### KESÄKUISTEN UUSI VIIKKO (15) ###
Uutta viikkoa pukkaa taas ja pääsiäinenkin jo pian ohitse.
Heti alkuun haluan kiittää sitä heinäkuista " enkeliä" , joka tuli jakamaan oman kokemuksensa viime viikon pinoon. Helpotti todella. :)
Täällä nyt pääsiäisreissut tehty. Ajettiin täältä Helsingistä Joensuuhun autolla ja jännitin jo ennen matkaa tuota mun selkää ja suppareita. Näin matkan jlk tulin kyllä siihen tulokseen, että saa olla viimeinen kerta ennen synnytystä kun lähden mihinkään kotikaupunkia kauemmaksi.
Ensinnäkin, selkä todella otti itseensä istumisesta. Vaikka pysähdeltiin useita kertoja jaloittelemaan, ei selkä toipunut nopeasti. Perille päästyämme käytiin saunassa, joka saikin aikaan vain mahtavia supistuksia. Eka yö meni siis täysin pilalle. Asennon vaihto sattui selän takia ja jokainen liike sai aikaan ison supparin. Viimeisenä iltana uskaltauduin uudestaan saunaan, kun ajattelin suppareiden olevan ennemminkin selkäkivun seurausta. Toisin kävi. Jälleen saunan jlk supisteli tiheästi neljään asti aamuyötä ja alkoi jo kauhu hiipiä mieleen, et näinkö tässä tultiin vieraaseen kaupunkiin synnyttämään. Pikkuhiljaa supparit kuitenkin rauhoittuivat vain lisääntyäkseen taas automatkalla. Mieskin jo pelästyi, et täytyykö tässä oikeasti lähteäkin suoraan synnärille. Kotona kun pääsin kuumaan suihkuun, helpotti taas. Viime yönä ei suppareita tullut kuin muutama. Että kaipa se tästä taas. Oikeastaan vähän toivoisin, että jotain olisi tapahtunut tuolla alakerrassa. En laittaisi lainkaan hanttiin, jos pääsisin synnyttämään jo reippaasti ennen laskettua. :) Tietenkin vauvan olisi hyvä olla masussa vielä joitakin viikkoja ainakin.
Mitenkäs teillä muilla on pääsiäisaika sujunut? Meillä koko pyhän kohokohta (suppareiden lisäksi) oli, kun kävimme katsomassa 2 vkoa vanhaa tyttöä. Että, oli suloinen ja ihana. Tuli todella ikävä omaa masukkia.
Syöty on varmaan joka perheessä niin, että tulevat neuvolat kauhistuttavat jo etukäteen -ainakin minua pelottaa puntari.
Kertokaahan pääsiäisterkkuja ja hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!
Odessa79 ja Milli 32+2
Kommentit (64)
Hei, minäpäs etsin noita naksahteluketjuja kun alkoi itseäkin sit kiinnostaa :-). Eli tässä yksi: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8625608&t=8625208&appid=&…
-satu-
TUULIA ja KIINAN-PÖPÖ olivat kärsineet oksetuksesta. Mulla on myös nyt parina yönä tullut TOSI paha olo - viime yönä heräsin siihen, että meinasin mennä ykäilemään vessaan. Pyysin sitten miestä tuomaan alakerrasta porevettä ja se varmaan vähän auttoi. Mä mietin, että just 2 viikkoa sitten olin oksutaudissa, joten sama pöpö se tuskin on. Sitten totesin, että mulla on nyt toi närästys lisääntynyt, joten liittyy varmaan siihen, että vaavi painaa just jotain mahalaukkua tms. silleen, et närästää ja oksettaa. Mua auttaa vissy, kun sitten saan helposti röyhtäiltyä pahan olon pois. Kauhulla odotan ensi yötä närästysmielessä...
Tänään käytiin muuten esikon kans hampilekurissa näyttämässä sitä tapaturmahammasta, kun leuka maanantaina kolahti sohvapöytään. Onneksi ei juuri ollut poikki, eikä hammas tummunut. Tutista kuitenkin pitää luopua, kun ei sais pureskella mitään kovaa. No sehän sopii sikäli, että tarkoitus oli luopua tutista ennen kuin vaavi tulee, mutta olen sitä tässä lykännyt, kun neiti tuntuu sitä nukahtaessa niin kovin kaipaavan. Mutta nyt eka ilta takana, mies sai neidin nukkumaan. Kauhulla odotan, mitä tuleman pitää huomenna päikkäriaikaan...
Muuten liityn hyvinvointiklubiin, närästystä lukuun ottamatta. Meilläkin rimpuilevan esikon (12.8 kg) kanniskelu välillä tekee tiukkaa, mutta kipeitä suppareita ei ole siitä aiheutunut.
Nyt nukkumaan - toivokaamme närästämätöntä yötä!!
t. Uula rv 32 tasan, ou jepajee!!
Ulkona oli satanut yöllä taas lunta, ja sataa edelleen. On todella talvinen keli! Ei Yhtään keväinen :(
Sain muuten äippä pakkauksen. Tietty sen 2006 mallin. Ois ollut ihan kiva saada se uusi, mutta ihan ok tuokin on. Siitä toppapuvusta en kyllä tykkää yhtään. Kummallista on miusta se, että tekevät noita pakkauksia niin kauheen paljon liikaa, että vielä touko-kesäkuussa synnyttävät saavat vanhan pakkauksen...
Keskustelua oli käyty liikunnan " rajoittumisesta" ja rapakunnosta! Miustakin tuntuu, että kunto on todellkin romahtanut, mutta minkäs teet. Ennen käytiin koirien kanssa ainakin yhdellä kunnon lenkillä 4-6km joka päivä. Sitten liisäksi töissä tuli oltua jaloilla miltei koko päivä.
Lenkkeily rajoittui mulla jo joulu-tammikussa kun oli ne kovat symfyysi kivut ja supistelutkin. Helmikuun alusta asti oon sitten ollut täysin rajoittunut, eli vaan " pakolliset" liikkumiset. Ja nyt lopulta oonkin jo vuodelevossa. Ootan vaan, että pääsisin vaunujen kanssa lenkkeilemään. Kyllä se sittten taas siitä :)
Viime yö oli taas hankala :( Heräsin vessaan ja siitä alkoikin valvominen. Valvoskelin pari tuntia huonovoinisena, kunnes lopulta sain unta. Mahaan koski, eikä missään asennossa ollut hyvä.
Ootteko muuten moni alkanut kärsimään trvotuksesta? Mulla nilkoissa aina sukista jääneet rannut ja sormus tuntuu todella tiukalta! Kilotkin on noussut taas kohisten!
T:Remukka rv 31+4
Mulla on [b]Tuuli@[/b] ollu pahoinvointia taas jonkin verran ja olenpa jopa oksentanutkin muutaman kerran tässä viime viikkoina. Sit mulla tulee sellasia oksennusröyhtäisyjä aina välillä - mukavaa. Tuo kohtu taitaa painaa jotenkin silleen, että meinaa pukata ruokaa ylöspäin.
Toivotaan, että sullakin on vaan tätä raskauspahoinvointia eikä vatsatautia!
[b]Cana[/b]: oon usein nähnyt täällä ketjuja tuollaisesta naksumisilmiöstä, mutta en oo niitä koskaan lukenut, koska itsellä ei sellaista ole ollut. Koitapa löytää tuolla surkealla " haku" -toiminnolla.
-satu-