IS teki faktantarkistuksen Antti Lindtmanin velkapuheille, tulos: Lindtman on täysin oikeassa, jos verrataan koko julkista velkaa!
Antti Lindtman puhui velasta, ei pelkästä valtionvelasta. Julkisessa velassa on mukana myös kunnat ja se velka kasvaa Orpon kaudella enemmän kuin Marinin. Myös valtio velkaantuu lähes yhtä paljon kuin Marinin kaudella, vaikka Orpon hallitus tekee likaista kikkailua ARA lainojen ja lypsävien lehmien lihoiksi myymisen muodossa.
"Julkista velkaa ennakoidaan kertyvän Orpon kaudella vielä enemmän kuin Marinin kaudella. Julkinen velka kasvoi valtiovarainministeriön mukaan vuoden 2019 lopun tasolta vuoden 2023 loppuun mennessä 55,7 miljardia euroa. Julkisen velan ennakoidaan kasvavan vuoden 2023 lopusta vuoden 2027 loppuun mennessä 58,6 miljardilla eurolla."
Valtionvelan osalta ero on minimaalisen pieni ja täysi floppi varsinkin, kun otetaan huomioon kokoomuksen ja Orpon vaalilupaukset kääntää velkalaiva ja lopettaa velkaantuminen:
"Synkkänen kirjoittaa, että valtiovarainministeriön viimeisimmän julkisen ennusteen mukaan nykyisen hallituskauden aikana valtionvelkaa ennakoidaan kertyvän 48,8 miljardia euroa, kun edellisellä hallituskaudella valtionvelkaa kertyi 49,8 miljardia euroa.
Kommentit (196)
Äänestää demaria, on samaa kuin siirtyisi onnenpyöräpelissä ROSVOSEKTORILLE. 😏
Vierailija kirjoitti:
Jyrki Kataisen (kok) ministerivuosien tulos: 47 miljardia euroa velkaa.
Kataisen ministerivuosina kansantuote ja tuottavuus polkivat paikallaan, mutta velka paisui.
Mikä oli Marinin hallituksen tulos? He saivat tasapainossa olevan talouden ja mikä oli lopputulos?
Vierailija kirjoitti:
Jyrki Kataisen (kok) ministerivuosien tulos: 47 miljardia euroa velkaa.
Kataisen ministerivuosina kansantuote ja tuottavuus polkivat paikallaan, mutta velka paisui.
Pitäisikö opetella laskemaan ? Kataisen aloittaessa oli valtion velka 90 miljardia, Kataisen hallituksen lopetettua oli velka 105 miljardia. Marinin hallitus, siis ei lasketa rinnettä mukaan otti 44 miljardia velkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jyrki Kataisen (kok) ministerivuosien tulos: 47 miljardia euroa velkaa.
Kataisen ministerivuosina kansantuote ja tuottavuus polkivat paikallaan, mutta velka paisui.
Mikä oli Marinin hallituksen tulos? He saivat tasapainossa olevan talouden ja mikä oli lopputulos?
Persu taas kokee asiat näin. Paskat tilastoista, ja faktoista!
Vierailija kirjoitti:
Antti Lindtman ja faktan tarkistus ei sovi samaan lauseeseen. 🙂
"Euron pensaa, se EI meille käy, 100 000 uutta työpaikkaa" jne...😂Persujen valikoiva muisti!
Mites veikkaat että persuilla kävis faktantarkistuksessa? Velkamuija Riikka olis jo Valkeakosken murhasta valehtelun jälkeen kovassa syynissä! 😂
Vierailija kirjoitti:
Antti Lindtman ja faktan tarkistus ei sovi samaan lauseeseen. 🙂
Itseasiassa sopii oikein hyvin. Antti puhuu totta. Persuhan ei sitä ymmärrä euron pensan imppaukseltaan.
Soten piti tuoda säästöjä, mutta tulossa on miljardien lisäkustannukset keskituloiselle voi rysähtää 1 800 euroa lisäveroa
Soteuudistuksen markkinoitiin tuovan säästöjä, kun toimijoiden määrä vähenee ja palveluntarjoajilla on leveämmät hartiat. Kustannukset ovat nousemassa rajusti. Veronmaksajien keskusliitto pelkää, että lasku lankeaa veronmaksajille.
SDP aina toisten taskuilla. Venäjän lobbari seurue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jyrki Kataisen (kok) ministerivuosien tulos: 47 miljardia euroa velkaa.
Kataisen ministerivuosina kansantuote ja tuottavuus polkivat paikallaan, mutta velka paisui.
Mikä oli Marinin hallituksen tulos? He saivat tasapainossa olevan talouden ja mikä oli lopputulos?
Persu taas kokee asiat näin. Paskat tilastoista, ja faktoista!
Vuonna 2014, noin neljä vuotta Vanhasen kauden päättymisen jälkeen, valtiolla oli velkaa lähes 100 miljardia euroa.
Demarin valheet on tuuliajolla.Ei järkeä ole eikä tule,kasvattaen kansalaisten turvattomuutta ja julkista velkaa. Aina ollut heidän hurukaudellaan näin.Näiden kelpaa lisätä rikollisia ja työttömiä maahamme.
Lindman on yhtä epäluotettava kuin koko porukkansa.Kissaihmisenä ällöän tuo Näkkäläjärveäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antti Lindtman ja faktan tarkistus ei sovi samaan lauseeseen. 🙂
Itseasiassa sopii oikein hyvin. Antti puhuu totta. Persuhan ei sitä ymmärrä euron pensan imppaukseltaan.
Antti puhuu aina paskaa. Demarien tyylistä venäjänmielistä toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Soten piti tuoda säästöjä, mutta tulossa on miljardien lisäkustannukset keskituloiselle voi rysähtää 1 800 euroa lisäveroa
Soteuudistuksen markkinoitiin tuovan säästöjä, kun toimijoiden määrä vähenee ja palveluntarjoajilla on leveämmät hartiat. Kustannukset ovat nousemassa rajusti. Veronmaksajien keskusliitto pelkää, että lasku lankeaa veronmaksajille.
Kovasti on demarit koettaneet lakaista tätä Sote töppäystä piiloon.
Antti Lindtman ja faktan tarkistus ei sovi samaan lauseeseen. 🙂