Ärsyttää oma ikä ja roikkuva naama.

Rupsahda rakkaani rauhassa..... 🥴

Vierailija kirjoitti:

Onko edes hyvä perse?

Sen kanssa voi käydä kuulemma niin, että huomattavasti nuorempi mies tulee iloisena takaapäin juttelemaan, ja järkyttyy kun käännyt ja näkee kasvot :D

Nivelvaivat ei ole mikään syy lopettaa liikkumista. Ei nivelet parane sillä, että niitä ei liikuta. Hyvin voi uida, pyöräillä ja kävellä. Toki voit valita itsesäälin ja katkeruuden, mutta ne nyt ei ainakaan ketään kaunista. Ei sisäisesti eikä ulkoisesti. 

Älä harmittele, niin kauan kun on hengissä niin hyvin menee! Itellä pieni aivovaurio, verenpaine, murtunut olkapää eli käsi ei toimi vieläkään, refluksi, psoriasis, näkö- ja kuulo-ongelmia, lääkityksissä aiheutuneet väsymykset, turvotus ja ihomuutokset, jalkakivut, polvikivut ja alaselkäkivut. Joskus ei jaksa edes postilaatikolle. Mut jossei jaksa niin eipähän ainakaan tartte laskuja maksella;) Tsemppiä!

Isä sanoi kerran, että ei se naama haittaa, jos on hyvä runko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa URHEILLA. Liikkuminen pelastaa kaikelta alakulolta ja saa aikaan monenlaista hyvää oloa. Mulla vaikea päättää mitä kivaa tekisin päivittäin, lähtisinkö salille, juoksulenkille vai koiran kans metsälenkille. Liikunnan jälkeen teen palapeliä, popristikoita, käsitöitä, äänikirjoja, leipomista, kaikkea kiinnostavaa tekemistä löytyy. Kaikki tää antaa vireyttä ja energiaa, ei kerkiä murehtia mitään vanhenemiseen liittyvää. Ja lenkillä painaa nuorempien ohi.

No mutta ei se liikuntakaan (enää) ole pelkkää hyvää oloa vaan monesta itseä kiinnostavasta lajista saa enää vain haaveilla koska etenkään polvet ei enää kestä ja muissakin nivelissä kyllä tuntee ikänsä. Tietenkin liikkua voi monella tapaa edelleen, mutta eipä nämä lajit ole niin mieleisiä ja moni laji (harrastus, elämäntapa) on edelleen yhtä utopistinen haave kuin alaikäisenä teininäkin eli n

Kokeile ohjattua vesijumppaa? Tai uintia? Vedessä on helpompi liikkua, ei rasita niveliä niin paljon. Saunominenkin tekee hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Naisten huomionkipeydestä olisi kiinnostavaa tehdä tutkimusta. 

Ja siitä, kuinka miehet janoaa huomiota ja hyväksyntää muilta miehiltä.

Vierailija kirjoitti:

Rupsahda rakkaani rauhassa..... 🥴

No näinhän se menee.. :)

Ei täältä kukaan ole nuorennäköisenä lähtenyt. Muuta, kun ne jotka on lähtenyt nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, aikansa voi märehtiä ja murehtia, mutta sitten täytyy löytää muita kiinnostavia asioita elämään ja muuta sisältöä. Elämä muuttuu, kun vanhenee. Tulee uusia asioita. Itsekin olen tällaisessa murrosvaiheessa, kuten kovin moni muukin.

Paljon riippuu siitä millaisessa elämäntilanteessa elää ja onko tämä oma valinta vaiko vastentahtoista / pakon sanelemaa koska muutakaan ei tarjolla ole. Moni esim omaa perhettä halunnut mutta lapsettomaksi ikisinkuksi jäänyt on sellaisessa tilanteessa ettei tulevaisuudessakaan ole odotettavissa itselle mieluisia muutoksia vaan lapsettomana jää luonnollisesti kokematta myös isovanhemmuus. 

Elämässä pitäisi olla sopivassa suhteessa niitä hyviä ja huonoja asioita, samoin esim just tässä keski-iässä alkamaan alkavissa muutoksissa. Että elämä muuttuu ja tulee uutta, mutta niin että osa on hyviä juttuja ja sitten on niitä ikävämpiä iän tuomia muutoksia. Nyt esim itsellä on se tilanne, että se sama sonta on ja pysyy elämässä koska tietyt elämän peruspilarit / raamit on joko pielessä tai puuttuu kokonaan mutta sen päälle pitää sitten vielä sietää näitä ikääntymisen / esivaihtarien tuomia tuntemuksia ja oireita. Puhumattakaan sitten siitä, että omat vanhemmat tarvitsee jatkuvasti enemmän ja enemmän apua eli tässä pitäisi jollain mystisellä tavalla pystyä venymään vaikka oma sietokyky on jo aikaa sitten ollut nollissa.

Vierailija kirjoitti:

Rupsahda rakkaani rauhassa..... 🥴

No kun olisikin se rakas kenen kanssa rupsahtaa yhdessä ja ihan rauhassa. Olisi ihanaa kun vierellä olisi rakas ihminen jonka kanssa on kasvettu yhteen ja rakennettu yhteinen elämä josta nyt sitten pikkuhiljaa nautiskellaan ihan kaksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupsahda rakkaani rauhassa..... 🥴

No kun olisikin se rakas kenen kanssa rupsahtaa yhdessä ja ihan rauhassa. Olisi ihanaa kun vierellä olisi rakas ihminen jonka kanssa on kasvettu yhteen ja rakennettu yhteinen elämä josta nyt sitten pikkuhiljaa nautiskellaan ihan kaksin.

Toivottavasti säkin löydät kumppanisi. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, aikansa voi märehtiä ja murehtia, mutta sitten täytyy löytää muita kiinnostavia asioita elämään ja muuta sisältöä. Elämä muuttuu, kun vanhenee. Tulee uusia asioita. Itsekin olen tällaisessa murrosvaiheessa, kuten kovin moni muukin.

Voi surra vaikka loppuelämänsä, jos surua riittää. Siihen oheen löytää iloa, jos löytää.

Jep, ei se ole mitenkään kiveen hakattua että niitä aitoa iloa tuottavia asioita ja itselle mielekästä sisältöä löytää kunhan vain etsii. Ihan samalla tavalla ne voi jäädä löytymättä ja kohdalle osumatta kuin aiemminkin vaikka kuinka jaksaisi olla aktiivinen ja kokeilla kaikenlaista ja myös niitä lähtökohtaisesti itselle vähemmän kiinnostavia asioita josko vaikka sellainen muuttuisikin mukavaksi tai jopa omaksi jutuksi.

Nämä laimeat fraasit on aina jotenkin tympeitä kuultavia koska moni niitä toisteleva pitää niitä jonakin totuutena. Usein hoetaan kuinka se oikeakin osuu kohdalle kuin vähiten odottaa ja viimeistään sitten kun lakkaa etsimästä. Juu ei osu eikä osu muuten niitä vääränlaisiakaan eli pois ei ole tarvinnut ketään hätistellä.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on luopumista. Vanhemmiten sitä joutuu luopumaan asioista, kuten saadusta huomiosta.

Sitten on väärä kumppani/ihastus. Mitä väliä muiden mielipiteillä on?

Mä olen 58v. naimisissa ollut 25 vuotta Ihanan rakkaan mieheni kanssa. Elämä on ihan ok, kun on oma mies joka rakastaa ja jota rakastaa. Jos mulla ei olisi häntä, niin ehkä aina kulman takana vaaninut masennus olisi vienyt minut. Ankea traumaattinen lapsuus on jättänyt minun sieluuni sen mustan aukon johon välillä meinaan upota kuin suon silmään. Mieheni on minun turvaköyteni joka auttaa minua pysymään täällä. 

Minulla on kaikki hyvin, lapseni ovat tulleet vasta aikuisiksi ja he ovat kivoja nuoria ihmisiä. Itse olen tajunnut elämän rajallisuuden ja tiedän, että olen viimeisellä kolmanneksella mieheni kanssa. Naama on alkanut roikkua ja joka paikkaan koskee, mutta en anna niiden rajoittaa. Urheilemme ja liikumme mieheni kanssa, matkustelemme ja tehdään kaupunkilomia. Yritän pitää itsestäni huolta, syödä terveellisesti ja hoitaa kauneutta. Pari esteettistä operaatiotakin olen teettänyt, kun rahasta ei ole tiukkaa. 

Tällä hetkellä koen, että meillä menee mieheni kanssa todella hyvin ja haluamme vanheta yhdessä. Hänen silmissäni koen olevani haluttu, kaunis ja rakastettu. 

Negatiivisella asenteella ei saa mitään hyvää. 

Harvalla ihmisellä elämä on ruusuilla tanssimista. Kaikilla on suurempia ja pienempiä haasteita ja arjen velvollisuuksia. Toiset vaan osaa hyväksyä arjen ja elää siinä ja yrittää löytää iloa pienistä asioista kuten esimerkiksi luonnosta, ruoasta, lukemisesta tai muusta tavanomaisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi vanheta arvokkaasti.

Samaa ihmettelen kun katson valahtanutta alanaamaani, että miksi ikääntyminen ei voi näkyä enemmänkin vain juonteina ja ryppyinä silmäkulmissa jolloin piirteet säilyy kuitenkin pääasiassa ennallaan eli peilistä näkyy ihan oma, normaali ja tuttu naama ainoastaan hieman ryppyisempänä ja sameampi-ihoisena.

Miksi pitää käydä näin, että naama venähtää ja leuan alle tulee vekkejä kuin haitarissa ja kaikki muutkin mittasuhteet muuttuu tyystin toisiksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupsahda rakkaani rauhassa..... 🥴

No kun olisikin se rakas kenen kanssa rupsahtaa yhdessä ja ihan rauhassa. Olisi ihanaa kun vierellä olisi rakas ihminen jonka kanssa on kasvettu yhteen ja rakennettu yhteinen elämä josta nyt sitten pikkuhiljaa nautiskellaan ihan kaksin.

 

Toivottavasti säkin löydät kumppanisi. <3

Kiitos vaikka olenkin jo luopunut toivosta ja tuon kuvailemani elämäntilanteen osalta on myös aika ajanut ohi. Toki varmaan aina se pieni toivonkipinä säilyy tällaisella romantikolla, että entä jos kuitenkin..?

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisella asenteella ei saa mitään hyvää. 

Eikä kyllä saa positiivisellakaan.