Miksei mummoudesta puhuta missään, siis isovanhemmuuden ihanuudesta keki-iässä? Jauhetaan vaan sekisuhteista ym of-paskaa
Johtuuko siitä että toimittajat elää helsi kiläisrssä kuplassa ja ovat enimmäkseen nuoria (kuvista päätellen) ja lapsettomia, vai johtuuko siitä että ns. "menestyjien" lapset ovat veloja tai asuvat ulkomailla tai vähintäänkin asuvat muutoin kaukana jos heillä on lapsia? Isoäiti on perheessä vain hahmo jota nähdään lomilla, jos silloinkaan, ei perheenjäsen?
Oon vain melko tuoreena mummona (tänä vuonna tulin mummoksi🥰) ihmetellyt että kaikesta turhasta ja sairaasta kyllä väännetään mediassa juttuja, aina niistö samoista aiheista vielä, mutta näin perimmäisestä asiasta ihmiselämässä kuin isovanhemmuudesta, ei puhuta koskaan mitään, vaikka tämä on elämän paras juttu.
Mikään tinder, ura tai seksihehkutus ei ihmiselle voi tuoda suurempaa iloa tai tarpeellisuuden tunnetta elämään kuin mummous (ehkä pappuus myös). Ja meillä "huonommilla ihmisillä", jotka emme ole "menestyneet" rahallisesti, mummot yleensä kuuluvat edelleen oleellisena osana perherakenteeseen, ja jopa isomummot. Minulla on aikaa mummoilla 24/7, koska olen kotona, minä autan aina kun tarvitaan lastani ja lapsenlasta, ja ihan muutenkin olen joka päivä tukena vähintään näköpuhelun välityksellä. Onneksi välimatkaa ei ole paljon, naapurikunnissa asutaan. Oomme miettineet että jossain vaiheessa muutetaan samaan taloon tai pihapiiriin, lapsen olisi helppo tulla mummolaan kun äiti ja isä on töissä, koulun jälkeen esim ja muutenkin vain. Mummon syli on aina lämmin ja avoin. 🥰
En tiennyt että mummona voi tuntea näin suurta hoivaviettiä ja rakkautta, mutta nähtävästi tämä on hyvin tärkeä virka luonnon mukaan, ja sitähän se onkin. Monissa eläinlaumoissa myös, kuten muinaisten ihmistenkin laumoissa. Ei ihme että moni lapsiperhe voi niin huonosti, kun mummot loistaa poissaolollaan. Mummojen avullahan perheet on ennenvanhaankin olleet pitkälti toimintakykyisiä, eihän tuoreet äidit ratkea kaikkeen, vaikka supervahvoja ovatkin.
Terkkuja kaikille mummoutta arvostaville.
N52
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva on mummi viisikymppisenä, vaan useampi tuonikäinen on 8-15v lasten vanhempi, on täysillä mukana vielä työelämässä, lisäksi useimmilla iäkkäät vanhemmat hoidettavana ja tarvitsevat apua arjen askareisiin jne.
Ja jos tuohon kuvioon lastenlapset, niin huhhuh.
Niin. Ja mitä useampi haluaa saada lapsen/ lapsia vasta 40-50 -vuotiaana, vaikka aikaisemminkin olisi yhtä lailla mahdollista, sitä raskaampaa se elo sitten niissä ruuhkavuosissa on.
Joillakin ei ole vielä 20-30 -vuotiaana mies omasta mielestään valmis isäksi. Eikä ole asiallista mielestäni pakottaa ketään isäksi. Joten lasten hankinta jäi 40+. Ei varmaan ideaalinen tilanne, mutta tämäkin on ihan hyvä.
Onhan ainakin Helena Ahti-Hallberg puhunut mummoudestaan julkisuudessa, mutta tietenkään siitä ei saa raflaavia otsikoita ja klikkejä kuten nuista seksireposteluista ja draamoista?
Naistenlehdissähän tuo on kyllä aika tavallinen juttu, jos haastatellaan vähän kypsempiä naisia tai äitejä ja tyttäriä.
Hesarissakin ollut kyllä isovanhemmuudesta artikkeleita, viimeksi taisi olla siitä kun isoäiti ei saa nähdä lapsenlapsiaan ja aiemmin ollut myös erilaisten kasvatustapojen törmäämisestä isovanhempien ja vanhempien välillä.
Ap on 54v, eikä ole ymmärtääkseni töissä, kun kerran on kotona 24/7. Harva keski-ikäinen nainen on samassa asemassa. Tavallisesti ollaan täysillä työelämässä, omat ja puolison vanhemmat ikääntyvät vauhdilla ja lapset ovat koulu-tai opiskeluikäisiä.
En tosielämässä tunne yhtään noin nuorta mummoa. Ja taas - missä ovat ukit? Aina se on nainen, jonka pitää venyä ensin lasten hoitoon, sitten omien vanhempien ja lastenlasten hoivaamiseen. Ja ukit sen kun porskuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä juuri, ihan kuin olisi nuo kaksi ääripäätä. Kuumissa aalloissa riutuva vaihdevuosinainen tai seksihullu puuma.
Niinpä, seksiseksiseksi. Entä lapsenlapsen nauru, lettujen paisto ja elämän ilo kun lapsi tulee mummon luo.
Ehkä tuollaisilla ihmisillä ei toisaalta ole tarvetta hankkia huomiota missään? Elävät tyytyväisinä elämäänsä ja keskittyvät siihen?
Lapseni isoäiti ja miehensä ovat juuri tuollaisia, mutta heitä on kyllä todella vaikea kuvitella missään iltalehdissä avautumassa sen enempää ihanista kuin kamalistakaan asioista.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Ihan ku keski-iässä pitäis elää nykyään parikymppisen elämää, seksiseksiseksi taikka elää rahalle ja matkustelulle yms, ne on sitä rahakkaiden unelmakeski-ikää, kliinistä mammonan palvontaa. Mulle tärkein tässä iässä ainakin on perhe, enemmän kuin koskaan, eli lapset ja eritoten lastenlapset, joita on siunaantunut 2 söpöliiniä, mummun murut.
Onnellinen mummu
Miksi seksi kuuluisi vain parikymppisille?
Meidän suvussa ei olla aikailtu lastenteossa. Kun ensimmäinen lapsenlapseni oli vauva, meitä oli elossa 5 sukupolvea, nyt enää 4 kun vanhimmat ovat kuolleet. Oli hienoa saada valokuva vielä järjestymään meistä kaikista.
Olen nyt 45v kahden lapsen mummu, työelämässä, yksi oma alaikäinen asuu vielä kotona. Omat vanhempani vielä aktiivisia ja kykeneviä kaikin puolin.
Elämä on tällä hetkellä ehkä parasta mitä voi olla. Stressitöntä, hauskaa, täyttä elämää.
Tiedän tällaisen mummon, joka on täysin hurahtanut touhuun, muuta elämää ei juuri ole. Töissä kyllä käy, mutta tytär soittaa miljoona kertaa päivässä ja kysyy sitä, tätä ja tota. Lapsenlapset yökylässä joka vkonloppu, lomat hoitaa lapsenlapsia, miesystävän jätti kun ei lapsenlapsilta jäänyt aikaa muulle. Huhhuh... kyllä putoaa korkealta ja kovaa kun lapset kasvavat ja elämään tulee muutakin sisältöä kuin mummommomummo. Jokin kohtuus ja tasapaino elämässä täytyisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Sitä on juurikin vaikea ymmärtää, mistä nuo puumanaiset repivät kaiken sen ajan oman itsensä ympärillä pyörimiseen. Niin suuren ajan, että siitä voi tuhertaa kokonaisen kirjan. Heidän täytyy olla ensinnäkin todella terveitä. Jos on yhtään perussairauksia, elämä ei voi pyöriä TinderKinderissä. Myöskin lasten täytyy olla tosi terveitä ja kaiken täytyy olla lähes täydellisesti heillä. Myöskään ikääntyviä vanhuksia ei voi olla, ei ylipäätään mitään haasteita elämässä.
En vaan osaa kuvitella sellaista elämää. On ollut niin paljon haasteita elämässä, että tuollainen Fernandezin elämä kuulostaa joltain utopialta. Jos olisi viikko vapaata aikaa, en todellakaan pilaisi sitä millään tinderöinnillä. Olisin jossain hiljaisessa paikassa ja ihmettelisin olotilaa, kun kukaan ei tarvitse minulta mitään.
"Jos on yhtään perussairauksia, elämä ei voi pyöriä TinderKinderissä."
Jos perussairaus estää Tinderin, silloin se estää myös lastenlasten hoitamisen ja hyysäämisen.
Naisen paras ikä on vaihdevuosien jälkeen. Ei enää kuukautisia, ei kuumia aaltoja, ei pelkoa raskaudesta, lapset lentämässä pesästä, asuntolainat maksettu, taloudellinen tilanne hyvä.
On se kumma, jos naisen juuri tuossa elämänsä parhaassa vaiheessa pitäisi ruveta täysipäiväiseksi mummoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap on 54v, eikä ole ymmärtääkseni töissä, kun kerran on kotona 24/7. Harva keski-ikäinen nainen on samassa asemassa. Tavallisesti ollaan täysillä työelämässä, omat ja puolison vanhemmat ikääntyvät vauhdilla ja lapset ovat koulu-tai opiskeluikäisiä.
En tosielämässä tunne yhtään noin nuorta mummoa. Ja taas - missä ovat ukit? Aina se on nainen, jonka pitää venyä ensin lasten hoitoon, sitten omien vanhempien ja lastenlasten hoivaamiseen. Ja ukit sen kun porskuttavat.
Tuosta viimeisestä kappaleesta: Toisaalta se mummous on ihan aidosti ilon aihe eikä pelkästään rasite, jota vaaditaan naisia suorittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tällaisen mummon, joka on täysin hurahtanut touhuun, muuta elämää ei juuri ole. Töissä kyllä käy, mutta tytär soittaa miljoona kertaa päivässä ja kysyy sitä, tätä ja tota. Lapsenlapset yökylässä joka vkonloppu, lomat hoitaa lapsenlapsia, miesystävän jätti kun ei lapsenlapsilta jäänyt aikaa muulle. Huhhuh... kyllä putoaa korkealta ja kovaa kun lapset kasvavat ja elämään tulee muutakin sisältöä kuin mummommomummo. Jokin kohtuus ja tasapaino elämässä täytyisi olla.
Onko tämä jotenkin sinulta pois? Hyvä kai se on, että on tyttärensä tukena. Ja kuten sanoit, käy töissä. Joten onhan sitä muuta elämää. Ilmeisesti myös arki-illat ihan omaa vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan ainakin Helena Ahti-Hallberg puhunut mummoudestaan julkisuudessa, mutta tietenkään siitä ei saa raflaavia otsikoita ja klikkejä kuten nuista seksireposteluista ja draamoista?
Naistenlehdissähän tuo on kyllä aika tavallinen juttu, jos haastatellaan vähän kypsempiä naisia tai äitejä ja tyttäriä.
Hesarissakin ollut kyllä isovanhemmuudesta artikkeleita, viimeksi taisi olla siitä kun isoäiti ei saa nähdä lapsenlapsiaan ja aiemmin ollut myös erilaisten kasvatustapojen törmäämisestä isovanhempien ja vanhempien välillä.
Voisiko olla, että asia alkaa saada lisää näkyvyyttä siinä kohtaa kun ns. X-sukupolvi alkaa laajemmassa mitassa saada lapsenlapsia? Nythän on noussut pintaan (peri)menopaussista puhuminen vasta.

P.S. Ehkä tämä aloitus jo enteilee sitä?
Tuollaiseksi apn kaltaiseksi mummoksi voi ryhtyä vain tyttären äiti. Jos lapsenlapsi on pojan, halutaan päinvastoin pitää anoppi loitolla.
Itse en kyllä olisi halunnut edes oman äitini olevan aina käytettävissä oleva mummi. Hänellä oli oma työ ja harrastukset.

Todennäköisesti menee noin, mutta ei aina. Joskus tyttären äiti ei ole sellainen, että tytär haluaisi olla tekemisissä. Ja joskus tyttären äiti voi olla kuollutkin.
On hyvä avaus. Ihanan lämmin.
Joo, aiheesta jonkin verran kirjoitetaan. Yleensä jotenkin vähän ongelmahakuisesti. Tietenkin isovanhemmuudet, niinkuin elämässä kaikki, menee ihmisillä eri tavoin.
Yleinen kokemus monilla on kuitenkin positiivinen.
Mieluusti lukisi piristäviä positiivia juttuja. Todellisesta elämästä ja tämä aihehan koskettaa eri elämän vaiheissa. Mummoista tulee hyvä mieli.
En niin mielelläni lue näitä koosteita kaikista mahdollisista ongelmista, joita jollain joskus jossain on ollut. Kauheasti ei kiinnosta myöskään nämä henkilökohtaiset avautumiset ylipäänsä mistään.
Superpuumat saattaa olla näitä persoonia, joiden maailma pyörii oman navan ympärillä teinistä mummoutumiseen.
Keki-iän seki-suhteet on harvinaisia. Moni sellaisia hakee.
https://kaksplus.fi/vanhemmuus/kotiliesi-helena-ahti-hallbergista-tuli-…
Tässä tämmönen ap:n kaipaama juttu mummoudesta. Näköjään tuon Helena Ahti-Hallbergin suvussa myös yleistä tulla nuorena vanhemmaksi, kun Helenan äiti saanut hänet 18v, Helena esikoisensa 24v ja Helenan poika tuli isäksi 19v.
Niinpä, seksiseksiseksi. Entä lapsenlapsen nauru, lettujen paisto ja elämän ilo kun lapsi tulee mummon luo.