Saisinko ohjeita miten pääsen lentokentältä ulos?
Lennän ensimmäisen kerran elämäni aikana joten älkää haukkuko tyhmäksi. Yritän seurata kylttejä mutta mistä saan matkalaukut ja sen kärryn mukaani? Tarkastavatko passini monta kertaa?
Kommentit (90)
Hei pitkälle lentomatkalle kannattaa pukeutua mahdollisimman mukavasti ja ottaa lentokoneeseen villasukat mukaan, koska kone on aika viileä. Ihan siis tyyliin katseen kestävät pieruverkkarit ja huppari :D Ota mukaan hammasharja ja tahna koneeseen, mitä kosmetiikkaa nyt tarvitset ennen nukkumista ja sen jälkeen, sekä tietysti kiinteitä eväitä. Siistimmin voi pukeutua sitten kohteessa. Itse lennän aina ilman meikkiä ja siistiydyn sitten perille päästyäni.
Lentokentiltä kannattaa ostaa mukaan juotavaa, myös Hanedassa, kun vaihdat konetta. Japanissa on juoma-automaatteja joka paikassa, josta saa äkkiä juotavan mukaan. Itse ottaisin Hanedalle varalti mukaan vähän jenejä, koska Japani on käteisyhteiskunta (hissukseen siirtymässä korttimaksuihin koronan jälkeen), esim. vaikka 5000 jeniä.
Ota mukaan mustekynä maahantulokorttia varten, joka todennäköisesti jaetaan valmiiksi täytettäväksi koneessa. Siihen tarvitset lennon numeron (näkyy lentolipusta tyyliin AY1234), passin numeron ja todennäköisesti majapaikkasi/hotellin osoitteen ja puhelinnumeron.
T: joka vuosi 13h suoria lentoja tekevä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä kärryn ? En ole koskaan kärryjä tarvinnut ja lentänyt satoja kertoja.
Matkailuohjelmissa näkee metallisia kärryjä, joihin voi lastata matkalaukut, niin mistä ne saa?
Kuinka paljon sulla trollilla oikein niitä matkalaukkuja on? Mulla on reppu käsimatkatavarana ja sitten ruumassa matkalaukku missä renkaat alla. En ole koskaan tarvinnut mitään kärryä.
Ehkä teet Euroopan lennon, pitkällä matkalla tarvitsee enemmän matkatavaroita.
Itse tarvitsen usein kärryä jo Euroopan lennolle. Omat tavarat, kissojen tavarat , mm kissanhiekkalaatikko ja kissat boxeissaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lentokentällä kärryt löytyvät itsepalvelulähtöselvitysautomaattien tai lähtöselvitystiskien läheisyydestä. Voit joko käyttää lentoyhtiön Bag Drop -itsepalvelupistettä, jossa on liukuhihna laukkuasi varten, tai mennä tavalliselle lähtöselvitystiskille, jos et käytä automaattia.
😂
Mikä noin naurattaa?
Vierailija kirjoitti:
Muista, että voit aina kysyä neuvoja jokaisella tiskillä, jossa sun lippu tarkastetaan ja lentokentillä on palvelu/infotiskejä, joista voit myös kysyä neuvoja, auttavat asiassa kuin asiassa. Jotain ohjeita saat jo lippujen mukana ja lisää löytyy lentoyhtiöiden sivuilta heidän käytännöistään.
Mukavaa reissua, kuulostaa huikealta!
Kiitos! <33 Selvittelen asioita etukäteen ja kysyn heti jos tarvitsen apua. Kärryjä tulen tarvitsemaan, koska matkalaukkuja on monta kappaletta.
Vierailija kirjoitti:
Kun lähdet koneesta, seuraat koneessasi olleita matkustajia kuin koira. Sillä tavoin päädyt matkatavaroiden noutopisteelle. Kuin vahingossa.
Voit myös seurata kylttejä: "Baggage" "Exit"
Ei välttämättä kannata seurata muita. Jos lähteekin seuraamaan jotakuta, joka matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla, voi eksyä pahasti, ennen kuin huomaa ettei ollakaan menossa oikeaan paikkaan. Mieluummiin tosiaan katsoo kylteistä missä on baggage claim ja matkalaukun kuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä kärryn ? En ole koskaan kärryjä tarvinnut ja lentänyt satoja kertoja.
Matkailuohjelmissa näkee metallisia kärryjä, joihin voi lastata matkalaukut, niin mistä ne saa?
Kuinka paljon sulla trollilla oikein niitä matkalaukkuja on? Mulla on reppu käsimatkatavarana ja sitten ruumassa matkalaukku missä renkaat alla. En ole koskaan tarvinnut mitään kärryä.
Ehkä teet Euroopan lennon, pitkällä matkalla tarvitsee enemmän matkatavaroita.
Itse tarvitsen usein kärryä jo Euroopan lennolle. Omat tavarat, kissojen tavarat , mm kissanhiekkalaatikko ja kissat boxeissaan
Kiitos! <33 Minulla tulee olemaan 4-5 isoa laukkua joten tarvitsen kärryt niiden kuljettamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minkä kärryn ? En ole koskaan kärryjä tarvinnut ja lentänyt satoja kertoja.
Ap mahtanee tarkoittaa matkatavarakärryjä, joita näkee lentokentällä. Kai sinä sellaisia olet nähnyt?
Miltä kentältä ja mille kentälle? Onko välilaskua ja koneen vaihtoa, opettele ja varaa hankalia lentoasemia, niin opit tulemaan rohkeaksi.
Olen selvinnyt jopa Hesa-vantaan kentällä. Tosin eksyin sinne autohalliin.Samoin junasta noustessa Kölnissä, vitsi mentiin parkkihalliin eikä osattu yksin pois.
Pariisin suurella kwntällä ei ollut vaikeuksia kun saattoi kysyä joka vaiheessa. Samoin kenttä Atlantassa oli yksinkertainen ja valtavan suuri. Siellä myös kysyin ja kysyin.
Minä olen suht kokenut lentomatkustaja, mutta Lontoossa oli vaikeaa (Heathrow). Laukut vein baggage dropiin ja ihmettelin, että minne pitää mennä. Kukaan muukaan ei näyttänyt menevän mihinkään. Kaikki vaan mylläsivät käsimatkatavaroitaan. Etsin, missä lukisi "security control", mutta ei mitään kylttiä osunut silmiin. Merkillistä. Kysyin sitten neuvoa lähimmältä työntekijältä, ei väliä että oli Quantasin henkilöstöä. Ystävällisesti neuvoi, että pitää mennä hissillä.
Vierailija kirjoitti:
Miltä kentältä ja mille kentälle? Onko välilaskua ja koneen vaihtoa, opettele ja varaa hankalia lentoasemia, niin opit tulemaan rohkeaksi.
En minä samaan koneesee sattuisi edes tulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kenttä? Esim Kajaani ja Helsinki-Vantaa poikkeavat toisistaan jonkin verran...
Rovaniemi - Hki-Vantaa, Hki-Vantaa-Tokio Haneda- Australia. Tässä vain menolennot.
Minne Australiassa?
Sidneyhin laskeutuu lippujen mukaan.
Jännä, että lipussa kirjoitusvirhe.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! <33 Minulla tulee olemaan 4-5 isoa laukkua joten tarvitsen kärryt niiden kuljettamiseen.
Olethan maksanut lisämatkatavaroista? Noin monta laukkua ei sisälly minkään lentolipun hintaan.
Immeisesti suurin osa kommentoijista eivät ole koskaan matkustaneet taikka ovat muuten vaan kusipäitä. Jos lähdet Schengen alueen ulkopuolelle, passia tai henkilökorttia tarvitaan lähtötarkastuksessa..samoin saapuessa kohdemaahan. Saapuessa ensin on passintarkastus, minkä jälkeen matkatavara-aulaan, mistä matkatavarat ja ulosmenoa valvoo Tulli.

Kuka kommentoijista on väittänyt mitään muuta? En nyt ihan ymmärrä miksi haukut muita jotka mielestäni on ihan vaan yrittäneet auttaa?
Riippuu kuljetko schengenalueen sisällä, jolloin passia ei tarkisteta.
Ap haluaa ulos. Miksi pitää selostaa mitä pitää tehdä, kun lähtee lennolle.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen suht kokenut lentomatkustaja, mutta Lontoossa oli vaikeaa (Heathrow). Laukut vein baggage dropiin ja ihmettelin, että minne pitää mennä. Kukaan muukaan ei näyttänyt menevän mihinkään. Kaikki vaan mylläsivät käsimatkatavaroitaan. Etsin, missä lukisi "security control", mutta ei mitään kylttiä osunut silmiin. Merkillistä. Kysyin sitten neuvoa lähimmältä työntekijältä, ei väliä että oli Quantasin henkilöstöä. Ystävällisesti neuvoi, että pitää mennä hissillä.
Siellä lukee all departures, joka ohjaa toiseen kerrokseen, missä on turvatarkastus.