Aikuinen poikani torppaa välittömästi kaikki miessuhteeni
Poika on 22 ja muuttanut pois kotoa jo 3 vuotta sitten, käy kotona pari kertaa viikossa ja soittelee silloin tällöin. Hän asuu samassa kaupungissa ja läheisiä ollaan. Poika auttelee paljon omakotitalon asioissa ihan pyytämättäkin. Isänsä kuoleman jälkeen poika on ottanut tietynlaista vartijan/suojelijan roolia elämässäni. Ketään miehiä ei siedä elämässäni ja tuntuu kuin ajattelisi olevansa isälleen velkaa katsoessaan perääni.
Mieheni kuolemasta on kuitenkin 6 vuotta ja elämä menee eteenpäin. Miehet on tulleet kuvioihin ystävinä, mutta myös satunnaisina treffikumppaneina. Tätä poika ei siedä, vaan yrittää hätistää kaikki uudet tuttavuudet pois uhittelemalla ja tekemällä yllätyskäyntejä. Olen puhunut pojalle asiasta, mutta hän pitää minua sinisilmäisenä ja sanoo ajattelevansa vain parastani. Kenelläkään muulla vastaavanlaista? Poika on minulle valtavan rakas, en halua välillemme mitään ristiriitaa.
Kommentit (144)
Ei tuo 22 vuotias vielä mikään oikea aikuinen ole, vaan nuori joka on menettänyt isänsä ollessaan kriittisessä vaiheessa, teininä. Nuppi varmaan sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika suloista.
Tosi söpöä kun aikamiespoika aktiivisesti sabotoi äitinsä elämää. Awwww.
Hätistelee Auervaarat pois. Hyvä poika.
Sinä olet aikuinen ja teet omat päätöksesi. Älä anna pojan määräillä. Jos et halua riitaa niin salaa ne sinun suhteet. Eli seurustele niin että poika ei tiedä mitään
Pojan pitäis löytää oma kumppani. Sitten voi olla paremmin ymmärrystä äidin seuralaiselle t seuran kaipuulle. Pelaako poika yksin pelejä vai onko kaveripiiri seurustelukielteinen? Vai onko kaveriton?
Keskustelun paikka. Menkää yhdessä juttelemaan vaikka terapeutille, että mikä poikaa pelottaa ja mitä sinä toivoisit.
Vierailija kirjoitti:
Pojan pitäis löytää oma kumppani. Sitten voi olla paremmin ymmärrystä äidin seuralaiselle t seuran kaipuulle. Pelaako poika yksin pelejä vai onko kaveripiiri seurustelukielteinen? Vai onko kaveriton?
En tiedä onko tuokaan kovin hyvä idea. Säälin jo valmiiksi mahdollsta kumppania, kun poika mustasukkaisesti seurailee ja "suojelee" tyttöystävää pahalta maailmalta. Psykolta kuulostaa.
Älä vaan sano että pojalla on avain vielä ? Avain pois, tai lukon vaihto
Hanki kiireisempi elämä ettei poikasi voi jatkuvasti käydä luonasi. Näin itsenäistyy ja ei roiku sinussa. Tuommoinen toisen elämään puuttuminen, oli se sitten puolin tai toisin, on epätervettä. Teillä molemmilla kuuluu olla oma elämä, johon toisella ei ole puuttumista.
Onko niissä tapaamissasi miehissä yhtään niin fiksua tyyppiä, joka ymmärtäisi pojan käytöstä?
Olen itsekin leski ja suurin haaste ovat miehet, jotka ovat mustasukkaisia kuolleelle miehelleni. En puhu miehestäni heille, mutta olen törmännyt idioottimaisiin kommentteihin "ei ikinä lesken kanssa" tai "vertaan entiseen mieheeni" tai "leskellä istuu kuollut mies aina olkapäällä". Siitäkin huolimatta, etten puhu miehestäni.
Luulenpa, että poikasi on vain tekosyy lähteä pois. Etsi siis fiksumpaa miesseuraa. Poikasi huoli vaikuttaa olevan ihan perusteltua.
Ja etkö osaa elää omaa elämääsi, vaan roikut kahden välissä: pojan ja kaikenlaisten satunnaisten miesten?
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika suloista.
Kuulostaa insestiltä 🤮
Vierailija kirjoitti:
Teillä on jo ristiriita. Nyt laitat selvät rajat sekopääpojallesi. Sinulla on oikeus onneen ja ihmisuhteisiin vaikka poikasi isäänsä sureekin. Käske se terapiaan ja kehota jättämään sinut rauhaan.
Tämä. Pojan pitää käsitellä surunsa jotenkin muuten kuin sabotoimalla miessuhteitasi. Vaikka 22-vuotias on vielä nuori ja emotionaalisesti keskeneräinen, niin ei tuollainen käytös ole enää normaalia ja ymmärrettävää senikäiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika suloista.
Tosi söpöä kun aikamiespoika aktiivisesti sabotoi äitinsä elämää. Awwww.
Jep. Näitä saa aina kauhulla lukea threadsista kun naiset kikattelevat teinipoikiensa väkivaltaisille käytösmalleille. "Iih se löi mua se HUOMAS MUN OLEMASSAOLON!! Eikä mikä teiniiiii!!"
Aivan järkyttävän kamalaa settiä.
Kuulostaa siltä että miehiä tulee ja menee, ehkä hän ei luota harkintakykyysi löytää kunnollinen miesystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on jo ristiriita. Nyt laitat selvät rajat sekopääpojallesi. Sinulla on oikeus onneen ja ihmisuhteisiin vaikka poikasi isäänsä sureekin. Käske se terapiaan ja kehota jättämään sinut rauhaan.
Tämä. Pojan pitää käsitellä surunsa jotenkin muuten kuin sabotoimalla miessuhteitasi. Vaikka 22-vuotias on vielä nuori ja emotionaalisesti keskeneräinen, niin ei tuollainen käytös ole enää normaalia ja ymmärrettävää senikäiseltä.
Onhan. Jos isä olisi kuvioissa, hän vahtaisi ja käyttelisi naista. Kun ei ole, poika vahtaa ja käyttelee naista. Mikään ei ole tyypillisempää maskuulinista apinointia kuin naisen vahtiminen ja käyttely.
Vierailija kirjoitti:
Pojan pitäis löytää oma kumppani. Sitten voi olla paremmin ymmärrystä äidin seuralaiselle t seuran kaipuulle. Pelaako poika yksin pelejä vai onko kaveripiiri seurustelukielteinen? Vai onko kaveriton?
Kaveripiiri muuttui vähän armeijan jälkeen, mutta lapsuudenkavereihin pitää kai vielä yhteyttä. Tyttöystävää ei ole, tietääkseni. Opiskelee ja urheilee. Joskus on ollut lyhytaikaisia tyttökavereita.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että miehiä tulee ja menee, ehkä hän ei luota harkintakykyysi löytää kunnollinen miesystävä.
Ja siitä huolimatta pojalla ei ole minkäänlaista sananvaltaa äidin mieskuvioihin. Ei asuta missään Afganistanissa.
Teillä on jo ristiriita. Nyt laitat selvät rajat sekopääpojallesi. Sinulla on oikeus onneen ja ihmisuhteisiin vaikka poikasi isäänsä sureekin. Käske se terapiaan ja kehota jättämään sinut rauhaan.