kertoja ja serkun kanssa kerran. 

isän puolen suvun kanssa ei ole luontevaa olla tekemisissä kun en tiedä miksi lopetimme yhteydenpidon.Tiedän vain sen että se on jotenkin äitini syytä. Serkkunikaan ei kertonut sitä vaikka tiesi, eikä halunnut olla tekemisissä kanssani vaikka lapsena olimme läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nobelin kirjallisuuspalkinto meni unkarilaiselle Laszlo Krasznahorkeille. Häneltä on suomennettu kaksi kirjaa, S aatanatango ja Vastarannan melankolia. Kolmas tulee keväällä ja siinä on kääntäjän mukaan 30 sivuista virkkeitä. On siinä lukemista, ettei unohda virkkeen lopussa, mistä se alkoi.

Mulle täysin tuntematon. Ehkä luen, ehkä en.

Huomenna on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Lukeekohan kukaan nykyään Seitsemää veljestä.

Minä olen yrittänyt sekä lukea että kuunnella kuunnelmana ja äänikirjana mutta ei tule mitään. Pääosan esittäjiä on yksinkertaisesti liikaa.

Sukuasiaan liittyvää tuli vielä mieleen. Mietin, että kun jotkut ovat esim menneet naimisiin ja toiset saaneet lapsen ja näistäkään jutuista ei ole kerrottu mitään ja ihan ohimennen sattumalta ollaan muiden kautta kuultu näistä niin jotenkin tuo tuntuu itsestä niin alentavalta alkaa ottamaan yhteyttä. Samalla jos en ota niin tämä jatkuu loputtomiin, mutta silti tuntuu vaikealta enää vuosien päästä alkaa heitä lähestymään. 

Ennen käytiin kaikki juhlat. Mietin myös, että pokkaa täytyy olla, kun eräskin esitteli läheiseni hautajaisissa uuden puolisonsa ja olimme sitä ennen me saaneet vaan kautta rantain tietää koko häistä ja kutsua ei tullut. Ja hänen isänsä piti myös poikansa, kun äitini kanssa virallisia lakijuttuja (erään sukulaisen omaisuuteen liittyen) piti hoitaa ja hän ei puhunut mitään koko häistä tai edes siitä, että hänestä on tullut isoisä. Näin nuokin jutut myöhemmin paljastuivat.

Minä en olisi voinut esim hautajaisiin mennä mieheni kanssa jos minulla mies olisi jos en olisi heitä häihin kutsunut. Olisin miettinyt, että jos pidän häät niin totta kai kutsun heidät, mutta näköjään heille se ja sama tuo kaikki. Tämä eniten surua tuo jos sukulaisia mietin.

Ja se jos ollaan pidetty yhteyttä ja kyläilty vanhempien sukulaisten luona ja sitten nuoremmat eivät edes tunnistaisi minua. Tai jos on melko  samanikäistä porukkaa kuin minä ja vähän "samantyylistä" kuin itsekin ja minä olen melkein kuin vieras ihminen heillekin ja moni ei tunnistaisi. Näin en tiedä itsekään mitä tehdä.

Ehkä mietin, että on vaikeaa ottaa yhteyttä ja ei elämäni toisaalta ole niin hienoa ja mennyt niin hyvin, että minulla olisi kerrottavaa tähänkään liittyen. Ehkä sekin rajoittaa itseäni, että haluan jättää tietyt jutut mainitsematta varsinkin, kun sukulaiset ovat vähän kuin vieraita ihmisiä jo ja emme ole läheisiä mitenkään. 

Anteeksi mutta mitä tämä 

Ja hänen isänsä piti myös poikansa, kun äitini kanssa virallisia lakijuttuja (erään sukulaisen omaisuuteen liittyen) piti hoitaa ja hän ei puhunut mitään koko häistä tai edes siitä, että hänestä on tullut isoisä 

tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Sukuasiaan liittyvää tuli vielä mieleen. Mietin, että kun jotkut ovat esim menneet naimisiin ja toiset saaneet lapsen ja näistäkään jutuista ei ole kerrottu mitään ja ihan ohimennen sattumalta ollaan muiden kautta kuultu näistä niin jotenkin tuo tuntuu itsestä niin alentavalta alkaa ottamaan yhteyttä. Samalla jos en ota niin tämä jatkuu loputtomiin, mutta silti tuntuu vaikealta enää vuosien päästä alkaa heitä lähestymään. 

Ennen käytiin kaikki juhlat. Mietin myös, että pokkaa täytyy olla, kun eräskin esitteli läheiseni hautajaisissa uuden puolisonsa ja olimme sitä ennen me saaneet vaan kautta rantain tietää koko häistä ja kutsua ei tullut. Ja hänen isänsä piti myös poikansa, kun äitini kanssa virallisia lakijuttuja (erään sukulaisen omaisuuteen liittyen) piti hoitaa ja hän ei puhunut mitään koko häistä tai edes siitä, että hänestä on tullut isoisä. Näin nuokin jutut myöhemmin paljastuivat.

Minä en olisi

Vähän sama on meidänkin suvussa. Edellisen polven aikana kyläiltiin ja vietettiin juhannuksia ja vappuja yhdessä. Olin silloin lapsi ja siellä oli muitakin sukulaislapsia. Nyt kaikki on aikuisina hajaantuneet maailmalle ja heidän lapsensa on mulle ihan vieraita. Olisko se nykyaikaa, että sukuyhteydet katkeaa, kun ihmiset asuu kaukana eikä kellään ole aikaa. Sääli se kyllä on. 

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta mitä tämä 

Ja hänen isänsä piti myös poikansa, kun äitini kanssa virallisia lakijuttuja (erään sukulaisen omaisuuteen liittyen) piti hoitaa ja hän ei puhunut mitään koko häistä tai edes siitä, että hänestä on tullut isoisä 

tarkoittaa?

Laita sanan poika tilalle pokka niin ymmärrät ehkä sen. Ei tarvi jokaiseen virheeseen tarttua. 

Lapset ja lastenlapset asuvat kaukana etelässä. Minä elelen yksikseni mieheni kuoleman jälkeen 5 vuotta sitten. Onneksi vanhuus ei vielä paina, eikä yksinäisyys ole ongelma. En kuulu mihinkään harrastusporukkaan, koska en halua sitoutua mihinkään säännölliseen touhuun, vaan päivät kuluvat muutenkin liian nopeasti omissa ympyröissä. Syksyiset kävelyt ovat nautinnollisia satoi tai paistoi.

Ensi viikolla lasten perheet tulevat syyslomalle. Leivon ja suunnittelen ruokahankintoja. Ihan mukava muutos normaaliin päivärytmiin parin päivän ajan. Seuraava perhetapaaminen on Joulun aikaan. Ehkä lähden silloin lasten luokse Etelä-Suomeen. 

Hyvää syksyä kaikille yksinäisille! 

T. Anna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nobelin kirjallisuuspalkinto meni unkarilaiselle Laszlo Krasznahorkeille. Häneltä on suomennettu kaksi kirjaa, S aatanatango ja Vastarannan melankolia. Kolmas tulee keväällä ja siinä on kääntäjän mukaan 30 sivuista virkkeitä. On siinä lukemista, ettei unohda virkkeen lopussa, mistä se alkoi.

Mulle täysin tuntematon. Ehkä luen, ehkä en.

Huomenna on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Lukeekohan kukaan nykyään Seitsemää veljestä.

Minä olen yrittänyt sekä lukea että kuunnella kuunnelmana ja äänikirjana mutta ei tule mitään. Pääosan esittäjiä on yksinkertaisesti liikaa.

Jos Kivi olisi elänyt nykyaikana, kun syntyvyys on romahtanut, kirjan nimi olisi Kaksi veljestä. Näitten veljesten seikkailut olisi luettu hetkessä. Lähinnä olisivat istuneet nörtteinä koneillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta mitä tämä 

Ja hänen isänsä piti myös poikansa, kun äitini kanssa virallisia lakijuttuja (erään sukulaisen omaisuuteen liittyen) piti hoitaa ja hän ei puhunut mitään koko häistä tai edes siitä, että hänestä on tullut isoisä 

tarkoittaa?

Laita sanan poika tilalle pokka niin ymmärrät ehkä sen. Ei tarvi jokaiseen virheeseen tarttua. 

Ei pysty arvailemaan mitä sanaa toinen tarkoitti, joten virheeseen tulee tartuttua kun ei tiedä sen olevan virhe🤷

Hyvä avanto. 😂

Auton pesua. Tuulilasissa on sen verran halkeamaa ettei tohdi käyttää pesulassa. Sen jälkeen ulkosaunannpesu talviteloille. Sitten puhtaaseen saunaan karjalanpaisti on uunissa. Melkein viikko meni toipuessa viime vkl:sta, nyt taas pirteä olo!

Kirjoittakaa sitten Itse paremmin jos pitää arvostella. 

Olen kirjoitellut tavanomaisia älyttömyyksiä tänne eri ketjuihin ja juonut jo kolme varttia kossupullosta. Taidan hörpätä loputkin ja vetäistä päikkikset. Hei vaan pariksi tunniksi!

En pidä yhteyttä sukulaisiin eikä he minuun. Ihmissuhteissa kun täytyy olla molemmin puolin yhteyksissä. En minä ilmoittele asioistani ja suon muille ihmisille saman. Inhoan muutenkin sellaista että raportoidaan muiden kuulumisia, en todellakaan haluaisi että minun asioita kerrotaan kylillä sukulaisille tai kenellekkään. Jokainen saa itse päättää mitä kertoo ja kenelle. Itsestään selvää että vaikka häihin saa kutsua ne vieraat ketä haluaa. Ne jotka ovat läheisiä ja joilla on merkitystä elämässä. Jos haluisin läheisemmät välit sukulaisiin niin olisin itse yhteydessä, en oleta että minuun pitää olla yhteydessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Kyllä! Siis mikä ihmeen juttu tääkin on? Mulla on just tuo.

Olipa hyvä että otin puheeksi, koska monesti ajatellut etten edes ansaitse tuttuja kun en ilahdu entistenkään näkemisestä ja olen tässä(kin) asiassa jotenkin outo ja viallinen. En nyt sitten tiedä onko se hyvä vaiko huono asia, että monilla muillakin on sama juttu mutta lohdullista se ainakin on.

Tuosta vanhojen tuttujen kaipaamisesta vs. välttelystä. Olisiko se jotain oman itsen suojelua pohjimmiltaan. Kun on pitkään ollut vailla yhteyttä toiseen, niin on vaikea tietää, mitä olisi realistista odottaa ja pelkää, jos joutuisikin pettymään. Jos se toinen ei olisikaan ilahtunut näkemisestä ja itse vaan jotenkin nolona niin kuvitteli. Vaikka tiedän, että pitäisi vaan uskaltaa ja joskus iloisiakin yllätyksiä voi tapahtua.

TAPAN TOBLERONEA! Valkosuklaa. En uskalla lukea montako grammaa. Olen suklaa addikti. 

Olen se, joka kirjoitti jo pariinkin kertaan muistisairaasta äidistään ja siitä kuinka hän yhtäkkiä totesi ihan muina naisina minun olevan ei-haluttu ja vääränlainen lapsi, koska en ole syntynyt avioliitossa. Tuota olen nyt sitten miettinyt paljon ja tämä sukulaiskeskustelu toi mieleen yhden muiston joka nyt on varsin järkeenkäypä tuo totuuden valossa, mutta aikanaan ihmettelin hurjasti.

Olin kummitätini (myös tätini) hautajaisissa ja muistotilaisuudessa sitten oli isohko lähiomaisten pöytä johon kaikkia vainajan lähiomaisia suntion suulla ohjattiin. Menin tietenkin siihen istumaan muiden mukana ja sitten kävikin ilmi, ettei serkkuni perheineen mahtunutkaan vaan pöydässä oli yksi paikka liian vähän. Se tuijotus minkä sain osakseni! Kaikki pöydässä olevat, paitsi äitini katsoivat minua jos ei nyt murhaaavasti niin hyvin syyllistävästi ja hyvin nopeasti tajusin että minun pitää olla se joka tekee tilaa.

Siinä juhlatilassa oli tuon pöydän lisäksi vain kaksi pöytää jossa oli pöytäliinat ja muut eikä noissa kahdessa pöydässäkään ollut vapaita paikkoja. Lopulta sitten istuin yksinäni pöydässä josta jouduin itse laskemaan ne sen päälle nostetut tuolitkin lattialla. Ja kaikki tuijotti myös niistä kahdesta ei-lähimpien pöydistä.

Lopulta olin vessassa kun sinne tuli näitä, ilmeisesti kummitätini entisiä työkavereita jotka oikein isoon ääneen taivasteli siinä peilin ja pesualtaiden luona sitä kuokkimaan tullutta vierasta naista (eli minua) joka ei edes ymmärtänyt poistua ja suoraanko se olisi pitänyt sanoa ja jo on pokkaa tulla syömään ja voivoi sentään niin. Olisi varmaan pitänyt ymmärtää vaan vetää vessa ja poistua, mutta en mä kehdannut vaan istuin siellä pöntöllä niin kauan että nämä meni sieltä pois.

Ei se ollutkaan moka eikä ajattelemattomuuttakaan, ettei mun osallistumista otettu huomioon. Olin siis kertonut tulevani ja vastannut myös siihen, ettei ole mitään ruokarajoitteita ja että tuon itse muistokukkani.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta vanhojen tuttujen kaipaamisesta vs. välttelystä. Olisiko se jotain oman itsen suojelua pohjimmiltaan. Kun on pitkään ollut vailla yhteyttä toiseen, niin on vaikea tietää, mitä olisi realistista odottaa ja pelkää, jos joutuisikin pettymään. Jos se toinen ei olisikaan ilahtunut näkemisestä ja itse vaan jotenkin nolona niin kuvitteli. Vaikka tiedän, että pitäisi vaan uskaltaa ja joskus iloisiakin yllätyksiä voi tapahtua.

Itse epäilen tuon olevan raatorehellinen primitiivireaktio eli siihen on syynsä miksi ne välit on viilenneet tai kyseisen ihmisen kanssa ei olisi alunpitäenkään halunnut tutustua millään tasolla.

Mulla on paljon huonoja kokemuksia koska minusta on levitelty ikäviä valeita ja vääristelty mun sanomisia ja tekemisiä eli kaikki nuo tuohon aikakauteen kuuluvat naamatututkin on just niitä joita en tosiaan halua nähdä missään. Ei niiden olisi ollut tarpeen puhua minusta mitään silloinkaan eikä niillä ole siihen tarvetta myöskään nyt edes sen vertaa, että joku voi juoruilla nähneensä minut jossain.

Jollakulla muullakin ketjuun kirjoittavalla on vastaavaa menneisyydenkokemusta. Monesti on pitänyt kommentoidakin, että tiedän niin hyvin mitä tarkoitat mutta olen vaan laiskana laittanut yläpeukun.

Olenko se vaan minä vain onko tänään tavanomaistakin inhottavampi ja ivallisempi sävy noissa ip-lehtien otsikoissa?

Mä niin kaipaan aikaa jolloin uutisoitiin ja otsikoitiin ihan vaan tavallisesti.