Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen näkymätön enkä saa myötätuntoa
05.09.2025 |
Muutamat viime vuodet ovat olleet hyvin raskaita. Olen melkein aina töissä ja siitä huolimatta rahaton. Tämä johtuu siitä, että mieheni on tehnyt taloudellisesti huonoja päätöksiä, joiden kanssa meidän molempien pitää yrittää elää. Olen myös joutunut lähes kokonaan luopumaan asiasta, joka on ollut elämäni suuri intohimo.
Tämä on itsessään raskasta, mutta lisäksi minusta tuntuu, ettei ketään kiinnosta. Kukaan ei tunnu näkevän tilannettani.
Miehelleni yritän puhua siitä, että olen uupunut eikä elämässäni ole oikein mitään sisältöä. Hän käyttäytyy joka kerta, kuin puheeni olisivat typeriä ja kiusallisia ja olisi parempi, jos olisin hiljaa. Viime aikoina olenkin koettanut opetella siihen, etten puhu hänelle tunteistani.
Muut läheiset tuntuvat olevan sokeita tilanteelleni. Kuvittelen, ettei sitä voi olla näkemättä, että olen aina töissä eikä asia, joka on ollut minulle lapsesta asti äärettömän tärkeä, enää kuulu elämääni. Kuitenkaan kukaan ei kommentoi asiaa mitenkään. Se tuntuu oudolta. Minusta tuntuu melkein siltä, kuin minusta olisi repäisty irti iso pala ja kaikki ympärilläni teeskentelevät, etteivät huomaa mitään.
En itsekään ole varma, mitä odotan. Odotanko, että joku tulisi voivottelemaan ja itkemään kanssani elämäni kurjuutta? Ehkä odotan juuri sitä. En toisaalta osaa sanoa, kenen näin pitäisi tehdä. Ehkä tämä näkymättömyys, jossa elän, on normaalia eikä ketään yleensäkään kiinnosta muiden elämä?
Viime viikolla tapahtui erittäin kurja asia, kun toinen henkilö aiheutti tahattomasti minulle ison vahingon. Kaksi läheistäni on erikseen sanonut minulle, että minun täytyy ymmärtää, että se oli vahinko ja että toisella on nyt paha olo. En ymmärrä, miksi he tekevät näin, koska en todellakaan ole ollut haukkumassa tätä vahingon aiheuttajaa vaan jakanut hänelle myötätuntoa, vaikka mieleni olisi tehnyt vain itkeä, kun näin, mitä tuhoa hän oli saanut aikaan.
Ehkä olen kuin lapsi, mutta nytkin mietin, missä minun myötätuntoni on? Miksi nytkään kukaan ei tunnu näkevän sitä, kuinka vaikea tämä tilanne on MINULLE? Miksi minä ja murheeni ovat aina näkymättömiä?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Avioerossa ei ole kyse pelkästä uskalluksesta. Rakastan miestäni, ja erotessani jättäisin hänet pahaan pulaan. Tätä en haluaisi. Lisäksi meillä on pitkä yhteinen historia ja yhteistä omaisuutta. Se nyt on vain fakta, että ero vaatisi näissä olosuhteissa paljon käytännön järjestelyjä, joiden tekeminen olisi vaativaa siinäkin tapauksessa, että olisin täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Näiden vuosien jälkeen en kuitenkaan ole. Voimia ei ole juuri yhtään, vaan olen se kuivaksi puserrettu tiskirätti.
Olen kyllä koettanut joskus kertoa tuntemuksistani hyvinkin suoraan, mutta ne keskustelut menevät siihen, että minulle kerrotaan, kuinka minun pitäisi ymmärtää jotakin muuta tilanteen osapuolta (ja kenenkään ei ilmeisesti pidä ymmärtää minua). Tai sitten muut katselevat vaivaantuneina seiniä, ikään kuin avautuisin jostakin kiusallisista intiimeistä yksityiskohdista sopimattomalla hetkellä.
Kiitos myötätunnosta, jota olen
No niin, siis, niinhän se on kaikilla, jotka eroavat. Ero vaatii paljon järjestelyjä, ja maksaakin. Yleensä se on kuitenkin sen väärti.
Jos et halua olla tiskirätti, niin kaikki ratkaisun avaimet on sun käsissä. Jos et halua tehdä asialle mitään, niin sitten mikään ei muutu. Nää on ne sun vaihtoehdot.
Mitä sun mies tekee paitsi hankkii sulle ja teille ongelmia? Yrittääkö se ratkaista tilannettanne, vai levittelekeö vaan käsiään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, ap ei halunnutkaan neuvoja vaan sääliä.
Tosi vaikee sääliä ihmistä, joka joutuu elämään valintojensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Joko otat otteen elämästäsi, tai sitten jatkat samaa rataa. Muillakin on ongelmia. Jos miehesi on sössinyt taloutenne, niin silloin kai miehen kuuluu kantaa ainakin päävastuu tilanteesta. Jos sä yrität ylitöillä paikata jotain miehen peliriippuvuutta tms niin tilanne seis, ja selvitykseen.
Hanki asunto, siirry sinne asumaan. Avioeroahan ei ole pakko hakea, ja yhdessäkin voi jatkaa, mutta suosittelen, että irrotatte taloutenne toisistaan.
Keksi jotain tekemistä. Lopeta ylityöt, tai ainakin vähennä. Jos sä aina vaan jauhat myrtsinä niistä ongelmista, ja voivottelet mennen tullen, niin ei sitä kukaan jaksa loputtomiin kuunnella. Ja sitä ukkoasi et voi pelastaa, jos sitä ei kiinnosta. Anna aikamiehen kantaa vastuu omista teoistaan, ja keskity säkin välillä itseesi ja omaan hyvinvointiisi.
Raakaa, mut kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Jos et itse nosta itseäsi tuosta suosta, niin ei sua kukaan
Tavallaan hauskaa, miten kommenteissa uudistetaan ja uudistetaan aloittajan ongelmaa. Hänelle ei suostuta antamaan myötätuntoa vaan häntä syytellään.
Hänhän kertoi tekevänsä kaikkensa tilanteen korjaamiseksi, ja sen olevan hyvin raskasta. Vastaajat: EI RIITÄ väärin yritetty tyhmä akka! Mitä sinä kitiset!
Kysymyshän ei ole "teenkö tarpeeksi/ oikeita asioita?". Kysymys on eksistentiaalinen: "miksi kärsimystäni ei nähdä?" Huom. myös, jos aloittaja valittaisi asiasta koko ajan, kuten vastaajat vihjailevat, kärsimys nähtäisiin vai mitä ;)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, ap ei halunnutkaan neuvoja vaan sääliä.
Tosi vaikee sääliä ihmistä, joka joutuu elämään valintojensa kanssa.
Ei ole todellista, lue aloitus. Hän kirjaimellisesti miettii, miksi ei saa myötätuntoa. Hän ei pyydä sitä, eikä neuvoja, juuri sinulta.
Jos myötätunnon pyytäminen/ antaminen aiheuttaa sinussa noin hirveän vaikeita tunteita, on parempi, että et avaa asiaa käsitteleviä keskusteluja. Muuten on vaikea sääliä sinua, kun joudut elämään valintojesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meinasi itku tulla kun laitapuolen kulkija kysyi mitä mulle kuuluu ? Oli yllättävä kohtaaminen .
Itse nieleskelin kyyneliä, kun vaatekaupan myyjä jutteli mulle niitä näitä ihan kuin normaalille ihmiselle. Kun pääsin ulos niin purskahdin kunnon itkuun ja yritin äkkiä päästä johonkin piiloon kun hävetti ja hävettää vieläkin.
Tulee mieleen, että onko ap:n rakkaus miestään kohtaan kuitenkin vain kiintymystä ja tuttuutta. Ei rakastavat läheiset kohtele tuolla tavalla. Mitä ap:n mies on tehnyt esim. taloudellisen tilanteen eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap. Olin joskus yrittäjä ja aina töissä ja rahaton. Kukaan ei tosiaankaan nähnyt tilannettani tai ymmärtänyt sitä. Kaikki vain olettivat että selviän. Kunnes tuli se viimeinen niitti ja lopetin yrittämisen. Siitä lähti tilanteen paraneminen alkuun ja myös henkinen paraneminen. Tunnustin itselleni ettei ole pakko hakata päätään seinään ja muitakin tapoja elää on. Toivottavasti löydät elämällesi suunnan ja tarkoituksen.
Ap toivoo saavansa myötätuntoa ihmisiltä, jotka eivät siihen kykene. Luultavasti pohjimmiltaan on kyse siitä, että läheisriippuvuus estää ap:ta näkemästä todellista tilannetta ja toimimasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kun ei oteta huomioon . Miehesi ei halua puhua jos on aiheuttanut asian ja ystävät ja sukulaiset ovat hiljaa varmaankin sen takia etteivät joudu auttamaan millään tapaa .Elämä on loppupeleissä kurjaa ja ihminen on yksin ongelmiensa kanssa.
Ei ne ulkopuoliset välttämättä ymmärrä ja näe asiaa siten kuin se on. Ehkä pitävät ap:ta turhan valittajana ja nipottajana muutenkin. Eivät kertakaikkiaan näe, että miehessä olisi niitä piirteitä, mitkä ap:n tilanteeseen on vaikuttaneet. Eivätkä usko eivätkä edes kuuntele, vaikka ap miten yrittää vihjata, koska ovat jo päättäneet keskinäisissä juoruissaan millainen ap heidän mielestään on.
Olen konkreettisesti tehnyt asioita suunnilleen kahden ihmisen edestä. Kun on valjennut, mikä taloudellinen ahdinkomme on, olen kirjaimellisesti hartiavoimin koettanut korjata sitä.
Mieskin on tehnyt asioita, mutta hän on jättänyt aika reilusti tilaa väsymykselle ja viitsimättömyydelle. Minä olen tehnyt kaikkeni miettimättä, jaksanko, ja mies on tehnyt asioita jaksamisensa ja mukavuutensa rajoissa. Kun ongelmat ovat niin suurelta osin hänen aiheuttamiaan, kieltämättä olen tästä asetelmasta katkera. Ja sitten olen vielä taakkoineni näkymätön.
Vähän ehkä huvittavat nuo kommentit, että olen vain myötätuntoa vailla. Kun koko keskustelun aihe oli myötätuntopula, niin kieltämättä vähän. Kiinni jäin. :D
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen konkreettisesti tehnyt asioita suunnilleen kahden ihmisen edestä. Kun on valjennut, mikä taloudellinen ahdinkomme on, olen kirjaimellisesti hartiavoimin koettanut korjata sitä.
Mieskin on tehnyt asioita, mutta hän on jättänyt aika reilusti tilaa väsymykselle ja viitsimättömyydelle. Minä olen tehnyt kaikkeni miettimättä, jaksanko, ja mies on tehnyt asioita jaksamisensa ja mukavuutensa rajoissa. Kun ongelmat ovat niin suurelta osin hänen aiheuttamiaan, kieltämättä olen tästä asetelmasta katkera. Ja sitten olen vielä taakkoineni näkymätön.
Vähän ehkä huvittavat nuo kommentit, että olen vain myötätuntoa vailla. Kun koko keskustelun aihe oli myötätuntopula, niin kieltämättä vähän. Kiinni jäin. :D
Ap.
Miksi ihmeessä raadat itsesi hengiltä, kun ongelman aiheuttanut mies laiskottelee? Lopeta ihmeessä heti!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Olin joskus yrittäjä ja aina töissä ja rahaton. Kukaan ei tosiaankaan nähnyt tilannettani tai ymmärtänyt sitä. Kaikki vain olettivat että selviän. Kunnes tuli se viimeinen niitti ja lopetin yrittämisen. Siitä lähti tilanteen paraneminen alkuun ja myös henkinen paraneminen. Tunnustin itselleni ettei ole pakko hakata päätään seinään ja muitakin tapoja elää on. Toivottavasti löydät elämällesi suunnan ja tarkoituksen.
Voi ei kuinka tutulta kuulostaa. Juuri tuo, että kukaan ei tunnu käsittävän, mitä on olla aina töissä ja silti rahaton. Se on hassua, kun moni tuntuu saavan osakseen myötätuntoa todella pienistä asioista kuten siitä, ettei jokin työaika ole niin kiva. Ja sitten on meitä, jotka teemme ihan epäinhimillisen työmäärän ja silti muut tuntuvat ajattelevan, että meidän kohdallamme se on jotenkin eri asia. Pahimmillaan tiuskitaan, että oma valinta, tai tosiaan muistutellaan siitä, kuinka vaikeaa kaikilla muilla on.
En aidosti tajua, miksi jotkut jäävät myötätunnon ulkopuolelle ja millä perusteella siihen epäonnisen porukkaan valikoituu.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmasti lohduta, mutta et ole ainoa näkymätön ja myös kuulumaton jonka pitää aina vain olla se reipas ja pärjäävä joka auttaa ja tukee muita. Itse olen ollut aina se jonka puhetta / sanomaa ei kuulla (tai pikemminkin "ei kuulla") joten olen aina tullut ignooratuksi kun vaikka kerron mitä olen tehnyt tai mitä aion tehdä. Sitten moititaan kun en koskaan kerro itsestäni mitään tai kuinka en kertonut minne menen tai milloin tulen.
On kuin seinille puhuisi ja nyt sitten ikääntyneiden vanhempien apuna ollessa tämä vain korostuu entisestään kun kaikilla alkaa olla pinna tiukalla. Viimeksi tänään sain kuunnella raivoamista siitä kun en puhu mitään (olin puhunut siihen mennessä jo vaikka mitä tärkeää ja joutavaakin, mutta kun minua ei kuulla eikä kuunnella) ja sitten korotin ääntäni niin suututtiin siitä, etten voi puhua normaalisti mistään vaan aina pitää huutaa.. Tilanne on siis se (ollut aina) että kun puhun normaalisti niin sitä ei rekisteröidä kuin hyvin harvoin (ehkä joku kerran kymmenestä) eli kuvitelma on etten juttele ja sitten kun minulla menee kuppi nurin niin siitä suututaan ja taivastellaan että miksi en osaa ikinä puhua kuin normaali ihminen.
Ja kyse ei siis ole kummallakaan huonokuuloisuudesta tai kuulokojeen tarpeesta vaan tämä "kuulemattomuus" koskee vain minua ja esim toisiaan he kuulee ihan ongelmitta. Samoin lääkäreitä, naapureita ja kavereitaan ja joskus jopa liiankin hyvin. Etenkin siis naapureitaan ;-)
Mieskin siitä kunnon hommiin! Eihän tossa oo mitään järkee että sä teet enemmän töitä kuin se, varsinkin kun se on rahaongelmat itse aiheuttanutkin! Mietipä, onko rakkautta mieheltäsi antaa sun vaan raataa ja itse tehdä töitä mukavuuden rajoissa? En keksi yhtään kunniallista perustelua sen puolesta että olisi. Mieti nyt ihan oikeasti ap!
Onhan se läheisriippuvaiselle iso shokki kun jossain vaiheessa huomaa ettei mikään määrä uhrautumista ja kynnysmattoilua saakaan muita ihmisiä kohtelemaan itseä kunnioittavasti tai välittämään
Aika vuosisadan rakkaustarina taas, tosin trollihan tämä vain oli. :)
Vierailija kirjoitti:
Ap toivoo saavansa myötätuntoa ihmisiltä, jotka eivät siihen kykene. Luultavasti pohjimmiltaan on kyse siitä, että läheisriippuvuus estää ap:ta näkemästä todellista tilannetta ja toimimasta.
Mitä myötätunto auttaa, jos henkilö lyö päätään seinään eikä lopeta vaikka sattuu? Jatkaa vaan, mutta odottaa että muut ymmärtävät ja huomaavat että nyt tekee kipeää, mutta jatkaa ja jatkaa silti.
Oletko harkinnut keskustelutukea? Sieltä voisi saada enemmän ymmärrystä?
Alue: Aihe vapaa
Luin koko ketjun. Ja sillä tasolla on touhusi ettei voi muuta sanoa kuin koita pärjäillä valintojesi kanssa