Varman vakuutuslääkäri sanoo suorat sanat tunteissa vellomisesta työelämässä: On minä, mun tunteet ja mun oikeudet

Tuota juttua lukiessa tuli mieleen, että töissä pitäisi osata erottaa draamailijat ja oikeasti liian tiukassa pinteessä olevat. Minä olen perinteisesti pyrkinyt tekemään työni kunnolla, vaikka mikä olisi. Päädyin kuitenkin uudessa työssä vuosien grilliin, kun työkaveri yritti saada minut kanssaan suhteeseen. Epäsuorasta tai suorasta pakkien annosta seurasi usein se, että hän riitautti työasiat. Muutoin työpäiviin kuului mm. minun ulkonäköni arvostelua, nälvimistä ja sumutusta. Hänen mielialansa ailahtelivat paljon ja aamuisin töihin mennessä pelotti, mitä tänään olisi vastassa. Yhteistyöt olisi ilmeisesti pitänyt tehdä hänen päätöksensä mukaan sillä perusteella, että hän on mies. Kun tätä oli kestänyt pari vuotta, menin pomon työhuoneeseen ja aloin itkeä. 

Pomollehan tällainen tilanne näyttäytyy herkästi niin, että uhri on se herkkis. Oikea draamakuningas tai -kuningatar saattaa onnistua peittämään sen, että hänen sekoilunsa ovat yhteistyöhaasteiden juurisyy. Minä sain onneksi pomoltani apua, vaikka piina jatkuikin vielä pitkään ensimmäisen avunpyynnön jälkeen. Pelko diivailijaksi leimaantumisesta oli pitkään esteenä avun hakemiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole pystynyt koskaan oppimaan kertotaulua, mutta työkkäri laittaa mihin vaan toimistotöihin sijaiksuuksia tekemään. 

 

 

Ehkä vaikuttaa ne kovat iskut päähän ja autokolarit mistä ei ennen menty lääkäriin. 

Tai dyskalkulia.

Ja pahenee vaan. Tulevaisuuden työpaikat tulee olemaan helvetin esikartanoita, kun eletään kaikenlaisten ällipeppujen tunteiden perässä ja puidaan niitä loputtomiin. Sitten seuraavaksi tulee tämä, että aletaan ahdistua työtehtävästä X, josta kukaan ei pidä ja ne kasataan sitten kiltimmille työkavereille, koska tämä yksi ei kestä niitä ahdistumatta. Mitään sosiaalisia taitoja ei ole. Sosiaalisina taitoina pitävät kykyä höpöttää ja purkaa itseään. Sosiaaliset taidot työpaikalla on sitä, että tekee osansa ja huomioi työkavereiden taakan.

Näen työssäni nuorten parissa tämän. Nämä ahdistuneet/sairastuneet on valtaosin täysin itseaihetetun kiukuttelun tulosta. Ne vievät oikeasti sairastuneilta hoitopaikkoja, kun annetaan nuoren alkaa se vellominen. Kun uhmaikäinen alkaa itkeä, niin ei sille anneta periksi. Kun teini alkaa itkeä, kun ei halua tehdä jotain, niin kukaan ei uskalla sanoa, että "noniin, nyt lopetat kiukuttelun ja teet tasan kuten muutkin". Ihan samalla tavalla teinit, erityisesti tytöt, käyttää itkua kiukuttelutapana ja tapana yrittää saada tahtonsa läpi kuin taaperot. Sitten aikuiset on paniikissa, kun sillä on paha mieli ja sitä ahdistaa. Se itkee ahdistustaan. Höpsis. Valtaosin kyse on siitä, että sille kiukuttelulle vaan pitää vetää raja ja olla antamatta periksi. Nehän on vielä lapsia ja niitä pitää kasvattaa. 

"Juu jos töissä ei ole hirveän hauskaa ei sinne tarvitse mennä (??!)

Tätähän nämä "ahdistus"-sairaslomat on.Puhumattakaan siitä että firman pitäisi maksaa palkkaa tyhjästä."

Kirjoitat nyt siis omista tutuistasi, kun heidän ahdistuksensa ja sairauslomien syyt tiedät? Omalla kohdallani loppuunpalaneet ovat olleet ylitunnollisia ihmisiä, joista moni koki heitteillejättöä/kaltoinkohtelua kasvuiässä ja oppi, että heidän ainoa arvonsa (ja turvansa) on työnteossa ja muiden miellyttämisessä. Kaikkensa antoivat palvellakseen "yhteiskuntaa", kunnes voimat loppuivat. Ja kas, sittenhän sitä onkin "vain kuluerä" "yhteiskunnalle", luuseri ja heikko paska kun ei kestänyt enempää. Tyhmäkin vielä, kun ei tajunnut itsestään huolehtia paremmin. Tuo on niin surullista katseltavaa, että hattua nostan kaikille, jotka pelastavat itsensä ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu omalle terveydelle. Kuten totesin, kukaan muu siitä ei välitä kuin sinä itse eikä "yhteiskunta" tule sen menetystä kanssasi suremaan.

Heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa...luuserit

Vierailija kirjoitti:

Aivan loistava kirjoitus! Näitä tyyppejä on omalla työuralla tullut huolestuttavan paljon vastaan viime vuosina 😥

N. 58

Mielenkiintoista. En ole tavannut ainoatakaan omalla työpaikalla. Nuoria hyvin suuri osa.

Hitto tää on sairas palsta

Yksiöllisyyttä on painotettu viime vuosina niin koulussa kuin työelämässä. Peruskoulussa on siirrytty omaehtoiseen tai itseohjautuvaan oppimisen mikä voi olla liian kuormittavaa lapsille kun mistä he tietävät miten ja mitä pitää oppia. Minä-keskeisyys saattaa olla yksi syy miksi ihmiset kuormittuvat aivan liikaa nykyelämästä vaikka elämme maassa missä monet asiat on hyvin järjestetty. 

Elämä on helpompaa jos väillä voi ottaa vähän rennommin eikä koko ajan stressaa itseään. Kannattaa lukea Arto Salosen artikkeli mistä hyvinvointi syntyy. Jokaisen olisi hyvä kuulua johonkin porukkaan eikä jäädä yksin, asioista voisi olla joskus kiitollinen jne. Voi olla että on liian idealistinen kuva mutta on aika vaikea käsittää miten nykypäivänä voi olla niin paljon ongelmia vatvovia nuoria vaikka mitään todellista hätää ei maassa ole. Ks. Salosen artikkeli https://yle.fi/a/74-20179226

Negatiivinen ajattelu tuhoaa ihmisen. Eipä siihen parannuskeinoa ole.

Tämä sama on siirtynyt kaikkeen elämään. 

Tämän vuoksi liittoja hajoaa ja lapset elää uusperheissä. 

Tämän vuoksi työpaikkaa vaihdetaan tuon tuosta. 

Ihmiset eivät tyydy enää mihinkään. Aina saatava maksimaalinen  nautinto. 

(Osa on oikeasti ylikuormittunut.)

Vierailija kirjoitti:

Minusta monet ihmiset eivät tunne itseään ja sitten hakeutuvat töihin paikkoihin, joihin eivät sovellu. Moni ongelma ratkeaisi alaa vaihtamalla.  Esim. jos ei ole minkäänlaista organisointikykyä todennäköisesti kaikin tavoin ahdistuu ja väsyy työssä jossa sitä tarvitaan. Ja sitten etsitään syytä työpaikasta, mutta jos tämän organisointikyvyn poistaa tuosta työtehtävistä se ei ole enää se työ. 

Työuupuneen pitäisi aina vaihtaa työpaikkaa koska aika harvoin olosuhteita voidaan korjata niin että se helpottaisi riittävästi työntekijän tilannetta. Valitettavasti tällä hetkellä työpaikkoja ei ole tarjolla joten monet sinnittelevät viimeiseen saakka vaikka se ei ole terveellistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilöllisyyden korostaminen on ehkä syynä myös syntyvyyden laskussa. Ihmiset eivät enää näe itseään osana sukupolvien ketjua, eivätkä koe, että heillä olisi velvollisuuksia ketään kohtaan. Oma napa elämän tarkoituksena ei kuitenkaan toimi, ja seuraukset nähdään nuorten ikäluokkien mielenterveyssaikkuina.

Niin eli kun naiset eivät halua olla redusoitavina r aiskattaviksi pilluiksi ja kohduiksi joilta vauvat menevät muiden hoitoon, kuin olisivat miehiä, vaan haluavat heille luonnostaan kuuluvan äitiyden, niin se on liian itsekästä. Varmaan sen lapsen kehityksenkin ajatteleminen on liian itsekästä, kun siinä ei ajatella sen miehen terskaa ja anopin tunteita, vai?

Go fuck yourself.

olet vaarallisen sekaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakuutuslääkäri puhuu asiaa.

Sitäpaitsi on yhteiskunnalle vaarallista tällainen ilmiö: Tee netissä itsediagnoosi adhd/kaksisuuntainen mielialahäiriö, käy hakemassa vahvistava diagnoosi valitsemaltasi "pätevältä" yksityislääkäriltä. Sitten pätevämpi lääkäri/oikea diagnoosi olisi esim paranoidinen skitsofrenia ->Häiritse muita ja aiheuta kaaosta loputtomiin, kun sinulla on nyt "diagnoosi"

Ja vielä lisäyksenä edellä olevaan: määrittele itse tarvitsemasi lääkitys, yleensä kannabis- ja alkoholipohjainen. Koska osaamattomat ja tyhmät lääkärit Suomessa eivät kykene hoitamaan sinua haluamallasi tavalla, sinun on syytä hakeutua pikaisesti hoitoon ulkomaille.

Onneksi lääkärinä ei tarvitse olla hoitovastuussa psykiatrisista potilaista muuten kuin vain jos omaa erikoisalaa tarvitaan. Ahdistuneet ja sekavat potilaat ovat kuormittavia henkisesti ja hyvin usein heitä ei voi auttaa vaikka kovasti haluttaisiin. Esimerkkinä nuoret jotka nielevät paristoja. partakoneen teriä, veitsiä, pistävät insuliinia satoja tai tuhat yksiikköä tai muuta vastaavaa. Kyse ei ole yhdestä kerrasta vaan samat potilaat tulevat parin päivän välein päivystykseen ja suurin osa on jonkinlaisen valvotun asumisen piirissä. Kukaan ei ole löytänyt keinoa auttaa joten sama rumba jatkuu kunnes joskus käy huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapaus ilman vastuunkantoa on tyhjä, merkityksetön kuori.

Jonka sisälle voi rakentaa hyvän elämän. Siitähän te kuritetut ja kurinalaiset raivoapinat ette tiedä mitään.

sun pitää ihan tosissaan hakea apua ennen kuin satutat jotakuta.

sinänsä on hyvä että netissä on tietoa eri nepsypiirteistä ja mahdollisuus pohtia omaa olemustaan/käytöstään niiden kautta ja voiko siitä löytyä jotakin keinoja sopeuttaa omaa arkeaan että jaksaa paremmin. Moni ei niihin kuitenkaan varsinaista lääkitystä tarvitsisi vaan nimenomaan itselleen sopivan arjen rakentamista jotta jaksaa töissä ja vapaalla. Artikkelissakin mainittiin se parjattu lenkille lähtö, josta täällä saa aina kurat silmille että kehtaatkin.

Itsekin tuli tänään aamulla todistettu tämä reippaan lenkin hyvä teho, kun ollut pska viikonloppu ja tänään aamullakin kaikki suunnilleen ketutti, koiran ulkoilutuskin meinasi jäädä pikaiseksi piipahdukseksi että kun kaikki on kuitenkin pskaa, väsyttää jne. Päätin kuitenkin että ihan sama, nyt käännytään tosta tekemään toi pidempi lenkki. Lopputuloksena oli että kropassa tuntui ja mielikin vähän piristyi, lenkin pituudeksi tuli reipas reilu puoli tuntia. Ei ihmelääke, mutta tarpeellinen veto vähän ravistella itseään hereille. Ihmismieli on siitä jännää, että se on hyvin mukavuudenhaluinen ja varsinkin alakuloisena sitä pyrkii puhumaan itseään sinne sohvan pohjalle, missä on aikaa kelailla kaikkea ja kuinka paljon pahemmaksi kaikki vain menee ja kehä on valmis.

Töissäkin huomannut, että jotkut hakee saikkua kun motivaatio hukassa, vähän masentaa ja sitten odotetaan kotisohvalla ihmeparantumista lääkepurkin kanssa kuukausitolkulla. Eri asia kun oikeasti jotakin järkyttävää elämässä tapahtuu, silloin on tarpeenkin ottaa toipumissaikkua ettei vain yritä sivuuttaa kaikkia tunteita.

Työnantajien pitäisi enemmänkin tarjota lyhyttä ratkaisukeskeistä terapiaa, missä käytäisi ammattilaisen kanssa läpi sitä miten tilanne voidaan ottaa takaisin haltuun ja mitä konkreettista voi oman hyvinvoinnin eteen tehdä ja mitä voi jättää poiskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakuutuslääkäri puhuu asiaa.

Sitäpaitsi on yhteiskunnalle vaarallista tällainen ilmiö: Tee netissä itsediagnoosi adhd/kaksisuuntainen mielialahäiriö, käy hakemassa vahvistava diagnoosi valitsemaltasi "pätevältä" yksityislääkäriltä. Sitten pätevämpi lääkäri/oikea diagnoosi olisi esim paranoidinen skitsofrenia ->Häiritse muita ja aiheuta kaaosta loputtomiin, kun sinulla on nyt "diagnoosi"

Ja vielä lisäyksenä edellä olevaan: määrittele itse tarvitsemasi lääkitys, yleensä kannabis- ja alkoholipohjainen. Koska osaamattomat ja tyhmät lääkärit Suomessa eivät kykene hoitamaan sinua haluamallasi tavalla, sinun on syytä hakeutua pikaisesti hoitoon ulkomaille.

Onneksi lääkärinä ei tarvitse olla hoitovastuussa psykiatrisista potilaista muuten kuin vain jos omaa erikoisalaa tarvitaan. Ahdis

Ei sitten ole tullut mieleesi lähettää näitä selvästi avun tarpeessa olevia ihmisiä eteenpäib, sinne missä heitä voidaan (ja halutaan) auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vakuutuslääkäri puhuu asiaa.

Sitäpaitsi on yhteiskunnalle vaarallista tällainen ilmiö: Tee netissä itsediagnoosi adhd/kaksisuuntainen mielialahäiriö, käy hakemassa vahvistava diagnoosi valitsemaltasi "pätevältä" yksityislääkäriltä. Sitten pätevämpi lääkäri/oikea diagnoosi olisi esim paranoidinen skitsofrenia ->Häiritse muita ja aiheuta kaaosta loputtomiin, kun sinulla on nyt "diagnoosi"

Ei noita diagnooseja noin helposti saa, pitää käydä sairaalassa tutkimuksissa ja siellä neurologilla joka sitten tekee lopullisen päätöksen kaikkien tutkimusten jälkeen. Ei läheskään kaikki, varsinkaan aikuiset, edes hakeudu tutkimuksiin, vaikka selkeästi on vahvat adhd oireet, ja varsinkin kaksisuuntaisia on vaikea saada lääkäriin.

Kuulostaa mulkulta jos ei normaalisti pysty kunnioittamaan muita. Poislukien tietty kaikki käänteisetnarsistit ym. kaikestaloukkaantujat.

Ja minä sanon suorat sanat siitä, että kyllä, ihmisen läheisin asia on minä itse, sen kanssa joutuu joka hetki olemaan ja tulemaan toimeen, vaikka se olisi kuinka huonossa kunnossa. Tunteet on, ja ne pitää käsitellä, missä kohtaa on tultu siihen tulokseen, että tunteiden vuosikausien patoaminen on hyväksi? Ja ihmisellä on oikeudet, ihan perustuslain mukaan.



Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsemisestä; Kun ihminen ei pääse fyysisten sairauksien takia työkyvyttömyyseläkkeelle, ja pitää yrittää käydä töissä, tai pitää kitkuttaa työttömänä 600€:n tuloilla, vuodesta toiseen, ja olla yhteiskunnan halveksima laiskimus, kyllä se aiheuttaa jokaiselle normaalille ihmiselle mielenterveyteen ongelmia.

90% työttömien työkyvyttömyyseläkehakemuksista hylätään. Miksi? Koska tämän vakuutuslääkäreiden pomon kaltaiset henkilöt ovat päättäneet, että kun ihminen on työtön, hän kykenee 90%:ssa tapauksista jonkinlaiseen työhön edes jonkin verran. Ja kun on työtön, ei pysty sitä vääräksi mitenkään todistamaan. Koska kukaan työnantaja ei halua palkata ihmistä joka on ollut vuosia työttömänä, varsikaaan jos fyysistä vikaa on, ja useimmiten koulutuskin on vanhentunut.



"Ylilääkäri Jan Schugk sanoo, että moni hakeutuu lääkäriin itsediagnoosityökalujen avulla selvitetyn valmiin diagnoosin kanssa." Miksi? Siksi, että kun ihmisiä ei hoideta kunnolla, eikä hoideta kokonaisuutena, niin näin on pakko tehdä. Jos ihmisten fyysiset sairaudet hoidettaisiin heti kunnolla, ei päädyttäisi siihen tilanteeseen, että potilaan, maallikon, pitää alkaa itse itsensä lääkäriksi ja turvautua vertaisyhteisöön, selvittääkseen, että mikä helvetti mun elimistössä on vialla. Sitten kun sen selvittää, lääkärit nauraa, että luulotautia, muoti-ilmiö, naisten hömppää. Eikä apua edelleenkään saa. Kuin vasta sitten kun kehittyy paha masennus ja ahdistus. Ennen se oli kilpirauhasvaivat joita ei otettu todesta, nykyään raudanpuute, ja vuoroaan odottaa kyllä siellä muitakin.



Minä teen töitä pitkäaikaistyöttömien kanssa, ja minä näen sen, että ei ihmiset, edes nuoret, halua olla työelämän ulkopuolella. Ei ne lapsesta asti päihteitä käyttäneet, ei ne jotka ovat käyneet läpi pahoja mielenterveysongelmia, ei ne joilla on fyysisiä vaivoja. Kaikki haluaisivat töihin ja osallistua yhteiskuntaan, koska se on ihmisen perustarpeita tuntea olevansa hyödyllinen yhteisölle. Suomalaiset ovat erittäin työorientoituneita. Tässä(kin) maassa ihmisarvo tulee pääosin työn kautta.



Yllättävän suuri osa ihmisistä jotka ovat töissä, tekevät sitä vain ja ainoastaan rahan takia, ja sen takia että olisi jotain tekemistä, ei haukuttaisi työttömäksi luuseriksi ja että kertyy eläkettä. Ei siksi että töissä olisi kivaa. Hyvin moni ei edes elä palkallaan, eli olisi ihan sama olla etuuksien varassa, mutta kun hyvä ihminen käy töissä, siellä käydään siihen asti kun terveys romahtaa.



Yhteiskunta on itse aiheuttanut ongelman.

Kuka ne diagnoosit sitten tekee? Ettei vaan lääkärit? Ja kuka päättää siitä kenelle vakuutusyhtiö myöntää työkyvyttömyseläkkeen ja kenelle ei? Ei kai vaan vakuutuslääkäri jolle samainen taho maksaa palkkaa? Minkähänlainen tulospalkkio vakuutuslääkärillä on?