Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka ei ihastu oikein ikinä?
03.09.2025 |
Onko täällä muita jotka ihastuvat tai tuntevat vetoa toiseen hyvin harvoin? Olen ollut kaksi kertaa parisuhteessa ja heihin olin ihastunut sekä rakastunutkin, mutta viimeisimmästä suhteesta on jo monta vuotta aikaa enkä ahkerasta treffailusta huolimatta ole löytänyt ketään joka herättäisi tunteita pidemmänkään tutustumisen jälkeen. Aiemmissa suhteissa olen saanut siipeeni, mutta en usko tämän johtuvan siitäkään, koska olen aina ollut tällainen. Moni hyvin potentiaalinen suhde on kaatunut siihen, ettei tunteita minun puolelta vain kehity.
Kaipaisin kumppania, mutta en vain tunne mitään ketään kohtaan eikä kukaan sytytä halua viettää aikaa tai olla fyysisesti lähellä. Ihastun ilmeisesti kerran kymmenessä vuodessa. Tästä syystä olen myös päättänyt lähteä yksin hedelmöityshoitoihin. Haluan äidiksi, mutta en pysty rakentamaan parisuhdetta kehenkään ilman oikeanlaista tunnetta oli kyseessä sitten kuinka hyvä tyyppi tahansa.
Muita samanlaisia? Omassa kaveripiirissä tuntuu enemmän olevan sitä, että monta kertaa vuodessa löytyy uusi ihastus ja eron jälkeen seuraavaan rakastutaan parin kuukauden sisällä.
Kommentit (14)
Kyllä on. Naiset eivät oikein säväytä tuolla tavalla enää enkä ole miehistä koskaan siinä mielessä innostunut (ihan selvyyden vuoksi ennenkuin joku tulee kommentoimaan).
M43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin, etten löydä enää ketään kiinnostavaa ja olin oikeastaan alistunut kohtalooni. Keskityn ystäviin ja itseeni. Harvoin tuli vastaan ihmisiä, jotka kiinnostivat edes yhden illan juttuihin. Olin ollut 2 x pitkässä suhteessa, joissa olin ollut kyllä palavasti rakastunut, mutta tuntui ettei enää ole ihmisiä jotka saavat sukat pyörimään tai kiinnostumaan syvästi. Kuinka väärässä olinkaan.... Nyt vuoden tapaillut/seurustellut ihmisen kanssa, josta ei saa tarpeekseen... Ikinä ollut näin voimakkaat fiilikset. Pelkkä toisen tuoksu saa jalat alta. Tästä on nyt pidettävä kiinni ja touvottava, että tämä olisi nyt se loppuelämän juttu. Älä siis menetä toivoasi.
Erosin väkivaltaisesta suhteesta kolme vuotta sitten. Välillä tuntunut että ihastuilen vähän joka suuntaan (olisko kuitenkin edelleen vaan innokkuutta "uudesta, eli normaalista kanssakäymisestä ihmisten kans") ja samalla kuitenkin säilähdän ajatusta parisuhteesta enkä saa itseäni tuntemaan normaalisti.
Yhteen olen oikeasti vastikään ihastunut oikeassa elämässä ja pakithan siinä tuli, en halua enää tuntea sitä kelpaamattomuutta ja pähkäillä mikä mussa on vialla.
Alan kans olemaan jo 40v.
En tiedä sit onko ikä ja kokemukset vaan kovettaneet. Hassua ajatella, että olispa nuori ja rakastunut. Kaikki on tasaista ja lässähtää.
Yksin olemisessakaam ei ole vikaa ja viihdyn sinkkuna, mutta kyllä sitä rakkautta silti kaipaisi. On kyllä useinkin viime vuosina ollut tilanteita joissa toinen olisi valmis antamaan rakkautta minulle, mutta minä en itse tunne mitään toista kohtaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Naiset eivät oikein säväytä tuolla tavalla enää enkä ole miehistä koskaan siinä mielessä innostunut (ihan selvyyden vuoksi ennenkuin joku tulee kommentoimaan).
M43
Vähän sama tilanne, liian monta hullua mittarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harvoin kyllä. Joku aika sitten kyllä huomasi, että kone käynnistyi. Oli sen verta vetävä mimmi. Jos olisin sinkku niin sillon olisin kyllä vastannut katseisiin. Nyt piti toppuutella ja kääntää katsetta pois.
Sama täällä, kolme kertaa elämässä on tullut niin se käsittämätön tunne, että nyt mennään ja lujaa. Ikä alkaa jo kolmosella eli todella harvoin näin käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sama. Olen ollut kahdesti suhteessa. Eka sekä vei jalat alta ja oli rakas, ei kuitenkaan tuntenut yhtä vahvasti vaan varoi. Toisen kanssa olisi voinut olla pitempäänkin mutta asiat tulivat väliin. Viime vuonna oli pitkästä aikaa suhde jossa oli todella suuret tunteet, valtava ihastus ja kiintymyksestä kasvamassa rakkaus. Hän kohteli minua rumasti niin piti päättää suhde. Arvelen että hän huomasi tunteeni eikä itse tubtenut samoin mutta ruokki niitä. Joka tapaukdessa hän oli ensimmäinen varmaan yhdeksään vuoteen. Nyt kun tuosta ei tullut suhdetta niin olen hyvin skeptinen enää sen suhteen että löytäisin ketään. Aika loppuu. Onneksi olen tehnyt pari lasta itse. Olisin vaan halunnut useamman oikealta tuntuvan kumppanin kanssa ja harmittaa ettei se ehdi toteutua. En pystyisi olemaan kenenkään kanssa ellei hän olisi minulle todella suuri ihastus. Se tunne on ihana mutta myös kamala kun on niin voimakas. Pelkkä tunne ei riitä vaan ihmisessä pitää olla myös tarpeeksi oikeita tekijöitö. Vaikea selittää. Mutta huomaan olevani tämän kanssa aika yksin. Minun täytyy olla superrakastunut ollakseni suhteessa ja haluan olla myös toiselle se yksi.
Vierailija kirjoitti:
Erosin väkivaltaisesta suhteesta kolme vuotta sitten. Välillä tuntunut että ihastuilen vähän joka suuntaan (olisko kuitenkin edelleen vaan innokkuutta "uudesta, eli normaalista kanssakäymisestä ihmisten kans") ja samalla kuitenkin säilähdän ajatusta parisuhteesta enkä saa itseäni tuntemaan normaalisti.
Yhteen olen oikeasti vastikään ihastunut oikeassa elämässä ja pakithan siinä tuli, en halua enää tuntea sitä kelpaamattomuutta ja pähkäillä mikä mussa on vialla.
Alan kans olemaan jo 40v.
En tiedä sit onko ikä ja kokemukset vaan kovettaneet. Hassua ajatella, että olispa nuori ja rakastunut. Kaikki on tasaista ja lässähtää.
Todennäköisesti sussa ei ole mitään merkittävää vikaa (jokaisessa meissä on jotain vikaa). Osa miehistä ihan kunnollisistakaan vaan ei ole enää pelissä mukana. Helppo elämä vie mukanaan, käy töissä ja tee viikonloput ihan mitä haluat. Tuntuu hemmetin ikävältä torjua, joku jossa ei ole yhtään mitään vikaa, kun melkeen tiedät että toinen jää arpomaan juuri tuollaisia. Älä siis arvo, vaan jatka kohti sellaisia asioita, jotka tekevät sinut onneliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ihan sama. Olen ollut kahdesti suhteessa. Eka sekä vei jalat alta ja oli rakas, ei kuitenkaan tuntenut yhtä vahvasti vaan varoi. Toisen kanssa olisi voinut olla pitempäänkin mutta asiat tulivat väliin. Viime vuonna oli pitkästä aikaa suhde jossa oli todella suuret tunteet, valtava ihastus ja kiintymyksestä kasvamassa rakkaus. Hän kohteli minua rumasti niin piti päättää suhde. Arvelen että hän huomasi tunteeni eikä itse tubtenut samoin mutta ruokki niitä. Joka tapaukdessa hän oli ensimmäinen varmaan yhdeksään vuoteen. Nyt kun tuosta ei tullut suhdetta niin olen hyvin skeptinen enää sen suhteen että löytäisin ketään. Aika loppuu. Onneksi olen tehnyt pari lasta itse. Olisin vaan halunnut useamman oikealta tuntuvan kumppanin kanssa ja harmittaa ettei se ehdi toteutua. En pystyisi olemaan kenenkään kanssa ellei hän olisi minulle todella suuri ihastus. Se tunne on ihana mutta myös kamala kun on niin voimakas. Pelkkä tunne ei riitä vaan ihmisessä
Minulla on tuo sama, etten voisi olla kenenkään kanssa ellen tuntisi kunnollista ihastusta. Sitä taas tapahtuu äärimmäisen harvoin. Siksi olenkin vuosi toisensa jälkeen sinkku samalla kun muut ympärillä ihastuvat, pariutuvat, eroavat ja ihastuvat taas. Olen myös sellainen, että kun ihastun tai rakastun se tuntuu niin syvästi, että yli pääseminen kestää pitkään eikä se tunne ehkä koskaan täysin kuole. Ap
Olen aikuisiällä ihastunut kolme kertaa. Kahden kanssa oli suhde. Kolmatta en saanut. Välillä oikein toivomalla toivon ihastumista, kun se piristää arkea ja olisihan se suhdekin kiva, mutta ei N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin harvoin. En tunne oikein mitään useimpien ihmisten kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harvoin. En tunne oikein mitään useimpien ihmisten kohdalla.
Näin on minullakin. Ap
Ihastuin, rakastuin, sekosin ihan täysillä ja ekaa kertaa elämässäni n.3 vuotta sitten. Surullista oli vaan, että vastapuoli ei tuntenut samoin. Tai kyllä hän ruokki tunnetta eikä ymmärtänyt, että niin ei olisi saanut tehdä, koska ei ollut itse valmis suhteeseen.
N.50