Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

### KESÄKUISTEN UUSI VIIKKO (15) ###

09.04.2007 |

Uutta viikkoa pukkaa taas ja pääsiäinenkin jo pian ohitse.



Heti alkuun haluan kiittää sitä heinäkuista " enkeliä" , joka tuli jakamaan oman kokemuksensa viime viikon pinoon. Helpotti todella. :)



Täällä nyt pääsiäisreissut tehty. Ajettiin täältä Helsingistä Joensuuhun autolla ja jännitin jo ennen matkaa tuota mun selkää ja suppareita. Näin matkan jlk tulin kyllä siihen tulokseen, että saa olla viimeinen kerta ennen synnytystä kun lähden mihinkään kotikaupunkia kauemmaksi.



Ensinnäkin, selkä todella otti itseensä istumisesta. Vaikka pysähdeltiin useita kertoja jaloittelemaan, ei selkä toipunut nopeasti. Perille päästyämme käytiin saunassa, joka saikin aikaan vain mahtavia supistuksia. Eka yö meni siis täysin pilalle. Asennon vaihto sattui selän takia ja jokainen liike sai aikaan ison supparin. Viimeisenä iltana uskaltauduin uudestaan saunaan, kun ajattelin suppareiden olevan ennemminkin selkäkivun seurausta. Toisin kävi. Jälleen saunan jlk supisteli tiheästi neljään asti aamuyötä ja alkoi jo kauhu hiipiä mieleen, et näinkö tässä tultiin vieraaseen kaupunkiin synnyttämään. Pikkuhiljaa supparit kuitenkin rauhoittuivat vain lisääntyäkseen taas automatkalla. Mieskin jo pelästyi, et täytyykö tässä oikeasti lähteäkin suoraan synnärille. Kotona kun pääsin kuumaan suihkuun, helpotti taas. Viime yönä ei suppareita tullut kuin muutama. Että kaipa se tästä taas. Oikeastaan vähän toivoisin, että jotain olisi tapahtunut tuolla alakerrassa. En laittaisi lainkaan hanttiin, jos pääsisin synnyttämään jo reippaasti ennen laskettua. :) Tietenkin vauvan olisi hyvä olla masussa vielä joitakin viikkoja ainakin.



Mitenkäs teillä muilla on pääsiäisaika sujunut? Meillä koko pyhän kohokohta (suppareiden lisäksi) oli, kun kävimme katsomassa 2 vkoa vanhaa tyttöä. Että, oli suloinen ja ihana. Tuli todella ikävä omaa masukkia.



Syöty on varmaan joka perheessä niin, että tulevat neuvolat kauhistuttavat jo etukäteen -ainakin minua pelottaa puntari.



Kertokaahan pääsiäisterkkuja ja hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!



Odessa79 ja Milli 32+2







Kommentit (64)

Vierailija
21/64 |
12.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikken ihan Tampereella asukkaan, tulisin mielelläni moikkaamaan teitiä. On tässä sen verran tutuksi jo tultu. Minulla on Tampereella päin vielä muutama työkeikka ennen äitiyslomaa, joka alkaa 12.5. eikä tuota ajoa sinne ole kuin puolitoista tuntia... Eli messissä ollaan.



Cana

Vierailija
22/64 |
12.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ummikkona ja ensikertalaisena kun tuntuu että on pihalla vähän joka asian suhteen... Mieskin jotenkin kovasti tykästynyt ajatukseen sitteristä joten se nyt varmaan ainakin hankitaan ja tuo pointti puuhamaton pesemisen vs. mattojen pesemisen välillä oli aika hyvä, taas asia jota en olisi osannut ajatellakaan, ennenkuin olkakrin iso nukkamatto pilalla :)



Käytiin kaivarissa jätskittelemässä ja jatkoin siitä tavallista kävelylenkkiä sitten ja aina se vaan tuskasemmaksi muuttuu ja hitaammaksi. Kyllä sitä jo varsin köpötteleväksi on muuttunut.



Nyt ei millään malttaisi enää odottaa äitiyspakkausta, mutta kuten taisin aiemminkin voivotella ettei ole päätöstäkään vielä kuulunut niin turha vissiin odottaa kauheesti vielä. Eilen potkaisi pikkumies niin kovaa mahaan että sen päällä levännyt iltapalapaahtoleipä lensi pois mahan päältä, oli siinä ihmettelemistä meillä molemmilla :)



Aurinkoista oloa vaan kaikille, ihana on ilmakin taas.



Rouvaii 31

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ku hienoa, että MIIRA viimein pääsi totaalivuodelevosta. Tuntuu varmasti ihanalta kun vielä ulkonakin on ollut niin valoisaa. Ensi viikonlopuksi on muuten luvattu jopa lämmintä. :)



Me käytiin toissapäivänä Vantaan lastentarvikkeessa ja sinne taas hulahti 450e!! Eli kyllä mullakin tää shoppailuhimo on nyt mennyt aivan mahdottomaksi. Toisaalta ostettiin vain pakollisia(toki mun kallis maku hieman nosti kustannuksia.. hehe). Pinnasänky, patja, reunapehmuste, uudinverho ja -tanko, hoitotaso ja pehmuste sekä amme. Eli paljon kuitenkin saatiin.



Eilen oltiin ystäväni kanssa katsomassa teatteriesitystä. Gloriassa oli sellainen musiikkipitoinen ja kantaaottava " mitä te odotatte" -pläjäys. Alku meni ihan hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun kitarat rävähtivät soimaan, Milli meni aivan paniikkiin. Se oli siis jotain niin kauheaa. Se raukka pelkäsi vissiin niin kovasti, että yritti tulla vatsan läpi. Tunnin verran se oli hepuleissa, kunnes tottui meteliin. Tuli niin kauhea olo. Toiste en kyllä enää altista vauvaa noin pelottaviin tilanteisiin. Onko teidän muiden vauvat reagoineet voimakkaasti meteliin? Kun ehkä olen pitänyt Milliä liiassa hiljaisuudessa, josta itse niin nautin yksin ollessani. Pitänee alkaa tosissaan soittaa musiikkia vähän kovemmalla, jotta tottuu edes vähän.



Mulla on maanantaina taas neuvola ja pelkään jo valmiiksi sitä sf-mittaa. Hui kauhistus! No, viikonlopuksi tosiaan luvattu lämmintä, joten eiköhän nautita siitä ensin.



Nyt en muista yhtään mitä mun piti kommentoida, joten lopetan nyt tälläkertaa tähän...



Hauskaa viikonlopun alkua kaikille!



Odessa79 ja Milli 32+6 (huomenna jo rvko 33!!! Huimaa!)

Vierailija
24/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

PÄIVIKK11:lle piti kommentoida, että mäkin olen näillä näkyvillä menossa haikaranpesään. On siis olemassa pieni riski, että oltais siellä jopa samaan aikaan... :) Nyt vaan täytyy pitää jalat ristissä, ettei Milli synny ennen rvkoa 37 tai muuta häikkää tule, että myös pääsen sinne. Haluaisin ehdottomasti sen ammehuoneen! Niin, sinä olet jo kerran synnyttänyt siellä? Millainen kokemus se oli? Ilmeisen hyvä, kun haluat sinne toistamiseen. :) Mä valitsin haikaranpesän sen takia, että en haluaisi epiduraalia automaattisesti vaan kokeilla kaikkea muuta ensin. Luomuna olis kaikkein mukavinta synnytys kokea.



Oltiin viime tiistaina siellä synnytysvalmennuksessakin ja hyvältä vaikuttaa. Kuinkahan monta akupunktiotaitoista kätilöä siellä on? No, aquarakkuloita ainakin kaikki osaa laittaa.



Niin, ja CANAlle tiedoksi, että kyseessä on siis osasto, jossa painotetaan pehmeitä arvoja synnytyksessä. Eli pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään synnytyksen kulkuun puuttumista lääkkein ja puuduttein ja tarjotaan enemmän luontaisia kivunlievitysmenetelmiä. Tämä sopii yhdelle, toiselle ei lainkaan. Toki tuollakin siis epiduraalinkin saa, jos haluaa, mutta ideana kai olisi kokeilla niitä luontaisiakin ensin. :)



Heippis taas...



Odessa79

Vierailija
25/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eipä ole minusta siihen, mä haluan epiduraalin tai spinaalin heti ovelta ;)) vaikka viimeks ei epiduraalista ollut hirveesti apua, kaks annosta laitettiin mut loppumetreille se ei riittänyt. ilokaasu on siinä alussa ihan jees, iskästäkin. mulla noi puudutukset riippuu olenko kerennyt piikittää hepariinin vai en, rajana niissä on se 12 h.



Neuvolassa kävin eilen ja kaikki ok edelleen, terkan mielestä vauva on rt:ssä, vaikee on väittää vastaan ku mulla ei oo hajuakaan miten päin köllöttelee. Hemppa oli laskenut 122 ja ehdotettiin rautaa, mut kysyn ensin sisätautilekurin mielipidettä asiaan. Kun ei tuo hemppa oo mikään alhainen edelleenkään. Vauvan syke oli taas 132-140, tytöistä se oli aina 140-150, ihan alkoi jännittään josko poikaa olis tarjolla.



Mä en oo edelleenkään ostanut vauvalle mitään muuta ku sen yhden puvun, kun ei oikeestaan ole tarvetta. Pitäs kyllä aktivoitua niiden tuplien etsintään, mut eihän tässä vielä kiirettä ole.



Nyt tyttö raivoo siihen tahtiin et on pakko mennä.



Mukavaa viikonloppua, Ja Miiralle onnea liikkumiskiellon päättymiseksi, ota kuitenkin iisisti.



kuumetta

Vierailija
26/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen taas hieman viisaampi ;)



Metelöinnistä vielä Odessalle. Siinä vaiheessa kun Kirpun kuulo alkoi kehittymään, kävin vielä paljon katomassa mieheni lentopallopelejä. Aina kun joukkue voitti pallon, ne huusi kaikki täysiä, ja silloin myös kirppu säpsähteli. Nykyään se ei moisiin huutoihin enää reakoi, eli voin aivan rauhallisin mielin käydä katsomassa urheilukilpailuja :)

Viimeviikonloppuna olimme tansseissa (toisen kerran tämän raskauden aikana), ja kyllä kun bändi alkoi soittamaan niin kirppu sai pienoisen hepulin. Tosin kun aloimme tanssimaan, se taas rauhottui. Tykkäsi ilmeisesti " keinumisesta" :). Ajattelin kyllä välillä, että onkohan desibelit liian kovalla vauvalle, mutta tuskin siitä mitään vaurioita tuli. Me kuunnellaan musiikkia aika paljon kun ajetaan autolla, ja kirppu tykkää ehdottomasti kun minä laulan. Yleensä protestipotkut tulee siinä kohti kun opetan tai tulee joku välisoittokohta jossa ei lauleta :) Hassu on meidän Kirppu!



Tuskin siis Millilekään tuli mitään pysyviä traumoja. Nythän sitä on hyvä totutella isoihin ääniin, jos niitä teidän arkielämässäkin välillä on. Saatpahan joskus imuroitua kun vauva nukkuu :)



Cana & kirppu 30+4

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen pähkinyt tätä jo pitempään... Eli mitä vaunuun/sänkyyn peitteeksi. Meillä on hommattuna ihan kunnonkokoinen pinnasänky ja sitten vaunut, joissa molemmissa on nyt vaan patjat ja suojukset. Olen omassa päässäni pähkäillyt ettei kesävauva tarvitsisi sellaista peittoa (mitä nyt noissa kaupoissa myydään sellainen kunnos peitto johon tulee lakana päälle). Joten en sellaista ole hankkinut, mutta mites vauvan tyyny rattaisiin/sänkyyn?



Onko kokemusta uniliinasta/unipussista ja nekin saisi ilmeisesti aika keveitä olla... Molemmat kiinnostaa.



Niin ja jotainhan tulee äippäpakkauksessakin.



Kiitos taas ;)

Vierailija
28/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Odessalle heti kommentoin tuosta vauvan ääniin reagoinnista. Mä olen huomannut, että kun tässä olen päivät yksin kotona enkä juurikaan itsekseni metelöi :-) niin vauva herää heti liikehtimään kovasti kun muu perhe iltapäivällä tulee kotiin ääniä pitämään. Isommat lapset usein kysyykin, että joko vauva heräsi :-). Hyvä sen vauvan on ääniin tottuakin.



Joku mietti vauvanpeittoasiaa. Meille tuli aikoinaan esikon äitiyspakkauksessa pieni, ohut täkki, jonka ajattelin kaivaa nytkin esiin. Tosin kesällä meillä on tämä makkari aika lämmin, että saa nähdä kuinka paksusti peittoa edes tarvii ja jos entiset merkit paikkansa pitää, niin vauva nukkuu varmaan aika paljon alkuun kainalossa. Meillä on miehen kanssa tuplaleveäpeitto, että ollaan sitten kaikki saman peiton alla. Itse asiassa koko vauvan sänky on vielä ihan auki, että miten järjestellään, kun pinnasänky myytiin pois tokan jälkeen. Voi olla, että teemme esikon korkeapäätyisestä jatkettavasta sängystä sivuvaunun parisängyn ja seinän väliin.



Kävin aamulla neuvolassa. Pitää noita rutiinejakin välillä tarkastaa, kun äitipolilla keskittyvät vaan siihen kohdunsuuhun. :-) Kaikki oli ok, pissa puhdas, RR kohtuullinen, painonnousu vähäistä, sydänäänet hyvät, sf-mitta 28,5 cm eli alle keskikäyrän, mutta vauvakin on pieni ja niin alhaalla. Tuosta vähäisestä painonnoususta olin niin tyytyväinen, että kotiin päästyäni söin pääsiäisestä jääneen mignon suklaamunan. :-S Oli muuten ihana kävellä tuolla ulkona kauniissa säässä. Neuvolaan ei ole meiltä matkaa kuin pari korttelin väliä.



Alan henkisesti valmistautua hyvin erikoiseen viikkoon lähitulevaisuudessa. Isommat lapset lähtevät reilun viikon päästä isovanhempien kanssa viikoksi Kreikkaan. Mitenkähän mä pärjään, varmaan tulee ihan tajuton ikävä!? Toisaalta saadaan miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja jos mun vointi on hyvä, niin voidaan tehdä kahdestaan kaikkea semmoista mitä ei sitten ihan heti voi kun vauvakin syntyy. Lapset on tietysti innoissaan ja tiedän, että niillä varmaan menee siellä hyvin. Tähän saakka ollaan matkustettu koko perheen voimin tai niin, että olemme miehen kanssa olleet jossain ja lapset mummolassa, että tilanne on uusi, kun nyt me jäämme kotiin.



Mutta, taidan mennä keittämään päiväkahvit. Mukavaa viikonloppua kaikille!!!



miira 32+0

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauva ei tyynyä sen kummemmin tarvitse. Mä olen pitänyt vaunuissakin pelkkää tyynyliinaa pään alla.



miira

Vierailija
30/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyynyistä: ihan pikkaselle ei tarvi tyynyä, en muista että mikä oli se ikä missä vaiheessa tyynyn voi laittaa (olikohan puolivuotiaalle?). Esikoisella oli ihan vaan tyynyliinoja pelkiltään, kun sitä puklua tuppasi tulemaan aikalailla. Ei tarvi sitten joka kerta vaihtaa lakanaa.

Vaunuissa oli sama juttu, ja kun oli kuuma kesä 2003 kyseessä niin oli vaan pelkkä lakana peittona. Ei välttämättä olis tarvinyt mitään, mutta kun tyttö oli lonkkalastassa ja vaatteita siihen päälle ei viitsinyt ängetä, niin oli vaan joku essumekko ja sukat ja sitten lakana päällä.



Hyvä kun tuli puheeksi, pitääkin ostaa patja ja petari pinnasänkyyn. Joku ohut petari kannattaa olla, koska se muovitettu froteelakana oli ainakin meillä esikoisella tosi hiuostava suoraan lakanan alla. Ja ohut petari siksi että kuivuu nopsaan jos sen joutuu pesemään.



nyt pitää jatkaa työpisteen pakkailua... tokavika päivä töissä!



SM

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

2006 vuoden Äitiyspakkauksessa tuli vauvalle peitto, lakana ja pussilakana. Itse ajattelin laittaa ainakin aluksi tuon peiton sinne sänkyyn, mutta jos näyttää että kaverilla on kuuma/lämmin, niin voihan sitä nukkua ihan pelkällä pussilakanalla/lakanalla taikka pelkissä yökkäreissä, ja jos tosi kuumat kelit, niin nakkina (=alasti). Äippäpakkakuksessa tuli myös sellainen viltti/makuupussi, jonka ajattelin laittaa vaunuihin jos on kylmä. Mutta kokemusta ei siis aijemmista ole kun kirppu on meidän esikoinen :)



Cana & kirppu 30+4

Vierailija
32/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai ei nyt mitään isompia vastoin käymisiä ole ollut, mutta koko päivä on ollut sellaista takkuamista ja harvinaisen ärsyyntynyt olo on ollut koko ajan. Tyttökin on saanut ihan kunnon itku raivareita vähän väliä. Ei kiva..:(



Aamu alkoi ihan järkyttävällä väsymyksellä siis tuntui, että en saa silmiä auki ollenkaan vaikka kuinka yritän. Sitten vasen pohje kipeytyi ihan käsittämättömän kipeäksi yhtäkkiä..?? Tuntui, että pohje kiristää ja tykyttää niin, että räjähtää kohta. Siis aivan järkyttävältä tuntui ja ei ole ikinä ennen ollut moista vaivaa! Meni ohi pikku hiljaa, kun sivelin koko pohkeen Hirudoid-geelillä.



Rouvaiille tarvikkeista: Meillä oli esikoisella molemmat sitteri sekä leikki/puuhamatto ja kovasti tykättiin ja käytettiin molempia kapistuksia.



Vaatteista tosiaan nuo neppari kietaisu bodyt on parhaita sekä terälliset puolipotkarit sekä terälliset, kietaisumalliset koko potkarit.



Äitiyspakkauksessa tulee hyvä peitto sänkyyn pienokaiselle ja se meillä oli käytössä esikoisella ja tulee tälle tulokkaallekkin. Vaunuissa peittona meillä ihan helle päivinä pelkkä pussilakana/harso tai ei mitään ja muuten kumitädin neuloma ihana villapeitto. (Vaunukoppana meillä on pehmeäkoppa.) Ja näillä meinattiin pärjätä tulokkaankin kanssa. Tyyny otettiin tytölle käyttöön vasta pari kuukautta sitten eli oli silloin jo n. 1v9kk. Ihan vauvalle tyynyä ei tarvitse ja eikä käsittääkseni edes suositella.



Kirjoittelin tuossa eilen illalla pienen ostoslistan itselleni muistin tueksi ja voin sen kopsata tähänkin, jos joku vaikka saa sieltä jotain vinkkejä.



- Vaippoja.

- Harsovaippoja.

- Rintakumit.(äidille.)

- Terveyssiteitä.(äidille.)

- Bebanthenvoide.

- Kosteusrasva ja Cerdal lipoLotion spray.

- Septidin (antiseptinen liuos)

- Keittosuolatippoja.

- Pikku niistäjä.

- Lansinoh voide.(äidille.)

- Jotain vatsan pehmikettä apteekista+luumuja ja lakuja.(äidille.)

- Supot peräpukamiin. En muista nimeä.(äidille.)

- Vanulappuja ja pumpulipuikkoja.

- Tutti.

- Tuttipullon tuttiosia muutamat.

- Korviketta 2 purkkia varuilta kaappiin.

- Parit potkarit.

- Neutraalin värinen 56cm vanu/fleecepuku.

- Itkuhälytin.

- Kylpyamme. (tyttö ei suostu omastaan kuitenkaan luopumaan.:)



Muuten meillä onkin kaikki jo hankittuna. Mutta tietysti noita pieniä ja ihania vaatteita tulee ostettua herätysostoksinakin.



Nyt menen pötkölleen, kun alkaa taas tuo pohje tuntua kipeältä.(?)



Ai niin kyllä minä olisin ihan innostunut Tampereen tapaamisesta.:)



Palataan taas.



Tuuli@ 31+6

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

...kesäkuisille taas pitkästä aikaa.



Miira oli saanut luvan liikkua. On varmaan melko mukava olo, ettei tartte koko ajan pötkötellä.



Olitte keskustelleet hankinnoista. Meille tämä lapsonen on ensimmäinen, mutta suvussa on jo paljon lapsia, joten omia hankintoja ei onneksi tarvitse paljoa tehdä. Vaatteita (siis ihan pieniä) on varmasti liikaakin pestynä jo (ja kaikkia en ole edes kotiin haalannut ;) ). Sitteri on ollut minulla kaapissa jo monta vuotta samoin puuhamatto. Miehen siskolta sain vielä toisen puuhamaton, joten pitäisiköhän se kiikuttaa anoppilaan (sillä omilla siskoilla on vielä yksi puuhamatto " rokulissa" jonka voisi viedä äidin kotiin). Anoppi hankki (pienen vihjeen jälkeen) meidän tulokkaalle Koala-riippumaton. Se pitäisi olla hyvä koliikkiselle lapselle ja sitä voi käyttää myös sitterin asemasta. Ajattelin, että se olisi kätevä ottaa mukaan yökylään, kun menee pieneen tilaan. Vaunut ja hoitopöytä saadaan miehen siskolta ja pinnasänky minun siskolta. Tänään pitäisi käydä ostamassa turvakaukalo. Se onkin sitten ainoa iso hankinta joka pitää itsellä hankkia. Amme, tutti, tuttipullo, rintakumit ja liivinsuojat ovat jo hankittuna, mutta paljon kaikkea pientä pitää vielä hankkia, mutta onneksi on vielä hyvin aikaa...



Fay 33+0

Vierailija
34/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teksti katosi mystisesti, joten jos kirjoittaisi lyhyesti uudelleen jotain.



HANKINNOISTA: Uudelle tulokkaalle ei olla ostettu paljon mitään, kun esikolta jäänyt kaikkea. Hankittiin käytetty pinnis, kun esikko ei voi luopua vielä omastaan ja varmaan pitää ostaa uusi patja.

Esikoisellekin ostettiin mahd. paljon käytettynä, kun luultiin silloin, ettei haluta kuin yksi lapsi : ) Myös sukulaisilta ja ystäviltä saatiin kierrätyksenä sekä omaksi että lainaksi tarvikkeita.

Säästyi kyllä tosi paljon rahaa, kun isot hankinnat jäi vähäisiksi. Uutena ostettiin silloin turvakaukalo, amme ja matkasänky. Niistäkin mummi maksoi osan...



Täytyykin muistaa pestä vaunujen kangasosat, kun eihän sitä tiedä milloin lähtö tulee!

Sitteri ja puuhamatto oli esikolle lainassa, sitterissä oli hyvä syöttää ja puuhamatolle oli enemmänkin käyttöä.

Mutta ihan kaikkea ei onneksi tarvitse hankkia ennakkoon, vaan voi ostaa sitten tarpeen mukaan. Eihän sitä puuhamattoakaan ensimmäisten viikkojen aikana tarvii ja sitten voi jotain pyytää lahjanakin. Mekin saatiin kaikenlaista, kun esikko syntyi. Esim. rukailuvälineitä, vaatteita, leluja ja jopa lampaantalja!



Omaan napaan ei uutta, masuasukki on entiseen tapaansa villi. Esikoinenkaan ei herättänyt viime yönä, ainoa vaiva oli lonkkasärky.

Päivän plussat siis

+suht hyvä olo (sekä fyys. että psyykkisesti)

+mukava ilma

+rv 33 tasan!



T.miitu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei olisi tukos jalassa???? kannattasko käydä näyttämässä vaikka sulla hepariini meneekin!!!!



unipussi on loistava keksintö!!!! kesällä vauvalle riittää lakana peitoksi, tai sit ohut unipussi, meillä on nyt käytössä tytöllä paksu unipussi,eikä tarvii siis peittoa eikä juuri yöpukuakaan, vaippa ja paita on alla. tyttö on muuten niin levoton nukkuja et tasottaa kummasti unia. vauvalle on sisko luvannut ommella pusseja..niitä aion käyttää kärryissäkin.



nyt kaffelle, kuumetta

Vierailija
36/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Multa otettiin verenhyytymistekijä kokeet+ muita kokeita jo pelkästään sen perusteella että on tullut suonikohjuja ja moneen kertaan lääkäri tutki ja paineli pohkeita. Mulla ei siis ollut edes mitään kipuja, silloin naikkarilla kun olin päivystyksessa ja mulla oli hengenahdistusta niin lääkäri pyysi nähdä jalat. En siis halua pelotella, varmasti kaikki on hyvin. Mutta saisihan siitä mielenrauhan jos joku katsoisi sen pohkeen.



Mä en ole hankkinut vauvalle vielä mitään. Mutta kaukalo aioitan ostaa ja ollaan nyt päädytty että hankitaan tuplarattaat. Vaatteita en ole kaupoissa edes katsellut. Vaikka tämä raskaus onkin mennyt hyvin verrattuna monien supistuksiin ja muihin huoliin ja vaivoihin niin olen jotenkin aina vaan hirmu varovainen tämän oman raskauden kanssa. jotenkin ne väärät hälytykset silloin rakenneultrassa ja sitten toi päivystykseen joutuminen ja päälle vielä voimistunut synnytyspelko laittaa mut ajattelemaan että uskon että meitä on kohta neljä vasta kun näen vauvan hengissä sylissäni..No joo, mutta ei siitä sen enempää, sillä olen huomannut että jos annan synnytyspelolle vallan niin siinähän minä sitten itkeskelen sohvalla monta tuntia. Mä en pelkää sitä kipua vaan siis sitä että joko vauvalle tai mulle käy jotain. No niin nyt sit tosiaan lopetan siitä jauhamisen ja meen lukemaan lehteä ja odottelemaan että poika herää.



Mukavaa viikonloppua kaikille möhämahoille =)



Iiran

Vierailija
37/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja hoitaja luurin toisessa päässä oli sitä mieltä, että koska kipu rauhoittuu levolla ja tuolla hirudoid-geelillä niin ei usko, että kyseessä on tukos. Sekä, koska minulla on se Fragmin-pistoshoito ollut viikolta 23+ asti niin on todella epätodennäköistä, että olisi tukos. En tiedä, kun minulla ei ole ikinä ollut tukosta..?



Sain käskyn seurata pohjetta ja kipua, jos muuttuu punaiseksi tai kipeytyy entisestään niin täytyy lähteä näyttämään sitten tuo pohje saikulle.



Mutta jospas se tästä ja kyseessä olisi vaan joku harmiton homma.



Tuuli@

Vierailija
38/64 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

tervehdys! olikin aikamoinen urakka lukea pinoa eteenpäin, vaikka olen melkein joka päivä illalla lukenutkin viestit. Mutta hyvä näin! alkaa jengi olla kaiketi äitiyslomatunnelmissa!



Peitosta piti heti kommentoida: Äippäpakkauksessa tuli tosiaan se täkki mukaan, mutta se tuntui esikolla aluksi liian isolta, kun vauva nukkui ensin sellaisessa vauvankopassa, joka on paljon pinnistä pienempi. Eli aluksi leikkasin ihan fleecekankaasta sellaisen pienen peiton, johon ompelin pussilakanan. Fleecekangas on sopivan ohutta ja kevyttä, mutta kuitenkin lämmintä. Vaunuissa kova sana oli äippäpakkauksen makuupussi. Meillä neiti ei mahtunut kuin 3 kk yhdistelmävaunujen omaan kantokassiin (tosin silloin tuli myös kesä ja kuuma, kun kantokassi oli tietenkin musta...) Mutta siis ä-pakkauksen makuupussiin neiti meni vielä seuraavana talvena ja siellä haalarissa köllötteli makuupussin sisällä. Muuten jos vaunut ovat tummat, niin kesällä niitä viilentää, jos laittaa valkoisen lakanan pohjalle (aika järkeenkäypää, mutta muakin piti yhden kaverin tästä asiasta valistaa, kun imetysdementia sumensi järjen ;).



Sain tänään taas pari pussillista poikien vaatteita työkaverilta, voi tsiisus niitä alkaa olla aika paljon... mä en ole vielä ostanut kuin 2 bodya, koska tyttöjen vaatteita mulla on esikolta tosi paljon hyväkuntoisia ja poikien vaatteita puolestaan saatu yli tarpeenkin. Tosin en mä halua pelkästään käytettyihin pukea, jotain uuttakin on kiva hankkia. Mutta vasta sitten, kun tietää kumpi vaavi on! Vaikka poikaa povattiin ultrassa, huomaan himoitsevani tyttöjen söpöjä vaatteita, kun jotenkin pojille on aika rumia vaatteita! Siis henkkamaukalla on ihan söpöjä ja värikkäitä pojille, mut monissa muissa kaupoissa sitten tummansinistä ja synkkiä värejä. Plääh!



OMa naappa ihan jees, painontunnetta on ollut alapäässä tässä muutamana päivänä, kun on touhuillut enemmän. Maanantaina ois kontrolliultra, kun rakenneultrassa rv 21 saattoi näkyä myooma, jota tosin lääkäri epäili olevan istukan osa. Mutta sain sillä varjolla vinguttua lähetteen tuonne julkisen puolen ultraan, koska haluan kyllä tietää, jos on riski isoon myoomaan (=kohdun hyvänlaatuinen kasvain, joita monilla naisilla on ja jotka eivät ole haitallisia, elleivät kasva kovin isoiksi).



Ostettiin esikolle tänään muuten ihan eka polkupyörä, iiiiiks! huomenna alkaa siis treeni.



Nyt hyvää yötä!!



Uula rv 32 + 3

Vierailija
39/64 |
14.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heips, tänne ei ihmeitä, pohje oli ihmeellinen ja kipeä koko eilisen illankin, mutta yön aikana on oudosti kuntoutunut ja nyt ei ole oikeastaan mitään tuntemuksia koko jalassa. Mikä lie oli sitten sen eilisen kipuilun syy?? Mitään näkyvää vaivaa koko jalassa ei ole, paitsi onkohan tuo alkava SUONIKOHJU, joka möllöttää tuossa polven kupeessa (hiukan alapuolella) just tuossa vasemmassa jalassa. Voi v... ja ärsytys! Se on kai minunkin aika jo saada joku kunniamerkki tästä odottamisesta, kun esikoisen ja tämäkin alku odotus meni ilman arpia ja kohjuja. Ainakaan vielä ei ole arpia ilmestynyt mihinkään. *koputtaa puuta*



Olin aamulla MLL:n kirppiksellä ja tulihan tuota tehtyä löytöjä molemmille tytölle, sekä vauvalle. Yritin ostella suht neutraaleja vauvelille, mutta kyllähän tuota on pakko myöntää, että muutama tosi tyttömäinenkin söpöys tartui mukaan. Ultrassahan tulokas oli lääkärin mielestä tyttö, mutta kun ei koskaan tiedä ja eihän nuo ultrat niin 100%:n varmoja ole. Huomenna on naapuri kunnassa taas MLL:n kirppis ja sinnekkin taidan mennä huuhailemaan. Ostin vauvalle tänään muuten 4:llä eurolla melkein käyttämättömän unipussinkin. Yritin etsiä itkuhälytintä vaan ei löytynyt.



Uula: Minkä ikäinen teidän esikoinen olikaan? Ja minkälaisen pyörän te hankitte hänelle? Kun meilläkin tytöllä on kauhea pyörä vimma ja kulkee päivät pitkät minun pyöräilykypärä päässä ja hokee, että tahtoo oma.:) Niin ollaan miehen kanssa mietitty, että josko pikku sisar lahjoisi tytön sitten synnyttyään pyörällä ja kypärällä. Oliskohan se sitten sellainen kolmipyöräinen vai ihan jo joku tosi pieni apupyörällinen versio? Minkälainen pyörä 2-vuotiaalle on hyvä?



Jaahas nyt täällä herättiin päikkäreiltä sekä makuuhuoneessa, että masussa, täytynee lopetella.:)



Tuuli@ 32+0 (Niin se aika rientää.:)

Vierailija
40/64 |
14.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka vaan kaikille, en ole joutanut kauheasti listaa lueskelemaan mutta silloin tällöin olen selaillut, mitä muut kirjoittelevat. Nyt sain itestäni vihdoin niin paljon aikaiseksi että rupesin oikein kirjoittelemaan. Mulla on LA 4.6 ja tämä on toinen lapsemme. Esikoinen täyttää toukokuun puolessa välissä 2v.



Jouku tuossa kyseli polkupyörästä. Me ostimme kaksipyöräisen apupyörillä, renkaiden koko on 12" , mutta hiukan on vielä iso. Eipä tuo kyllä vielä ole keksinyt polkemistakaan kunnolla.



Vointeja kaikille



mjyy 32+5