Varman vakuutuslääkäri sanoo suorat sanat tunteissa vellomisesta työelämässä: On minä, mun tunteet ja mun oikeudet
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Nuoret aikuiset eivät henki lapsia, kun eivät halua velvollisuuksia, ja sitten yllättyvät, kun matkustelu ja instagram eivät tuokaan elämään kaivattua merkitystä.
Matkustelu kyllä tuo merkitystä vapaa-aikaan, jos matkustelee oppiakseen maailmasta.
Työhönkin merkitystä tuo se, että oppii työssä jatkuvasti uutta, mutta enemmän ehkä kuitenkin se, että tekee työtä toisten ihmisten hyväksi.
Nykyään työt ovat usein sellaista tyhjää omistaja-arvon kasvatusta, että tuo jälkimmäinen ei yleensä toteudu.
Lapsia ei hankita yksikseen - sehän nykyään on suurin ongelma.
Suuri osa työstä, varsinkaan siitä "auttamistyöstä" ei myöskään auta vaan aiheuttaa itsessään ongelmia. Pelastaja tarvitsee pelastettavan ja auttaja jonkun jota auttaa. Vakuutus synnyttää onn
Auttamista on mm. viemäriverkon rakentaminen. Useimmat meistä ei halua kantaa ämpärillä paskaa tunkiolle. Tauditkin leviäisivät.
Vähän hankalampaa on keksiä, mitä apua on esim. pikaruokaketjun applikaation tekemisestä tai makeisten mainostamisesta.
Moni pitää lääkäreitä huonoina, kun he eivät vahvista henkilön omaa diagnoosia. Tai syytetään lääkkeiden tuputtamisesta. Kun diagnoosi onkin joku toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se niin kamalaa, että ihmiset oppivat välittämään omastakin hyvinvoinnistaan. Vaan jos ei siitä itse välitä, ei välitä kukaan muukaan. "Yhteiskunta" toki pyörii, kunhan yksilö on valmis turruttamaan itsensä pysyäkseen "auktoriteettien" koneistossa mukana. Kuiviin imetään, jos sen vain sallii, ja jos yksilön oma koneisto menee rikki, syljetään ulos ja otetaan seuraava tilalle. Tämäkö on sitä "yhteisöllisyyttä", jonka eteen pitäisi itsensä ja elämänsä uhrata?
Mitäpä jos lähdettäisiin siitä, että yhteisö koostuu hyvinvoivista yksilöistä. Sen sijaan, että parjataan ja syyllistetään ihmisiä siitä, että näiden tunnejärjestelmä toimii kuin kuuluukin eli hälyttää, kun jokin on pielessä - mitä jos aletaankin VÄLITTÄÄ siitä, että ihmiset voivat hyvin. Ei koulita vain "tuottavia yhteiskunnan jäseniä", vaan kasvatetaan i
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
Enää ei tarvita kohta painavaa syytä irtisanomiseen vaan riittää asiallinen syy.
"Lähtökohtaisesti myöskään sairautta, vammaa tai tapaturmaa ei voida pitää asiallisena syynä irtisanomiselle, mutta ne voivat aiheuttaa sellaisen työkyvyn aleneman, joka muodostaa asiallisen syyn irtisanomiselle."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0
Toivottavasti en sairastu syöpään.
Vierailija kirjoitti:
Moni pitää lääkäreitä huonoina, kun he eivät vahvista henkilön omaa diagnoosia. Tai syytetään lääkkeiden tuputtamisesta. Kun diagnoosi onkin joku toinen.
Vanhat aivovammat eivät näy magneettikuvassa. Aivovamma aiheuttaa hitautta ja kovaa väsymystä. Siihen ei auta masennuslääkkeet, kun aivosoluja on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa myös työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen on kirjavaa. Osa on saanut samoilla oireilla työkyvyttömyyseläkkeen ja toiset on työkkärin listoilla.
Suomessa on yhdenvertaisuuslaki mitä rikotaan.
Tämä johtuu todennäköisesti enemmänkin hoitavasta lääkäristä. Mikäli hoitava lääkäri kirjoittaa asianmukaisen B-lausunnon, jossa kuvataan sairauden oireet henkilöllä ja kerrotaan tarkasti ja kattavasti sairauden aiheuttamat ongelmat työhön. En ole nähnyt ongelmia eläkkeelle pääsyssä.
Koskaan en ole nähnyt, että eläkepäätös olisi hylkäävä, kun lausunto on hyvä ja kattava.
Joka kerta kun on tullut hylkypäätös, kirjoitettu B-lausunto on ollut huono. Käytännössä mainitaan dg ja se että on työkyvytön, mutta asiaa ei avata tarkemmin ollenkaan. Ei sellaisen perusteella voi kukaan lääkäri, joka perustaa päätöksen ko. B-lausuntoon, voi eläkettä (tai sairauspäivärahaa) puoltaa.
Kukaan itseään ja työtään kunnioittava Kelan tai eläkeyhtiöiden lääkäri voi puoltaa eläkepäätöstä vaillinaisen lääkärintodistuksen perusteella.
Minä, vaikken ole ammattilainen asiassa, olen osannut päätellä noiden B-lausuntojen perusteella kuka saa myönnön ja kuka ei. Pitkää huoli, että näette nuo lausunnot itsekin jolloin voitte itsekin päätellä onko siinä tarpeeksi kuvattu sitä minkälainen vaikutus sairaudella työkykyysi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni pitää lääkäreitä huonoina, kun he eivät vahvista henkilön omaa diagnoosia. Tai syytetään lääkkeiden tuputtamisesta. Kun diagnoosi onkin joku toinen.
Vanhat aivovammat eivät näy magneettikuvassa. Aivovamma aiheuttaa hitautta ja kovaa väsymystä. Siihen ei auta masennuslääkkeet, kun aivosoluja on kuollut.
Henkilö luokitellaan masentuneeksi ja työkkärin listoille. Ja nykyään ei hitautta suvaita työpaikoilla.

Työmarkkinatuki 595 netto kuukaudessa ei riitä. Pakko hakea siivoamaan ja nukkua vessassa ovi lukossa kaksi h per työvuoro.
Perkaa kaiken ei-välttämättömän työpaikoilta pois, niin alimittaisen henkilöstön kuormitus vähenee. Ei tarvitsisi olla turhaa kehitystyötä sen itsensä vuoksi jollain hienolla (ammatti)nimikkeellä, jos homma ruohonjuuritason kokemuksen mukaan toimii.
Ennen ei menty lääkäriin, vaikka päähän tuli kova isku. Kotiin vaan ja työkkärin listoille.
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei menty lääkäriin, vaikka päähän tuli kova isku. Kotiin vaan ja työkkärin listoille.
Kouluista ei lähetetty ennen lääkäriin, vaikka lapsi olisi tippunut päälleen kiipeilytelineestä kahden metrin korkeudesta. Sitten ihmetellään, kun ei pärjää koulussa, laiska vaan ja ei saa töitä millään.
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Nuoret aikuiset eivät henki lapsia, kun eivät halua velvollisuuksia, ja sitten yllättyvät, kun matkustelu ja instagram eivät tuokaan elämään kaivattua merkitystä.
Mistähän tämä käsitys oikeen kumpuaa? Ne tekee lapsia, jotka niitä haluaa ja saa.
Jostain kumman syystä kaikki ei tunnu ymmärtävän, että hyvin usea ei lapsia enää halua eikä siihen muuta syytä tarvi.
Terv. Vanhus
Itse en ole pystynyt koskaan oppimaan kertotaulua, mutta työkkäri laittaa mihin vaan toimistotöihin sijaiksuuksia tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole pystynyt koskaan oppimaan kertotaulua, mutta työkkäri laittaa mihin vaan toimistotöihin sijaiksuuksia tekemään.
Ehkä vaikuttaa ne kovat iskut päähän ja autokolarit mistä ei ennen menty lääkäriin.
Jääkiekkoilijat hakevat työkyvyttömyyseläkkeellä taklauksista ja niiden aiheuttamista terveyshaitoista. Muut on työkkärin listoilla.
En pysty oppimaan kertotaulusta kuin alkupään ja loppupään. Keskiväliä en opi millään. Mutta työkkärin listoilla. Kertotaululaskut voi laskea laskimella ja nukkua töissä 2 h, kun väsyttää. Vessaan ja ovi lukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa tyrkytetään positiivisuutta monesta eri tuutista niin perinteisten medioiden, mainosten kuin influensserienkin toimesta, vaikka kaikenlaiset tunnetilat kuuluvat elämään.Joskus on sellainen päivä, viikko tai kuukausi, ettei sitä ole ihan parhaissa fiiliksissä. Yleensä tämä on ihan normaalia ja kuuluu elämään.
Heti pitäisi olla kaikki tunteet korjaamassa, päästä niistä äkkiä eroon.
Vierailija kirjoitti:
En pysty oppimaan kertotaulusta kuin alkupään ja loppupään. Keskiväliä en opi millään. Mutta työkkärin listoilla. Kertotaululaskut voi laskea laskimella ja nukkua töissä 2 h, kun väsyttää. Vessaan ja ovi lukkoon.
Jos ei ymmärrä kaikkia lauseita täysin niin tekee vain töissä jotain. Menkööt väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan loistava kirjoitus! Näitä tyyppejä on omalla työuralla tullut huolestuttavan paljon vastaan viime vuosina 😥
N. 58
Minun työpaikallani on osalla pahana tapana hakea mielipahasaikkua heti, jos jokin asia ei mene henkilön omien toiveiden mukaan. Heillä ei ole ilmeisesti minkäänlaista itsekritiikkiä ja ymmärrystä siitä, että koko työpaikan pitäisi ponnistella niiden tavoitteiden saavuttamisen eteen.Onko ongelma siis työkaverin vai sairausloman myöntävän lääkärin? Eikös näin toimita ihan eduskunnassa asti.
Eduskunnassa ei tarvi edes käydä lääkärissä. Oma ilmoitus riittää.
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
Enää ei tarvita kohta painavaa syytä irtisanomiseen vaan riittää asiallinen syy.
"Lähtökohtaisesti myöskään sairautta, vammaa tai tapaturmaa ei voida pitää asiallisena syynä irtisanomiselle, mutta ne voivat aiheuttaa sellaisen työkyvyn aleneman, joka muodostaa asiallisen syyn irtisanomiselle."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…