Onko teille käynyt niin että olette paenneet ahdistusta tai masennusta, ja sitten tajunneet sen?

up

Pari muuttoa meni tajuta. Lopulta oli alettava käsitellä asiaa.

Minä en ole koskaan uskonut, että ongelmia voi mennä karkuun vaan ne pitää hoitaa. Etenkin, jos ovat henkistä laatua. Itsään ja ajatuksiaan kun ei voi paeta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan uskonut, että ongelmia voi mennä karkuun vaan ne pitää hoitaa. Etenkin, jos ovat henkistä laatua. Itsään ja ajatuksiaan kun ei voi paeta.

Eipä sitä tietoisesti teekään. Itse muutin kämpästä, kaupungista ja maasta toiseen n 15 v ajan, kun luulin aina että ongelmien syy on kulloisessakin asuinpaikassa.

Sitten menin lopulta terapiaan, ei sekään juuri auttanut, mutta nyt tiedän että samat ongelmat mulla on joka paikassa. 

Ei itseään voi paeta!

Vierailija kirjoitti:

Ei itseään voi paeta!

Minä yritän tätä koko ajan - tai oikeastaan yritän paeta nykyistä itseäni parin vuoden takaiseen itseeni. Menneeseen en kuitenkaan enää pääse, eikä tulevaisuudessa ole mitään hyvää. Aivoissani ei ole futuuria, en pysty näkemään minkäänlaista tulevaisuutta. Pakoreittejä on jäljellä tasan yksi.

hei   miten  menee   mulla  menee   hyvin   saiko   viestin  olen  55   vuotias   nainen  olisi   kiva  pitää   yhtyttä  t   marita

hyvää   päivää  miten  menee  mulla  ihan  hyvin  olen   55  vuotias  nainen   ota   yhtyttä  t  marita  

Voi mä olen tehnyt tuota johonkin 45-vuotiaaksi asti lähes koko aikuisikäni. Milloin pakokeino oli työnarkomania, milloin alkoholi, milloin isot hankinnat ja projektit yksityiselämässä, milloin parisuhteet, milloin pakkomielteisyys omasta kehosta ja ulkonäöstä. Mutta aina oli jotain. No, sitten tuli keski-iän kriisi eikä jaksanut enää, mikään pakokeinoistakaan ei huvittanut enää eikä ollut voimia eikä halua. Siinähän sitä sitten päädyin terapiaan asti käsittelemään juttujani.