Miten ihmeessä alle 2v. muka ei nuku enää päiväunia?
Tuntuu olevan ajan trendi, että päiväunet ovat ihan out. Olen vankasti sitä mieltä, että tässä kyllä on kyse myös vanhempien otteen herpaantumisesta, kuten monessa muussakin asiassa. Ei viitsitä nähdä vaivaa, päiväunet haittaavat tarkoin ohjelmoituja päiviä. Nykyajan lapsi ei saa enää olla lapsi. Paitsi vaipoissaan saa kyllä kulkea vielä 3-vuotispäivänäänkin... huh huh...
Kommentit (80)
Meillä 3 ensimäistä nukkui päiväunia n. 3-4 vuotiaiksi. Mutta neljäs oli sellainen, että veteli 12 tunnin yöunet heräämättä aika pienestä asti. Ei suostunut nukkumaan enää päiväunia n. 1v ja 10 kuisesta saakka. Harmitti minua tietenkin kun olis ollut kiva pitää päivällä taukoa. Mutta oli elettävä lasten tahtiin sitten. Eli kuopus meni illalla nukkumaan klo 19.30 ja muut lapset klo 20.00. Aamulla herättiin sitten klo 7.
Juu ja olen huono neljän lapsen äiti, joka itsekkäästi ajatteli vain itseään siinä kotona ollessaan neljän lapsen kanssa. Ei ollut otetta ja omaa laiskuuttani annoin kuopuksen sitten valvoa kun olin niin laiska, että en jaksanut tuntitolkulla maata kuopuksen vieressä nukuttamassa väkisin kun isommat kaipas seuraa.
Ihan fiksu eskarilainen tuosta kuopuksesta on tullut.
Vierailija:
Jumalauta kun sää väännät nyt kärpäsestä härkästä!MÄÄ OLEN TÄSSÄ KIRJOTTANU MITEN aina MEILLÄ EI LAPSET NUKU PÄIVÄUNIA!!! Ei niin etteikö ne koskaan nuku tai osaa levätä!
Pojat meillä vipeltää pitkin päivää, tekeminen ei lopu. Ja se on niitten luonto! Pitääkö lapsen muka välillä " vaan olla" jos ikää on alle 3- vuotta? Seisoo tumput suorassa ja tuijottaa tyhjyyteen??
Meillä lapset on aina ollu kovia liikkuun ja leikkiin. Nukkuu päiväunet JOS nukuttaa. Joka päivä ohjelmaan kuuluu että mennään sinne punkkaan!! Ei niitä voi pakottaa jos ei nukuta!
Ihan täysin normaaleja lapsia noi on. Kerrohan oi sinä viisas miten noita lapsia " opetetaan" lepäämään? Jos ei nuku niin ei nuku! TOLLO!
15
Miksi sinä tuota vouhkaat täällä, anna olla nukkumatta! Tuntuu vain että itseäsi häiritsee kun et saa vapaahetkeä päivääsi!
että 2v lapsi nukkuu päiväunet. mutta jos lapsi on tyytyväinen ilman päikkäreitä, eikä vaan nukahda niin ei kai väkisin ole hyvä nukuttaa. jos itkun kanssa pakotetaan päiväunille niin huono kokemus lapselle päikkäreistä jää, eikä varmasti halua nukkumaan.
miksi vanhemmat eivät saisi haluta että lapset menevät aikaisin nukkumaan????????? totta kai on hyvä jos menee aikaisin nukkumaan jos aamulla on aikainen herätys!! ja kai vanhemmat saavat haluta omaakin aikaa illalla ja itsekin aikaisin nukkumaan eikä tässä taatusti ole kyse itsekkyydestä. lähinnä omasta itsestään ja lapsistaan huolehtiminen.
En ole se kiroilija, mutta kirjoitin isoilla, jotta luette kirjoittamani asian ytimen. Olen lto ja ehdottomasti päiväunien kannattaja. Kuten moni mainitsikin niin jos lapsi nukkuu yön hyvin, ei tarvitse päiväunia, MUTTA kun sillä yöunen määrällä ei ole niin väliä vaan sillä päivittäisellä unen ja levon suhteella. Unimäärä on aika vakio, nukkui lapsi päiväunet tai ei. Jos nukkuu päivällä, on se yöunen määrästä pois. Mutta, lapsen aivot tarvitsevat sen " katkaisun" keskellä päivääkin, jotta ne jaksaisivat prosessoida kaiken sen valtavan tietomäärän ja ärsykemäärän, jota aivot joutumaan työstämään. Kyllähän lapsi kehittyy ja kasvaa ilman päiväuniakin, mutta silloin pienet aivot joutuvat tosi kovalle pyöritykselle. Eli päiväunia tarvitaan ainakin siihen 5v. ikään asti. Lapsen päivä on jaettava osiin, toisin kuin aikuisen.
Omat lapseni ovat nukkuneet sekä kotona että päivähoidossa päiväunet eskari-ikään asti. Se on heille itsestäänselvyys. Eikä meillä silti riekuta keskiyöhön. MInä päätän meillä sekä yöunista että päiväunista.
Tiesittekö muuten, että unen puute lapsilla näkyy levottomuutena (meidän päiväkodissakin varsinkin viikonlopun jälkeen)? Tämä levottomuus monesti tulkitaan väärin ja kuinkahan moni lapsi on turhaan saanut adhd-diagnoosin? Kun hoidoksi olisi riittänyt unen määrän lisääminen :( Muistakaa, että te olette vanhempia ja te päätätte lastenne unista, koska he eivät sitä itse vielä voi päättää, vaikka TAKUUVARMASTI haluaisivatkin :)
Vierailija:
Meillä 3 ensimäistä nukkui päiväunia n. 3-4 vuotiaiksi. Mutta neljäs oli sellainen, että veteli 12 tunnin yöunet heräämättä aika pienestä asti. Ei suostunut nukkumaan enää päiväunia n. 1v ja 10 kuisesta saakka. Harmitti minua tietenkin kun olis ollut kiva pitää päivällä taukoa. Mutta oli elettävä lasten tahtiin sitten. Eli kuopus meni illalla nukkumaan klo 19.30 ja muut lapset klo 20.00. Aamulla herättiin sitten klo 7.Juu ja olen huono neljän lapsen äiti, joka itsekkäästi ajatteli vain itseään siinä kotona ollessaan neljän lapsen kanssa. Ei ollut otetta ja omaa laiskuuttani annoin kuopuksen sitten valvoa kun olin niin laiska, että en jaksanut tuntitolkulla maata kuopuksen vieressä nukuttamassa väkisin kun isommat kaipas seuraa.
Ihan fiksu eskarilainen tuosta kuopuksesta on tullut.
Hyvä sinä!
On jo pitkään osannut pitkiä loruja ulkoa, tekee 40 palan palapelejä, rakentaa uskomattomia juttuja Legoista, piirtää 5-vuotiaan tasoisesti ja osaa hahmottamalla lukea!!!!! Ja tämä neitonen nukkuu yön aikana 10 tuntia ja päivällä 2 tuntia :) Huomaa miten lepo vaikuttaa lapseen :)
Vierailija:
En ole se kiroilija, mutta kirjoitin isoilla, jotta luette kirjoittamani asian ytimen. Olen lto ja ehdottomasti päiväunien kannattaja. Kuten moni mainitsikin niin jos lapsi nukkuu yön hyvin, ei tarvitse päiväunia, MUTTA kun sillä yöunen määrällä ei ole niin väliä vaan sillä päivittäisellä unen ja levon suhteella. Unimäärä on aika vakio, nukkui lapsi päiväunet tai ei. Jos nukkuu päivällä, on se yöunen määrästä pois. Mutta, lapsen aivot tarvitsevat sen " katkaisun" keskellä päivääkin, jotta ne jaksaisivat prosessoida kaiken sen valtavan tietomäärän ja ärsykemäärän, jota aivot joutumaan työstämään. Kyllähän lapsi kehittyy ja kasvaa ilman päiväuniakin, mutta silloin pienet aivot joutuvat tosi kovalle pyöritykselle. Eli päiväunia tarvitaan ainakin siihen 5v. ikään asti. Lapsen päivä on jaettava osiin, toisin kuin aikuisen.Omat lapseni ovat nukkuneet sekä kotona että päivähoidossa päiväunet eskari-ikään asti. Se on heille itsestäänselvyys. Eikä meillä silti riekuta keskiyöhön. MInä päätän meillä sekä yöunista että päiväunista.
Tiesittekö muuten, että unen puute lapsilla näkyy levottomuutena (meidän päiväkodissakin varsinkin viikonlopun jälkeen)? Tämä levottomuus monesti tulkitaan väärin ja kuinkahan moni lapsi on turhaan saanut adhd-diagnoosin? Kun hoidoksi olisi riittänyt unen määrän lisääminen :( Muistakaa, että te olette vanhempia ja te päätätte lastenne unista, koska he eivät sitä itse vielä voi päättää, vaikka TAKUUVARMASTI haluaisivatkin :)
Nyt tää jo menee ihan häiriköinniksi mutta pakko vastata!
IP-kerhossakin näkeee tämän, lapset aivan kauheita viikonlopun ja loman jälkeen.
Mutta voihan se lapsillakin olla että " että voi ei maanantai-aamu" , kuten usein vanhemmilla töissä!
Joskus tulee mieleen että ovatko istuneet viikonlopun kotona paikoillaan kun niin paljon virtaa. Pakko vaan touhuta heidän kanssa jotain että pysyvät aloillaan!
Jos lapsi on väsynyt iltapäivällä/alkuillasta niin päikkäreitä tarvitaan. No kuinka onnistuu saamaan lapsen uneen? Herättää tietysti aamulla aikaisemmin! Eli jos lapsi herää normaalisti 8.00 ja päikkäriaika olis 12.00 niin herättää lapsen jo 6.00 ja laittaa nukkumaan noin 11.00. Kyllä uni maistuu! Ja vaikka nukkuis pari tuntia niin varmana väsyttää illalla 20-21 välillä.
Mutta kuka kotiäiti jaksaa nousta aamulla 6.00? EN MINÄ AINAKAAN!
herättää lapsia kesken aamu-unien siksi, että kuopus olisi nukkunut ne päiväunet.
Te olette kyllä hassuja välillä:)
Toiseksi vanhempi poikani nousi töissä ja kotona ollessa kuuden aikaan.
Kävi myös aikaisin nukkumaan ja nukkui päikkärit 4v!
On myös edeleen iltauninen ja sai 2vk sitten esikoisen, pienen peikkotytön!
lapsi nukahtaa päiväunille yli tunnin pyörimisellä, mutta kiltisti, nukkuu noin 30 -60 min ja käy nukkumaan illalla 23-00 ja nousee aamuseitsemältä.
Jos lapsi jaksaa leikkiä ja on pirteä koko päivän on mielestäni selvää, että unta tulee tarpeeksi. Nukuttiin sitten päiväunia tai ei.
Ei pieniä lapsia voi sitäpaitsi edes pakottaa olemaan hereillä, jos heitä väsyttää. Kyllä ne nukahtavat vaikka sitten olohuoneen matolle...
Meillä 3 v. yrittää nukkua päivisin eikä enää tahdo onnistua. Jää kiltisti huoneeseensa, mutta viimeistään tunnin kuluttua tulee pois tai jos menen katsomaan niin valvoo. Melkein itkua tuhertaen kertoo, ettei uni tule. Sadismia olisi pakottaa yli tuntia makaamaan pimeässä huoneessa.
Meidän poika lopetti päiväunet hiljalleen siinä 2v jälkeen.
Nyt 3-vuotias poika nukkuu 12 tunnin yöunet, ei päiväunia.
Niin ja ei nukahda autoon :), paitsi ehkä jos nukkumaanmenoaika jo lähellä tai on monen tunnin automatka.
Kummastuttaa, miten niin tämä päiväunettomuus on muka vanhemmille kivempaa...? Kyllä minä mieluummin ottaisin sen parin tunnin tauon päivällä!
Miehen kanssa oli ihana viikonloppuisin viettää pari tuntia omaa aikaa päivisin rakastelemalla.
Nyt toinen kaksosista on alkanut hakea omaa rytmiään, eikä suostu nukkumaan. Ja ikää on 2v.
Olen myös sitä mieltä, että lapset nukahtavat jos nukuttaa, lapsia ei tarvitse nukuttaa montaa tuntia. Tätä päiväkukkujaa kyllä yritettiin nukuttaa keinolla millä hyvänsä, mutta ei auta, päivärakastelut on mennyttä aikaa.
Jos olisit niin perillä asioista kuin väität olevasi, ymmärtäisit että unentarve on yksilöllinen jo vauvaiästä lähtien. Lapsen kokonaistilanne kertoo nukkuuko lapsi tarpeeksi. Keskittäytymiskyvyn vähyys, rauhattomuus, ylivilkkaus, jne. kielivät unen vähyydestä. Et ole näemmä lukenut kirjaa lahjakkaiden lapsien kasvatuksesta. Siinä yksi lahjakkailla lapsilla oleva ominaispiirre oli vähäinen unen tarve. Niin myös meillä. Lopetti reilusti alle 2v päiväunet, on huumorintajuinen, sosiaalinen, rauhallinen, kärsivällinen, kongitiivisesti 4 - 5v ikäisiään edellä. Olen kotiäiti. Tasinen rytmi perheen arjessa. Miksi ihmeessä pitäisi toista väkisin nukuttaa? Meillä on päivällä lepohetki jolloin loikoilemme sängyllä ja halimme ja keskustelemme kaikesta mahdollisesta. Onko puheterapeutti joku pippelinjatke ja tae tässä suhteessa (muka)tietäväisyydestäsi, että kannattaa mainita kun perustelee kantaansa? ;) Et ole järin hyvää mainosta ammattikuntasi edustajille. Tiedän monia asiantuntevia ja päteviäkin puheterapeutteja.
Vierailija:
Tuntuu olevan ajan trendi, että päiväunet ovat ihan out. Olen vankasti sitä mieltä, että tässä kyllä on kyse myös vanhempien otteen herpaantumisesta, kuten monessa muussakin asiassa. Ei viitsitä nähdä vaivaa, päiväunet haittaavat tarkoin ohjelmoituja päiviä. Nykyajan lapsi ei saa enää olla lapsi. Paitsi vaipoissaan saa kyllä kulkea vielä 3-vuotispäivänäänkin... huh huh...
Vautsi, hyvä asenne sulla! Varmaankin kaksosten vanhemmat tajuaa paremmin lasten eron! Mikäli ei haluta samaan muottiin ja huudattaa!
Ja ainakaan vanhempien parhaaksi!
Voi hyvät hyssykät teitä oppineita. Ei niin puhettakaan mistään lapsen yksilöllisyydestä, kun kirjassa kerran sanotaan, että lapsi tarvii päiväunet. Olette te oikeasti aika huvittavia. Onneksi täällä monella äidillä tuntuu sitä " maalaisjärkeä" löytyvän.
täytyy sanoa että ap:n mukaan mä oon sit maailman huonoin äiti. mun kohta 1v. kaksoset lopetti muutama kuukaus sitte päiväunet ja ei nuku yölläkään kunnolla. alle 9h unilla mennään ja äiti on väsyneempi ku lapset.
onni on se ettei asuta suomessa ni täällä ei lääkärit sano että oot huono k ne ei nuku vaan totesivat et kyllä ne sitte joskus nukkuu ku niitä nukuttaa. hyvin nuo näyttää oppivanki joten saa sit nähä.
eikä nukkunu meillä esikoinenkaa vuoden jälkeen. ja ihan fiksu 7v. se on ja hyvin on oppinu uuden kielen ja uudet asiat koulussa.
Lapsemme nukkuu 12 tunnin yöunia ja tosi sikeästi, joten unimäärä ilmeisesti riittää hänelle. Päivällä tarvitsee vain sen lepohetken, ei unta.