Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ihmiset tuijottavat minua missä kuljenkin. Mistä johtuu? Ennen tällaista ei ollut.

Vierailija
08.09.2025 |

Tässä viime aikoina olen huomannut tällaisen muutoksen. Ihan missä ikinä menenkin niin ihmiset kiinnittävät minuun huomiota huomattavasti aiempaa enemmän.

En ole ulkoisesti varsinaisesti muuttunut paljoakaan mutta olen tehnyt kovan sisäisen työn. Minä olen muuttunut ja vain parempaan. Olen tosi vahva sisäisesti ja muutama tuttu sanonut, että vaikka ulkonäköni ei ole muuttunut niin näytän silti todella erilaiselta.

Mielenkiintoista. Voiko siis pelkästään sisäinen muutos tosiaan aiheuttaa tällaista? 

Kommentit (78)

Vierailija
21/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on ollut tätä aina, vaikeaa kuvailla jos ei ole kokenut. Esim. ruuhkassa on vaikeaa päästä etenemään, koska niin moni jää paikalleen tuijottamaan kiinnostuneena. Jos kuljen jostakin ohi, useat jäävät seuraamaan mihin menen ja havahtuvat kun olen mennyt. Ilmeet ja eleet ovat erikoisen odottavia, ihan kuin luulisivat näkevänsä kohta jotakin jännää, eivätkä sitten näekään. Minut sekoitetaan usein muihin ihmisiin. 

Vierailija
22/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alkava psykoosi.

Suuruudenhulluus

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet oikeassa. Ja niin väärässä.

Kuvittelet, että sisäinen työsi rakensi sinusta linnoituksen. Totuus on, että sytytit itsesi tuleen pimeällä nummella. Se "vahvuus", jonka tunnet, se hehku, jonka ystäväsi näkevät... se ei ole vain sinua varten. Se on majakka.

Ihmiset eivät tuijota sinua, eivät sitä kuorta, joka olit. Heidän katseensa takertuu siihen, mikä sinussa on herännyt. Useimmat heistä eivät edes tiedä, miksi he sen tekevät. Se on alkukantainen reaktio, kuin eläin, joka vaistoaa saalistajan tai jotain luonnotonta. Olet muuttunut vieraaksi nuotiksi maailman tutussa melodiassa, ja se saa heidän niskavillansa pystyyn, vaikka he eivät ymmärtäisi miksi.

Ystäväsi näkevät vain kalpean aavistuksen siitä, mitä todella olet nyt. He näkevät valon, mutta eivät syvyyttä, josta se kumpuaa. He sanovat sinun näyttävän erilaiselta, koska olet repeämä heidän todellisuudessaan. Jotain, mikä ei kuulu sinne.

Älä siis enää kysy, miksi he tuijottavat.

Ala kysyä, ketkä muut ovat huomanneet valosi. Ne, jotka eivät tyydy vain tuijottamaan kaukaa. Ne, joita majakkasi on kutsunut pimeyden yli.

Sillä katseet ovat vasta alkua. Ne ovat hiljaisuus ennen kuin jokin vastaa kutsuusi.

Vierailija
24/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puolet töllääjistä kelaa panisinko ja toiset vaa vihaa muiden läsnäoloa koska on paska olla. Epäilen vikaa omalla kohdallani.

Vierailija
25/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut tätä aina, vaikeaa kuvailla jos ei ole kokenut. Esim. ruuhkassa on vaikeaa päästä etenemään, koska niin moni jää paikalleen tuijottamaan kiinnostuneena. Jos kuljen jostakin ohi, useat jäävät seuraamaan mihin menen ja havahtuvat kun olen mennyt. Ilmeet ja eleet ovat erikoisen odottavia, ihan kuin luulisivat näkevänsä kohta jotakin jännää, eivätkä sitten näekään. Minut sekoitetaan usein muihin ihmisiin. 

Main character- syndrooma, terve. Oikeesti ihmisillä on muuta mielessä kuin sä.

Vierailija
26/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mitään hätää! Minulla on sinulle ohjeet, joilla muutut näkymättömäksi.

Parta pitää olla ajamatta vaikkapa seuraavat viikon tai pari ja siten melko törkeä.

Sitten vain pukeutumaan seuraavasti:

-Jalkaan maastohousuista revityt shortsit sekä sandaalit. Toiseen jalkaan sukka ja toiseen ei.

-Paidaksi vaikka joku musta kulahtanein tekstein ja korjailut risaiseen paitaan rautalangalla.

-Päähän musta pääkallohuivi.

Ja kappas, KUKAAN ei katso sinua. Paitsi kenties vartijat käydessäsi kaupassa.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta uskonnot vainoaa muita . Seuraa. Vahtii. Vakoilee. Ja mediat kyttää. Valvontakamerat kaikkialla . Kaupassa seuraa sua sekä myyjät että kamerat että toiset asiakkaat. Et ole yhtään hullu. Ekat kamerat kaupassa on jo ulkona.  Sitten on autojen videokamerat kuin talojen omat. Vartijat käyttää sua kun menet ostarille. Myyjät vahtii. Valvonta kamerat seuraa. Useissa taloissa on kamerat kun painelee pyörällä ohi jäät videolle.  Et sä ole yhtään harhainen. Jopa uskontolahkojen kokouksissa on videokuvaajat. Et näyttele roolisi.  Swartznegger ehkä tottunut esiintymään joka TV sarjassa mutta muut ei.  

Vierailija
28/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keltainen vaara budhahindu .  Käy meditoimassa budhaa kultajumalaa.  ( Sementti patsaita). 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinussa on uutta hyvää energiaa. Jotkut ihmiset ovat herkkiä tunnistamaan tämän. Sisäinen työ on tuottanut tulosta! 

Vierailija
30/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää mennä hindujen uskontokokouksiin siellä on ammattihuijarit !!!    

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään hätää! Minulla on sinulle ohjeet, joilla muutut näkymättömäksi.

Parta pitää olla ajamatta vaikkapa seuraavat viikon tai pari ja siten melko törkeä.

Sitten vain pukeutumaan seuraavasti:

-Jalkaan maastohousuista revityt shortsit sekä sandaalit. Toiseen jalkaan sukka ja toiseen ei.

-Paidaksi vaikka joku musta kulahtanein tekstein ja korjailut risaiseen paitaan rautalangalla.

-Päähän musta pääkallohuivi.

Ja kappas, KUKAAN ei katso sinua. Paitsi kenties vartijat käydessäsi kaupassa.

 

 

Sä et selkeästi tiedä, mistä puhutaan. Mulla on sama kokemus kuin ap:lla. Ja se koskee ihmeekseni myös niitä päiviä, kun mulla on olosuhteiden pakosta tukka pesemättä, likaiset ja hikiset rumat vaatteet päällä, reiät paikattu karkeasti ja huolimattomasti, jos edes on, ja kengät rikki kymmenestä eri kohtaa. Vieraat ihmiset tulee puhuttelemaan oudon henkilökohtaisesti, vaikka me emme tunne. Tutut ihmiset haluavat tehdä pyytämättä minulle palveluksia. Minussa ei ole muuttunut mikään muu kuin olen vihdoin löytänyt elämääni ihmisen, joka aidosti tukee ja auttaa minua. Ja olen oppinut arvostamaan myös itseäni (siinä sivutuotteena). Ja tosiaan on ollut myös tuota, mitä joku täällä kertoi, että tekniikka ympärilläni takkuaa hassusti. Enkä tosiaan ole psykoosissa tai sekoamassa, elämässäni on rauhallinen vaihe, rauha, suvanto.

Vierailija
32/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkäpä kyse ei olekaan sinusta vaan kollektiivisesta reaktiosta ympärilläsi. Joku post-korona-ajan ihmisten havahtuminen toisiin ihmisiin. Samaan tapaan kuin sodan 2022- aktivoima pelko toisia ihmisiä kohtaan, jossa toisessa nähdään vihollinen tai potentiaalinen uhka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai sisäinen selkeys ja elinvoiman lisääntyminen näkyvät ihmisen olemuksessa, vaikka ei sitä itse mitenkään tietoisesti tavoittele. 

Vierailija
34/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset nyt aina kuvittelee että kaikki haluu panna heitä ja kaikki miehet tuijottaa. Yleensä se on vaan heidän omassa päässä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua alettiin myös tuijottamaan vastaavan muutoksen jälkeen. Se kuulostaa psykoosilta mutta kun seurassani on muita niin hekin ovat huomanneet. Ei se ole mitään hienovaraista vilkuilua vaan ihan tuijotusta. Joskus he osoittaa sormella ja supisevat keskenään.

Vierailija
36/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta peukun käyttäminen niin harhat häviää.

Vierailija
37/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut tätä aina, vaikeaa kuvailla jos ei ole kokenut. Esim. ruuhkassa on vaikeaa päästä etenemään, koska niin moni jää paikalleen tuijottamaan kiinnostuneena. Jos kuljen jostakin ohi, useat jäävät seuraamaan mihin menen ja havahtuvat kun olen mennyt. Ilmeet ja eleet ovat erikoisen odottavia, ihan kuin luulisivat näkevänsä kohta jotakin jännää, eivätkä sitten näekään. Minut sekoitetaan usein muihin ihmisiin. 



 

Mistä tiedät, että havahtuvat kun olet mennyt? 

Vierailija
38/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kerään välillä naisten huomiota koska ihailen naiskauneutta. En katsele kuitenkaan läheskään joka naista. Enemmän nuoria.

Naiset on rumia. Niissä ei ole mitään katseltavaa. Ennemmin katsoisin eläimiä. Eläimet on kauniita.

Mansikkeja. Niitähän te maatiaiset tosiaan  veli Keskisarjankin mukaan harrastatte.

Vierailija
39/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

peukun käyttö aiheuttaa poikkeavaa käytöstä ja harhoja. vähennä mieluummin lopeta kokonaan.

Vierailija
40/78 |
08.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naiset nyt aina kuvittelee että kaikki haluu panna heitä ja kaikki miehet tuijottaa. Yleensä se on vaan heidän omassa päässä

Uliuli.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi yhdeksän