Asumiskulujen jakaminen reilua tulojen suhteessa, mutta
Otetaanko teillä huomioon muut menot? Toisella esim elätettäviä lapsia, vanhoja lainoja, tms
Miten mielestäsi olisi siis reilua jakaa asumiskulut, kun kumpikin tienaa saman verran. Jos maksetaan puoliksi, toiselle jää hyvin säästöön, toiselle ei jää mitään, koska on pari teiniä ja joku vanha velka.
Kommentit (58)
Onhan se velan maksaminenkin omaisuuden kartuttamista.
Toisen ei kuulu osallistua toisen velkoihin, itse ne on maksettava.
Ei meillä mene asumiskulut palkkojen suhteessa. Miksi pitäisi mennä? Ensin verottaja rankaisee progressiivisesti isompipalkkaista ja sitten pitäisi kotona vielä ottaa tuplarangaistus siihen päälle. Jokainen on ihan täysin vapaa hankkimaan itselleen lisää palkkaa. Naisiahan asia ei yleensä edes kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse se teinien vanhempi on aikoinaan päättänyt nussia ilman ehkäisyä ja itse laittanut nimensä velkakirjaan, miksi ihmeessä jonkun toisen pitäisi nyt maksella sen vuoksi enemmän?
Toisella saattaa olla myös pari lasta, mutta jo aikuisia. Ja ollut myös lainoja, mutta jo maksettuja
Onko sitten reilua, että toinen matkustelee vain omien aikuisten lastensa, tai ystäviensä kanssa. Kun puolisolla ei ole varaa
Pääasia on, että molemmat ovat tyytyväisiä. Jos toinen kiristelee hampaitaan maksaessaan osuuttaan, niin ei hyvin mene.
Jos talo on 50:50 molempien nimissä niin molempien tulee lyhentää lainaa samassa suhteessa. Tämä ainakin kannattaa pitää mielessä. Muuten kyseessä on veropetos.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/lahja/milloin-pit%C3%A4%C…
Meillä mies maksaa asumisen, syömisen ja elämisen. Ei tarvi miettiä raha-asioita.
Opetelkaa tutustumaan ennen kuin menette naimisiin, niin ei tarvitse eroilla ja rakentaa näitä super outoja uusio-idiootti-perheitä ongelmineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse se teinien vanhempi on aikoinaan päättänyt nussia ilman ehkäisyä ja itse laittanut nimensä velkakirjaan, miksi ihmeessä jonkun toisen pitäisi nyt maksella sen vuoksi enemmän?
Toisella saattaa olla myös pari lasta, mutta jo aikuisia. Ja ollut myös lainoja, mutta jo maksettuja
Niin? Mitä sitten? Onko tämä toinen osallistunut niiden lasten ja lainojen kuluihin? Mikä logiikka?

Juuri tämä. 80-luvulla ei ollut tällaista idioottien perhesirkusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse se teinien vanhempi on aikoinaan päättänyt nussia ilman ehkäisyä ja itse laittanut nimensä velkakirjaan, miksi ihmeessä jonkun toisen pitäisi nyt maksella sen vuoksi enemmän?
Toisella saattaa olla myös pari lasta, mutta jo aikuisia. Ja ollut myös lainoja, mutta jo maksettuja
Niin? Mitä sitten? Onko tämä toinen osallistunut niiden lasten ja lainojen kuluihin? Mikä logiikka?
Naisen logiikalla mies maksaa, koska rakkaus 😂
Vierailija kirjoitti:
Jos talo on 50:50 molempien nimissä niin molempien tulee lyhentää lainaa samassa suhteessa. Tämä ainakin kannattaa pitää mielessä. Muuten kyseessä on veropetos.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/lahja/milloin-pit%C3%A4%C…
Parisuhteessa saa ihan itse ja yhdessä päättää miten kulut talouden sisällä jakautuu. Esim toinen maksaa laskuja ja ruokia, toinen lainoja, jotka on molempien nimissä. Tai toinen maksaa kaiken sillä aikaa kun toinen on perhevapaalla
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse se teinien vanhempi on aikoinaan päättänyt nussia ilman ehkäisyä ja itse laittanut nimensä velkakirjaan, miksi ihmeessä jonkun toisen pitäisi nyt maksella sen vuoksi enemmän?
Naisten ikivanhan mantran mukaan parisuhteessa kaikki on yhteistä mutta mies kantaa suuremman taloudellisen taakan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos talo on 50:50 molempien nimissä niin molempien tulee lyhentää lainaa samassa suhteessa. Tämä ainakin kannattaa pitää mielessä. Muuten kyseessä on veropetos.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/lahja/milloin-pit%C3%A4%C…
Parisuhteessa saa ihan itse ja yhdessä päättää miten kulut talouden sisällä jakautuu. Esim toinen maksaa laskuja ja ruokia, toinen lainoja, jotka on molempien nimissä. Tai toinen maksaa kaiken sillä aikaa kun toinen on perhevapaalla
Ei tämä ole mikään mielipidekysymys vaan verottajan sivulla ihan selvällä suomella lukee:
Ostetun asunnon omistussuhteen pitää vastata rahoitussuhdetta eli sitä, kuinka suuren osan asunnosta kumpikin puoliso on maksanut.
Jos omistus tulee yhteiseksi (asunto ostetaan esimerkiksi puoliksi) mutta vain toinen puolisoista rahoittaa hankinnan ja maksaa asuntolainan, osuus asunnosta on toiselle puolisolle verotettava lahja.
Mitä kohtaa et tuosta ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Onko sitten reilua, että toinen matkustelee vain omien aikuisten lastensa, tai ystäviensä kanssa. Kun puolisolla ei ole varaa
Elämä ei perustu reiluudelle. Jokaisen on ponnisteltava oman varallisuutensa ja hyvinvointinsa eteen.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä mene asumiskulut palkkojen suhteessa. Miksi pitäisi mennä? Ensin verottaja rankaisee progressiivisesti isompipalkkaista ja sitten pitäisi kotona vielä ottaa tuplarangaistus siihen päälle. Jokainen on ihan täysin vapaa hankkimaan itselleen lisää palkkaa. Naisiahan asia ei yleensä edes kiinnosta.
Ei puhuttu palkoista vaan tuloista. Ja mainittiin vielä, että ne on keskenään samat.
Vierailija kirjoitti:
Onko sitten reilua, että toinen matkustelee vain omien aikuisten lastensa, tai ystäviensä kanssa. Kun puolisolla ei ole varaa
On. Jokainen on vastuussa omasta elatuksestaan.
Todennäköisesti on pitänyt hankkia puolison lasten takia suurempi ja kalliimpi asunto, joten lapsellinen maksakoot asunnosta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti on pitänyt hankkia puolison lasten takia suurempi ja kalliimpi asunto, joten lapsellinen maksakoot asunnosta enemmän.
Niin, siis avauksessa kysyttiin, onko reilua, että kaikki maksetaan puoliksi, kun sitten tällä, jolla on elätettäviä lapsia, ei jää yhtään ylimääräistä. Niin miten hän sitten pystyisi maksamaan jopa enemmän yhteisiä kuluja??