Mikään ei auta sukupuolidysforiaani

Mä arvasin että ap:n isäsuhteessa on jotain häikkää, vaikka en lukenut pidemmälle että onko eroperhe. Usein transihmiset ovat eroperheissä kasvaneita nepsyjä...

Ap, ongelmasi ovat muualla kuin siinä, kuuluisiko sun muuttaa sukupuoltasi.

Ap, tämä ei ole kiusaamisviesti. Mutta kerrontasi muistuttaa tuntemieni autististen nuorten kerrontaa. Lapsenomaista.

Vierailija kirjoitti:

"Minä kysyin, että uskotko sinä sellaisen aidon transsukupuolisuuden olemassaoloon? Ei mulla voi olla minkäänlaista todistustaakkaa sun uskomuksiin liittyen? Enkä mä ole esittänyt mitään väitteitä, joita mun pitäisi todistella.

Mä en tiedä, miten tunnistetaan aito trans, mä en tiedä miten katujilta tai itsemäärittelyn väärinkäytöltä vältytään.

Mua kiinnostaa tässä yhäkin vain se, uskotko sä minkäänlaisen aidon transsukupuolisuuden olemassaoloon ja transhoitojen tarpeellisuuteen tai oikeutukseen näille ihmisille? Vai oletko sä oikeasti sitä mieltä, että ketkään ei tarvitse transhoitoja?"

Sä siis kysyt, että uskonko aitoon transiuteen, vaikka et halua antaa loogisesti koherenttia ja yleispätevää määritelmää aidolle transiudelle? Sä voit ottaa ajattelun pohjaksi sen, että millaiselle transille riittää transiutukseksi pelkkä juridisen sukupuolitiedon vaihtaminen? Millainen dysf

Mitä tekemistä jonkun random vauvapalstalaisen määritelmällä millekään on sen kanssa, mihin sä uskot?

Onko siis niin, ettet sä pysty sanomaan, uskotko minkään sellaisen olemassaoloon, mille ei loogisesti koherenttia ja yleispätevää määritelmää? Eli et voisi esim. ottaa kantaa siihen, uskotko autistien olemassaoloon?

Uskotko sä siihen, että transsukupuolisuutta ylipäätään pystytään määrittelemään loogisesti koherentisti ja yleispätevästi? 

Mä en enää tiedä mitä mun pitäisi tehdä.

Tuskin aion jäädä tänne palstallekaan tai sitten käyn täällä kuitenkin välillä mutta en enää oikeasti tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Musta on väärin että synnyin. Oon ollu jo pidemmän aikaa jonkin verran antinatalisti, mun mielestä on äärimmäisen sairasta tehdä lapsi tähän maailmaan ilman lupaa siltä lapselta. Musta olisi ehkä parempi jos ihmislaji lopulta kuolisi sukupuuttoon, siis sitten kun kaikki lopettaisivat lisääntymisen jossain vaiheessa ja olemassa olevat ihmiset joskus kuolisivat pois. Sellainen olisi mun mielestä ideologisesti ihanteellinen tilanne, koska on suorastaan sairasta tehdä lapsia joilta ei kysytä suostumusta elämään. Kaikille ei käy kuten minulle, mutta silti siltä varalta että näin käy, olisi hyvä että ei lisäännyttäisi ollenkaan. Koska tilanne on kestämätön mulle. Sen lisäks en saisi tehdä itsemurhaakaan vaan se yritetään estää viranomaisten toimesta tietenkin lain mukaisesti, niin silloin en edes välttämättä pääse täältä pois tahtoni mukaisesti vaan se pyritään estämään. Eli se ei riitä että alunperin olen joutunut kokemaan kaiken tämän, mutta en myöskään pääse pois välttämättä jos tekisin sen päätöksen että lähden nyt.

Koska olen sen verran traumatisoitunut ja muutoinkin sietämättömien tunnetilojen vallassa ollut lapsenakin ja sietämättömien ongelmien kanssa elänyt päiväkodista asti, niin pidän kyllä eettisesti aika kestämättömänä sellaista että mut on vain tehty tänne lupaa kysymättä, näin suureen kärsimykseen ja sekä fyysiseen että henkiseen kipuun. Sillä ei edes ole väliä vaikka asiat helpottaisivat JOSKUS, on eettisesti kestämätöntä jo se että olen yleensä koskaan joutunut kokemaan ne asiat. Kyllä lisääntyminen on melko sairas teko, vaikka tietenkään en pidä ketään hirviönä sen takia, pelkästään ajattelemattomana. En siis pahana ihmisenä.

Oikeastaan millään ei kuitenkaan taida olla väliä, enää tässä vaiheessa. Jonkinlainen apatia tai sellainen välinpitämättömyys valtaa mut, ja se on paljon mukavampi tunne kuin mitä normaalisti koen. En yksinkertaisesti välitä, mistään. Silloin pakko-oireetkin helpottuvat, kun en edes välitä jääkö ulko-ovi auki vai ei. Koska en välitä yhtään mistään. Se tuo siis helpotusta hieman.

Mutta siitä huolimatta on totta se, että jo lapsuudessa ongelmani olivat niin ylitsepääsemättömän isoja, että mun olisi pitänyt tajuta jo kauan aikaa sitten, ettei niistä selviä kukaan. Tai tajusinkin, mutta nyt tajusin sen taas. Ne olivat niin ylitsepääsemättömän isoja, että niistä ei vain yksinkertaisesti kukaan selviydy, enkä tosiaan ole selviytynytkään näin ehkä ~22 vuoden jälkeen. Elämäni on yksi hupileffa, eikä minulla kertakaikkiaan ole mitään merkitystä enää sillä, muuttuuko se parempaan vai ei. Käytännössä olen jo luovuttanut. Ainoa ero on siinä etten välttämättä, huom välttämättä, tee itsemurhaa, mutta muutoin olen luovuttanut, koska asiat tapahtuivat alunperin niin kuin tapahtuivat, ja oikeastaan jo lapsena tiesin että nämä ovat sellaisia asioita joita ei saada koskaan hyväksi. Niin sanotusti ylitsepääsemättömiä asioita. Ja sitä ne ovat yhä edelleen. En edes surkuttele enää mitään että voi voi kun nyt tein väärin ja en hakenut apua ajoissa, elämästäni olisi voinut tulla parempaa. En sano edes niin, vaan ajattelen vain että tämä meni näin ja siihen ei koskaan tainnut olla yhtään mitään todellista ratkaisua, vain surkeita yrityksiä parantaa edes jotain lievästi. On minulle yksi hailee mitä enää tämän jälkeen tapahtuu, vai voinko huonosti loppuelämäni. Millään sellaisella ei ole minulle enää mitään väliä niinkuin ei yhtään millään muullakaan, mutta yksi asia on kuitenkin varma, en lisäänny, joten en pistä vahinkoa kiertämään. Minun elämäni saattaa olla p a s k a a mutta se kärsimys loppuu onneksi minuun. Sitten kun minä kuolen ja lähden tästä todellisuudesta viimeinkin pois, niin mulla ei tule olemaan jälkeläisiä jotka kantaisivat mahdollisesti samaa taakkaa minun takiani. Sitten kun minä kuolen, niin pääsen viimein lepoon ja kaikki on lopulta hyvin. Ihan niin kuin pmmp:n san Fransisco biisissäkin lopussa sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, tämä ei ole kiusaamisviesti. Mutta kerrontasi muistuttaa tuntemieni autististen nuorten kerrontaa. Lapsenomaista.

Jep, no sehän voi olla jokin mahdollinen viittaus siihen että minulla saattaisi sitten olla ehkä mahdollisesti autismi, vaikka sitä ei olekaan koskaan todettu. Jos kerta samanlaista on niin kuka siitä tietää. Lisäksi olen aistiyliherkkä jonkin verran muun muassa tunto- ja kuuloaistin suhteen.

Totta tosiaan, ajatus kuolemasta on niin lohdullinen. Luulen että se tulee ehkä joskus 60-70-vuotiaana minulla tai niihin aikoihin. Tämä on vain veikkaus mutta jotenkin epäilen etten elä kovin vanhaksi, mutten aivan nuorenakaan pois lähde.

Toki olen pelännyt kuolemaa varmaan koko tähänastisen elämäni, mutta silti, jotakin lohdullistakin siinä on sillä ainakin silloin minulla tuskin on enää tätä ongelmaa.

Älä ap tee mitään itsellesi. Jeesus rakastaa sinua eikä halua, että päätät päiväsi. 

Jumala ei tehnyt virhettä luodessaan sinusta naisen. Sukupuolidysforia ei useinkaan häviä leikkauksilla.

Vaan mieti sitä, vaikuttaako isäsi sinuun kohdistama kireys sinuun. Ja: koska nepsyjutut ovat perinnöllisiä, niin mieti, olisiko isälläsi esim.adhd, joka vaikeuttaa lämpimän tunneilmaston luomista lapselle ja tekee vanhemmallekin impulssikontrollin ongelma aja ärtyisyyttä?

Pitäisi vain jaksaa vielä muutama vuosikymmen.

Vierailija kirjoitti:

Älä ap tee mitään itsellesi. Jeesus rakastaa sinua eikä halua, että päätät päiväsi. 

Jumala ei tehnyt virhettä luodessaan sinusta naisen. Sukupuolidysforia ei useinkaan häviä leikkauksilla.

Vaan mieti sitä, vaikuttaako isäsi sinuun kohdistama kireys sinuun. Ja: koska nepsyjutut ovat perinnöllisiä, niin mieti, olisiko isälläsi esim.adhd, joka vaikeuttaa lämpimän tunneilmaston luomista lapselle ja tekee vanhemmallekin impulssikontrollin ongelma aja ärtyisyyttä?

Aivan varmasti vaikuttaa jollain lailla. Adhd:sta en tiedä mutta sen tiedän että isäni isä oli väkivaltainen ainakin joitain lapsiaan kohtaan, ehkä myös mummiani kohtaan. Tai en tiedä kovin tarkkaan mutta tiedän että siellä on ollut joko väkivaltaa tai väkivallan uhkaa.

Kyllä noihin asioihin ap voi saada apua. 

Sä voit hyvinkin todennäköisesti olla autisti. Ehkä olet myös transsukupuolinen. Aivan varmaksi kuulostat traumatisoituneelta. Ocd sulla taitaa myös olla. Masennus ja ahdistus myös. Ehkä jotain muutakin. Aivan ymmärrettävästi nuo asiat yhteensä tekee elämästä tosi vaikeaa ja toivottoman tuntuista.

Oikeasti toivotonta se ei kuitenkaan ole. Mä itse löysin elämässä mielenrauhan ja onnellisuuden vasta nelikymppisenä, ja sitä ennen olin aivan varma, että kaikki on ihan toivotonta, enkä voi ikinä kokea onnellisuutta. Mua auttoi kun sain tiedon ja ymmärryksen omasta autismista, ja löysin elämääni rakkaita ihmisiä.

Ei mulla mitään neuvoja ole, mutta halusin vaan sanoa, että tällainenkin on mahdollista.

Harmi, kun Suomessa ei ole mdma-avusteista terapiaa tarjolla. 

Vierailija kirjoitti:

pyydä psykiatria tutkimaan, mikä sinua pohjimmiltaan vaivaa, epävakaa persoonallisuushäiriö vai jokin aivan muu.

Epävakaa/rajatila persoonallisuushäiriö ja tietty narsistinen itsekeskeisyys tuli kieltämättä mieleen itsellenikin, yhdistettynä autistisiin piirteisiin.

Nämä diagnoosit ovat kuitenkin pelkkää ap:n antiin perustuvaa mutua ja spekulaatiota ja ammattilaiset tietävät asian ja näkevät todellisen tilanteen. Oli miten oli, nämä asiat eivät vähennä ap:n arvoa ihmisenä.

ap, minusta tuntuu, ehkä olen väärässä, että pelkäät ulkomaailmaa ja itsenäistä elämää ja siksikin haluat taantua ikuisen teinin tasolle, puhut tästä age regressor-yhteisöstä? Oletko miettinyt tai haaveillut koskaan itsenäisestä aikuisen elämästä, millaista se parhaimmillaan olisi?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noihin asioihin ap voi saada apua. 

Sä voit hyvinkin todennäköisesti olla autisti. Ehkä olet myös transsukupuolinen. Aivan varmaksi kuulostat traumatisoituneelta. Ocd sulla taitaa myös olla. Masennus ja ahdistus myös. Ehkä jotain muutakin. Aivan ymmärrettävästi nuo asiat yhteensä tekee elämästä tosi vaikeaa ja toivottoman tuntuista.

Oikeasti toivotonta se ei kuitenkaan ole. Mä itse löysin elämässä mielenrauhan ja onnellisuuden vasta nelikymppisenä, ja sitä ennen olin aivan varma, että kaikki on ihan toivotonta, enkä voi ikinä kokea onnellisuutta. Mua auttoi kun sain tiedon ja ymmärryksen omasta autismista, ja löysin elämääni rakkaita ihmisiä.

Ei mulla mitään neuvoja ole, mutta halusin vaan sanoa, että tällainenkin on mahdollista.

Harmi, kun Suomessa ei ole mdma-avusteista terapiaa tarjolla. 

Kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä on jollain sukupuolella? Sinä olet sinä, hyvä ja ainutlaatuinen. Kannattaa keskittyä elämässä hyviin ja tärkeisiin asioihin, ne eivät löydy housuista. 

 

Itselläni on naisen kroppa ja miehen aivot, tällä mennään enkä tosiaan mieti sukupuolta vaan koen olevani lähinnä neutraali henkilö, minä itse. Ei kaikkea tarvitse mahduttaa samaan muottiin. Tsemppiä!

Muuten hyvä, mutta ei ole mitään miesaivoja. Naisen aivot toimivat ihan samalla lailla yksilöllisillä eroilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pyydä psykiatria tutkimaan, mikä sinua pohjimmiltaan vaivaa, epävakaa persoonallisuushäiriö vai jokin aivan muu.

Epävakaa/rajatila persoonallisuushäiriö ja tietty narsistinen itsekeskeisyys tuli kieltämättä mieleen itsellenikin, yhdistettynä autistisiin piirteisiin.

Nämä diagnoosit ovat kuitenkin pelkkää ap:n antiin perustuvaa mutua ja spekulaatiota ja ammattilaiset tietävät asian ja näkevät todellisen tilanteen. Oli miten oli, nämä asiat eivät vähennä ap:n arvoa ihmisenä.

ap, minusta tuntuu, ehkä olen väärässä, että pelkäät ulkomaailmaa ja itsenäistä elämää ja siksikin haluat taantua ikuisen teinin tasolle, puhut tästä age regressor-yhteisöstä? Oletko miettinyt tai haaveillut koskaan itsenäisestä aikuisen elämästä, millaista se parhaimmillaan olisi?

No jos aivan rehellinen olen niin en oikeastaan ole haaveillut, enkä muutenkaan oikein haaveile mistään elämässä. Ainoat haaveeni eivät perustu todellisuuteen varsinaisesti eli ovat näitä seurusteluhaaveita julkkisihastusteni kanssa mutta mitään niin sanotusti tosielämään perustuvia haaveita mulla ei ole ollenkaan. En oikein juurikaan välitä miten elämäni menee eikä mulle ole väliä mitä tapahtuu. En koskaan ole oikein vakavissaan haaveillut mistään tietystä työstä, mistään asunnosta, oikeastaan juuri mistään, en oikeastaan parisuhteestakaan, paitsi ehkä juuri näin mielikuvitustasolla. Vaikkakin siis olenkin käynyt treffeillä joskus mutta varsinaista suhdetta ei ole koskaan ollut. Niin ei, en sillein sellaista haaveile tai mieti, millaista sellainen elämä voisi olla, koska se (tai mikään) ei oikein sen kummemmin kiinnosta minua, että mitä elämässä tapahtuu tai mitä tulevaisuudessa on. Suhtaudun ehkä vähän sillä tavalla että menee miten menee. En oikein jaksa enää suhtautua vakavasti, alkoi jo eilen naurattaakin tämä kaikki ja tajusin miten hullua tämä koko touhu on kun muistisairas mummonikin taas soitti ja höpötti ihan outoja juttujaan (kuten tavallista) :D siinä kohtaa tuli sellainen tunne että en minä edes välitä ollenkaan mitä täällä tapahtuu koska millään ei todellisuudessa ole mitään väliä. Niin en myöskään pyri oikeastaan elämässä tai tulevaisuudessa mihinkään. Ehkä näen nämä asiat hiukan toisin kuin muut. Kuitenkin on aika vaikeaa nytkin kirjoittaa tätä viestiä kun joka asia ahdistaa sillä ajattelen niin että jokainen asia elämässä on jonkinlainen virhe ja asiat tuntuvat vääriltä, siis että ihan sekin tuntuu jo väärältä että nyt tässä keskustelen muiden ihmisten kanssa ja se vaikuttaa tulevaisuuteeni ja mitä jos kaikki menee väärin sen takia että tein näin ja näin. Selkeämmin sanottuna pohdin jokaista pientä liikettäni enkä uskalla tehdä mitään koska mielestäni kaikki tuntuu täysin väärältä. Ja tämän olen olettanut johtuvan ocd:stä.

Oletko miettinyt et jotkut haluavat sinut transumuottiin?? Vika ei ehkä sittenkään ole sinussa itsessäsi. Ja kyllä nämä osaavat tehdä sen ilman että itse edes tajuaisit.

Kiinnitä huomio muiden puheisiin ja ajatteluun.

Omituista että mulla on nyt painosta sellainen ajatus että jos lihon niin sitten lihon, että en oikeastaan pelkää sitä itse lihomista, vaan pelkään sitä että miten tulen suhtautumaan siihen. Pelkään etten koskaan tule olemaan tyytyväinen siihen painooni.

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt et jotkut haluavat sinut transumuottiin?? Vika ei ehkä sittenkään ole sinussa itsessäsi. Ja kyllä nämä osaavat tehdä sen ilman että itse edes tajuaisit.

Kiinnitä huomio muiden puheisiin ja ajatteluun.

Älä nyt tuollaista vainoharhaista sekoilua sotke tähän, kun ap:llä on oikeasti vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt et jotkut haluavat sinut transumuottiin?? Vika ei ehkä sittenkään ole sinussa itsessäsi. Ja kyllä nämä osaavat tehdä sen ilman että itse edes tajuaisit.

Kiinnitä huomio muiden puheisiin ja ajatteluun.

Joo, mutta tämä itse ongelma ei ole kyllä muiden aiheuttama tuossa mielessä, tai siis saattaa olla mutta ei niiden aiheuttama vaan sellaisten ihmisten aiheuttama jotka ovat näitä pillu oksettaa ja sun muita juttujaan puhunut. Voitte myös kuvitella kuinka monta kommenttia olen lukenut siitä kuinka oksettavia roikkuvat rinnat ovat ja itselläni on sellaiset. Muuten, tuo leikkaushalu taisi tulla juuri niihin aikoihin erityisesti kun obsessoin siitä saggy breasts asiasta. Jotenkin siinä samassa hötäkässä aloin vihata nimenomaan KAIKKIA niitä. Siis koosta, muodosta, mistään riippumatta. Aloin vain vihata niitä yli kaiken, silloin samoihin aikoihin kun roikkuvat rinnat oli obsessioni. Eli siitä se saattoi alunperin alkaa. Myös tuo oli ongelma jo vuosia sitten, mutta silloin se kävi mielessä hyvin harvoin verrattuna nykyiseen. Jotenkin tuohon se on siis varmasti liittynyt alun alkaen? Joten siis joo. Ei nämä itse ongelmat johdu siitä että mut haluattaisiin transmuottiin mutta ne johtuu kyllä ehkä niistä ihmisistä jotka näitä juttujaan ovat alkaneet suoltaa. Pääasiassa toki netissä mutta on kait niitä sanottu tosielämässäkin. Ja siis mun omassa päässä tuo sitten yleistyi koskemaan kaikkia rintoja ei vain roikkuvia, ja siinä tiellä olen edelleen, mua suorastaan oksettaa kaikenlaiset tissit, aivan kaikenlaiset. Mutta uskon sen jollain tavalla liittyvän siihen roikkumiseen. Myös oletteko nähneet roikkuvia rintoja tietyissä asennoissa? Oksettavan näköistä, rumaa yms. Myös niiden liikkuminen vaikka hyppiessä on todella häpeällistä.

"Mitä tekemistä jonkun random vauvapalstalaisen määritelmällä millekään on sen kanssa, mihin sä uskot?

Onko siis niin, ettet sä pysty sanomaan, uskotko minkään sellaisen olemassaoloon, mille ei loogisesti koherenttia ja yleispätevää määritelmää? Eli et voisi esim. ottaa kantaa siihen, uskotko autistien olemassaoloon?

Uskotko sä siihen, että transsukupuolisuutta ylipäätään pystytään määrittelemään loogisesti koherentisti ja yleispätevästi?"

Sähän se aloit pöyristelemään "olemassaolon kiistämisestä" ja nyt et sitten itse edes tiedä, mitä aito transius tarkoittaa. Onhan se aika olennainen tieto, että puhutaan edes samasta asiasta. Aiemmissa viesteissä on kerrottu, keitä kaikkia nykyään kuuluu transsateenvarjon alle. Ovatko katujat, rogd-teinitytöt, transvestiitit ja autogynefiili-perheenisät ja henkilökorttidysforikot aitoja transeja?