Ekaluokkalaisen/eskarilaisen mielikuvitusleikeistä
Hei!
Mua vaivaa suunnattomasti, kun poikamme (7v, ekaluokkalainen ja 5v, tuleva eskari eivät) leiki mielikuvitusleikkejä. Itse olen paljon leikkinyt ja pitkään ja oikein havahduin kun tän tosiasiasian tajusin. Kyse on oikeastaan tästä menneestä vuodesta, sitä ennen leikkivät kyllä.
Pojat vain pelaisivat sisällä ja ulkona. Eikä kyse ole tietsikkapeleistä vaan shakkia, tammea, yazyä, lautapelejä ja ulkona futista (näin kesäisin), purkkista, tervapataa, peiliä, hippaa... mitä tahansa!
Olen huolissani enkä tiedä mitä pitäis tehdä. 2v tyttö leikkii, mut pojat ei mene mukaan (enkä edes välttämättä oleta että pitäis), mut jos pojat leikkis niin tyttö vois varmaan mennä mukaan.
Olen yrittänyt puhua pojille, mutta eivät tunnu hoksaavan koko leikin ideaa. Heitä kiinnostaa (varsinkin ekaluokkalaista) tieto ja taito enemmän kun fiktio. Eivät katsele telkkarista kun Pikku Kakkosta ja luonto-ohjelmia, dvd:ltä Olipa kerran elämää/avaruus/ihminen -sarjoja. Maalla asutaan, on tilaa temmeltää.
Nyt olen tekemässä radikaalin suunnan muutoksen, vien kaikki sisäpelit hetkeksi jemmaan (poikien kanssa pakataan) ja ulkopelien rinnalle yritän houkutella muutakin tekemistä. Peleissä ei ole mitään huonoa mun mielestä,sitä ei pidä ajatella, mutta rajansa kaikella.
Paljonko teidän tuon ikäiset leikkivät ja minkälaisia leikkejä? Muistan, että itse leikin kavereiden kanssa ja itseksenikin vielä 12-vuotiaanakin, kutosluokkalaisena.
TUnnen olevani jossain määrin epäonnistunut, koska omassa idealistimaailmassani näen pojat kavereidensa kanssa rymyämässä leikin tiimellyksessä ulkona ja touhuavan sisälläkin jos jonkinlaista mielikuvitusjuttua. Leikki on lapsen työtä kai yhä.
Meillä luetaan paljon, tietokonetta pojat käyttävät pelaamiseen varmasti vain noin tunnin viikossa, telkkaria ei avata välillä päiväkausiin. Harrastuksia ei ole liikaa, kotihoidossa ovat eikä lelujakaan ole mielestäni liikaa.
On tää kanssa, en olisi ikinä uskonut että joudun tällaisen pulman eteen! Ettei lapset osaa leikkiä...
Surullinen mamma ja lapset -99, -01, -04 ja -06
Kommentit (2)
En mä noissa peleissä mitään muuta huonoa näekään kun sen, että mielikuvituksen käyttö jää niin minimiin ja voittaminen /häviäminen hallitsee liiaksi tekemisiä. Eikä pojat pelaa aina niin sovussakaan, kinaa tulee siitä, mitä pelataan ja montako peliä...Häviäjä haluaa uuden kierroksen ja voittaja tuulettaa riemukkaasti.
Pelaaminen kehittää monia taitoja kyllä, mutta ainakin ekaluokkalaiselle se pelaaminen tuntuu olevan lähes riippuvuussuhteinen juttu. Ehkä liioittelen hieman.
Mielikuvitus on kuitenkin mun mielestä lapsen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kuinka alaluokkalainen pystyy kirjoittamaan fiktioaineita koulussa jos ei ole käyttänyt mielikuvitustaan aikohin? Siinä leikin varjolla voi myös sit purkaa niitä todellisuudessa olevia klikkejä ja peilata todellisuutta turvallisesti. Muistan omista kotileikeistäni sen, että siinä isä lähti töihin ja musta oli hienoa olla isä. Kaverin isä kävi oikeasti paljon ulkomailla ja se tuli leikkitodellisuuteen mukaan. Leikkiessä kun lapsi oppii niin paljon... Pakottamaan en tietenkään halua ryhtyä, mutta pieniä kimmokkeita ja vinkkejä leikin ideoiksi olen antanut. Ja eilen pojat rakentelivatkin hienon salapoliisijutun ulkona.
Tää on aika vaikea asia puitavaksi näin virtuaalisesti, otankin tän puheeksi neuvolassa seuraavan kerran.
Täytyypä tehdä kysely, millaisia mielikuvitusleikkejä ala-asteelaiset leikkivät, jos niistä lähdettäin rakenteleen jotain. Kyllä mä olen sitä mieltä, et aikuinen voi antaa sen kimmokkeen ja olla ns. sysäämässä leikkiä alulle, mut sit poistua takavasempaan.
T: Mamma ja lapset -99, -01, -04 ja -06
En tiedä, olenko jotenkin yksinkertainen, mutta en oikein ymmärrä, mistä kenkä varsinaisesti puristaa... Emmehän me ihmiset ole samanlaisia?! Se, että sinä olet tykännyt leikkiä mielikuvitusleikkejä ei tarkoita sitä, että poikiesi pitäisi...??? Minusta ei ole oikein fiksu ratkaisu se, että yrität väkisin saada poikien mielikuvituksen liikkeelle... Sanot, että luettekin paljon - se on minusta hienoa ja oikein hyvää ruokaa mielikuvitukselle. Mutta tuollainen " pakottaminen" tietynlaiseen leikkiin ei vaikuta kovin järkevältä... Eihän ole järkeä esim. pakottaa lasta, joka ei erityisemmin välitä maalata tai piirtää, tekemään jompaa kumpaa tietyn ajan päivittäin, jotta hänestä tulisi taiteellisempi?? En tiedä, ehkä se tietty muutaman vuoden kuluessa tuottaisi jonkinlaista hedelmää, mutta en oikein näe siinä paljonkaan järkeä...
Luulen ymmärtäväni kuitenkin, mitä ajat takaa, sillä itsekin lähes päivittäin 4-, 8- ja 11-vuotiaiden *poikien* äitinä ihmettelen, miten eri tavalla nykyisin leikitään kuin minun muistikuvissani omassa lapsuudessani. Omat poikani kyllä pelaavat aivan liikaa pleikkaa, joskaan tietokoneella eivät juuri istu, mutta sen tiedänkin ja tiedän siihen myös lääkkeen... ;-) Mutta jos mun pojat pelaisivat sovussa (?) päivät pääksytysten mainitsemiasi lauta-ym.pelejä ja viettäisivät kuitekin aikaa myös ulkona pelaten palloa, purkkista ym., niin olisin ikionnellinen! Ja kuten sanoin, kyllä välistä ihmettelenkin, mistä johtuu se, ettei enää lasten oikein " kuulu" leikkiä - nimittäin ainakin täällä pk-seudun lähiössä, jos 10-11 -vuotias poika leikkii rosvoa ja poliisia, niin hänelle ikätoverit jo helposti nauravat. Todella surullista... Mutta kaipa ajat ovat sitten niin muuttuneet? Vaan paluuta entiseen ei ole ja totta kai voimme omalla esimerkillämme auttaa ja ohjata leikkejä tiettyyn suuntaan, mutta edelleen jankutan tässä sitä, etteivät poikasi lekit ole millään tavoin tuomittavia tai pahoja - päin vastoin!
Yksi seikka vielä: minun ainakin monasti tuntuu olevan hyvin vaikeaa päästä äitinä sisälle poikieni sielunelämään... (Itse olen vieläpä yh, eli mun pitäisi pystyä jotenkin tukemaan vielä sitä miehistä puolta enemmän - mutta se nyt on ihan toinen juttu se...) Mutta edelleen olen siis sitä mieltä, että pojat ja tytöt _useimmiten_ eivät haluakaan leikkiä samoja leikkejä. Tai voivat leikkiä samoja leikkejä yhdessäkin, mutta leikin eri ulottuvuuksia... Totuus on, että keskimäärin (aina on poikkeuksia ja, kuten sanottu, me olemme kaikki erilaisia) tyttöjen ja poikien tarpeet " itsensä toteuttamiseen" ovat erilaiset.
Ole iloinen, että poikasi ovat sosiaalisia ja osaavat pelata niin toistensa kuin muidenkin kanssa. Älä rajoita sitä... Pelaamisessa (siis EI elektronisessa sellaisessa) oppii kuitenkin niin paljon elämästä. Ei ne koti- tai ritarileikitkään huonoja suinkaan ole, mutta eivät ole itseisarvokaan...