GALLUP: Mikä lapsen ikäkausi on vanhemmille raskain?

vastaan vaikken olekaan huhuilemasi Lokaäippä - mutta niinpä meilläkin on nyt valvottu lapsen takia 3v2kk - ja raskausaikanakaan ei kummoisia yöunia ollut. Meillä yöhulinat on toki rauhoittuneet siitä järkyttävästä alun 20 kertaa yössä heräilystä, johon syndroomaan tietysti liittyy myös ilmiö jossa päikkärit on max 20 min. Mutta edelleen tyttö herättää VÄHINTÄÄN 2 kertaa yössä, onneksi useimmiten vain pissalle tai unilelu pudonnut tms, mutta esim viime viikolla kirkui yhtenä yönä 3 tuntia, liioittelematta - kaikki keinot kokeiltiin. Voin nukkua yöt putkeen vain, jos typpeli on jossain yökylässä.

Ja kyllä se varmaan jossain tosiaan näkyy...



Mutta silti en peru: se 1,5-vee jokasekunttinen vahtiminen on minusta raskainta. Nykyään on niin ihanaa kun tyttelin kanssa tosiaan voi keskustella!

Minä kestän mitä uhmaa ja taistelua vaan, kunhan vain saan nukkua!! Meillä lapset 5,5 v ja 2,5 v ja ehdottomasti rankinta oli molempien ensimmäinen vuosi, kun unta sai vain pätkissä. Itse tarvitsen/kaipaan unta n. 9 tuntia putkeen ja kun se vietiin, olin itkuinen, masentunut, jopa aggressiivinen. Unenpuute vain oli niin järkyttävää, että vauva-ajoista jäi hyvin ahdistavat muistot. Uhmaikäkin on rankkaa, mutta eri tavalla. Minusta tämä viisivuotias on niiiin ihana! :-) Olen myös myöntänyt itselleni, etten ole " vauvaäiti" enkä tykännyt käpertyä mihinkään vauvan kanssa imettelemään tms. vaan tykkään lähteä viisivuotiaan kanssa pyöräilemään, uimaan - tekemään kaikenlaista kivaa. Mutta tämä toiseen ketjuun!

Silloin meidän esikoisen ikä oli 13-25 kk, ja voin kertoa, että ei se rankkuus ilmeisestikään riipu siitä onko se vauva vai ei.

Se riippuu paljon lapsesta. Esikoinen on rauhallista sorttia ja hänen kanssa vauva-aika ei ollut rankkaa, nukkuikin hyvin jo 2-kuisesta. Rankinta oli 1-vuotiaana kun hän työnsi kaiken suuhun ja sai joka kolmas viikko flunssan. Mutta ei sekään ollut kovin raskasta.



Kakkonen on temperamenttinen tapaus ja koliikkivauva oli. Ehdottomasti rankinta oli koliikkihuutoaika ja muutenkin eka vuosi hänen kanssa oli tosi rankkaa, varsinkin kun esikoinenkin oli tuolloin just 2v ja alkoi uhmailla. Lapsi nukkui ekan yönsä 1,5-vuotiaana, siihen asti herätti yleensä kerran tunnissa. Nyt kun täyttää 4v, ei enää valvota mutta vielä viime kesänä herätti kerran joka yö vielä. Tämän tulisielun kanssa on edelleen välillä hankaluuksia, on niin ehdoton joka asiassa ja huutaa julmetun kovaa suuttuessaan. Ihana rakas mussukka kuitenkin, erikoinen oma persoonansa.



Nyt on kolmas lapsi 2 kk ja tämä alku on tuntunut suht helpolta koska vauva on tyytyväinen eikä karju paljoa yölläkään, tosin syö vielä 2-3 kertaa yössä ja örisee 5 jälkeen kun haluais jo herätä. Yöunet on kovin pienissä pätkissä ja valvominen on kyllä vihoviimeistä hommaa. Mutta vielä hänen kanssa en koe olevan rankkaa, koska on kuitenkin niin ihanan tyytyväinen pieni poika, vaikuttaa rauhalliselta luonteelta.

Esikoinen oli vauvana hyvä nukkuja ja suht kiltti lapsi (nyt 6,5v) ja hän on aina ollut suht helppo lapsi. Toki uhmakkuuskausia esiintyy ja hän osaa TODENTEOLLA ärsyttää veljeensä ( 4 v ) ja on osannut sitä tehdä jo reilut kaksi vuotta. Mutta hänen kohdallaan en osaa sanoa mikä on tähän saakka ollu vaikein ikä.

Keskimmäisen lapsemme rankimmat ikäkaudet oli alle 1 vuotiaana kun hän valvotti ja oli todella allerginen. 3 vuotta oli hänen kanssaan suht seesteistä aikaa kunnes nyt kun hän täytti 4 v on lakanut ihan hirveä uhmakausi. joka päivä hän huutaa ja hyppii tasajalkaa kun ei saa tahtoaan läpi ja moneen kertaan ja kauan kerrallaan. Henkisesti aika raskasta kun meidän juuri 1 v täyttänyt kuopuksemme on myös löytänyt oman tahtonsa ja on sairastellu paljon niin tällä hetkellä tuntuu että meillä vaan lapset huutaa.

Mutta siis tämä kuopuksemme on valvottanut alusta saakka ja ei näytä loppuvan ( nyt 1v 1kk) ja se on aika rankkaa.

Henkisesti raskasta siis on nämä kahden lapsen samanaikaiset uhmakaudet niinkuin meillä juuri tällähetkellä on. Ja fyysesti raskainta on se vauvavuosi 0-1 v univelkoineen.

Mutta sanotaanko yhteenvetona että mitä enemmän lapselle tulee ikää niin toisaalta jollain lailla koen sen helpompana kuin vauvavuoden. Tuohan lasten kasvaminenkin omat juttunsa mukana ja murkkuiästä ollaan varoteltu ; ) Toisaalta ajattelin tänään leikkipuistossa kun olin kolmen lapseni kanssa siellä että voi kumpa tuo meidän nuorimmainen olis vielä niin pieni että nukkuisi vaunuissa ja saisin touhuta isompien kanssa jotain, kun tuntui ettei kädet riittänyt itellä kun piti tehdä hiekkakakkuja, keinuttaa 4 vuotiasta ja sitten 6 vuotias narisi ihan huomionkipeyttään ja tämä kaikki olis pitäny tehdä samaan aikaan samalla sekunnilla ; )

Tämmöisiä asioita tuli siis mieleeni. Tulipa pitkä tarina.

sanoisin, että 0-18v :) Kokemusta vasta 14 ensimmäisestä.



Lapset ovat nyt edellä mainittu 14v, melkein 13v, 4v ja 2,5v. Kun lapset kasvaa, huolet kasvaa. Ilo lapsista ei sentään iän mukana katoa ;)



Valvomisaikakaudet on ehkä rankimmat - ei unta, ei voimia, ei ajattelua (tai ainakin ajattelu on varsin alkeellisella tasolla).

~Kun yhdestä huolesta pääsee, ja huokaisee syvään minuutin ajan, seuraavana on jo uusi ovella... Kohde, teema ja volyymi ehkä muuttuvat, kärsimyksen määrä on vakio ;o)



Mutta mun kärsivällisyydellä (lue: kärsimättömyydellä) oleminen 1,5-v kanssa on kaikkein rasittavinta: ne osaa jo niin paljon, kiivetä, kävellä, repiä, aukaista, juosta pakoon, kiemurrella.. Mutta järjen ujenta ei touhuissa ole, sen sijaan energiaa enemmän kuin ydinreaktorissa.

Tarvitsee 110% valvontaa, johon taas yövalvoneella äitsyllä ei ole enää rippeitäkään.



Nimimerkki sivusta voimattomana katsellut kun taapero valuttaa naama virneessä muropaketin lattialle ja hyppii päällä kun ratisee niin kivasti.



Joten mun mielestä kaikkein oleellisin helpotusaste on se, kun lapsi oppii kunnolla puhumaan, ilmaisemaan sanallisesti tarpeitaan ja esim neuvottelemaan (siis jotain 3vee)

Raskaimmat kuukaudet ehkä 4-8, koska meillä silloin herättiin tunnin välein yöllä ja päivisin järkky eroahdistus. Lapsi oppi kävelemään 8kk iässä ja silloin helpotti. Uhmaikäkin on ollut suoranaista juhlaa vauva-ajan rinnalla (tosin haluaisin jo niistäkin juhlista kotiin).

Minusta ikävuodet 1-2:

- mennään vaan joka paikkaan, mutta perässä saa kulkea koko ajan

- ei puhetta

- omaa tahtoa ja uhmaa

- ei enää ptököttele siivosti vaunuissa kuten vauvana



Kokemukseni rajoittuu toistaiseksi 5 ikävuoteen, mutta tähänastisista tuo tosiaan on ollut raskainta aikaa.

3-4 vuotias on raskas hoidettava välillä koska meillä ainakin rauhallisesta pojasta tuli tosi uhmanen ja raskas hoidettava joka ei meinaa välillä uskoa mitään. Pakko silti puolustaa häntä tähän perään että on tosi ihana ja kultainen poika ja rakastan häntä kovasti.Mutta kuitenkin hänen kohdallaan tämä ikävaihe on kaikkein raskain. kakkosesta on vaikea sanoa. Hän on nyt puoli vuotta ja ollut vaikeampi saada nukkumaan kuin esikoinen vauvana mutta silti vauva vaihe on minusta molemmilla silleen aika helppo kun mein vauvat on nukkunu päiväunia tosi paljon ja pitkiä pätkiä.

Minulla on 4 lasta, joista vanhin 8v ja nuorin 5kk. Vauva-aikaa en ole ikinä kokenut raskaaksi. Kestän tosi hyvin esim. vauvan itkua, koska sen tietää, ettei vauva itke " turhaan" eli kyse ei ole esim. kiukuttelusta vaan vauvalla on todellakin joku hätä.



Tällä hetkellä vastaan varsinaiseen kysymykseen, että mun mielestä rankin vaihe on, kun lapsi on 2-3v. Nimittäin talossamme asuu varsin voimakastahtoinen 2v2kk:n ikäinen tyttö. Vaikka kuinka olen lukenut uhmaiästä/kausista ja on jo kahden lapsen tämä ikä elettynä, niin silti, kyllä se vie voimat! Kyllä minä jaksaisin, jos tätä taistoa olis vaan päivät, mutta kun tyttö on viimeiset 5kk heräillyt myös todella monta kertaa joka YÖ.



Toki tuo on totta, että pienet lapset, pienet murheet, mutta itse koen siis ainakin tässä vaiheessa perhe-elämää tuon 2v->3v raskaimmaksi vuodeksi. Näin oli myös esikoisen kohdalla, toinen lapsi on ollut oikeestaan koko ajan erittäin helpo tapaus, saa nähdä kostautuuko tuo sitten murrosiässä.

Mulla on 1v ja 3v lapset, ja tällä vähäisellä kokemuksella rankinta aikaa on se, kun lapset valvottavat eli ensimmäinen elinvuosi. Imetin molempia lapsia reilu vuoden ikään ja tietty ilman yhtäkään pötköön nukuttua yötä. Kunhan lapsi nukkuu yönsä kutakuinkin kunnolla, niin sitä jaksaa päivälläkin paremmin.



Eli ensimmäinen elinvuosi sanoisin. Ja oletan että murrosikä voi olla toinen rankka vaihe. Onhan uhmaikäinenkin raskas, mutta silloin lapsi on vielä vanhempien helmoissa ja siten huolta ja murhetta on vähemmän kuin kapinoivan murkun kanssa. Jep, mutta nyt siis eletään pikkulapsiperheen arkea :)

Vanhin on 7-vuotias eli voi olla, että muutan vielä mieltäni vaikka tuossa murrosiän kohdalla, mutta juuri nyt tuntuu, että tuo ikä. Vauva/ taapero liikkuu paikasta toiseen, mutta ei ymmärrä vielä mistään mitään. Pitää vahtia IHAN koko ajan.

Meillä kolme lasta 4v, 3v ja 3kk. Vauva-ajat meilläkin mennyt hyvin kun tosiaan itkuihin yleensä löytyy syy.(Mutta voin uskoa, että esim. koliikki-, allergialasten vanhemmat ajattelevat toisin!! Voimia teille!) Raskaimpina olen pitäny ensimmäistä uhmaa eli n. 2-3 vuotias. Silloin lapsi muuttuu ja näyttää sen tempperamenttinsa todellisuudessa. 3-vuotiaasta eteenpäin uhmakohtauksiin saa jo jonkinlaista tolkkua ja niihin voi vaikuttaa mutta 2-vuotias vain rääkyy ja odottaa, että saa tahtonsa läpi eikä varmasti kuuntele yhtään mitä äidillä on sanottavaa, eikä välttämättä tajuakaan kun on vielä niin pieni. Näihin tottakai vaikuttaa hirveästi lapsen luonne ja myös elämäntilanne, mutta näin ainakin meillä olen kokenut ensimmäisen uhmakauden raskaimpana!! Katsotaan sitten kun teini-ikä koittaa muuttuuko mielipide = ), jäämme odottamaan mielenkiinnolla!!!

äitinä sanoisin silti, että tuo 2-3v uhma on ollut tähän mennessä raskainta. Tosin pikkuveikka syntyi uhman kannalta haasteelliseen aikaan, joten tämäkin varmaan vaikutti. Koliikki loppuu kolmeen-neljään kuukauteen. Allergiankin odottaa helpottava. Mutta uhmaa kestää ja kestää kuukaudesta toiseen. Toki allergiakin kestää ja toisinaan se tuntuu kestämättömältä, mutta silti sen kanssa on opittava elämään. Uhmaikäisen kanssa en ainakaan minä oikein ole oppinut elämään ;)

Raskainta ehdottomasti olivat ensimmäiset 3 kk hänen kanssaan (koliikkia ja allergiaepäilyjä). Ja toiseksi raskainta on ollut viimeinen vuosi kahden lapsen kanssa. Esikoisella on ollut paljon uhmaa, eroahdistusta ym.

Kuudenvuoden äitiyden kokemuksella 1-2v. Tosin riippuu lapsesta tosi paljon, esikoisen kanssa on ollut tosi helppoa aina (=rauhallinen, hyvin nukkuva, sopeutuvainen lapsi) Kakkonen taas omaa voimakkaan tempperamentin ja tämä 1-2v on ollut tosi tosi raskasta. Pidän tätä ikää raskaampana kuin vauvaikää, vaikka poika huusi ihan hirveästi vauvana, eikä nukkunut (ei nuku vieläkään) öitä. Tosin mieli voi muuttua vielä =)



Mareila+Pojat 1v11kk ja 6v

1v ja 4v vilkkaiden lapsien kokemuksella (joilla molemmilla koliikki + allergia tausta) tuntuu nyt tältä. Koliikkiajan jaksoin, kun uskoin itkujen pian loppuvan. 8kk tietämillä lapsilla tullut esiin voimakas oma tahto ja itkut lisääntyneet entisestään. Rasittavaa on ollut myös kun lapset ovat laittaneet kaiken mahdollisen suuhun. 10kk tietämillä helpottanut, kun allergiat saatu hallintaan (lue yöt rauhoittuneet) ja lapset oppineet liikkumaan ja ovat oppineet viihdyttämään itseään.



Puolentoista vuoden tietämillä esikoinen pääsi ja ehti joka paikkaa, räpsytteli valoja, sai ovet auki, kiipesi pöydälle ym. leikkiminen oli lähinnä tavaroiden heittelemistä ympäriiinsä. Koti oli jatkuvasti kuin sotatanner. Puolentoista vuoden jälkeen kiellot rupesivat tehoamaan ja sen vuoksi elämä tuntui jotenkin helpommalta.



Esikoisella on ollut voimakas uhmaikä, mutta sen kanssa olen jaksanut paremmin kuin vauva-ajan kanssa. Uhmaikäisestä olen tiennyt, ettei mitään hätää oikeasti ole. Myös puhumaan oppiminen on tehnyt arjesta huomattavasti helpompaa. Nyt 4v kanssa elämä tuntuu ekan kerran ihanan helpolta:)

tähänkin vaiheeseen kuuluu vielä (ainakin meillä) yöheräilyä yms. muita vauvajuttuja. Päivisin lasta ei voi hetkeksikään päästää silmistään. Olemme yrittäneet luoda lapsiystävällisen kodin, mutta silti vaaroja riittää. Milloin on suu ja kurkku täynnä paperia esikoisen lattialle jättämästä kirjasta, milloin pöydän alta löytyy vaarallisen iso pala leipää, milloin yritetään kiivetä kirjahyllyyn, milloin livahtaa parvekkeelle, milloin pudottaa kukkaruukku lattialle ja päälle (se joka unohtui minuutiksi eri paikkaan siivouksen ajaksi...), milloin halutaan maistella vessaharjaa.. .



Uhma on raskasta, mutta toisaalta kolmevuotias jo ymmärtää paljon.



Sanomattakin lienee selvää, että sma kausi on myös viehättävä: paljon opitaan uutta ja iloitaan kaikesta mahdollisesta.

Jatkuvaa itkua, huonosti nukuttuja öitä ja tyytymättömyyttä. Puolentoista vuoden jälkeen on elämä ruvennut rullaamaan aivan eri malliin.



Lapset nyt 7v8kk, 3v8kk ja 2v